Miten vauvan saaminen muutti elämääsi/parisuhdettasi?

Kyllähän se alku aika härdelliä monesti on (imetys voi tuottaa ongelmia, vauvan hoidon opettelu vaatii molemmilta veronsa, pinnaa kiristää ehkä runsaatkit yövalvomiset jne jne).Ja sitten toinen on työuupunut ja toinen kotitöihin uupunut. MUTTA jos parisuhde on kunnossa ennen vauvan syntymää niin yleensä se vaan vahvistuu vauva-ajasta. Kunhan osaatte keskustella asioista keskenänne.

Sitä yhteistä aikaa kannattaa järjestää säännöllisesti siihen arkeen. Meillä oli suhteen koossapitävä voima ne viikonlopun pienet "päikkärikahvihetket". Kämppä jäi kyllä usein siivoamatta, mutta lepo ja yhteinen jutteluhetki olivatkin tärkeämpiä. :) Isä kannattaa ottaa alusta lähtien aktiivisesti mukaan vauvan hoitoon. Että voitte oikeasti vuorotella hoitamisessa.Eli nimenomaan myös niin, että isä ja vauva ovat välillä kahdestaan. Hyvää parisuhteen hoitoa on esim se, että mieskin osaa tehdä vauvan kanssa iltarutiinit ja äiti pääsee joskus illalla RAUHASSA lenkille/ saunaan tai tekemään jotakin muuta kun vauvanhoitoa.. Ja tietysti myös päinvastoin. Molemmille täytyy järjestää myös sitä omaa aikaa.
Jos vauvalla on tutut ja turvalliset hoitajat (vaikka ne isovanhemmat) niin mikseipä voi jättää aika pienenäkin yökylään. Meillä oli kuitenkin esim.sellainen tilanne, että heti kun yösyönti loppui (7kk) ja yöt rauhottui mukavasti, niin sitten alkoi tytöllä paha eroahdistus (ja sillloin ei yöhoitoon !). Niinpä eka yökyläily meillä siirtyi.

meillä oma parisuhde läheni huomattavasti vauvan tultua. Ennen kun sain tietää olevani raskaana me jo harkitsimme vakavasti eroa. kun plussasin oli keskusteltava asiat läpi ja päätettävä mitä tehdään. tuolloin vuosia takana neljä :) luottamus ja rakkaus syttyi uudelleen ja kaikki mallillaan.

ihan pieni lapsi vaihe on molemmille osapuolille raskasta. ja valitettavasti tämä aikuisten kahenkeskinen aika jää pakosti vähemmälle. mutta kun osaa nauttia niistä pienistä hetkistä kun muksu on päivä unilla niin sekin on jo jotain. :)

kun lapsi kasvaa, unirytmi muotoutuu niin sitä aikaa on huomattavasti enempi ja jaksaa paremmin :) me jätettiin oma poika hoitoon ensimmäistä kertaa mummilaan 4kk iässä. :) poika nukkui tuolloin hyvin ja oli muutenkin perus tyytyväinen mukula niin päästiin hieman juhlimaan mieheni kanssa :)

ja kaikkein tärkeintä on ainakin omasta mielestä että äiti saa edes sen pari tuntia viikosta omaa aikaa ilman muksua :) itse inakin huomasin että jaksoin paremmin kun pääsin joka torstai lenkille ja selventämään omia ajatuksia :) kun äiti voi hyvin niin vauvakin voi :) onnea loppu raskaudelle ja voimia seuraavaan koitokseen :)

Eipä kai siihen oikein voi valmistautua, kun kaikki lapset on erilaisia. Ensin pitää odottaa että millanen tyyppi sieltä tulee...
Mun kätilö sanoi valmennuksessa hyvin; muistakaa, että synnytyksen jälkeen laulatte laulua, aika entinen ei koskaan enää palaa. Eli kunhan vauva on syntynyt alatte tehdä uutta, uusia perinteitä ja uusia tapoja ettekä yritäkkään olla niinkuin ennen, koska se vaan on mahdotonta...
Hyvin se menee... :)

Minun vinkkini on se, että ottakaa heti alusta asti miehen kanssa tavaksi jotenkin viettää yhteistä "karkumatkaa" arjesta silloin tällöin. Alkuun vaikka pyhitätte illan toisillenne, jos se muksu sattuisi nukahtamaan. Myöhemmin sitten hommaatte lapsenlikan ja käytte vaikka syömässä/leffassa jne.

Minä olen ollut niin noiden muksujen pauloissa, kummankin kanssa, sen ensimmäisen vuoden, että kaikki muu on jäänyt taka-alalle. Tietysti se, että kummallakin on ollut koliikki ja ovat olleet kovasti tissin perään, on tehnyt omat haasteensa arkeen. Ja sitten, kun on tuollainen jörrikkämies, joka ei turhia ala puhumaan, niin on tässä monenmoiset väännöt läpi käyty. Ehkä olisi ollut viisain irrottautua välillä raskaasta vauva-arjesta ja nauttia toisistamme. Ei oltaisi ajauduttu niin kauas toisistamme. Nyt, kun lapset ovat reilu 1v ja 3,5v, alkaa taas tuntua sille, että on aikaa hieman itselle ja meillekin. Parisuhdekin sujuu taas vähän paremmin, kun kaikki ei ole vain huutavan vauvan kantamista ja univajeesta selviämistä. Meillä kun tukiverkosto on huono, eikä tuttuja lapsenvahteja juuri ole, on ollut tosi vaikeaa järjestää kahdenkeskeistä aikaa, kun en halua pieniä vieraan hoitoon antaa. Enkä kenenkään puolitutun.

PS: ota se isä ihan kunnolla alusta asti vauvan hoitoon mukaan! Anna hänelle joku spesiaalitehtävä, joka on vain hänen hommiaan. Monesti se on se kylvetys, tai vaikka nukutus.

Muuttaa elämää ja paljon, mutta parisuhde vahvistuu ihan varmasti. Teillä on yhteinen pieni vauva, jossa on kumpaakin vanhempaa vähän, se sai ainakin minussa erilaisen näkemyksen miehessäni. Kunhan muistaa päivittäin toista, edes rakkauden tunnustuksella niin se pitää jo erittäin hyvin parisuhdetta pinnalla. Vauvan hoitoon laittaminen on ihan jokaisen oma asia, mun mielestä saa laittaa kuukauden iässä tai vuoden iässä ihan miten itsestä tuntuu parhaalta. Samaa mieltä muiden kanssa, että anna vauvan ja isän viettää paljon aikaa yhdessä ja muista viikoittain pitää aikaa itsellesi, se on erittäin tärkeää itsesi ja vauvasi kannalta.Kaikki sujuu varmasti hyvin, kunhan katsot lastasi niin tulee tunne, että elämä ei voisi paremmin mennä :)

Kiitos vastauksista! :)