Minulla 2-vuotias sekarotuinen uroskoira. Erosin juuri pitkä aikaisesta suhteesta ja meillä oli kaksi koiraa ja nyt tämä toinen jäi minulle. Ongelmana on, jos koirani löytää jtn mielenkiintoista esim; roskia, ruokaa tai vaikkapa oman lelun, se omii sen täysin. Jos yritän ottaa tavaraa siltä (suusta) koira rupeaa murisemaan ja irvistelemään. Olen aina lopulta saanut tavaran, en anna koiralle periksi.
Voisiko tämä johtua siitä, kun koira on aina joutunut jakamaan kaiken, niin nyt se tietää että sillä ei ole ´´´kilpailijoita´´ ja haluaa omia kaiken. Koira teki pentunakin aivan samaa. Tuli perheeseemme 5kk ikäisenä ja oli tuolloin ainoa koira.
Tarvitsen apua ongelman ratkomiseen, en halua koirani purevan minua.
Voisiko tämä johtua siitä, kun koira on aina joutunut jakamaan kaiken, niin nyt se tietää että sillä ei ole ´´´kilpailijoita´´ ja haluaa omia kaiken. Koira teki pentunakin aivan samaa. Tuli perheeseemme 5kk ikäisenä ja oli tuolloin ainoa koira.
Tarvitsen apua ongelman ratkomiseen, en halua koirani purevan minua.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Se toimii noin siksi kun se on koira, ei siihen sen kummempia psykolookeja tarvita. Olennaistahan olisi saada koira toimimaan toisin. Et ole opettanut koiraasi luopumaan tavaroista.
Monet käyttävät ns. vaihtokauppatekniikkaa, että tarjoavat jotain muuta tilalle, kun koira luopuu.
Meillä kotona kun ihminen on koiran johtaja, koira pudottaa suustaan tavaran, jos käsketään. Ei sitä sen suusta pidä mennä repimään. Johtajaa totellaan.
Koiran tultua pentuna perheeseemme, koiralle opetettiin heti tavaroista luopuminen käskystä. Joten huomasimme ongelman heti ja korjasimme sen. Mutta nyt koira on ruvennut tekemään tätä uudelleen. Ei toki joka kerta, mutta tarpeeksi usein.
En ole mennyt repimään mitään koiran suusta, tarkoitan että olen ottanut kiinni tavarasta ja käskenyt päästämään irti. Tuolloin koirani on ruvennut murisemaan minulle.
Kumma juttu kun täytyy aina ihmisten tulla tänne pätemään, kun kysytään neuvoja. Olen kasvattanut kolme koiraa, joten osaan kyllä koiralle näyttää kuka on johtaja. Pyysin ensimmäistä kertaa apua koiran kasvatukseen liittyen, koska en ole ennen tälläiseen ongelmaan törmännyt.
Saisitko irrottamaan ilman, että kosket esineeseen ?
Ei onnistu niinkään. Kun huomaan koiralla jtn jonka se on napannut suuhun, käsken sitä irroittamaan. Koira tavallaan ´´hiipi´´ ja on kumaralla, katsoo minua murisee ja irvistää.
Aika selkeät merkit siitä, että voip hyvinnii olla tulossa kynsille.
Pitäiskö sun lavastaa noita tilanteita kun on kytkettynä ja harjoitella siinä ?
Paranis hallittavuus.
En lähtis siis työntämään kättä sinne suuhun vaan vaatisin irrottamaan sen siihen lattialle.
Harjottelisin myös ruoalla tai omilla leluilla sitä että omisin sen itselleni.
Näkyykö tällaista tai mitään muutakaan huonoa käytöstä missään muualla ?
Pitäis ne keinot osata mitoittaa omistajan mukaan ja kun en minä tai muutkaan täällä sua ja rajojasi ohjaajana tunne, on kauhean vaikea uskaltaa lähteä suosittelemaan mitään ilman sitä riskiä että sormet lähtee.
Tänään taas kävi tilanne; Keittiössä kokatessani minulta tippui kädestäni palanen elmukelmua. En huomannut tätä heti joten hetken päästä huomasin koirallani jtn suussaan. Pyysin koiraa irroittamaan, mutta paransi vain hampaillaan otettaan roskasta. Koirani ei nyt murissut eikä irvistänyt. Pöydällä huomasin sen lelun ja tarjosin sitä vaihtokaupaksi. Koira pudotti roskan ja otti lelunsa.
Pitäisikö tällä tavalla jatkaa jatkossakin?
Koira irroittaa lelunsa käskystä paitsi pallon, koska se rakastaa niitä ylikaiken. Paitsi jos ulkona heittelemme sillä, se tuo pallon heitettäväksi.
Irti-käsky ja vaihtokauppa palkaksi.
Niin kauan okey kunhan homma toimii.
Kiitos vinkistä! Näillä mennään.
sinun kannattaa katsoa tämä videon pätkkä , kerttoo enemmän kuin sanat
http://www.youtube.com/watch?v=XHl8VFCoxyI
Ihan ite keksit ;)
Koeta varsinkin alkuun harjoitellessa pitää huoli siitä, että koira varmasti haluaa vaihtaa. Ja tosiaan, en lähtis "taistelemaan" sieltä suusta niitä kamoja, jos ja kun et ole varma tuleeko kynsille. Sellanen vaan kiihottaa koiraa ja oppi "vedä äkkiä tai toi vie kaiken" menee perille. Siitä tulee helposti sellainen taistelujen tanner...ja lisäongelmia.Eikä mielellään koskis siihen koiraan tai tavaraan kun irrotusta pyytää.
Voihan olla, että aina vaihtoehto ei kiinnosta, mutta onhan sun ainakin opetettava kunnolla se irrotus ennen kuin sitä ongelmaa pääsee ratkomaan.
"Voisiko tämä johtua siitä, kun koira on aina joutunut jakamaan kaiken, niin nyt se tietää että sillä ei ole ´´´kilpailijoita´´ ja haluaa omia kaiken"...
Tekemistä, hallintaa ja arjen säännöllisyytta..ennen kaikkea johdonmukaisuutta tekemiseen.."Olen aina lopulta saanut tavaran, en anna koiralle periksi."...älä tee kilpailuasetelmaa, äläkä aluksi kiinnitä koko asiaan huomiota, jos ei välttämätöntä. Arki ja luottamus kuntoon ensin.
"Koira teki pentunakin aivan samaa."..tuo käytös olisi pitänyt kitkeä jo pentuaikana.
Saako koira riittävästi ja riittävän monipuolista liikuntaa?
´´tuo käytös olisi pitänyt kitkeä jo pentuaikana.´´.. Niin teinkin välittömästi. Koirani oppi käskystä pudottamaan tavaran suustaan tai tuomaan sen minulle. Mutta nyt vanha ongelma on palannut eron jälkeen. Ja koirani on aina ollut todella alistuva luonteinen, joten tämä pistää vähän ihmetyttämään.
Käyn koirani kanssa joka päivä 1-2 tunnin pituisella lenkillä. Joskus juoksemme ja käymme koirapuistossa. Harrastamme muutaman kerran viikossa TOKOA. Että kyllä koira aina liikuntaa on saanut ja tulee saamaan.
Oletkos ajatellut että tilanne on koirallekin uusi ? Koirakin reagoi eroon, eli voi olla että ikävöi muita. Mutta kyllä koita vaihtokauppaa, eli otat jotain mistä tykkää, eikä saa jos ei anna "löytöään" pois. Eli nyt vain aloitatte "alusta" kun perhe on muuttunut. Koiran peräänhän ei koskaan lähdetä jos ottaa jotain mitä ei saa, eikä sittenkään kun ottaa mitä saa, se pitää muuten saada pois...
Miten se reagoi ruokakupilla (tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä ongelman kanssa, mutta tulipa vaan mieleen)?
Aivan kuten koiran täytyykin, eli jos koira syö kupista antaa kenenvaan koskea ja ottaa ruuan takaisin. Ei rupea ärhentelemään.
Sama ongelma. Juuri tänään jouduin taistelemaan koiralta kielletyt tavarat pois suusta. Eka otti jonkin auton osan pihamaalta. Otin sen pois suusta vaikka murisi. Sitten se koppasi pöydältä paperirullan, jonka jouduin myös ärinän saattelemana ottamaan pois suusta. Ja vielä... Koira oli taas jostain kaivellut muoviesineen, minkä ronkin irtikäskyn jälkeen pois suusta. Ärisi, mutta ei käynyt kiinni. Ajattelin lähinnä että periksi en anna ottipa käsistä kiinni tai ei.
Jatkossa ajattelin pitää koiralla pienen narun pannassa että siitä saa otettua kiinni. Tuntui sille, että koira olisi ottanut todennäköisemmin kiinni jos olisin sen pantaan tarrannut esineen sijaan.
Tämäkin koira saa liikuntaa, mutta jotakin muuta on pielessä.
Kun tavara on saatu koiralta pois niin kuuluisiko koiran lähteä pois paikalta ikäänkuin hävinneenä vai voinko lähteä sen rauhoituttua pois paikasta?
Irti käskyä olen opetellut leluilla, mikä onnistuu suht hyvin. Koira ei kuitenkaan heti päästä irti. Kehun saa kun suostuu luovuttamaan tavaran ja yleensä myös annan tavaran takaisin.
Leikkitilanteista: pitäisikö minun aina ottaa lelu itselleni, kun leikki päättyy? Pitäisikö minun voittaa lelu itselleni, jotta johtajuus selviäisi koiralle? Vetoleikissä vedetään lelua "kilpaa". Koira ei ole käynyt kiinni, eikä muutenkaan leikkitilanteissa käyttyätynyt agressiivisesti. Se on leikkiä, mutta pitäisikö tämäkin lopettaa (jos se tavallaan villiinnyttää koiraa).
PS vaihtokauppaa on harrastettu
http://www.hesy.fi/lempeakasvatus.htm
Ideaa? "Positiivisen käyttätymisen vahvistaminen"
Vaarana tietysti esineiden syöminen. Koiran koulutus on hankaa :(
Heittäkää ilmoille koulutusoppaita ja koiran käyttäytymistä selvittäviä kirjoja. Auttaisi jos tietäisin itsekin näitä.
Mahtaako olla n.1,5 paimenkoira uros?
Kuulostaa tutulta. Itse olen huomannut koirastani sen, että joka kerta kun se on sattunut murisemaan kielletty tavara suussaan. Kun olen saanut tavaran siltä, koira alistuu minulle. Se tajuaa , että sen käytös on väärää ja se lähtee pois. On koko loppu päivän ´´omissa oloissaan´´, astelee asunnossa varovasti ja näyttää olevan pahoillaan tapahtuneesta. Vaikka olen sanonut sille kerran pelkäästään ´´hyi´´ saatuani tavaran.
Ei ole. Koira on alle vuoden ikäinen suomenpystykorva.
Sillä lienee epäselvyyttä johtajuudessa.
http://www.karvaturri.com/tekstit/koirien_elekieli.htm
Tuolla sivustolla lukee, että jatkuva rähinä ja rankaiseminen sekä epäjohdonmukainen kasvatus johtaa aggressiivisuuteen. Olen ylitiöpäinen kehumaan koiraani ja kehun sitä todella usein pitkin päivää silloin kun se tekee jotakin sallittua (ihan vain esimerkiksi käyttäytyy rauhallisesti ja lenkillä kävellessä auto ajaa ohi ja koira ei välitä autosta tippaakaan).
Tilanteen valottamista:
Kieltämistä tulee aika harvoin. Kielto tulee silloin kun koira nappaa vaikka tavaran pöydältä. Siinä vaiheessa kun minä huomaan tämän niin koira lähtee karkuun tavara suussaan. Estän koiran pääsyn karkuun, koira murisee ja menee makuulle. Sanon sille rauhallisesti irti kyykyssä (OIKEIN VAI VÄÄRIN OLLA KOIRAN TASOLLA?), se jatkaa murinaa ja rauhoittuu jyrsimään tavaraa. Jos yritän ottaa tavaran pois siltä se aloittaa jälleen rähinän. Jään kyykkyyn sen korkeudelle odottamaan rauhoittumista. Viimeksi laitoin käteni sen suuhun vaikka se ärisi ja otin tavaran pois sekä toruin koiraa sen käytöksestä (TORUMINEN OIKEIN VAI VÄÄRIN?). Että silleen... Sivustolla luki että vihaiselle koiralle tulisi puhua ystävällisesti ja lohduttelevasti ja naputtaa lattiaa.
Huomasin että sisätiloissa koirasta tulee kankea paska, jos yritän ottaa sen syliin. Häntä alhaalla, katsoo muualle ja korvat puoliksi alhaalla.
Lenkkeillessä annan koiran kulkea edellä, mutta sitten jos vastaan tulee joku ja räkytys tai muu kuin rauhallinen käyttäytyminen alkaa vedän sen omalle tasolleni tai taakseni. Matka jatkuu koko ajan. Tuottaako se ongelmia, jos annan koiran kulkea edelläni normaali tilanteessa (ketään ei tule vastaan)? Kokeeko koirani olevansa johtaja vaikka se kohtaamistilanteissa ei ole edelläkulkija?
Muilla perheenjäsenillä taitaa olla osansa myös koiran käyttäytymiseen...
Onko täällä kenestäkään apua vai kyselläänkö täällä kohta minkä väriset silmät koiralla on?
Pidä ihmeessä tuo asenne!
Varmaan hermostuit näistä
"Huomasin että sisätiloissa koirasta tulee kankea *****, jos yritän ottaa sen syliin. Häntä alhaalla, katsoo muualle ja korvat puoliksi alhaalla." >koira kertoo asenteellaan ettei sitä haluta koskettavan tai nostettavan syliin
"Onko täällä kenestäkään apua vai kyselläänkö täällä kohta minkä väriset silmät koiralla on?"
Olen turhautunut tilanteeseen, kun tuntuu ettei mikään auta eikä mistään saa neuvoja.
Jos yritän saada kysymyksiin vastauksia minulta kysytään minkärotuinen koira on (onhan sillä merkitystä, mutta jokainen koira on omanlaisensa yksilö) ja yleensä tarjotaan vastaukseksi että käytä lenkillä, johtajuusongelma ynnämuutaynnämuuta, mutta ei sitten mitään mitä käytännössä pitäisi asialle tehdä kuten "toimi tälläsissä tilanteissa näin ja näin, johtajuutta voi koiralle osoittaa tällätavoin..."
Sinun mieliksesi voisin sanoa pitäväni asenteen käsi sydämellä.
Onko täällä kenestäkään apua vai kyselläänkö täällä kohta minkä väriset silmät koiralla on?
Ei kysytä muutakun....ootko itse blondi ja millo saanu kunnolla munaa??
Oletko frank provost tai provo?
Meillä on hyvin yksinkertaisesti hoidettu tuo onhgelma. Koira tuli meille aikuisena, uros. Sillä oli iso reisiluu suussaan, kun isäntä meni ohitse, ja koira murahti, ei tykännyt kun kuljettiin läheltä aarretta. Isäntä koppasi luun suusta, napautti sillä päähän ja ärähti... sen jälkeen siltä sai kaivaa vaikka kurkusta ruuat, ei koskaan, ei 10 vuoteen sanonut asiasta sanaakaan. Ja söi vielä monen monta isoa luuta senkin jälkeen.
Napakka puutos käytökseen.. asia korjaantuu kyllä.
Mutta... korjaan ja tarkennan tuota ylläkirjoittamaani. Huomasin aloittajan tekstistä että kyseessä on suomenpystykorva, eli herkkä, tulinen koira. Keinot on oltavat toiset kuin paimenkoirallamme.. Isännän on oltava rauhallinen, mutta erittäin määrätietoinen, tippaakaan ei saa antaa henkisesti periksi, ja pystykorva jos mikä on ihmistä erittäin herkästi lukeva koira. Itse varmasti kokeilisin huulista puristamista kun käskisin irrottaa luusta, kertakaikkiaan toistoilla ja toistoilla opeteltaisiin että luusta irrottaminen on tehtävä kun niin käsketään. Pakotteena nipistäisin huulia ikeniä vasten jos sana ei tehoa. Ja sitten rauhalliset, lämpimät kehut kun tottelee. Mutta ei korkeita ääniä, eikä millinkään perääntymistä, vaan koiralle osoitettaan että nyt on luusta luovuttava, mutta se ei ole mikäään iso asia. Sen saa takaisin. Koiran täytyy alistua isännän komennolla, mutta siitä ei seuraa mitään huonoa tai ikävää. Itse toimisin näin.
Oletko koskaan nähnyt miten toinen koira yrittää viedä toiselta esim. luun? Kyllä, välillä ne oikeasti valtaavat toiselta luun pikkuhiljaa hivuttautuen lähemmäs (haastavat), mutta usein olen nähnyt enemmän mielestäni melko koomisia yrityksiä. Oma koirani on hulluna leluihin ja luulee että kaikki muutkin ovat yhtä innokkaita lelujen perään ja yrittää tarjota vaihtokaupaksi lelua luuta järsivälle koiralle tai heittelee lelua oikein lähellä toista koiraa. Toinen koira taas tekee sitä että yrittää tarjota takapäätään luuta järsivälle koiralle (näyttää hassulta :D), sillä se on oppinut että toiset koirat yleensä kiinnostuvat haistelemaan sen takapuolta.
Meillä ainakaan oman koirani ei tarvitse minun kanssani kilpailla tai kokea minua uhkana riistämään siltä jotain kivaa. Se loupuu ihanista herkuistaan, koska on oppinut, että mulla on aina jotain coolimpaa tilalle. :) Ihmiset valitettavasti käsittävät väärin sen, että kun koira murisee ruuastaan tai jostain muusta (joka on koiralle tärkeää) se nähdään heti että koira ei kunnioita ihmistä. Miksi koira ei saa puolustaa sitä resurssiaan, joka on sille tärkeää? Ja jos ihminen vie koiralta pois herkkuja, saattaa koira kokea, että näistä asioista kannattaa juuri taistella. Koira ei ole ihmisen orja, vaan olento, jolla on oma tahto. Jokaisella elävällä olennolla on oikeus puolustaa ravintoaan ja niitä asioita, joita pitävät tärkeinä resursseina. Mutta onneksi me ihmiset ollaan jossain määrin koiria sen verran fiksumpia, että voidaan huijata niitä tai keksiä keinoja ongelmien ratkaisuun. ;) Yllätä koirasi ensi kerralla heittämällä sille jotain SUPER hyvää herkkua kun menet ohi (älä kuitenkaan ota koiralta sitä asiaa pois jota se juuri "vartioi", joten kannattaa aluksi harjoitella jollain turvallisella herkulla. Hätätilanteessa on toki toimittava). Pikkuhiljaa voit siirtyä lähemmäksi ja lähemmäksi koiraa. Tällä konstilla osoitat koirallesi olevasi aivan huippu tyyppi, joka ei aina vie siltä tavaroita pois vaan tuo LISÄÄ. Voit myöhemmin liittää sanan irti, mutta koira voi myös oppia, että jo sinun lähestyminen sitä kohti tietää jotain hyvää ja saattaa alkaa tarkkailemaan, että mitä hyvää olet nyt keksinyt nelijalkaisen ystäväsi pään menoksi. Lopulta koira saattaa ilomielin luopua tavarasta paremman palkkion toivossa. Meillä tämä on toiminut hyvin ja koira päästää irti mielellään tavaroistaan kun pyydän, koska ei koe minua sellaisena joka vie vain kaikkea pois. Meillä juuri alussa muristiin hirveästi esim. siankorvista, mutta heti kun tajusi etten ole viemässä sitä pois niin lopetti eikä ole koskaan enää murissut minulle tai kenellekään mistään tavarasta; päinvastoin aina jos annan sille jotain ihanaa pureskeltavaa niin se tulee mielellään minun jalkojeni juureen jäystämään herkkua tai jos istun lattialla, niin viereen (aivan minuun kiinni) on pakko tulla makupalaa jyrsimään. :) Sama tekniikka toimi myös vanhempieni koiran kanssa, terrierin, joka nykyään häntä heiluen toivottaa minut tervettulleeksi luunsa lähelle ja tarkistaa olisiko minulla jotain vielä parempaa. Tässä ei nyt ole kysymys mistään "johtajien" taistosta, vaan luottamuksen puutteesta. Koira kokee sinun riistävän siltä jotain kivaa, ja jos kerta sinäkin haluat sen niin se tekee tavarasta tai ruuasta vielä tärkeämmän. Meillä toimii hyvin sääntö, että toisen ruokaa kunnioitetaan, ja koirani ei yritäkään viedä minulta mitään jos näkee että syön. Tottakai tulee kohteliaasti napittamaan liikenisikö sille jotain herkkua ja välillä liikenee, sillä meidän laumassa ei ole pula ruuasta: toisin sanoen minun laumassani on kannattavaa elää. ;) Koirani onkin minulle kuuliainen ja sanani on sille laki. Koirani ottaakin minulta vastaan myös kiellot hyvin, sillä olen osoittanut sille, että minua on kannattavaa kuunnella "niin hyvässä kuin pahassa"; niinhän se menee, että seurataan sitä, joka parhaiten osaa. Kokeile ihmeessä tätä konstia, ei koirasi tästä pilalle mene, jos ei toimi toivotulla tavalla! :)
Terveisin koirani 35 kg ja minä
Ole COOL; ole koirasi palvelija.
Resursseja ihmisen talossa hallinnoi ihminen, ei koira. Koiralle ei pidä myöntää oikeutta protestoida tässä asiassa. Edellä oikein malliesimerkki koirien inhimillistämisestä. Koiran luottamus omistajaansa tarkoittaa kyllä ihan muuta kuin luottamusta siihen, ettei ihminen puutu koiran oikeuksiin.
Meillä ei murista. Koirat luun saadessaan suuntaavat heti eri huoneisiin syömään niitä. Jos jossain tilanteessa joudun takavarikoimaan luut, tai esim. siirtämään niitä. koirat ei vastustele, eikä protestoi.
Eikä meillä myöskään koirat tule "kohteliaasti napittamaan" ihmisten syömisiä, vaan pysyvät omissa oloissaan kauempana. Usein kutsutaan kyllä jämille, ja silloin pomppaavat nanosekunnissa paikalle.
Juuri sen takia koska koira ei koe minua uhkana niin se luovuttaa minulle aina kaiken minkä pyydän. Tässä ei ole kysymys palvelijasta tai johtajasta, eikä koiran inhimillistämisestä, vaan koiran ymmärtämistä omana lajinaan. Se on eläin, joka toimii vaistojensa varassa ja ruoka on yksi sen perustarpeista. Resursseista kilpaileminen on koirille luonnollista eikä se ole niiden omassa maailmassaan "huonoa käytöstä". Koirien väliset suhteet ovat paljon monimutkaisempia kuin ihmiset ovat luulleet. Valitettavasti tai toisaalta onneksi koirien keskinäiset suhteet ovat huomattavasti monimutkaisempia. Ihmisten kannalta se tosin tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että olettaisimme koiran luontaisesti tietävän oikeat toimintamallit, joudumme opettamaan ne sille. Toisin sanoen, jos johtajuus ja tämä sinun mielestäsi oleva palvelija teoria toimisi koirien keskuudessa, koirat tietäisi välittömästi kuinka toimia. Tässä kohdassa lainasin Tuire Kaimion Koirien käyttäytymistä. Lukukokemus oli melko herättävä, sillä kaikissa kirjoissa joita minulla aiemmin oli, niissä koirien käyttäytyminen perustui susitutkimukseen. Tässä kirjassa on käytetty valtavasti lähteitä ja tutkimuksia koirasta omana lajinaan. Viitteet (lähdeluettelo) on kirjassa melko vaikuttava. Koirapsykologien ja koiraharrastajien kanssa keskustelu on myös melko avartavaa. Ja etenkin koirien tarkkailu, muidenkin kuin niiden omien koirien, aukaisee silmiä todella paljon. Sekä oma kriittinen arviointikyky on kultaa. Suosittelen myös lukemaan Eva Bodfäldtin Tottelevainen koira - kontaktikoulutus. Lukukokemuksistakaan ei ole koskaan haittaa, ja harjaantunut koiranomistaja osaa poimia sieltä ne tärkeimmät asiat.
Tietysti kaikki ihmiset eivät pidä kerjäämisestä, mutta minä haluan sitä koiraltani, koska se on harrastuskoira. Koiran tottelevaisuus on helppoa saada jos koira näkee ihmisen potentiaalisena ruuan lähteenä ja kokee, että käskyt ovat hyödyllisiä ja kannattavia totella. Jos en halua, että oma koirani kerjää kun ollaan esim. kylässä niin valtaan tilan koiralta jolloin se ymmärtää yskän ja painelee touhuamaan omiaan.
Mutta kuten sanoin, ei koirasi tästä pilalle mene, joten haittaako kokeilu? Jos uskot johtajuus teoriaan niin eikö sitten ole helppoa saada se "johtajuus" takaisin? Sinullahan on hallussa kaikki mitä koirasi tarvitsee elääkseen ja hyvä johtaja kykenee elättämään laumansa. Hyvä johtaja myös minimoi laumansa eripurat, sillä sehän juuri varantaa koko lauman hyvinvointia. Jokaisella on mielipiteensä, minun perustuu kattaviin ja erilaisiin tutkimustuloksiin ja ammatti-ihmisten osaamiseen sekä erilaisten koirien tarkkailuun. Minä olen koiralleni se resurssi, jonka eteen sen kannattaa tehdä töitä, sillä minusta lähtee kaikki koiralleni elintärkeät asiat. Annan koiralleni syyn siihen, että sillä on valtava halu totella minua.
"Juuri sen takia koska koira ei koe minua uhkana niin se luovuttaa minulle aina kaiken minkä pyydän"
- siis luovuttaako se kaikille joita ei koe uhkana vai ainoastaan sinulle?
"Resursseista kilpaileminen on koirille luonnollista..."
-miksei se sitten kilpaile resursseista sinun kanssasi?
"...sen sijaan että olettaisimme koiran luonnostaan tietävän oikeat toimintamallit, joudumme opettamaan ne sille"
-en minäkään uhkaile koiraani enkä ole opettanut sille vaihtokauppaa. Mutta se luovuttaa minulle omansa jos sitä pyydän. Mistä se sen oppi?
Paljolti samaa mieltä kuitenkin olen kanssasi, lopun "hyvä johtaja"-tekstistä erityisesti.
Tuire Kaimion kirjoja olen pari lukenut, enkä jaksa kyllä enempää. Sekavaa ja itseään toistavaa tekstiä. Olen sitä mieltä, että jos ihminen ei kykene täsmällisesti ilmaisemaan ajatuksiaan, ne eivät ole selkeät. Jaarittelu ei vakuuta.
"Juuri sen takia koska koira ei koe minua uhkana niin se luovuttaa minulle aina kaiken minkä pyydän"
- siis luovuttaako se kaikille joita ei koe uhkana vai ainoastaan sinulle?
Nopeasti vastattuna: kyllä, se luovuttaa kaikille. Ihmiset eivät ole sille uhka.
"Resursseista kilpaileminen on koirille luonnollista..."
-miksei se sitten kilpaile resursseista sinun kanssasi?
Minä olen resurssien lähde eli se, joka tarjoaa sille niitä. Miksi se kilpailisikaan? Toiseksi koira on soveltunut elämään ihmisen kanssa, se ei ole kuin susi, jolta yrität viedä ruokaa pois (tässäkin on toki poikkeuksia). Koirani on tyytyväinen niihin resursseihin mitä sille tarjoan. Jos sängyllä oleminen on kiellettyä niin kerron sen koiralleni. Kun jätän koirani yksin, jätän sellaisia bioaitoja sängyn päälle ettei varmana sängyssä nukkuminen ole millään tavalla miellyttävää.
"...sen sijaan että olettaisimme koiran luonnostaan tietävän oikeat toimintamallit, joudumme opettamaan ne sille"
-en minäkään uhkaile koiraani enkä ole opettanut sille vaihtokauppaa. Mutta se luovuttaa minulle omansa jos sitä pyydän. Mistä se sen oppi?
Ehkä se ei ikinä oppinutkaan, vaan on sellainen yksilö, joita osa koirista tuntuu olevan, ettei niitä paljoa hetkauta, jos luu viedään. Se ei välttämättä ole koskaan edes kokenut sinua uhkaavan tai sellaisena, joka haluaa viedä siltä pois jotain tärkeää, et ole välttämättä tehnyt koiralle luovuttamisesta epämiellyttävää. Vaikea sanoa, koska en ole nähnyt sitä miten luopuminen alunperin tapahtui teillä tai tapahtuu nykyään. Pointti on myös se, että koirat sopeutuvat uskomattoman hyvin erilaisiin olosuhteisiin, jolloin ne oppivat helposti elämään sovussa laumansa kanssa. Enhän minäkään koskaan opettanut koiralleni tassun antamista, mutta se piru meni ja oppi sen ilman opettamista: Varmaan oppi tietyn kuvion kun pyyhin sen tassuja ulkoilun jälkeen. Huomasin sen tarjoavan tassua pian jo siitä, kun kyykistyin sen eteen.
Joka tapauksessa kysymysmerkki1 halusi neuvoja. Annoin omani, voi kokeilla, jos haluaa, koira ei kerrasta tai kahdesta pilalle mene tällä metodilla. Tai kokeilee sinun "75kg ja minä" neuvoja. Tsemppiä siis kysymysmerkki1! :)
"75 kg ja minä":"Resursseja ihmisen talossa hallinnoi ihminen, ei koira. Koiralle ei pidä myöntää oikeutta protestoida tässä asiassa. Edellä oikein malliesimerkki koirien inhimillistämisestä. Koiran luottamus omistajaansa tarkoittaa kyllä ihan muuta kuin luottamusta siihen, ettei ihminen puutu koiran oikeuksiin.
Meillä ei murista." "Eikä meillä myöskään koirat tule "kohteliaasti napittamaan" ihmisten syömisiä, vaan pysyvät omissa oloissaan kauempana. Usein kutsutaan kyllä jämille... " Minä olen kukkahattutäti ja sen mielelläni myönnän ja olen jopa ylpeä siitä ja inhimillistän koirani. Mutta kirjoitus osui niin oikeaan. Meillä on hyvin vähän rajoja koirille (murista/irvistellä/purra ei saa, pöydille hyppiminen/varastelu on kiellettyä ja vieraat (alkuvahtimisen jälkeen) ovat meille tervetulleita). Ja meillä todella myös koirat saavat "ruokien jämät", mutta pöydän vieressä notkuminen ja kuolaaminen ei ole sallittuja :)
"Ole cool": kukkahattutätinä ymmärrän kommentisi (siis oikeasti ja näin minäkin haluaisin teoriassa toimia), mutta... oletko koskaan joutunut vastakkain koiran kanssa, jota ei vähempää voisi kiinnostaa sinun hyvittelyt ja herkkujen tarjoamiset? Jos iso koira ihan oikeasti tulee päälle, niin siinä ei paljon makkaraherkut auta...
Eli lyhyesti aloittajalle: esim. tuo lelunvaihtovinkki oli hyvä, mutta jos asia ei korjaannu näin helposti, niin mielestäni sinun täytyy vain kertakaikkiaan tehdä koiralle selväksi se, mikä on sallittua ja mikä ei.
Ensinnäkin, minulla ei ole tarvetta viedä vieraalta koiralta luuta, omaltani voin sen tehdä, jos vain tarve vaati. Tiedän, että jos iso koira tulee päälle, niin siinä ei paljon makkaraherkut auta. Olen joutunut tilanteeseen, jossa oli hypättävä laumanvartijan päälle, jotta sain omaa koiraani puolustettua ja sen jälkeen jopa pelkkä katseeni riitti, että laumanvartija käänsi katseensa pois. Ei ollut helppoa roikkua jättikokoisen koiran karvoissa kiinni ja nousta siitä selän päälle, mutta en epäröinyt hetkeäkään ja minua ei koira uskaltanut enää haastaa.
Jos itselläni olisi koira, joka viis veisaisi "hyvittelyistäni" ja makkaraherkuista, uskon, että vika on jossain muussa arkielämän jutussa. Jos ihan äärimmäisyyksiin mennään en huomioisi koiraa lainkaan. Toki käyttäisin lenkillä ja perus jutut, mutta en mitään ylimääräistä huomiota. Jos tarve vaatii, ruokkisin koiran lenkeillä (sellaisella todella lyhyellä matelu kävelyllä, ettei tulisi ongelmia); löytäisin maasta ruokaa ja olisin kuin söisin sitä, mutta kun en jaksakaan kaikkea syödä, saisi koira loput, tietysti vasta "ole hyvä" käskyllä. Kasvattaisin oman tärkeyteni koiran silmissä. Minä olen siis se, jonka ansiosta löytyy resursseja. Aikamoinen susi pitää koiran olla, jos se ei pidä ihmisen huomiota lainkaan tärkeänä. Pyrkisin siihen, että koira tarkkailisi minua ja olisi kiinnostunut puuhistani edes jossain määrin (ei nyt koko aikaa tarvitse perässä seurata), sillä minä olen lyömätön joka asiassa. Jossain vaiheessa nolla toleranssin huomio- kuuria ehdollistaisin koiran kontaktikoulutukseen, ja palkitsisin sitä aina jos se ottaisi minuun kontaktia, esim leikillä, jos se vain toimii koiralle, ja lopettaisin juuri siinä vaiheessa kun koira haluaisi leikkiä lisää, enkä vasta siinä kun koira kyllästyy palkintoonsa. Koiraa, joka on passivoitunut niin ettei yritäkään mitään, on paljon vaikeampaa kouluttaa, kuin sellaista, joka omatoimisesti uskaltaa tarjota omistajalle erilaista vaihtoehtoja, koittaen mistä seuraa palkinto. Kun koira on alkanut ymmärtämään kontaktin ideaa vähentäisin palkkauskertoja, eli ei tarvitse joka tuijotukseen vastata.
Koiralle osoitetaan, mikä on sallittua ja mikä ei. Minä osoitan myös äänelläni, kehollani ja katseellani koiralle, milloin en hyväksy sen käyttäytymistä. Mutta nyt on kyse ruuan puolustamisesta, joka kuuluu jokaisen eläimen käyttäytymiseen, jotta se säilyisi hengissä. Toki sitä voi kieltää kun se nappaa jotain kiellettyä suuhunsa ja ottaa väkisin se suusta, mutta koitapa ulkona samaa, kun koira keksii, että se voi juosta karkuun kielletty asia suussaan. Meillä koira ei ikinä juokse karkuun, jos pyydän sitä esim päästämään irti kepistä (joita se rakastaa kovasti) ja jonka se on jo EHTINYT ottamaan suuhunsa tai jos näen sen ottavan keppiä suuhun niin kiellä juuri sillä sekunnilla, jolloin se tajuaa, että kepin ottaminen suuhun ei ole ok. Oletko kysymysmerkki1 miettinyt miksi koirasi luovuttaa sinulle ulkona pallon, mutta ei sisällä? Se on oppinut, että ulkona pallo lentää uudelleen ja siinä on kyse leikistä, eikä kilpailusta ja leikki on huippu hauskaa, joten on KANNATTAVAA luovuttaa sinulle pallo, jotta leikki jatkuu. Koirasi näkee sinut potentiaalisena johonkin hauskaan. Sisällä ei tapahdukaan sama juttu.
"en huomioisi koiraa lainkaan. Toki käyttäisin lenkillä ja perus jutut, mutta en mitään ylimääräistä huomiota. Jos tarve vaatii, ruokkisin koiran lenkeillä" "Pyrkisin siihen, että koira tarkkailisi minua ja olisi kiinnostunut puuhistani edes jossain määrin": Käytät siis jääkausi-tekniikkaa, mutta olet siitä kehittänyt oman versiosi. Ymmärrän tämän tekniikan idean, mutta en ole koskaan keksinyt sitä, mihin se perustuu. Olen käynyt useilla P.V:n luennoilla, ja hänellä on ollut myöskin paljon antoisia vinkkejä, mutta tätä en vain kertakaikkiaan ymmärrä... Minun käsityksen mukaan (puhutaan nyt susi- tai koiralaumasta, olen itse elänyt ja tarkkaillut joskus 6 koiran laumaa ja niiden käytöstä) laumassaelävät eivät toisiaan eristä, vaan tekevät kerralla selväksi, kuinka kuuluu käyttäytyä. Olen samaa mieltä kanssasi joistain asioista (esim. minulla oli pentu, joka hullunlailla vartioi kuppiansa. Opetin sen pois siitä sillätavalla, että "unohdin" ruoka-annoksesta esim. piimän, kävin sen sitten lisäämässä kuppiin niin, että koira näki, että tuon vain lisää syömistä, enkä ole uhka, joka vie koiralta jotain ja koirahan oppi sen asian niin, että olisin saanut viedä eväät vaikka suusta ilman protestointia). Joten en halua hyökätä mielipiteitäsi vastaan, kysyn ihan mielenkiinnosta, että mihin tämä jääkausi-asia perustuu (eli ymmärrän idean ja päämäärän, ja tiedän senkin, että tämä tuottaa toivotun tuloksen ainakin joidenkin koirien osalta)? Minua hirvittää se, että 12-vuotiaat pikkutytöt kyselevät palstoilla: "4 kk-ikäinen koirani hyppäsi minua vasten, kun tulin koulusta kotiin, pitäisikö se laittaa jääkaudelle?"
"kysyn ihan mielenkiinnosta, että mihin tämä jääkausi-asia perustuu"....itsekkin tätä olen ihmetellyt. Ensin tehdään virhe koiran kanssa, mistä koira saa taas toisen rangaistuksen (jääkausi)...ikään kuin aina osoitettaisiin koira ongelman lähtökohdaksi...mikä on ohjaajan vastuu ja osuus siinä, että käytöshäiriöitä ylipäätään syntyy??.
Virheita saa ja pitää tehdä, koska on tehokas opettaja..mutta niistä pitäisi ottaa opiksi itse, ei kierrättää virhettään koiran kautta..
Ensin tuohon, että jos koira hyppää päälle, tämä tapaus oliko se ilosta vai mistä? Jos tuo tapaus oli ihan riemusta vasten hyppimistä niin keinot ovat monet, toinen oppii kiellosta, joka kertoo sille että "en hyväksy tuota", toinen siitä jos kääntää selkänsä ja ei ole kiinnostunut koiransa toiminnasta, ja kun koira odottaa nätimmin sen voi huomioida. Pitää löytää se paras keino, koirat ovat erilaisia.
Kontakti on ehkä tähän juttuun avainsana. :)
Jos nyt puhutaan koirasta jota ei lainkaan kiinnosta ihmisen antama huomio, niin sille pitää osoittaa, että ihmisen antama huomio on tärkeää. Ajattelin lähinnä, että kyseessä olisi koira, joka ei arvosta huomiota siksi, että se saa sitä jatkuvasti, eikä sen tarvitse tehdä huomion eteen mitään. Siksi antaisin sen ihan vain muutaman päivän olla rauhassa ennen kuin lähtisin lopulliseen päämäärääni. Ja jos kyseessä on vain koira joka ei sitä huomiota yksinkertaisesti arvosta, niin en siltä jäädyttäisi huomiota, mutta käyttäisin huomiotani kuitenkin harkiten. Ihmisestähän lähtee monesti kaikki koiralle: ruoka, ulos pääseminen, leikki... Opettaisin koiralle katsekontaktin ja alkaisin palkkaamaan itse haetusta kontaktista. Joidenkin koirien eteen kontaktikoulutus on haastavaa, mutta ei mahdotonta, paimenkoirille tämä yleensä on helpompaa. Eli minä kannatan kontaktikoulutusta ja sitä että koira hakee minuun itsenäisesti kontaktia. En kannata huomion eväämistä rankaisuna, vaan niin kuin aikaisemmin kerroin, käyttäisin sitä koiraan, joka olisi oikein turtunut siihen huomioon, mutta vain HETKEN. Tutustu vaikka Eva Bodfäldtin kirjallisuuten, jossa on kontaktikoulutuksesta. Lukemisen arvoinen! :)
Tuota jääkausi teoriaa teidän pitää kysyä joltain, joka sitä aktiivisesti koiransa kanssa käyttää. Itse en ole siihen sillä tavoin tutustunut.
Musta tuntuu, että nämä jääkaudet, pelkkä vierelläkävely jne., on niille ohjaajille käyttöön, jotka eivät normikeinoin saa koiraa koulutetuksi. Suuri tai suurin osa (?) lienee tällaisia koiranomistajia kuitenkin, jos kokonaisuutena laskee.
Oli miten oli, tulee olemaan satavarmaa, että koirien kanssa mokaillaan ja pahasti. Epäilen kuitenkin, että hyvin suurelle osalle näistä "sitä tarvitsevista" tuottaa suuria vaikeuksia edes kyetä toteuttamaan sitä jääkautta...
Mutta, siinä on se hyvä puoli, että omistajat jotka lällyttävät liikaa koiraa joka sitä ei kestä, saavat perspektiiviä, kokemuksia ja toivottavasti sellaisen tapauksen kohdalla oppivat myös hiljentämään tahtia...
Eli jos "rumasti sanoo", kaikki tollaset on vähän sellasta `abc-for dummies`-linjaa.
Sen tyyppistä koulutusta neuvoin aikanaan ohjaajalle( tai parillekin), joka ei kyennyt olemaan paapomatta koiraa ja näkemään sitä ns toisin. Ongelmia oli vaikka hurumykke jo. Sitä kautta tuli uusia oivalluksia ja koira menetti "määräysvaltansa" . Ainakin hetkeksi...heh...
"Ajattelin lähinnä, että kyseessä olisi koira, joka ei arvosta huomiota siksi, että se saa sitä jatkuvasti, eikä sen tarvitse tehdä huomion eteen mitään"
Yksi "jääkauden" filosofioista liittynee tuohon, viisaammat korjatkoon.
Taitava koiranohjaajahan osaa annostella huomion oikein ja näkee jos koira ei sitä ns kestä vaan se tuottaa ongelmia. Sen vuoksi, kun asiaa olen tarkemmin funtsinut, ymmärrän miksi se on tuotu käyttöön.
Itsellä on mm tällä hetkellä sellainen pentu, joka ei "kestä" liikaa lällytystä ja olisi helposti muokattavissa kulmakunnan ja perheen kauhuksi.
"Ensin tuohon, että jos koira hyppää päälle, tämä tapaus oliko se ilosta vai mistä?"..huonosta käytöksestä ja kouluttamattomuudesta..koira käyttäytyy miten sen annetaan käyttäytyä...Yleensä tuo tapa tulee ohjaajalle ongelmaksi, vasta, kun koira on kasvanut ja tätä kautta tavasta on tullut haitta...tavasta joka aikaisemmin oli hyväksyttävä (pentuna)...eli on tehnyt sitä pienestä asti. Mikään käytös ei tule, eikä rakennu puuntakaa.
"Kontakti on ehkä tähän juttuun avainsana. :)"...se on moneen avainsana, mutta tätä ennen tulee: ennakointi (ajoitus)->kontakti.
Ennakointi/puuttua ennakoivasti, kun tiedetään mikä ja mistä ongelma rakentuu.
Tuossa huomio asiassa pitäisi ymmärtää sen laatu ja määrä...aina, eikä joka asiasta ei pidä huomioida..
"Kontakti on ehkä tähän juttuun avainsana. :)"...se on moneen avainsana, mutta tätä ennen tulee: ennakointi (ajoitus)->kontakti.
Ennakointi/puuttua ennakoivasti, kun tiedetään mikä ja mistä ongelma rakentuu."...tähän ennakointiin lisäisin, että ennakoimalla tilanne ja ottamalla ajoissa kontakti, niin käytökseen on mahdollisuus puuttua. Jos taas pyritään puutteellista kontaktia (huomiota itseen) ottamaan vasta, kun tilanne on kehittynyt, niin tulos ei voi olla toivottu...
Ilman kontaktia, koiraan ja sen käytökseen ei voi vaikuttaa...
Moikka!
Minulla on hiukan jaettavaa tästä huomion panttaamisesta tai jääkausiteoriasta (kuten joku oli termin heittänyt).
Itselläni on ominaisuuksiltaan hyvin alkukantainen koira. Se on ehdoton yhden ihmisen koira ja arvostaa minulta saamaansa hellyyttä ja huomiota suunnattomasti kunhan vain muistan olla säästeliäs huomion määrässä. Alkukantaisena koirana sen kiintiö on pieni tälle ihmisille usein kovin tärkeälle ja ah niin ihanalle rapsuttelulle ja löllyttelylle. Sellaisella pilaisi tämän koiran hyvin herkästi. Koirani kiinnostavimpia ominaisuuksia on se, että se on uskomattoman hankala motivoida tekemään töitä, tämä johtunee arkaaisuudesta ja siitä ettei koira ole varsinainen työrotu. Kuitenkin se on testattu tempperamentiltaan erittäin vilkkaaksi ja on muutenkin sellainen älykköluonne, että ilman runsasta työtä ja aktivointia se menettäisi tasapainonsa. Pelkillä namipaloilla motivoiminen tottelevaisuuskoulutustilanteessa on mahdontonta, jos koira ei arvosta kehuani ja kiitostani lainkaan. Tietysti tämän osasin arvatan kun alkukantaista koiraa valitsin.... :) Eli ponttini on se, että jos annan koiralleni yletöntä huomiota ja puhun sille alati ja kosken sitä, se ei toimi kentällä/metsässä/radalla kun sen pitäisi purkaa energiaansa. Eli meidän arki räjähtää käsiin. Joskus huomaan huomioineeni koiraa liikaa juuri tällä ihnimillisellä tavalla ja se muuttuu maailman tylsämielisimmäksi olennoksi, jonka korvat on asetettu päälaelle vain kaunistamaan. Ja jos se ei saa purkaa suunnatonta energiaansa luvallisella tavalla, se tekee sen luvattomasti; eli vartioi, käyttäytyy ylivilkkaasti ja muuttuu haluttomaksi tottelemaan vaatimuksesta tai välillä edes herkusta. Silloin on parin päivän huomion panttaaminen paikallaan. Käytän koiran ulkona ja ruokin normaalisti. Annan sille myös mahdollisuuksia leikkiä, mutta vain sillä tavoin että se joutuu tekemään töitä saadakseen minut innostumaan. Annan koiralle siis tekemistä, en suinkaan hylkäää sitä vain yksin johonkin huoneeseen. Koiraa ei siis missään olosuhteissa eristetä. En kuitenkaan käske sitä sanoilla, vaan ohjaan hienovaraisesti eleillä. Ylipäätään en puhu sillle tai silittele sitä. Kolmas aamu ei kerkeä nousta kun koira jo hamuaa huomiotani ja on valmis ilman herkkuja tai muita apuja tottelemaan pyyntöjäni. Koira myös hakeutuu itse enemmän lähelle ja suorastaan kerjää käskyjä. Ja lienee turhaa kertoa kuinka hienosti kentällä/metsässä/radalla menee.
Nykyään olen oppinut olemaan säästeliäämpi huomion suhteen ja huomaan koirani olevan paljon tasapainoisempi. Haluan korostaa menetelmästä sen, että sen tarkoitus ei ole suinkaan korjata huonoa käytöstä vaan parantaa koiran motivaatiota tehdä yhdessä. Jos se saa huomiota ylettömästi, niin miksi se tekisi töitä sen eteen? Eihän kukaan lähde nameilla motivoituvan koiran kanssa suoraan ruokakupilta treeneihinkään? Ja haluan tehdä selvän eron eristämiseen, joka on menetelmänä toimimaton.
Jos 12-vuotiaat pikkutytöt moisia kyselevät niin voin vastata, että ei kannata kokeilla. Tämä sopii ehdottoman hyvin minun koiralleni, joka on ominaisuuksiltaan jokseenkin haastava. Huomion panttaamista ei siis KUVAILEMALLANI TAVALLA saa missään olosuhteissa käyttää rangaistuksena.
Tässä taidetaan ajaa takaa ns. jäähyä, joka on maltillisesti ja OIKEIN käytettynä ihan toimiva (ainakin omalla koirallani). Jäähyn periaatteena on meillä ollut mielentilan korjaaminen. Jos koira on liian kiihtynyt ja sen vuoksi käyttäytyy sopimattomasti, ohjaan sen eteisen matolle rauhottumaan. Meillä eteisen matto ei ole eristys, vaan jäähypenkki, jolla mamma kertoo että nyt ei mennyt ihan tarpeeksi rauhallisesti. Tämä vaatii (ainakin näin aktiivisen koiran kanssa kuin itselläni on) paljon käsrsivällisyyttä ja on muutenkin tarkka menetelmä.
T. Nainen ja aktiivinen
Hyvin ja selkeästi esitetty asia...."jääkausi"..hmm..en tiedä, mutta se huomion määrä ja laatu on kohdallaan ja ajatus huomiosta sisäistetty käytännössä, ei sen monimutkaisempi asia.
"Ei onnistu niinkään. Kun huomaan koiralla jtn jonka se on napannut suuhun, käsken sitä irroittamaan. Koira tavallaan ´´hiipi´´ ja on kumaralla, katsoo minua murisee ja irvistää." Koirasi käyttäytyy epävarmasti ja alistuvasti. Kumarassa koira näyttää pienemmältä. Koira, joka tosissaan puolustaisi tavaraa ja HAASTAISI sinut, seisoisi jokaisella neljällä jalallaan tukevasti hieman eteenpäin nojautuneena (tekeytyen SUUREMMAKSI), varman näköisenä, korvat eteenpäin ja häntä korkealla. Onko koirallasi korvat luimussa ja häntä alhaalla? Koira EI uhkaa sinua, vaan se kokee sinun uhkaavan sitä. Nuo kaikki mitä sinun koira tekee ovat rauhoittavia eleitä, joilla yritetään selviytyä konflikteilta. Murinaa ei pidä tulkita haasteeksi, vaan koira haluaa sillä lisää ETÄISYYTTÄ, ei tappelua. Murina on tärkeä tapa viestiä, siitä rankaiseminen voi opettaa koiran hyökkäämään ilman varoitusta.
Harvoin olen luulta kohdannut koiraa "isona", vaan nimenomaan tuollaisessa asennossa "alta päin". Moni ongelmakoira tullessaan käyttäytyi noin myös ruokakupilla.
Ne voidaan ajatella rauhottavaksi eleeksi, eli ilmoitus siitä ettei lähemmäksi, kiitos...mutta tosi asia voi olla se, että tekee nenään kipeetä silti.
Murina on varoitus joka ei välttämättä johda mihinkään ja joka "voidaan hyväksyä" ,mutta on hyvin vaarallista lähteä kenenkään täällä analysoimaan onko tämä se tapaus joka vie ne sormet vai se, joka vain ilmoittaa haluavansa tilaa tekemättä mitään muuta.
Harvon koira haastaa suoranaisesti luulta, ellei ole nimenomaan siltä kohtaa "ongelmakoulutettu", vaan kuvauksen mukaisesti pälyilee alta että annas olla. Itse olen kokenut, että suoraan haastava koira on helpompi "kesyttää"kuin alta kulmien tuleva.
Yksi ajatus vielä : musta on ihan helkutin pelottavaa neuvoa täällä ketään kovin spesifisti, vaan mielummin jakaisin yleispäteviä ja vaarattomia mahdollisuuksia.
Jos olisin itse ja yksin joutunut aikanaan kaiken sen "koiraongelman määrän" hoitamaan ilman neuvoja ja apuja tai mallia, ilman erittäin kokenutta kumppaniani, olisi kädessäni varmaan pari sormea vähemmän.
Sen vain sanon, että aina kaikki ei ole niin vakavaa, mutta ihminen voi saada käytöksellään "vääränlaisesta koirasta" sellaisen pommikoneen että oksat pois. Sillain että Stillwellit olis ihmeissään. Aluksi ihmettelin itsekin...ja jopa kauhistelin tilannetta mutta äkkiä realiteetit tuli esiin.
Ihminen on luonnon pahin vihollinen. Myös koiran. Ja sen korjaaminen onkin sitten toinen juttu.
Mielestäni muiden neuvojen ottaminen on aina mietittävä ensisijaisesti oman koiran kannalta ellei neuvoja anna tapauksen tunteva koirapsykologi. Kuitenkin koira on ensisijaisesti koira, sitten rotu ja sitten yksilö. Itselläni tosiaan tuo alkukantainen koira, joten olen useaan otteeseen joutunut miettimään muilta kuuntelemiani neuvoja ja niiden sovelluskelpoisuutta. Eli lähdekritiikki tässäkin ;)
Positiivisten menetelmien kokeilemisesta ei ainakaan ole mitään haittaa^^ ole cool puhuu mielestäni ihan järkevästi resursseista ja omistajan asemasta niiden haltijana.
Voin omasta kokemuksesta kertoa että suoraan haastavista koirista tulee usein vaikeuksia. Haastetilanteen kaltainen konflikti syö omistajan ja koiran välistä suhdetta ja tekee yhdessä touhuamisesta vaikeaa ellei jopa mahdontonta. Tämän olen todistanut niin metsäkoirien kuin muunkin rotuisten kanssa. Ihmisen pitää olla suoraa haastetta ovelampi. Koiralla on hampaat, meillä oveluus.
Sen sijaan koirat jotka suhtautuvat luun yms. viemiseen rennosti ovat helppoja. Miksi tehdä sellaisen koiran kanssa ongelma asiasta joka ei todellakaan ole ongelma? Toki itse mielummin teen luovuttamisesta kannattavaa, koska olen kokeillut myös sieltä hampaiden kautta ;) Ja vaikka koiralla ei esim 3-vuotiaana olisi ongelmaa luun yms. poisviemisen suhteen, ei se tarkoita ettei sellaista voisi kehittyä, jos ohjaaja uudestaan ja uudestaan TARPEETTOMASTI vie koiralta luun suusta. Ennenpitkää koira alkaa pitää ohjaajaa epäluotettavana ja sieltä tulee murinaa ja sitten ne hampaat.
Murinaa väistän itse aina, koska yleensä vika on minun jos koira ei minuun luota. Oma koirani ei tätä harrasta, muiden suusta en luuta todella vie.
LUKEMISTA KAIKILLE KOIRISTA KIINNOSTUNEILLE:
Mielestäni ihan hyvää luettavaa, kun joku jossain aikaisemmin sellaista kyseli^^^^
Anders Hallgren: Ongelmakoiria ja koiraongelmia, Shaping
Eva Bodfäldt: Tottelevainen koira, Kontaktikoulutus
Tuire Kaimio: pennusta kunnon koiraksi, koirien käyttäytyminen. Myöskin kyseisen henkilön perehtyminen hevosten käyttäytymiseen on vaikuttavaa luettavaa ja avartavaa eläinten käyttäytymisen ymmärtämisessä.
Engvedt&Koste: Naksutinkoulutusta koirallesi
Handelman: Koirien kieli ja käyttäytyminen (!!!!)