Hankala tilanne

pahoittelen tekstimuuria, en ole verbaalisesti lahjakas kaveri eikä kirjoitustaitoni ole maailman paras eikä teksti ole välttämättä kaikkein positiivisinta.

Itselläni on pieni ongelma tällä hetkellä menossa olen nuori kaveri alle 25 vuotias jolla parikuukautta sitten lähti vaimo kävelemään toisen miehen mukaan ja pisti sitten eropaperia perässä sekä hylkäsi meikäläisen kokonaan.
Meillä oli aina erittäin tiivis suhde tehtiin kaikki kahdestaan jaoimme kaikki salaisuutemme toistemme kanssa ja tuntui välillä siltä ettei oikeestaa kukaan muu ymmärtänyt meidän juttujamme ollenkaan. Mutta nyt minulla itselläni on sellainen tunne että ahdistaa aivan mielettömästi kestänyt kokoero ajan sekä sen tiedon ajan kun tiedostin että hänellä on toinen mies. En pysty edes poistumaan asunnolta ilman että alan täristä enkä haluaisi olla asunnolla koska tuo pelkkiä muistoja mieleen en ole siis nukkunut enempää kuin tunnin tai kaksi yössä viimekuukausien aikana (poikkeuksena nukuin hyvin pari kertaa sammuneena). Olen yrittänyt saada kiinni sosiaalitoimiston työntekijän jonka kanssa pääsisin juttelemaan elämästäni mutta ei ole vastannut soittopyyntöihini sekä kaikki soittoni menevät suoraan vastaajaan.

Kaikki sanovat että kyllä noita naisia on maailma täynnä ja susta tulee vahva tyyppi kun pääset tosta yli mutta nyt oikeasti tuntuu siltä ettei suksiluista ja että sekoan aivan kohta täysin.

Olishan tässä vaikka mitä muutakin kirjotettavaa mutta tuskin kukaan jaksaa lukea romaania täällä.
4174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jasetaan täällä lukea. On kova pikka jos rakkin ihminen ottaa ja jättää. Se on niitä ihmisen kovimpia koettelemuksia. Suru ja tuska riippuu kintymyksen syvyydestä ja tietenkin persoonallisuudeta. Itse olen käynyt läpi sydänsurut ja se kesti pitkään. Parisuhteessa on yleensä ongelmana että olaan vain yhdessä ja kun sude on kunnossa ja pelaa niin ei koe kaipaavansakkaan muita ihmissuhteita. Sitten kun ero ja välirikko tulee kuin puun takaa, elämä romahtaa. Asia pitää ain surra ja elää läpi. Kyllä se sitten ajallansa helpottaa: En tiedä meneenkö muutama kukausi vian vuosia?
Joka ehdottaa lohduksi uusia naisia ym. ei ymmärrä itse rakkaudesta, kiintymyksestä ja sydänsurusta yhtänsä mitään. Maailma on täynnä vapaita ihmisiä, mutta kun rakas ihminen jättää tai kuolee niin hänene paikkaansa sydämessä ei korvaa kukaan. Kun surutyö on tehty ja kipu ajallnsa hellittää, niin sitten voi rakastua. Ei kannata lähteä etsimään korvikkeita. Totta on että kokeneempi olet tämän jällkeen kun juttu on ylipäästy ja sinulla on hieman kokemusta ymmärtää toisia samaa kokeneita ja myös työkaluja käsitellä mentyksiä. Kuitenkin aina jokainen menetys on ainutlaatuinen ja ei siihen rutoinoidu. Pettymys ihnmissuhteissa jätää aina myös kokemuksen että ei uskalla enää koskaan luottaa ja huomaa että ihminen ei itse eikä kukaan meistä olla täydellisiä. Aina voi kumppani löytää toisen, hormonit heilahtaa tai mieli muuttua. Sama olisi voinut tapahtua sinulle itsellesikin. Ei kaikilla ole jämäkkyyttä pitää järki päässä ja jalat maassa. Kun kumppanisi höyry menee ohi ja tunne laantuu, hän saattaa itsekkin kuin herätä ja huomata tehneensä elämänsä kohtalokkaimman virheen.
Ei kirjoittamisen tyyliseikat palstalla ole tärkeitä vaikk joku välistä arvosteleekin.
Vielä annan neuvoksi ,että alä pakene päihteisiin. Liiku, syö terveellisesti ja yritä keksiä jotain mielekästä tekemistä.
Jos tilanne menee sietämättömäksi, hakeudu hoitoon vaikka terveyskeskuksen kautta.
KIrjoittele vain täälläkin. Kyllä täällä aina joku vastaa.
Toivon sinulle kaikesta huolimatta oikein siunattua joulun odotusta!

