Tein taas väärin

En ole kavereiden kanssa ollut, sillä olen ihastunut aina mahdottomiin tapauksiin ja muiden kanssa ei kiinnosta oleminen. En ole täydellinen, ei ole kunnollista koulutusta, enkä ole oikein ollut työelämässä. Täällä oli rankkaa vaihtaa ajatuksia, sillä jonkun kanssa oli mielipiteitä saatava tuulettaa. Keksin, että henkilöt, jotka tarvitsevat apua, yritän rukoilla heidän puolestaan. Minua pidettiin kummajaisena, kun olin pitkään ollut yksin. En voi vaatia kaverilta mitään, koska mullakaan ei ole mitään, millä loistaisin. Mutta painostuksen tähden, jota koin vaihtaessani ajatuksia, hain seuraa. Sain paljon vastauksia, mutta en ole onnellinen, en saa olla se, mitä haluan, toiset määrää, miten mun pitää olla toisenlainen, elää toisella tavalla, mihin mun rahkeet riittävät. Minua ei kiinnosta elää niin!!!
7360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ota joku niistä painostajista, kunhan ovat painostaneet sua riittävästi, sekä polkeneet alhaisiin jalkoihinsa. Se on seksikästä. Painostajat ovat täydellisiä ihmisiä, ilmenee sekä fyysisesti että henkisesti. Hienoja ihmisiä, jumalauta. Muista rukoilla, itsellesi hyvää, sillä sellaista on rukoilu. Olet outo ja kummallinen. Sinulta saa vaatia, mutta sinä et saa vaatia. Muista ajatella, miten pyydetään. Muista, että olet olemassa muiden tarpeita varten, vaikka heidän rahkeensa eivät sinuun riittäisikään.

Äänestä

Jos kaveri tarvitsee, sille on annettava. Itsehän en anna, mutta sinun on syytä, koska olet niin huono, paska ja kehno.

Äänestä

Jos olet yksineläjä niin kait sun kuuluu itse päättää, miten elämäsi elät...
Jos siihen muut tulee neuvomaan niin sano kohteliaasti että otat neuvoja vastaan mutta itse päätät loppupeleissä, mitä elämässäsi teet...
Sellaisen ihmisen, joka elää parisuhteessa, kuuluukin ottaa toisen pyynnöt ja tunteet huomioon vaikka yksityisyyskään ei ole poissuljettua mutta ei voi sanoa toiselle että elän kuten haluan, elä sinäkin miten huvittaa...
Toisaalta, jos olet sellaisessa ammatissa jossa muiden ihmisten odotukset sinua kohtaan on suuret, voit aina sivuuttaa ne olemalla neutraali mutta sillä keinolla et varmaan voi saadakaan läheistä suhdetta kenenkään kanssa jos et itse anna itsestäsi sitä tarpeellista. Siksi ihastuminen mahdottomiin tapauksiin näyttää olevan sinun juttusi, ikävä sinänsä...
Jos haluat ihastua muihinkin kuin mahdottomiin tapauksiin, karsi itsekkyyttäsi - se on olennaista :)

Äänestä

On nuokin mielipiteitä. Kun pitäis joulu viettää tietyllä lailla, pitäis olla tiettyä ruokaa ja tietynlaista tarjottavaa. kun olen tehnyt sitä, mihin on ollut mahdollisuus ja onnistumisen kanssa siten, mitä on tullut, joskus paremmalla joskus huonommalla menestyksellä. Toinen tulee ja sanoo, nuo Sun on hävitettävä!?!?!?

Äänestä
  • Kuulostaa ikävälle....sanoisin, että sellanen ihminen vois painua hevon kuuseen!

    Äänestä

  • ei voi olla totta ?Tai on mullekin käynyt useinkin niin mut luulisin kirjoittajaan verrattuna olevani aika kovaluonteinen ,luulisin, ikävä kyllä

    Äänestä

jos vaikka löytäisit jonkun kivan työpaikan jonka yhteisössä saisit olla oma itsesi
yksikin hyväksyvä yhteisö auttaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauan toivonut kirjoitti:

En ole kavereiden kanssa ollut, sillä olen ihastunut aina mahdottomiin tapauksiin ja muiden kanssa ei kiinnosta oleminen. En ole täydellinen, ei ole kunnollista koulutusta, enkä ole oikein ollut työelämässä. Täällä oli rankkaa vaihtaa ajatuksia, sillä jonkun kanssa oli mielipiteitä saatava tuulettaa. Keksin, että henkilöt, jotka tarvitsevat apua, yritän rukoilla heidän puolestaan. Minua pidettiin kummajaisena, kun olin pitkään ollut yksin. En voi vaatia kaverilta mitään, koska mullakaan ei ole mitään, millä loistaisin. Mutta painostuksen tähden, jota koin vaihtaessani ajatuksia, hain seuraa. Sain paljon vastauksia, mutta en ole onnellinen, en saa olla se, mitä haluan, toiset määrää, miten mun pitää olla toisenlainen, elää toisella tavalla, mihin mun rahkeet riittävät. Minua ei kiinnosta elää niin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu