Ketä uskoa?!

Elina Ranta
Elina Ranta

11.12.2012 06:01
0

Suomen kilpailukyky voi olla joko aivan surkealla tasolla tai sitten huippuluokkaa. Tulos riippuu siitä, mitä mittareita käyttää ja keneltä kysyy.

Maailman talousfoorumin (WEF) vertailussa Suomi oli viimeksi noussut pronssille, Ruotsin ja Saksan edelle. Sveitsiläisen bisneskoulun IMD:n vertailussa Suomi on vasta 17:llä sijalla.

Suomen teollisuudessa palkkataso on Skandinavian maiden alapuolella. Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) mukaan yksikkökustannukset teollisuudessa ovat nousseet vuodesta 2000 lähtien vähemmän kuin keskimäärin euroalueella tai Saksassa.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) taas sanoo, että yritysten kilpailukyky on rapautunut koko 2000-luvun. EK vaatikin uuden johtonsa voimin hallitusta pelastamaan Suomen kilpailukyvyn.

Hyvä lukuja,
3128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikä lääkitys sulla on?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei, vaan minä en vielä tarvitse lääkitystä.mutta surukseni huomaan, että jotkut tänne kirjoittavat tarvitsisi, tarkistitko sinä "nmm" lääkkesi määrän ;)

    Äänestä

Eihän se työläissten palkka ole koskaan ollut suuri siivu yrityksen kuluissa... ;-) Nykyään suurimmat kulut tulee johtajien tai johtoryhmän erillaisita boonuksista , ja sen kaltaisista kuluista. On turha EK väittää että Suomessa ois Euroopan suurimmat palkat , paitsi johtajilla ;-) Johon ne sanoo niidenkin olevan Euroopan pienimmät. Suomessa on unohdettu yksi suuri asia näissä palkkioissa , jos firmalla menee hyvin ja työntekijöitä palkataan lisää, kukaan ei purnaa johtajien palkoista , ne on ansaittuja silloin, mutta nykyinen käytäntö antaa boonusta ilman firman suuria voittoja tai sen kaltaista on kaikkien aikojen munausta kansalaisia kohtaan. Työntekijöillä on tulosvaatimus realistisena =Tulos tai ulos..! Sen on ilman muuta koskettava myös johtotason paikkoja , eikä optioita tms. Ennenkuin firma tuottaa selvää voittoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7691345 kirjoitti:

Elina Ranta
Elina Ranta

11.12.2012 06:01
0

Suomen kilpailukyky voi olla joko aivan surkealla tasolla tai sitten huippuluokkaa. Tulos riippuu siitä, mitä mittareita käyttää ja keneltä kysyy.

Maailman talousfoorumin (WEF) vertailussa Suomi oli viimeksi noussut pronssille, Ruotsin ja Saksan edelle. Sveitsiläisen bisneskoulun IMD:n vertailussa Suomi on vasta 17:llä sijalla.

Suomen teollisuudessa palkkataso on Skandinavian maiden alapuolella. Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) mukaan yksikkökustannukset teollisuudessa ovat nousseet vuodesta 2000 lähtien vähemmän kuin keskimäärin euroalueella tai Saksassa.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) taas sanoo, että yritysten kilpailukyky on rapautunut koko 2000-luvun. EK vaatikin uuden johtonsa voimin hallitusta pelastamaan Suomen kilpailukyvyn.

Hyvä lukuja,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu