Miten osoitat välittämistä masussa olevalle vauvalle?

Hei! Mietin, että miten te muut osoitatte välittämistä masussa olevalle vauvalle? Toki vauva on sitten paljon konkrettisempi helliteltävä, kun on syntynyt. Mutta jutteletteko jo masussa olevalle vauvalle/silittelettekö masua/luetteko/soitatteko musiikkia vauvalle tms.?

Tahtoisin, että vauvani oppisi tuntemaan itsensä rakastetuksi jo masussa ollessaan. Ja syntymän jälkeen tahdon paljon välittää ja hoitaa pienokaista. :)
7252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Huolehtimalla itsestäni. Minulla on kolme lasta ennestään ja kyllä mun kohdalla se rakkaus alkaa siitä lapsen syntymästä. Itse koen todella teennäiseksi alkaa lukea tai laulaa mahalle. Mutta kukin tyylillään.

Äänestä
  • Sama juttu täällä. Mulla on vasta yksi lapsi, mutta mahalle puhuminen ei vain minulle tuntunut luontevalta. Kyllähän hän mun äänen joka tapauksessa kuulee sinne kohtuun ja tunnistaa sen syntymän jälkeen.

    Äänestä

Mä höpöttelen masulle ja silittelen sitä. Meijän pienokainen köllöttelee tuolla niin et peppu on ihan selkeesti tossa navan vieressä niin tuntuu jotenkin ihanalta sitä taputella nyt jo :) Välillä tulee vähän hölmö olo kun sille yksinäni juttelen mut mitäs sitte! Ja en sentään sitä julkisilla paikoilla harrasta..
Kirjoja en oo lueskellut tai lauluja laulanut. Se ei jotenki tunnu omalta..

Äänestä

Mä juttelen vatsalle, silittelen ja taputtelen hellästi, soitan musiikkia (erityisesti Mozartia ym. klassista). Myös isommat sisarukset ja isä silittelee vatsaa, ja puhelee sille. Nuorimmainen lapsista varsinkin tykkää antaa vatsalle pusuja :)

Äänestä

Eipä sitä kolmen äitnä paljoa ennätä istua ja silitellä mahaa... Luonnollisesti lapsi kyllä oppii äitinsä ja läheistensä äänet, hajut jne tunnistamaan ilman erityistä hoivaamista ennen syntymää. Tuskimpa kovinkaan moni maailman naisen ennättää erityisesti paneutua vatsansa hoivaamiseen muilta kiireiltään. Sänkyyn pääsee niin pää tyynyyn ja silmät kiinni ja unta.

Äänestä

Kyllä mulla on ainakin aina ollut aikaa vatsan päältä kohtuvauvaa silitellä. Vauva kun oikein tuntuu melskaavan mahassa, niin rauhoittuu kun silittelee. Tunteet alkaa mulla ainakin välittömästi kehittyä tulokkaaseen, kun saan tietää olevani raskaana. Silittelen ja juttelen (en kuitenkaan ihmisten ilmoilla) mahan suuntaan :)

Äänestä

Itsekin koen jotenkin teennäiseksi vatsalle puhumisen ja laulamisen yms. Mies välillä mahalle on jotaan puhunut ja itselle tulee aika vaivaantunut olo, mutta puhukoot jos mieli tekee.

Aika paljon kosken ja silittelen mahaani, mutta en ehkä sillä ajatuksella että vauvalle niin huomiota osottaisin.. Kun tämä maha nyt vaan on sen verran erilainen kun normaalitilassa. Ja senkin takia, kun ainokaiseksi lapseksi tämä jää, niin koitan nyt ihmetellä tätä muuttunutta mahaa mahdollisimman hyvin, että sen vielä joskus muistaakin.:) Ja fiilistelen vauvan liikkeitä. Kohta tätäkään ei enää ole, ensi maanantaina käynnistykseen.

Minun ja mieheni äänenhän vauva tosiaan kuulee ihan ilman mahalle erikseen puhumista. Huomiota vauva saa ihan tarpeiksi asti, kun ensin on mahan tälle puolen tullut.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emmi. kirjoitti:

Hei! Mietin, että miten te muut osoitatte välittämistä masussa olevalle vauvalle? Toki vauva on sitten paljon konkrettisempi helliteltävä, kun on syntynyt. Mutta jutteletteko jo masussa olevalle vauvalle/silittelettekö masua/luetteko/soitatteko musiikkia vauvalle tms.?

Tahtoisin, että vauvani oppisi tuntemaan itsensä rakastetuksi jo masussa ollessaan. Ja syntymän jälkeen tahdon paljon välittää ja hoitaa pienokaista. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu