V 10

Laitoin tämän tekstin toiselle palstalle, mutta lisäänpä sen vielä tännekin.
Luin lehdistä ja netistä V 10 seerumeista ja kuorintavoiteesta. Ilmeisesti on aika uusi tuotesarja suomessa.
Seerumit on aika kalliita joten en niitä vielä ottanut kokeiluun, mutta pakko hehkuttaa, että tuo kuorintavoide on ihan huippu. Itse ensin ajattelin, että se on höpöhommaa, kun voiteesta sanotaan, että sen avulla kuollut ihosolukko ilmestyy vaaleina hiutaleina ihon pinnalle. Näin kävikin, mutta tuumin, että varmaan tuo voide vaan muuttuu sellaiseksi itsestään. Tulos oli kuitenkin ihan mahtava ja ihosta huomasi selvästi miten pakkasen aiheuttamat kuivat ihonretaleet sai kyytiä. Iho oli tosi sileä ja puhtaan oloinen. Olin aika yllättynyt, kun tässä ei ole rakeita ollenkaan ja olen tottunut antamaan omalle iholleni ehkä joskus liiankin kovaa käsittelyä kuorintavoiteilla. Netistä tätä saa tilattua, mutta itse ostin ihan apteekista. Monet apteekit myy vain seerumeita, itsellä oli ainakin tosi vaikeaa löytää tämä kuorintavoide.
Tuli nyt vähän mainostettua, mutta kun kerrankin saa olla tohkeissaan kun joku tökötti oikeasti toimii.
Minulla on aikaisemmin ollut melko huono iho, jonka olen nyt saanut joten kuten kuriin. Arvet jäi ja finnejä ja mustapäitä vielä löytyy. Tästä kuorintavoiteesta luin, että se vähentää epäpuhtauksia ja sopii myös akneiholle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onkohan kellään kokemusta näistä seerumeista? Toimiiko ne?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


::::::::::::: kirjoitti:

Laitoin tämän tekstin toiselle palstalle, mutta lisäänpä sen vielä tännekin.
Luin lehdistä ja netistä V 10 seerumeista ja kuorintavoiteesta. Ilmeisesti on aika uusi tuotesarja suomessa.
Seerumit on aika kalliita joten en niitä vielä ottanut kokeiluun, mutta pakko hehkuttaa, että tuo kuorintavoide on ihan huippu. Itse ensin ajattelin, että se on höpöhommaa, kun voiteesta sanotaan, että sen avulla kuollut ihosolukko ilmestyy vaaleina hiutaleina ihon pinnalle. Näin kävikin, mutta tuumin, että varmaan tuo voide vaan muuttuu sellaiseksi itsestään. Tulos oli kuitenkin ihan mahtava ja ihosta huomasi selvästi miten pakkasen aiheuttamat kuivat ihonretaleet sai kyytiä. Iho oli tosi sileä ja puhtaan oloinen. Olin aika yllättynyt, kun tässä ei ole rakeita ollenkaan ja olen tottunut antamaan omalle iholleni ehkä joskus liiankin kovaa käsittelyä kuorintavoiteilla. Netistä tätä saa tilattua, mutta itse ostin ihan apteekista. Monet apteekit myy vain seerumeita, itsellä oli ainakin tosi vaikeaa löytää tämä kuorintavoide.
Tuli nyt vähän mainostettua, mutta kun kerrankin saa olla tohkeissaan kun joku tökötti oikeasti toimii.
Minulla on aikaisemmin ollut melko huono iho, jonka olen nyt saanut joten kuten kuriin. Arvet jäi ja finnejä ja mustapäitä vielä löytyy. Tästä kuorintavoiteesta luin, että se vähentää epäpuhtauksia ja sopii myös akneiholle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu