Jotta keskustelu sujuisi sellaisella kielellä jota kumpikin ymmärtää, edellytetään yhdessä suoritettua koulutusta parityöskentelyyn. Parhaiten koulutus onnistuu yhdistämällä koulutus (siis teoria), parityöskentely ja vertaisryhmätyöskentely yhdeksi kokonaisuudeksi.
Verrataanpa tätä seuratilaisuuteen. Puhuja puhuu viestinsä kaikille samoilla sanoilla. Kun sitten kysellään 100 kuulijalta mitä puhuja puhui, niin havaitaan että kuulijat olivat kaikki eri seuroissa, siis kaikki kuulivat SAMAN saarnan eri tavalla, (kiinnittivät huomionsa eri kohtiin saarnassa).
Sama tapahtuu avioliitossa. Kun vaikkapa vaimo viestittää miehelleen jonkin asian, ja kysyy heti perään mitä minä sanoin sinulle, mies ei välttämättä ymmärtänyt vaimon viestistä juuri mitään, "ymmärsi" paljon sellaista, josta vaimo ei sanonut sanaakaan.
Näin tullaan pariviestinnän ytimeen, tilanteeseen jossa kumpikin ymmärtää puhutun ja kuullun viestin SAMALLA tavalla.
Kun näin ei tapahdu, vaan viestin vastaanottaja kuulee viestin erilaisena mitä lähettäjä sanoi, silloin viestin lähettäjä kokee tulleensa hylätyksi.
Joka päivä kuulemme naisilta viestejä; "minun mieheni ei ymmärrä minua, eikä hän välitäkkään ymmärtää".
Koulutuksen ja vuosien keskinäisen harjoittelun myötä kommunikaatiotaidot lisääntyvät. Usein tosin odotuksetkin toisen suhteen lisääntyvät samaan aikaan.
Tunnevistintä on viestinnän vaikein laji, pitäisi ymmärtää millaisia tunteita viestin takana on. Valitettavasti monilla ihmisillä (erityisesti meillä miehillä), on hyvin vähän nimiä omillekaan tunteille, kuinka sellainen voisi vaistota ja ymmärtää empaattisesti toisen tunteita?!
Ei ole ihme, että porua ja pierua riittää parisuhteissa! Pettymyksiä, vihaa, surua, hyljätyksi tulemisen kokemuksia, hylkäämistä, rakastamaan pakottamista, jne. Kun aikansa taistellaan "kodin herruudesta" , on väistämättömänä lopputuloksena paljon avioeroja.
Avioliitossa yhdistetään kaksi erilaista ihmistä, eri sukupuolta ja erilaisista kasvuympäristöistä tulleet, riittää haasteita. Lapsuuden kodin ilmapiiri heijastuu voimakkaasti omaan avioliittoon.
Toisissa kodeissa kommunikoidaan huutamalla, toisissa mökötetään, harvoin on kypsiä koteja joissa kommunikaatiotaidot pelaavat kuten pitääkin ja kaikki perheenjäsenet kantavat vastuunsa perheen hyvinvoinnista. Ensisijaisesti vanhemmat tietenkin, joka sitten heijastuu lapsiin.
Vanhempien välinen suhde on lasten koti. Jos vanhempien suhde on kypsä turvallinen ja lempeä, siinä kasvaa turvallisesti kiintyneitä lapsia jotka ovat kykeneviä sitoutumiseen ja vastuuseen myös omissa tulevissa avioliitoissaan.
Internetin keskustelupalsta ei ole se paikka jossa omalle aviopuolisolle puhutaan anonyymina nimimerkin takaa. Aviopuolisolle puhutaan kotona kahden kesken ja varmistutaan vielä siitä että hän myös ymmärtää mitä hänelle sanon. Viesti aloitetaan aina kertomalla omasta itsestä, lähinnä omista tunteista. Uhkat poistetaan kertomalla että minä rakastan sinua, enkä missään nimessä nyt syytä sinua mistään, vaan kerron sinulle luottamuksella siitä miten minä tämän syntyneen tilanteen koen.