Äänestä

VAI NIIN

Äänestä

Pahoittelen että en vastannut mitään aikaisemmin vedin 2 viikkoa putkeen vahvaa alkoholii eli viinaa sekä kukkaa vuoron perään eli usvaa vain, koska en vaan enään osannut lopettaa sitä koska tuntui siltä ettei tässä tosiaan ole mitään järkeä, arvostan vastaustasi pysyin pää selkeänä pari päivää tekstisi avusta mutten sitten tuli sellainen olo ettei tämä tästä lähe paranemaan sain tosiaan sen sosiaalityöntekijänkin kiinni mutta en päässyt viellä hänen kanssaan puhumaan kiva että ihmiset lukee mut pakko myöntää tää joulu meni ihan puihin sekä sain kaverilta hyvän ehdotuksen että nautitaan ekstaasia siitä kuulemma saa erittäin hyvän olon aikaan vapauttaen jotain aivon hyvän olon entsyymejä useaksi tunniksi joten hölmönä mä tartun siihen seuraavaksi. Mutta Toivotan teille hyvää joulua ketä on jaksanut lukea minun avautumiseni täällä se on auttanut ainakin vähäksi aikaa!

Äänestä

Olen sanonut tämän monelle aiemminkin. Koskaan ei tilanne ole niin huono, etteikö se päihteitä käyttämällä menisi vielä huonommaksi. Huumeet jättää aina jäljen aivoihin ja menee pitkään ennenkuin jäljet korjaantuvat, joskus jäävät pysyviksi.
Tsemiä sulle! Elämä on kovaa mutta joskus se päivä paistaa risukasaankin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekoamassa kirjoitti:

pahoittelen tekstimuuria, en ole verbaalisesti lahjakas kaveri eikä kirjoitustaitoni ole maailman paras eikä teksti ole välttämättä kaikkein positiivisinta.

Itselläni on pieni ongelma tällä hetkellä menossa olen nuori kaveri alle 25 vuotias jolla parikuukautta sitten lähti vaimo kävelemään toisen miehen mukaan ja pisti sitten eropaperia perässä sekä hylkäsi meikäläisen kokonaan.
Meillä oli aina erittäin tiivis suhde tehtiin kaikki kahdestaan jaoimme kaikki salaisuutemme toistemme kanssa ja tuntui välillä siltä ettei oikeestaa kukaan muu ymmärtänyt meidän juttujamme ollenkaan. Mutta nyt minulla itselläni on sellainen tunne että ahdistaa aivan mielettömästi kestänyt kokoero ajan sekä sen tiedon ajan kun tiedostin että hänellä on toinen mies. En pysty edes poistumaan asunnolta ilman että alan täristä enkä haluaisi olla asunnolla koska tuo pelkkiä muistoja mieleen en ole siis nukkunut enempää kuin tunnin tai kaksi yössä viimekuukausien aikana (poikkeuksena nukuin hyvin pari kertaa sammuneena). Olen yrittänyt saada kiinni sosiaalitoimiston työntekijän jonka kanssa pääsisin juttelemaan elämästäni mutta ei ole vastannut soittopyyntöihini sekä kaikki soittoni menevät suoraan vastaajaan.

Kaikki sanovat että kyllä noita naisia on maailma täynnä ja susta tulee vahva tyyppi kun pääset tosta yli mutta nyt oikeasti tuntuu siltä ettei suksiluista ja että sekoan aivan kohta täysin.

Olishan tässä vaikka mitä muutakin kirjotettavaa mutta tuskin kukaan jaksaa lukea romaania täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu