Monesko lapsi olet? Siis ujot!

Toinen neljästä lapsesta.

Toinen kolmesta ja ainoa ujo.

Toinen kolmesta lapsesta. Pikkusiskoni oli ehkä vähän ujohko johonkin n. 20 ikävuoteen asti. Isoveljeni on ollut aina ujouden vastakohta.

Mahtaiskohan ongelmat omalla kohdallani johtua siitä että olen ainut laatuani? Tätäkin on aina välillä tullut mietittyä.

Joo, minäkin toinen kolmesta. Olen periaatteessa se ujo symppis perheessäni.

Olen nuorin kolmesta, mutta kaksi vanhempaa syntyi 15 vuotta ennen mua joten käytännössä olin ainoa lapsi. Isä ja sisko ujoja, äiti ja veli eivät yhtään ujoja.

Mä uskoisin ettei ujous liity siihen monesko lapsi on vaan se on periytyvä taipumus, joka ympäristön vaikutuksesta vielä muokkautuu, vahvistaen tai lieventäen tämän taipumuksen kanssa toimeentulemista. Riippuu niin paljon siitäkin millaiset eväät saa lapsuudesta ujouden kanssa pärjäämiseen. Nuorena ujous on voimakkaimmillaan ja myöhemmin kun oppii tuntemaan itseään paremmin niin ujoudenkin kanssa voi tulla toimeen. Eri asia sitten jos ujous muodostuu fobiaksi asti.

Juu en minäkään usko että tällä olisi ujouden olemassaoloon vaikutusta, vain tuota voimistumista ja sen sellaista.

Itse olen vain vajaat kaksi vuotta isosiskoani nuorempi ja kyllä sen huomaa, että on kolmesta toinen; aina oltiin niin innoissaan kun vanhempi sisar iän myötä kohtasi uusia sosiaalisia tilanteita ja tälle opetettiin enemmän tai vähemmän tietoisesti kuinka toimia jne. Emt, ei vanhemmat sitten enää hirveästi kai tulleet ajatelleeksi että minullekkin kannattaisi opettaa..

Itelläni kyllä selvästi paheni ujous fobiaksi asti ja "sosiaalinen kehitys" katkesi totaalisesti yläasteella. No, mitä sitä nyt enää ruikuttamaan, onhan se kyllä kieltämättä noloa ja hiukka säälittävää kun parikymppinen opettelee samoja "miten eri tilanteissa käyttäydytään" sääntöjä kuin vast. normi about 12 vuotias.

Niinhän ne sanovat, että kolmesta keskimmäinen on joko kaikista pahin tai paras sija syntyä. Ihan miten sen itse ottaa.

Täälläkin yksi keskimmäinen. Keskimmäisenä saa olla itsekseen sellainen kuin sattuu olemaan. Vanhin ja nuorin lapsi on enempi huomion keskipisteenä.

vanhin kolmesta ja ujoin

Jeps, ja ujo olen. Ei kyllä mielestäni kotona ujoksi tullut vaan ehkä koulussa tai ikätoverien joukossa. Tietty vanhempien erollakin saattoi olla jotain merkitystä..

Meikäläinen on myös se keskimmäisin kolmesta ja ainoa, jolla pahanlaatuisia sosiaalisia ongelmia ja myöskin ainut, jonka elämä on jämähtänyt paikoilleen.

Itse uskon, että tuolla syntymäjärjestyksellä on ollut jonkin verran vaikutusta näihin ongelmiini, ainakaan keskimmäisenä minua ei huomioitu niin paljoa kuin muita sisaruksia tai asetettu oikein mitään odotuksia elämälleni vanhempien taholta, ja nyt aikuisena kun olen ihan tyhjän päällä niin vasta nyt huomattu asioiden laita, nyt kun on jo aika lailla liian myöhäistä enää asioita korjata. Kyllähän nuo minun sosiaaliset estyneisyyteni on varmasti osaltaan ihan synnynnäisiäkin ominaisuuksia, mutta niitä on suurelta osin vahvistaneet elämän varrella koetut negatiiviset jutut, kuten koulukiusaaminen ja se, ettei vanhemmilta saanut koskaan tukea silloin teini-iässä kun olisi todella sitä tarvinnut.