Verrataanpa tätä seuratilaisuuteen. Puhuja puhuu viestinsä kaikille samoilla sanoilla. Kun sitten kysellään 100 kuulijalta mitä puhuja puhui, niin havaitaan että kuulijat olivat kaikki eri seuroissa, siis kaikki kuulivat SAMAN saarnan eri tavalla, (kiinnittivät huomionsa eri kohtiin saarnassa).
Sama tapahtuu avioliitossa. Kun vaikkapa vaimo viestittää miehelleen jonkin asian, ja kysyy heti perään mitä minä sanoin sinulle, mies ei välttämättä ymmärtänyt vaimon viestistä juuri mitään, "ymmärsi" paljon sellaista, josta vaimo ei sanonut sanaakaan.
Näin tullaan pariviestinnän ytimeen, tilanteeseen jossa kumpikin ymmärtää puhutun ja kuullun viestin SAMALLA tavalla.
Kun näin ei tapahdu, vaan viestin vastaanottaja kuulee viestin erilaisena mitä lähettäjä sanoi, silloin viestin lähettäjä kokee tulleensa hylätyksi.
Joka päivä kuulemme naisilta viestejä; "minun mieheni ei ymmärrä minua, eikä hän välitäkkään ymmärtää".
Koulutuksen ja vuosien keskinäisen harjoittelun myötä kommunikaatiotaidot lisääntyvät. Usein tosin odotuksetkin toisen suhteen lisääntyvät samaan aikaan.
Tunnevistintä on viestinnän vaikein laji, pitäisi ymmärtää millaisia tunteita viestin takana on. Valitettavasti monilla ihmisillä (erityisesti meillä miehillä), on hyvin vähän nimiä omillekaan tunteille, kuinka sellainen voisi vaistota ja ymmärtää empaattisesti toisen tunteita?!
Ei ole ihme, että porua ja pierua riittää parisuhteissa! Pettymyksiä, vihaa, surua, hyljätyksi tulemisen kokemuksia, hylkäämistä, rakastamaan pakottamista, jne. Kun aikansa taistellaan "kodin herruudesta" , on väistämättömänä lopputuloksena paljon avioeroja.
Avioliitossa yhdistetään kaksi erilaista ihmistä, eri sukupuolta ja erilaisista kasvuympäristöistä tulleet, riittää haasteita. Lapsuuden kodin ilmapiiri heijastuu voimakkaasti omaan avioliittoon.
Toisissa kodeissa kommunikoidaan huutamalla, toisissa mökötetään, harvoin on kypsiä koteja joissa kommunikaatiotaidot pelaavat kuten pitääkin ja kaikki perheenjäsenet kantavat vastuunsa perheen hyvinvoinnista. Ensisijaisesti vanhemmat tietenkin, joka sitten heijastuu lapsiin.
Vanhempien välinen suhde on lasten koti. Jos vanhempien suhde on kypsä turvallinen ja lempeä, siinä kasvaa turvallisesti kiintyneitä lapsia jotka ovat kykeneviä sitoutumiseen ja vastuuseen myös omissa tulevissa avioliitoissaan.
Internetin keskustelupalsta ei ole se paikka jossa omalle aviopuolisolle puhutaan anonyymina nimimerkin takaa. Aviopuolisolle puhutaan kotona kahden kesken ja varmistutaan vielä siitä että hän myös ymmärtää mitä hänelle sanon. Viesti aloitetaan aina kertomalla omasta itsestä, lähinnä omista tunteista. Uhkat poistetaan kertomalla että minä rakastan sinua, enkä missään nimessä nyt syytä sinua mistään, vaan kerron sinulle luottamuksella siitä miten minä tämän syntyneen tilanteen koen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Neuvot ovat hyviä, mutta mitä on sitten kokonaan käytännössä. On kaikenlaisia perheteapeutteja ja perheneuvoloita, mutta kun tulee esiin tosielämän vaikeudet, olivat ne sitten varallisuudesta, köyhyydestä, ongelmalasten kasvatuksesta, terveydestä tai työttömyydestä.
Kun mennään avioliittoon tai parisuhteeseen, niin kaikki näyttää ihanalta.
Sitten sorvataan kahta eriluonteista ja elämän tavoiltaa yhteen. Aina tulee hankaluuksia vuosien kuluttua. Ei niin saman henkistä paria ole, eikä tule olemaan.
Ongelmat tulevat, alkoholinkäytöstä, rahankäytöstä, vapaa-ajan käytöstä, siisteydestä kodin työn jaoista. Ja vielä "vieraisiin vilkaisemisesta. On niin hirveän vaikea muuttaa toisen ihmisen ajatusmaailmaa ja elämän tapaa. Olisi kai parempi, että opeteltaisiin suvaitsevaisuutta. Hyväksyntää toinen ihminen pikkuvirheineen.
Minun elämäni varrella 57 vuotta naimisissa, todella naimisissa.
Olen aivan vastakohta vaimolleni. Kuitenkin olemme pärjäilleet yhdessä näinkin kauan. On ollut sanontoja, pois lähdöstä. Mutta eipä vaan pois ole lähtenyt kumpikaan.
Näistä avioliiton "neuvoloista". Joskus avioliiton alkuaikoina 10 v jälkeen, päätimme mennä "avioliitto neuvolaan.Neuvojana oli tollanen 23-25 vuotias neitokainen. Heh, ensin meni vaimoni juttelemaan hänen kanssaan ja sitten menin minä. Ensimmäinen kysymys oli tältä neitokaiselta, Miksi et laita paikoilleen kaikkia tavaroita? Se riitti minulle. Poistuin paikalta. Katsoin, että se kysymys oli niin turha avioliiton eheyttämiseksi kokemattomalta typykältä. Ehkä minäkin paljasti luonteeni siinä. Mutta en katsonut sellaisilla alkuperusteilla olevan mitää
kehittävää vaikeuksiimme kokemattomalta aloittelijalta.
Nyt kun olen avioliiton pitkän ajan opetellut sitten laittamaan niitä tavaroita paikoilleen. Olempa siinä jonkin verran onnistunut. Myöskin muutenki sopeutunut toisen tapoihin ja ajatuksiin. Vaimoni on ylen siisti ja minä olen huiskin haiskin mies. Mutta uskokaa tai älkää, näillä on pärjäilty. Koska ne eivät ole olleen vaikeimpia asioita elämässä.
Se ehkä sitoo meitä, että olemme sosiallisia ihmisiä kumpikin. Poliittisella ja uskonnolliselta puolelta olemme samaa mieltä. Ei enää tarvii laskea makkarasiivuja kaupassa, kuinka olisi varaa ostaa. Joskus nekin piti laskea. Alkoholimenoja ei ole. Mutta kaikenlaiset laskut ja verot ovat harmeina.
Kysynkin onko jollain toisella avioparilla vaikeuksia kaupassa. Jos olemme yhdessä ostoksilla, kaikki menee hyvin, paitsi vaimo häviää marketissa niin, että saan puhelimella häntä etsiä. Jos minä olen yksi ostoksilla käytän ostoslistaa pienenä. Mutta annas armiaskun vaimo on yksin kauppaostoksilla, voin vain kysyä minne ne rahat katosivat. Ei sen puoleen vaimoni mikään tuhlari ole, mutta hän katsoo aina tarpeelliseksi sen mitä minä en pidä.
Koska ole nyt lestadiolaisten palstalla hevosmiehen kiusaksi, nii sivutaan nyt sitten sitä uskoakin. En tiedä, olisiko minun elämäni tavarallisesti muuttunut jos olisimme esimerkiksi lestadiolaisia. Arvelisin, ettei ei ainakaan parempaan suuntaan. Joutuisimme maksamaa "kymmenyksiä" seurakunnan ylläpitoon. Puhujien palkkioihin ja muihin kahvimaksuihin.
Automaksut, tietokonemaksut, TV-maksut, ovat nykyisin myös lestadiolaisilla. Säästöpuolelle tietysti menisi se matkailu-auto jolla joka suvijuhlille mentäisiin. Ja sen suvijuhlien maston pystyttämistalkoisiin tietysti kuluisi lihasvoimaa ja rahaakin. Myös torailisimme samoista asioista kuin ilman uskoakin. Ehkä usko toisi mukaan tuomioita ja niitä syytöksiä, mitä nyt meillä ei ole ollut.
Ja lopuksi, uskomme kumpikin, että elämämme jälkeen saamme arvoisemme paikan levätä. Emme vain tiedä sitä paikkaa ja sen laatua. Mutta onneksi sitä ei tiedä kukaan, kun ei ole kukaan tullut sitä kertomaan. Olkaa avoimia ja rehellisiä.
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamatokin.
Jumala sääti avioliiton koko elämän mittaiseksi, koska harjoittelu kestää koko elämän ajan.
Joissakin lajeissa harjoittelu tekee mestarin, avioliitossa eri muuttujat muuttuvat koko elämän ajan, mestarin asteelle ei päästä. Ensin on pienet lapset, kenellä on lapsia, sitten pesä alkaa tyhjenemään, vihdoin koittaa vanhuus. Kertaalleen opittu ei enää pädekkään uudessa elämäntilanteessa. Haasteita siis riittää loppurlämän ajaksi.
Avainsanoja ovat, sitoutuminen ja liittyminen.
Samaan suuntaan kulkeminen, - rinnakkain.
Usein eroon johtaa se, ettei olla sitouduttu aviolupaukseen. Siinä lupasimme Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa elää yhdessä jomman kumman kuolemaan asti, tuli vastaan mitä tuli.
Turvaton kiintymyssuhde ensimmäiseen hoivaajaan (tavallisimmin äitiin), on huono ennuste tulevia ihmissuhteita ajatellen.
Varhaislapsuuden turvattomiin kiintymyssuhteisiin liittyy myöhemmin aikuisina yhtäältä voimakas pelko sitoutumisesta, kyvyttömyys sitoutua ja liittyä toisen ihmisen kanssa, ja toisaalta voimakas pelko hylätyksi tulemisesta.
Tunnetuin ongelma tällä alueella on mustasukkaisuus.
Paranoidinen mustasukkaisuus on vielä paljon vaarallisempi, koska hyljätyksi tulemisen pelot perustuvat omiin harhoihin. Puoliso jää näissä tapauksissa ihan yksin, ja on usein jopa kuoleman vaarassa. Jos harhainen ei tiedosta omaa tilaansa eikä suostu hoitoon, niin avioro on ainoa vaihtoehto tällaisissa tapauksissa.
Olipa kerran siivooja, joka oli harjoittanut ammattiiaan noin parikymmentä vuotta. Hän sai eräänä päivänä kuulla, että nimikettä on vaihdettu ja siihen on olemassa koulutus, joka tähtää paikkojen puhtaanapitämiseen. Nyt hän ei ole enää pätevä, kun ei ole tehtävän määräämää koulutusta eikä näinollen voi käyttää laitosapulaisen titteliä ilman todistusta.
Vähän tuli tämmönen olo, kun luin avauksen .Kohtsilleen nelytseittemän votta täyttyy ja tuli epävarma olo, onko sitä nyt sitten elettykään ollenkaan? Vitsiä pukkaa.
Kun aikoinaan nuorena ja köyhänä sain kosintaani myöntävän vastauksen, niin eihän sitä osannut arvostaa tarpeeksi. Se etu kumminkin oli, että molemmat olimme tottuneet vaatimattomiin oloihin. Kun minä olin merillä, niin talous jäi automaattisesti vaimon hoitoon ja hyvin on hoitanut. Minä en tiedä mitä meillä on rahaa. Joskus, kun auto pitää huoltaa niin kysäsen, onko meillä varaa?
Varsinainen "työharjoittelu" tehdään avioparin muodostamassa työryhmässä.
Siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut, eikä muutu.
Koulutuksessa saadaan työkaluja, joiden käyttöä sitten harjoitellaan koko loppuelämän ajan. Vertaisryhmissä puolestaan saadaanb paljon ymmärtäviä
ystäviä, mm. mahdollisiin pattitilanteisiin.
Meidän vanhempien avioliittojen alkuaikoina ei koulutusta ollut.
Elämän hektisyyskään ei ollut silloin vielä tällä tasolla kun nykyisin on.
Työt harrastukset huvit ja kaiken maailman elokuva- ja tidotusvempeleet vievät paljon välttämätöntä yhdessäolon aikaa. Haasteita on tullut lisää ja avioerot ovat lisääntyneet huolestuttavasti.
Itse puhun kristillisestä avioliittokoulutuksesta, jossa Jumalan sana ja rukous ovat ohjaavina tekijöinä koko ajan läsnä. Monet neuvot toki pätevät kaikkiin ihmissuhteisiin. Kommunikaatiotaidoista on hyötyä kaikenlaisissa tilanteissa joissa ihmisten kanssa ollaan tekemisissä. Persoonallisuus ei muutu, persoonalla voi kuitenkin menetellä vähän toisin kun tunteita tiedostamattomassa tilassa on toiminut, - tunnejohteisesti.
Toki monissa tilanteissa tarvitaan myös yksilöterapiaa oman itsensä hamottamiseksi. Puoliso ei ole parantaja, vaan tarvitseva ihminen hänkin.
Kukaan sivullinen ei voi neuvoa kuinka aviossa eletään, jos ei tunne ihmisiä asemaltaan,luonteeltaan ja persoonallisuudeltaan.
Kenekään ei tule ketään tässä tapauksessa ruveta opettamaan, neuvoo jos jotain kysytään. Psylologit ja kaikenmaailman avioliitoneuvojat ovat itse monasti avuntarpeessa. Tosi elämä sanoon miten menee.
Avioliittoneuvonta tapahtuukin kummankin osapuolen yhteisestä pyynnöstä, ja sellaisten henkilöiden luona johon kumpikn luottaa.
Mitään neuvoa ei anneta ennen kun kumpaakin osapuolta on kuultu. Kuuleminen tapahtuu sillä tavalla, että kumpikin puhuu vuorollaan, eikä keskeyttämisiä sallita ollenkaan toisen puhuessa. Kuunteleva pari pitää huolen kummankin turvallisuudesta tilanteessa, eikä asetu kummankaan puolelle.
Parisuhdeneuvonta tapahtuu siis tarkan koetellun kaavan mukaisesti. Eikä se tapahdu koslaan tahdosta riippumattomasti. Jos toinen osapuoli ei tahdo, niin silloin neuvontaan ei ryhdytä.
Lisäksi asia varmistetaan sillä tavalla, että tapaamiseen varataan aika ja paikka.
Avioliittotyössä ja avio-onnessa suurin ongelma on ne ihmiset, jotka eivät parantajaa tarvitse. Aivan siis samalainen tilanne kun iankaikkisuusasioissa.
Joukossamme liikkuu suunaton määrä parantumattomasti terveitä sairaita ihmisiä, jotka tarvitsisivat kiireellistä apua ongelmiinsa. Ihmisiä joilla ei vaivoistaan huolimatta ole minkäänlaista sairauden tuntoa, vaikka lähiympäristönsä elää helvetissä.
Olet oikeassa. Keskuudessamme liikkuu paljon ihmisiä, jotka ovat luulosairaita, pikkurairauksistaan ja hengellisestä tilastaan.
Kuvittelevat onnensa löytyvän omasta pyhyydestään, ja haluavat jatkuvasti seurata mikä on oikein mikä on kirjoitettu raamattuun.
Ottavat siitä itselleen tressin. Ja lisäksi, ei riitä, että omakehu ja omasta jatkuvasti heiluvasta uskostaan, vaan seurataan ja ärhennellään lähimmäiselleen oman vajavaisen uskonsa vahvistamiseksi lähimmäisen syntisyyttä.
Saattaa olla niin, että tavallinen tallaaja joka uskoo Jumalan suojeluun on paljon tasapainoisempi elämässään kuin jatkuvasti itseään Jeesuksella ruoskiva uskon vinoutuman uhri.
Se että näin latelen omasta puolestani. Olen saanut niin paljon parannus kehoituksia helvet,tiin menon uhalla, että aijon panna itseni likoon oman Jumalasuhteeni kanssa. Eipä silti tuo hel.vetillä pelottelu on on muuten turhaa, mutta on se loukkkaavaa. Se on aivan sama jos joku vieras ihminen tulee vastaan,jolle sanon, olet huono ihminen, minä olen sinua parempi.
Ymmärrättekö te, jotka jatkuvasti lähimmäisiänne hiostatte joita ette täydellisesti tunne. Se osoittaa ihmisen uskon humalan joka ei ole tervettä. Kiitän Herraa, että en ole joutunut sille tasolle, jolloin ihminen on uskostaan mennyt yli sen rajan jolloin omat aivot ovat uskon huumeessa.
Tietty usko omaan syntisyyteensä tulee olla, mutta, että ne tekevät ihmisestä vainoharhan kaikkea tavallisia asioita ja tekoja kohtaa, ja että syyllistetää toisia syntisyydestä vaikka oma tunnemaailma on seonnut. Ovat ottaneet juovuttavaa juomaa, jonka nimi on lahkolaisuus. Exstra L.L.L.
Puhumme nyt avioliitosta, kuinka se toimii onnea tuottavalla tavalla.
Eivät realistit ole vaaraksi, heillä on oikea käsitys itsestään.
Puhe oli omnipotenttisista ihmisistä, joilla ei ole tarvetta parannukseen, eikä elämäntapojensa korjaamiseen.
Kun avioparit kokoontuvat luentojen välillä vertaisryhmiin jossa on 8 henkilöä, eli 4 avioparia, silloin toiminta ei perustu kenenkään yksittäisen ihmisen kuvitelmiin itsestään, vaan useat peilit heijastavat sinulle siitä millainen ihminen sinä OIKEASTI olet. SE on terveellinen kokemus, tavallisesti se on myös yllättävä kokemus kun puoliso puhuu asioita joista ei pole sanottu sanaakaan vuosikynneiä kestäneen avioliiton aikana. Niissä tilanteissa ollaan todellakin alastomina ja paljaina toisten arvioivien silmien alla ja luulot karisevat nopeasti pois. Välillä itketään ja välillä nauretaan, totuuden kohtaaminen itsestään on hyvin haastava kokemus jokaiselle.
Avaus osoittautui tarpeelliseksi kun joku rouva taannoisessa avauksessaan kyseli internetin palstoilla tietoja oman aviomiehensä elämästä, - täysin tuntemattomilta ihmisiltä.
Oli hän mieheltäänkin toki kysynyt, saamatta vastausta. Silloin vaihdetaan puhekanavaa kuulustelun omaisesta tivaamisesta turvalliseksi minä viestinnäksi.
Avaaja on tarttunut erittäin tärkeään ja tarpeelliseen asiaan. Niissä on miettimistä. Täyttä asiaa. Kaikilla vain ei ole kykyä/rohkeutta toimia kuvatulla tavalla. Siinä joutuisi kohtaamaan itsensä - totuudellisesti ja luulot omasta itsestä alkaisivat karista. Peilit eivät valehtele.
su , se sana on ugh! olen tai UGH
tuommoiset pienet remontit.
Kuten kaikki Jumalan työ, tämäkin vaatii että ihminen itse lähtee liikkeelle valoa kohti. Tässä ei riitä sekään että vain yksi lähtee, koska aviopari on yhtä lihaa.
Monet pelkäävät aivan suotta, kysymys on näissä tapauksissa useimmiten omista ennakkoluuloista. Toki on paljon tapauksia joissa toisella puolisolla on jo menossa salattu seksisuhde jonkun toisen henkilön kanssa. Kyllä se silloin kirvelee, sen tietää.
On kuitenkin parempi että uskottomuus tulee ilmi turvallisessa pienpiirissä, jossa näitä asioita ymmärretään ja on kokemusta myös sellaisten tilanteiden turvallisesta hoitamisesta.
kiitos teu korjauksesta. Juu, ugh! se piti olla. Mutta eikö se ollut vain pikkuvirhe minun viestissäni. Vai löysitkö siitä poikkeavaa ajatusta?
Peilit eivät valehtele, mutta on peilejä jotka vääristävät ihmisen kuvan. Näitä ei sitten myydä normaaleissa kaupoissa, vaan niitä voi saada erikoislikkeistä josta otetaan kaikkea muutakin satukirjoita lähtien.
Jos ávioliittoneuvolassa annetaan Jumalan sanaa perusteeksi, se on yksi riidan ja syyttelyn aihe. Vedotaan raamattuun kaikessa, jos tulee kinaa. Se kylmää kyytiä avioliitto. Siinä pitää jokaisen tietää oma kolonsa ja toisen puolen tarpeet. Jos on itsekäs kaiken raamatusta avioliitolleen säännöt hakeva, niin huomaa kohta putoavansa omaan synnin kuoppaan, vaikka ei itse ole sitä huomannut.
Anteeksi pyyntö ja anto puolisolleen on paikallaan. Jos pyytelee anteeksi puolisonsa nuijimista vain Jumalta ensin, se ei toimi, vaikka niin olettaisikin. Rukous kuitenkin kaikessa hiljaisuudésa auttaa vaikeissakin tilanteissa.
Mitä tulee sen aloittajan kyselyy internetissä ilman vastausta. Vastauset tulevat toisten omista kokemuksistaan omissa parisuhteistaan. Ei kukaan voi toisen parisuhdetta internetin välityksellä muuten auttaa.
Mutta tämä palstan aloittaja selosti avioliiton sääntöjä kuinka se tulee pelata. Olisi hauska tietää, miten aloittajan koulutus ohjelma on purrut omaan parisuhteeseen, jos yleensä on aviossa. On paljon sellaisia avioliitto opastajia, jotka eivät ole aviossa tai ovat samalla tavalla niiden vaikeudessa eläviä. Tee niin kuin minä sanon, mutta älä niin kuin minä teen.
Perussäännöt olisi jokaisen avioliiton polulle lähdettäessä. Vanhempien neuvot ovat kaikkein tärkeimpiä. Jokainen ihminen on yksilö paheineen ja hyveineen sekä tapoineen. Vanhemmat ovat asiantuntevampia tässä tapauksessa.
Minusta olisi kamalaa jos joku maallikkosaarnamies alkaisi neuvomaa vaikkapa uskovaisia nuoria pareja. Siinä sekottuis todellisuus, taivaaseen pääsy ja hel.vettiin joutuminen. Se ei tuo kuin pelkoja syyttelyitä ja jopa mielenhäiriöitä. Varsinkin jos neuvon antaja on insestin tekijöitä salaava ja heitä puolustava pysymetsä pappi.
Siinä piankin Jeesuksen rakkaus unohtuu, oikeitten vaikeuksien keskellä.
Avioliittoneuvoloissa tulisi myös painottaa enemmän lapsiin ja heidän tuvallisuuteen ja oikeaan kasvatukseen. Omena ei kauas puusta putoa. Oikeilla vanhemmilla on huoli lapsistaan koko elämänsä ajan.
En tiedä olenko minä itse näitä oikein kasvattanut, mutta huolena he ovat vaimoni kanssa vieläkin, vaikka eivät ole rikollisia ja eivät ole uskossa.