Laitan tämän nyt tällekin palstalle jos sais yhtään enempää vastauksia.
Eli en osaa olla ns. oma itseni muiden seurassa, kyseinen ongelma on vaivannut mua koko elämäni ajan. Perheen seurassa osaan kyllä olla ihan normaalisti ja rennosti, ja samoin oli myös ala-asteaikoinani ystävien seurassa. Sitten yläasteelle mentäessä sulkeuduin täysin ja kavereidenkin kanssa oli vaikeaa olla.
Eli siis, tarkoitan tällä kun sanon etten osaa olla "normaalisti", että sanat eivät tule automaattisesti ulos suusta, jotenkin oon koko ajan kauhean jännittynyt niin kuin olisin ihan joku eri ihminen. En osaa näyttää tunteitani. Mietin koko ajan tiedostamattanikin että mitä sanon missäkin tilanteessa. En pysty yhtäkkiä vain alkaa selittämään jotain juttua toiselle, tuntuu että unohdan kaiken mitä olinkaan sanomassa. Haluaisin vain pois koko tilanteesta.
Sillä tavalla en kuitenkaan ole ujo, ettenkö esimerkiksi voisi tavata henkilöä, jolle oon netissä jutellut tai voisi lähteä treffeille tms. Jos näen jonkun kiinnostavan tuntemattoman henkilön ja tilaisuus on sopiva, voin mennä juttelemaan hänelle helpostikin. Mutta ongelma on siis siinä, etten osaa heittäytyä ja olla rennosti, en osaa olla niin kuin muut ihmiset. En vaikka olisin tuntenut toisen jo pidempäänkin. Ainakin siinä menee tosi kauan, ennen kuin voin näyttää todellisen luonteeni toiselle. Vaikeuttaa elämää ihan helvetisti :(
Tuntuu kuin mulla olisi kaksi eri persoonaa, oon niin erilainen kotioloissa kuin ulkomaailmassa..
Mitä ihmettä voin tehdä kun tuntuu, että elämä vain lipuu ohitse ja kaikki on koko ajan pelkkää suorittamista ja selviytymistä päivästä toiseen? Oon kyllä yrittänyt ja yritän edelleen poistua omalta mukavuusalueeltani, tutustua uusiin ihmisiin ja kaikkea mutta ei mikään oikein tunnu auttavan. Ei kukaan viihdy munlaisen ihmisen seurassa, kun en osaa näyttää itsestäni sitä puheliasta ja hauskaa puolta.
Eli en osaa olla ns. oma itseni muiden seurassa, kyseinen ongelma on vaivannut mua koko elämäni ajan. Perheen seurassa osaan kyllä olla ihan normaalisti ja rennosti, ja samoin oli myös ala-asteaikoinani ystävien seurassa. Sitten yläasteelle mentäessä sulkeuduin täysin ja kavereidenkin kanssa oli vaikeaa olla.
Eli siis, tarkoitan tällä kun sanon etten osaa olla "normaalisti", että sanat eivät tule automaattisesti ulos suusta, jotenkin oon koko ajan kauhean jännittynyt niin kuin olisin ihan joku eri ihminen. En osaa näyttää tunteitani. Mietin koko ajan tiedostamattanikin että mitä sanon missäkin tilanteessa. En pysty yhtäkkiä vain alkaa selittämään jotain juttua toiselle, tuntuu että unohdan kaiken mitä olinkaan sanomassa. Haluaisin vain pois koko tilanteesta.
Sillä tavalla en kuitenkaan ole ujo, ettenkö esimerkiksi voisi tavata henkilöä, jolle oon netissä jutellut tai voisi lähteä treffeille tms. Jos näen jonkun kiinnostavan tuntemattoman henkilön ja tilaisuus on sopiva, voin mennä juttelemaan hänelle helpostikin. Mutta ongelma on siis siinä, etten osaa heittäytyä ja olla rennosti, en osaa olla niin kuin muut ihmiset. En vaikka olisin tuntenut toisen jo pidempäänkin. Ainakin siinä menee tosi kauan, ennen kuin voin näyttää todellisen luonteeni toiselle. Vaikeuttaa elämää ihan helvetisti :(
Tuntuu kuin mulla olisi kaksi eri persoonaa, oon niin erilainen kotioloissa kuin ulkomaailmassa..
Mitä ihmettä voin tehdä kun tuntuu, että elämä vain lipuu ohitse ja kaikki on koko ajan pelkkää suorittamista ja selviytymistä päivästä toiseen? Oon kyllä yrittänyt ja yritän edelleen poistua omalta mukavuusalueeltani, tutustua uusiin ihmisiin ja kaikkea mutta ei mikään oikein tunnu auttavan. Ei kukaan viihdy munlaisen ihmisen seurassa, kun en osaa näyttää itsestäni sitä puheliasta ja hauskaa puolta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Asia on niin, ettei ihmisten kanssa voi ollakaan oma itsensä. Joku tulkitsee väärin jne. Ei voi puhua mistään henkilkohtaisesta, eikä ilmaista suoria mielipiteitä vakavista asioista. Moni ihminen vertailee itseään muihin, kokee helposti huonommuutta/kateutta, ovat huumorintajuttomia, eivät ymmärrä mitään massasta poikkeavaa.
Haluan mukavuusalueeni sisään aina niin äkkiä kuin mahdollista. Kastematokin oppii kulkureitin saadessaan sähköiskun väärästä!!!!!
Koska pystyt tapaamaan nettituttuja ja menemään heidän kanssaan treffeille ja kun näet jonkun kiinnostavan tuntemattoman henkilön ja tilaisuus on sopiva, voit mennä juttelemaan hänelle helpostikin. Tiedätkö mikä ongelma sinulla on? Pelkäät muiden arvostelua itsestäsi ja olet jatkuvasti huolissasi, että et kelpaa. Tarvitset aikaa tutustumiseen tai tarkkaat jotakuta niin kauan kunnes näet, että hän on luottamuksesi arvoinen ja ei satuta sinua.
Lukaiseppa tämä..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelko
Mullakin on täsmälleen samanlaisia ongelmia.
Tässäpä tuli hyviä vastauksia (:
Mutta luettuani tuon lottamarin laittaman wikipedia artikkelin saatan nyt todellakin epäillä että mulla olisi lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa!
Tuossa tuli yllättävän paljon esille sellaisia asioita joita itse koen.. En vain koe sitä ihan niin vahvana että alkaisin hikoilla, vapista tai saada jonkinlaisia kohtauksia. Se on aikalailla sellaista että todella luulen altistuvani muiden ihmisten tarkkailulle ja pelkään tekeväni jotain, joka on noloa tai nöyryyttävää.
Mulle tulee myös useimmissa tilanteissa juuri tuota "taistele-tai-pakene" -reaktiota, mutta tähän asti olen aina taistellut, ainakin silloin kun olen jo tilanteessa mukana enkä kehtaa kesken lähteä tilanteesta pois.
Tämän mukaan en koe että minun pitäisi hankkia erillistä hoitoa (ainakaan vielä)? Voin kai tästä päästä vielä eroon ihan omin avuin?
Tietty voit päästä eroon.
Asioita joita pelkää tai ei tahdo kohdata on parasta harjoitella vähissä määrin kohtaamaan. Tavallaan kuin siedätyshoitoa. Ihmisen psyyke kaipaa joissakin tilanteissa myönteisten kokemusten toistoa, että se oppii ymmärtämään ja luottamaan omaan kykyynsä hallita tilanne. Itse en aikoinani tiennyt mitä on paniikkihäiriö ja vähän tuli naureskeltua näille ihmisille, jotka siitä kärsivät. Enää en naura, kun olen itse sen kokenut äärimmäisen pahana. Paniikkihäiriö, kuten sosiaalisten tilanteidenkin pelko kuuluvat ahdistuneisuushäiriöihin, joita voi aiheuttaa mm. pahat traumat tai elämässä jokin ylitsepääsemätön ja vaikea asia, johon ei saa apua tai löydy ratkaisua jne..
Oot liian vaativa itsellesi. Anna itsellesi oikeus epäonnistua. Ja mitä enemmän olet ihmisten seurassa sitä helpommaksi se tulee. Miksi ees yrität miellyttää toisia erityisemmin? Suurin osa ihmisistä on aika törppöjä. Miksi sun tarttis olla jotain erityistä?
Kuulostaa normaalilta murrosiältä...