Toiseksi nuorin neljästä.

toinen kahdesta

Vanhempi kahdesta. Pikkuveli oli lapsena koulussa superoppilas ja urheilulajissaan maajoukkuetasoa, joten jäin varjoon jo hyvin nuorena. Vaikka pärjäsin itsekin ihan ok, mutta jatkuva itse koettu "huonommuus" opetti pysymään sivussa.

Myös vanhempi kahdesta. Kaikki meidän perheessä on tai on ainakin joskus ollut ujoja, joten ei omakaan ujous mikään yllätys oo. Syntymäjärjestyksellä koen olevan myös itselläni merkitystä, koska esikoinen on "harjoittelukappale" jonka kanssa vanhemmat hermoilee ja pelkää eniten. Ei myöskään ole isosisarusta näyttämässä mallia tai neuvomassa.Eli eri syntymäjärjestyksillä voi olla monenkinlaisia vaikutuksia eri ihmisiin, eikä voi sanoa mikä on ujolle todennäköisin järjestys syntyä perheeseen tai tuleeko keskimmäinen, ainoa lapsi tms. aina helpoiten ujoksi.

Ainut olen.

Oho, meitä on enemmänkin.

Keskimmäinen kolmesta minä myös. Pari vuotta ikäeroa kumpaankin sisarukseen ja molempia pidän itseäni rohkeampina.

Kuopus olen nelipäisestä sisarparvesta ja perheen ujo yksinäinen susi :).

Keskimmäinen olen, ja ujo ja yhteisöjä kartteleva. Vanhempi sisarukseni on ikänsä ollut kaikkea muuta kuin ujo, joka paikassa tapahtumien keskipiste. Kun nuorempi iltatähti-sisarukseni syntyi, jäin kuin nalli kalliolle. Vaikka olin vasta kuuden vanha, oletettiin minun selviävän yhtäkkiä kaikesta yksin. Vetäydyin omiin oloini, koska huomasin tulleeni näkymättömäksi. Se varmaan vaikutti siihen, että en ole koskaan pystynyt rennosti seurustelemaan ihmisten kanssa, ja kontaktien luominen puhumalla on ollut vaikeaa. Taidan siis olla ujo ja se keskimmäinen.

olen vanhin kolmesta. nuorimmainen on täysi vastakohtani, hirveän räväkkä ja äänekäs, kun taas itse ujostelen tosi paljon ja jännitän ja näin on ollut ihan pienestä asti. ja keskimmäinen taas on aikalailla jotain meidän väliltä luonteenkin perusteella :D en usko että syntymäjärjestyksellä on väliä ujoudessa, mutta meillä tämä menee aikalailla järjestyksessä ujoimmasta rohkeimpaan. geeneistä se on kiinni, eli aika satunnaista. sama kasvatus ollaan kuitenkin saatu tietenkin.

Vanhin kolmesta. On ollut sellainen olo että olen ollut vanhemmilleni harjoituskappale ja nuoremmille sisaruksellieni tienraivaaja. Vaikka olenkin pärjännyt elämässä hyvin, olen kärsinyt koko ikäni ujoudesta ja sosiaalisista peloista, kokemattomuudesta ja yksinäisyydestä. Nyt 25 vuotiaana alkaa helpottaa, kun elämänkokemus on tuonut edes hiukan varmuutta joihinkin tilaisuuksiin ja huomannut ettei muutkaan ole sen kummempia. Toki vanhat ahdistukset lyövät välillä päälle ja tunnen ettei kukaan välitä oikeasti.

toinen kahdesta

Kolmas kolmesta

Toinen kolmesta.

Toinen kahdesta minäkin. Vanhempi sisarukseni ei ole mikään sosiaalisuuden malliyksilö hänkään, mutta minusta tuntuu, että hän ei ole niinkään ujo, vain ns. passiivinen. Minä taas olen aktiivisempi, mutta ujompi. Hyppään mukaan erilaisiin tilanteisiin, mutta kadun sitä sitten kun en esimerkiksi osaakaan jutella tai reagoida muihinkaan tilanteisiin nopeasti ja annan itsestäni typerän ja nolon kuvan. Veljeni taas pysyttelee omassa rauhassaan, mutta sitten kun menee mukaan juttuihin on tosi cool :)

kaikilla ihmisilä on ujouden tunne ujot ihmiset ovat vain huonoja hallitsemaan sitä

kaikilla ihmisilä on ujouden tunne ujot ihmiset ovat vaan huonoja hallitsemaan sitä

ujous voidaan tulkita itsekyydeksi ja huonokäytöksiseksi ja tämän takia ujous saataa muuttua agressivisuudeksi

vanhin ja ujoin kolmesta.

meillä keskimmäinen rämäpäisin eikä yhtään ujo.

Toinen olen kahdeksasta lapsesta.
Isosiskoni on kaksi vuotta minua vanhempi, pikkuveljeni vuoden nuorempi joten olen tainnut aika vähälle huomiolle jäädä, lieneekö siitä sitten johtunut tämä ujous.
En siis ole keskimmäinen, mutta omasta mielestäni siihen jollain tavalla verrattavissa.

Toinen kuudesta lapsesta ja ujoin porukasta.
Jäin voimakastahtoisen isosiskon varjoon, joka lyttäsi minut kyllä pienestä pitäen ja vei kaikki naapuruston lapset kavereikseen. Olin aina se sivusta seuraaja ja sellaien näytän olevan edelleen. Mutta omat vaikeutensa oli siskollakin jälkeenpäin. Kasvuympäristössä oli varmaan paljonkin epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä.

olen.

Ensimmäinen neljästä ja ujoin.. :/

ensimmäinen ensimmäisestä :D
Olen aina ollut valikoiva kavereideni suhteen ja 7 vuoden kiusaamis piina jätäneet aika pahat jäljet. Lapsena olin kuulemma rämäpäinen ja kiipeleihin joutuva (ennen koulua).

Keskimmäinen kolmesta lapsesta. Lapsuudesta noin 16-vuotiaaksi asti olen ollut sairaalloisen ujo, sitten eri elämäntapahtumien myötä väkisinkin muutuin vähän rohkeammaksi, vaikka joissain tilanteissa huomaan ujostelevani edelleen. Ujous ei kuitenkaan hallitse elämää enää. Vanhempi sisarukseni on ehkä hänkin hieman ujouteen taipuvampi, mutta hänellä se ei ole ollut käsittääkseni niin lamauttavaa kuin minulla. Kuopus taitaa olla kaikista rennoin, vaikka jännittääkin joitakin sosiaalisia tilanteita eikä hänkään suunaa päänä ole sosiaalisissa tilanteissa.

Toiseksi nuorin neljästä.

ensimmäinen ensimmäisestä

Itse olen nuorin seittämästä lapsesta.

Kuopus kaksilapsisessa perheessä. En ollut ujo nuorena, mutta teini-iässä jouduin kiusatuksi ja menetin luottamuksen ihmisiin. Ei pelkästään kiusaaminen, vaan se, että yhteisö ja opettajat käänsivät minulle selkänsä ja tulkitsivat asian minun syykseni, johti tähän. Olen vasta myöhemmin oppinut luottamaan ihmisiin jonkun verran. Niin että en usko, että lapsijärjestys on ainoa ujouteen vaikuttava asia, kyllähän ihmistä elämänkokemuksen muovaavat todella paljon.