pääsin pois masennuksen,

vain tarttumalla itse elämään hampaita kiristämällä ja ihmettelemällä kaikkea tätä elämän suuruutta ja ihmellisyyttä,en hakeutunut lääkäriin vaikka tuntui -16 vuotiaana että päälakeni irtoaa eli järki katoaa, ja olin totta vieköön kuin kaivossa muutaman päivän niin rankkaa se oli, en kertonut sitä oikeastaan kenellekkään vain uskova rakas äitini vaistosi sen ja oli minulle mitä ihminen voi toiselle olla eli rakasti minua paljon ja oli sydämellinen ja iloinen minulle,mutta siitä on jo kymmeniä vuosia kun tämä tapahtui ja olen kamppailut ja elänyt oikein ja kunniallista elämää,olen pärjännyt oikeastaan hyvinkin vaikka on ollut tosi rankkaa kestää kaikenlaista kuten sivistynyttä alkoholistimiestä ja lapsia on 3 ja nekin jo pois kotoa kaikki omassa elämässä,mutta en voi sanoa kuin että kiitos elämälle KAIKESTA HUOLIMATTA KIITOS, anteeksi mutta olen kait sellaista tyyppiä että menen vaikka harmaan kiven läpi olenhan rapunainen ja omaan pitkämielisen luonteen.