En osaa olla ns. oma itseni muiden seurassa, kyseinen ongelma on vaivannut mua koko elämäni ajan. Perheen seurassa osaan kyllä olla ihan normaalisti ja rennosti, ja samoin oli myös ala-asteaikoinani ystävien seurassa. Sitten yläasteelle mentäessä sulkeuduin täysin ja kavereidenkin kanssa oli vaikeaa olla.
Eli siis, tarkoitan tällä kun sanon etten osaa olla "normaalisti", että sanat eivät tule automaattisesti ulos suusta, jotenkin oon koko ajan kauhean jännittynyt niin kuin olisin ihan joku eri ihminen. En osaa näyttää tunteitani. Mietin koko ajan tiedostamattanikin että mitä sanon missäkin tilanteessa. En pysty yhtäkkiä vain alkaa selittämään jotain juttua toiselle, tuntuu että unohdan kaiken mitä olinkaan sanomassa. Haluaisin vain pois koko tilanteesta.
Sillä tavalla en kuitenkaan ole ujo, ettenkö esimerkiksi voisi tavata henkilöä, jolle oon netissä jutellut tai voisi lähteä treffeille tms. Jos näen jonkun kiinnostavan tuntemattoman henkilön ja tilaisuus on sopiva, voin mennä juttelemaan hänelle helpostikin. Mutta ongelma on siis siinä, etten osaa heittäytyä ja olla rennosti, en osaa olla niin kuin muut ihmiset. En vaikka olisin tuntenut toisen jo pidempäänkin. Ainakin siinä menee tosi kauan, ennen kuin voin näyttää todellisen luonteeni toiselle. Vaikeuttaa elämää ihan helvetisti :(
Sainpas viimeinkin avautua.. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea.
Eli siis, tarkoitan tällä kun sanon etten osaa olla "normaalisti", että sanat eivät tule automaattisesti ulos suusta, jotenkin oon koko ajan kauhean jännittynyt niin kuin olisin ihan joku eri ihminen. En osaa näyttää tunteitani. Mietin koko ajan tiedostamattanikin että mitä sanon missäkin tilanteessa. En pysty yhtäkkiä vain alkaa selittämään jotain juttua toiselle, tuntuu että unohdan kaiken mitä olinkaan sanomassa. Haluaisin vain pois koko tilanteesta.
Sillä tavalla en kuitenkaan ole ujo, ettenkö esimerkiksi voisi tavata henkilöä, jolle oon netissä jutellut tai voisi lähteä treffeille tms. Jos näen jonkun kiinnostavan tuntemattoman henkilön ja tilaisuus on sopiva, voin mennä juttelemaan hänelle helpostikin. Mutta ongelma on siis siinä, etten osaa heittäytyä ja olla rennosti, en osaa olla niin kuin muut ihmiset. En vaikka olisin tuntenut toisen jo pidempäänkin. Ainakin siinä menee tosi kauan, ennen kuin voin näyttää todellisen luonteeni toiselle. Vaikeuttaa elämää ihan helvetisti :(
Sainpas viimeinkin avautua.. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ai niin lisään vielä, että tuntuu kuin mulla olisi kaksi eri persoonaa, oon niin erilainen kotioloissa kuin ulkomaailmassa..
Mitä ihmettä voin tehdä kun tuntuu, että elämä vain lipuu ohitse ja kaikki on koko ajan pelkkää suorittamista ja selviytymistä päivästä toiseen? Oon kyllä yrittänyt ja yritän edelleen poistua omalta mukavuusalueeltani, tutustua uusiin ihmisiin ja kaikkea mutta ei mikään oikein tunnu auttavan. Ei kukaan viihdy munlaisen ihmisen seurassa, kun en osaa näyttää itsestäni sitä puheliasta ja hauskaa puolta.
Apuapua...Minulla on samanlaisia ongelmia ja tekstisi on kaikinpuolin täysin kuin itseni kirjoittama! :O (:
Katsotaanpa jos joltakin tulisi jotain viisaita neuvoja ja apuja tähän! toivottavasti :)
Jepp täällä vaan saa odottaa aika kauan ennenku saa vastauksia :/
joku neuropsykiatrinen vaiva.... tai lapsuudesta tullut juttu..
Mulla on sama juttu, alkanut siinä yläasteen alun paikkeilla. Ala-asteen olin kovinkin riehakas ja villin, mutta yläasteelle se ei ehkä sopinut/kaverit muuttivat eripaikkakunnalle ja luokalta en saanut hyviä ystäviä-> yksinäisyyttä ja sulkeutumista pois porukoista. Jä tähän päivään, oon nyt 23, en oo tästä muuksi muuttunut. Eli oon aika hiljanen ja varautunut, mutta perheen/puolison/hyvien läheisten ihmisen kanssa oon ihan erilainen, vähän vieraassa esim. työporukka/koulu olen todella sulkeutunut!!!!
Koen olevani tälläinen, joten siksi en koe että sopisin työhön jossa vaaditaan yhdessättöskentelyä kovin paljon koska en sitä osaa... KAs kummaa opiskelen sosiaalialalla. :D ... Tuottaa vähän vaikeuksia, ja mietin usein ettei ala ole minulle mutta ala on työllistävä ja olen selviytynyt opinnoista jotenkuten..
Meinaan varmaan hakeutua töihin kuitenkin toiselle alalle, jotain vähemmän sosiaalista työtä, tuntien itseni...
Mulla on myös toi että voin puhua tuntemattomalle jos tilaisuus on sopiva, esim. lapselle/vanhukselle/juopolle kadulla tms jossain arjen tilanteessa. Eli ongelmani koskee tilanteissa jossa on monta ihmistä..
Neuvoksi vaan että ota se ilo irti läheisistä ja ihmisistä joiden kanssa tunnet olosi hyväksi, laita vähemmän arvoa sille muulle... Koita tutustua ihmisiin yksikerrallaan, jos se on helpompaakun porukassa puhuminen.