"löytö"koirat ja kissat

Joku viikko sitten oli Witissä rahankeräyskampanja jollekin perheelle joka majoittaa asuintiloissaan kymmenittäin koiria joita he käyvät "pelastamassa" kunnallisen rankkurin tarhalta, sitten rokotuttelevat ja kuohituttavat ne ja yrittävät saada jonkun suomalaisen rahtaamaan niitä suomeen.

Tuolla fugepalstalla joku tyttö on joutunut ottamaan itelleen kulkukissan, kun joku toinen sen oli pyydystänyt, ja sittemmin häippässyt kotiin, jostain allergiastakin siinä oli puhetta, ja tarttis saada vahinko kiertoon, eli ilimatteeks kissa hyvään kotiin.

Hullua puuhaa
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen sitä mieltä että kulku kissat ja koirat on lopetettava niitä ei pidä raahata tänne suomeen ,meillä itsellä on aivan tarpeeksi kyseisiä eläimiä löytöeläin taloissa annetaan koti ensin kotimaan kodittomille eläimille ja autetaan mieluummin myös kotimaan köyhiä Ihmisiä ,toisilla henkilöillä on mennyt puurot ja vellit sekaisin tunne puolella kun raahataan kaiken maailman Viipurin kulkukoirat tänne.Auttakaa mieluummin sillä rahalla kotimaan köyhiä IHMISIÄ.

Äänestä

Minä autan mielelläni! Viimeksikin annoin fuengirolassa rahaa kulkukoirien/kissojen hyväksi. Itse olen adoptoinut koiran aurinkorannikolta, kuin myös äitinikin :).

Äänestä
  • Siis en adoptoinut äitiäni vaan äitini myös adoptoi koiran :D :D :D :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


a.eerikäinen kirjoitti:

Joku viikko sitten oli Witissä rahankeräyskampanja jollekin perheelle joka majoittaa asuintiloissaan kymmenittäin koiria joita he käyvät "pelastamassa" kunnallisen rankkurin tarhalta, sitten rokotuttelevat ja kuohituttavat ne ja yrittävät saada jonkun suomalaisen rahtaamaan niitä suomeen.

Tuolla fugepalstalla joku tyttö on joutunut ottamaan itelleen kulkukissan, kun joku toinen sen oli pyydystänyt, ja sittemmin häippässyt kotiin, jostain allergiastakin siinä oli puhetta, ja tarttis saada vahinko kiertoon, eli ilimatteeks kissa hyvään kotiin.

Hullua puuhaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu