arvoista

Tsh 0.68 ja t4v 15. Oireina siis väsymys, hikoilu, raivarit ym ym ym. Viitearvoissa ovat eli siis ei liikatoimintaako. Olen ymmärtänyt että kaikille ei päde nämä viitearvot, että saa oireita vaikka viitearvoissa omat arvot. Vai tyydynkö tähän.
6131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvät.

Äänestä

Osin yhdyn edelliseen, osin kehotan sinua listaamaan liikatoiminnan oireesi. Yleensä liikatoiminnassa T4V on ylimmän kolmanneksen ylärajoilla tai yli viitearvojen.

Toisaalta kohdallasi TSH on lievästi alakantissa (optimi 1-2). Onko sinulla kehittymässä aivolisäkeperäinen vajaatoiminta? Vaikka minulla on vajaatoiminta, niin ei ole vilu. Aikanaan T4V oli minulla viitteissä, kun sain lääkityksen. Sinulla kyllä T4V on enemmän keskimmäisessä kolmanneksessa kuin ylimmäisessä.

Äänestä
  • Pahimpana tajuton väsymys, ylikierroksilla käyminen, paino ei nouse vaikka söis mitä, silmäoireet mm kuivuus, liikutteluarkuus, valonarat. Lisääntyneet migreenikohtaukset jotka muuttuneet aurallisiksi. Kuiva iho, hiuksen lähtee, kampaaja jo huomautti asiasta. Raivarit, jotka haittaa jo normaalia elämää, jatkuvasti kylmä. Pientä vapinaa käsissä.
    Lähisuvussa on siis liikatoimintaa joka radiojodihoidolla hoidettu, tulehdusta, jolloin samat oireet kuin minulla, eli hiustenlähtö ja hikoilu, eikä näkynyt muuten kuin vasta-aineissa. Lisämunuaisen vajaatoimintaa on myös.
    TSH viitteissä, mutta kun lukee että 1-2 olis aivoille hyvä taso. Tämä kaikki paheni raskauden jälkeen. En ole ollut näin hermoheikko ennen enkä hikoillut kuin pieni sika kainaloista.
    Tk-lääkärin kommetti oli että ihan ok tilanne, ei jatkoja, ei kontrolleja. Hyvähän se on jos ei lääkkietä tarvitse, mutta ei tääkään kivaa ole.
    Jatkuvia infektioita, poskionteloissa, päänsärkyä jne.

    Äänestä

Mikä on sinun tapauksessasi t4v:n viitearvo?

Minulla t4v:n täytyy olla vähintään 18 (viitearvot 10-21), voidakseni hyvin. Jos minun t4v on vaikkapa 15, olen aivan tajuttoman väsynyt, enkä käytännössä pysty tekemään juuri mitään.

Äänestä

Minulla arvot olleet vielä elokuussa viitearvojen sisäpuolella, tosin olen oireillut jo koko tämän vuoden. Tänään lääkäri soitti ja kertoi viimeviikkoisten kokeiden tulokset eli tsh joka pitäisi olla 0,2-4.5 oli minulla 110. Lääkärikin ihmetteli että miten ne nyt yhtäkkiä tuolleen ovat menneet, no nyt ainakin sain lääkkeet.

Äänestä

Aloittaja, mittauta myös vasta-aineet TPOab ja TSHRab.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raivotar kirjoitti:

Tsh 0.68 ja t4v 15. Oireina siis väsymys, hikoilu, raivarit ym ym ym. Viitearvoissa ovat eli siis ei liikatoimintaako. Olen ymmärtänyt että kaikille ei päde nämä viitearvot, että saa oireita vaikka viitearvoissa omat arvot. Vai tyydynkö tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu