Epävakaa persoonallisuus häiriö

Lisäisin vielä että olen erittäin lyhytjänteinen.
Menneet asiat jotka mieltäni usein painaa ovat useamman ihmisen mielestä ihan merkityksettömiä, mutta omasta mielestäni erittäin vakavia ja mietin omaa tyhmyyttäni. Olen huono ihminen.
En osaa luottaa uusiin ihmisiin ollenkaan.

Hakeudu tutkittavaksi. Itseään ei voi diagnosoida lukemalla netistä häiriöiden tai mielisairauksien piirteitä.

Täällä toinen! Epävakaata tuo kyllä selkeästi on.
Kuullostaa aivan itseltäni.Niin samoja asioita mitä kuvailit ja minulta löytyy dg epävakaa persoonallisuus sekä post-traumaattinen stressihäiriö.
Epävakaan hoitaminen on vaikeaa mutta hengitys ja läsnäoloharjoitteila sekä tietoisella "pakottamisella"(eli toimii vasten lapsenomaisia reaktioitaan) voidaan pitkällä aikavälillä saada tuloksia aikaiseksi.
Terapiassa käyn.
Masennuslääkkeet (Cipralex) pistivät elämäni sekaisin koska turruttivat ja tuli käytettyä alkoholia enemmän koska mikään ei tuntunut miltään.
Elämäni oli menossa aivan hakoteille Cipralexin takia joten lopetin sen.

Kyllä epävakaus on todellakin iso mörkö. Aloittajan tilanne kuulostaa ihan omaltani. Luulin olevani vain masentunut ja vähän outo kunnes tilanne meni niin pahaksi että yritin itsemurhaa ja jouduin hoitopyöritykseen. Siinä sitten vierähti pitkä tovi kun vaihdeltiin lääkkeitä toiseen ja lääkäri vain sanoi että psykoottinen masennus, ei kuulostanut ihan siltä miltä musta tuntui. Sain lääkkeet psykoosiin ja kaikkeen mahdolliseen mutten oikeasti käyttänyt niitä. Lopulta pääsin psykologisiin tutkimuksiin joissa selvisi epävakaa persoonallisuus. En ollut sellaisesta kuullutkaan mutta kun otin asiasta selvää niin sehän natsas ihan täysin. Huono juttu, hoitoa tähän ei ole, masennuslääkkeitä vois syödä jos vähän pahimpia oloja veisi mutten halua sellaisia käyttää.

Miten saatte sitten sitä tasapainoa mielialalle?
Siis tuntuu itsellä että kun alkaa mieli heittelehtimään, niin sitä huonoa tuulta ei saa pois kun nukkumalla yön yli.
Rasittaa kun suuttuu, eikä tiedä edes mistä on suuttunut. Siinähän sitten selittelee, kun ei itsekkään tiedä :(

Meinasin kyllä että menen käymään lääkärillä juttelemassa asiasta..
Tällä hetkellä tuntuu että elämältä puuttuu merkitys kokonaan :(

Hei onko teillä muilla epävakailla semmoista,että ootta väkivaltasia itseä kohtaan.

Kyllä on, viiltelyä.. Jos siitä ei jäisi jälkiä tekisin varmaan vieläkin..

Perheessäni on läheinen jolla on todettu epävakaa persoonallisuus häiriö. En tarkemmin kuvaile tilannetta, ettei joku tunnista henkilöä. Olen erittäin läheinen hänelle. Olen todella väsynyt hänen "kohtauksiinsa". Tilanne häneltä riistäytyy yht'äkkiä...naks vaan ja kaikki on päin peetä. Hän vetää aina esille vanhat ja menneet asiat jotka ovat häntä loukanneet ja satuttaneet. Olen niin väsynyt takkuamiseen että löin nyt (joksikin aikaa) välit poikki. Nyt hän uhkaa että hänen tekisi mieli tehdä itsellensä pahaa mm. viillellä. Mulla ei vaan keinot riitä ja taulu palaa jo itseltänikin. Hän ei tunnu kestävän mitään kritiikkiä joka koskee häntä itseään. Varmasti sanoin rumasti minäkin kun tilanne kärjistyi älyttömyyksiin ja kummallisiin puheisiin hänen puoleltaan. Pyysin typeriä sanojani anteeksi häneltä. Tuntuu vaan joskus että hän elää itsesäälissä eikä näe muiden tuskaa lainkaan. Kaikkien pitäisi vaan jaksaa ja ymmärtää häntä. Haluaisin elää ja nauttia omasta elämästäni ilman syyllisyyttä siitä että hänellä on kaikki aina päin helvettiä.

Ryhdy käymään hengellisissä tilaisuuksissa....vapaaseurakunnan...helluntai-seurakunnan...ja luterilaisen seurakunnan...katso tv7:aa ja kuuntele radio day:ta
,käy kirkossa....jne.....siunausta ja kaikkea hyvää...

tunnistan tyttöystäväni tuosta aika helposti hänellä on myös sama että draama pitää saada millon mistäkin ja aika usein hakee riitaa vain oman pahan olonsa purkamiseen ja olen huomanut että valtavan kontroloivia piirteitä keskustelita ei voi käydä muiden ihmisten kanssa olenkaan ja usein kärjistyykin siihen että syytelee minua ja ei ymmärä ns hukumisen ja keskustelun eroa vaan kriitistä keskustelua yleisesti niin ensimäinen oletus on että hänestä puhutaan ja kaikki pyöriihänen ympärilään parhain keino on etei lähde näihin hänen provosoimiin riidan hakuisuuteen mukaan. ja kuvitelee että aina hänestä puhutaan ja hänestä kun puhutaan niin sitä ei kestä alkuunkaan ollaan oltu 6vuotta yhdessä ja tätä jatkunut lähes viikoitain

Minulla oli nuorena (nyt keski-iässä) aivan samanlaisia oireita kuin yllä on mainittu. Vasta kymmeniä vuosia jälkeen päin on todettu epävakaa pers.häiriö eikä sekään ole varma (myös masennus ja epäily 2-suuntaisesta). Olin aivan mahdoton kunnes sain masennuslääkityksen n. 10 v. sitten. Se ei kuitenkaan auttanut täysin pitämään masennusta loitolla, joten alettiin kokeilla tasaavia lääkkeitä. Nyt on SSRI:n lisäksi Lamictal 300 mg ja Ketipinor 25 mg iltaisin lähinnä unta tuomaan. Niiden lisäksi on nykyään syötävä rauhoittavia unilääkkeeksi, unettomuus on vuosikymmenien saatossa mennyt niin pahaksi. Mutta täytyy sanoa, että tuolla lääkityksellä olen kyllä kuin eri ihminen: suht' koht tasapainoinen, en enää niin ärtyisä ja riitaisa, en enää niin impulsiivinen, rauhaton ja humalahakuinen, jopa väkivaltainen. Olin myös sairaalloisen mustasukkainen ja itsetunto oli surkea. Se kaikki on taaksejäänyttä elämää, olen tyytyväinen että lääkitys on niinkin paljon auttanut, ja aion syödä niitä lopun ikääni, koska en halua enää siksi hulluksi jollainen olin ilman lääkkeitä!

Kuuluuko oireisiin tuo unettomuus? Joudun myös syömään unilääkkeitä, muuten murehdin menneisyyttä ja muita huolia läpi yön.
Myös rauhottavia otan, jos tuntuu että hermo alkaa mennä ja ne saa yleensä mielen rauhoittumaan.

Nykyiset masennuslääkkeeni vaihtuvat efexoriin ja saan circadinia unta antamaan, mietin että onko täällä epävakaita joilla esim. efexoria käytössä?

Masennukseen saattaa liittyä unettomuutta ja epävakaaseen liittyy masennusta.
T

Mulla hoidettu masennusta muutama vuosi sitten. Papruihin tuli merkintä mahdollinen bipo. Tulee seurata tulevaisuudessa. Nyt kun olen lukenut aiheesta enemmän järki päässä, niin uskon että bipo on hyvinkin mahdollinen ja/tai epävakaa pers/rajatila. Onko kokemuksia diagnosin saamisesta? Miten saitte? Onko pk-seudulla hyviä asiantuntijoita joille voisi mennä suoraan? Miten tutkittiin? Miten lääkitys? Onko apua vai pelkästään sivuoireita? Olen työelämässä, mutta täysin lamaantunut/piipussa/masentunut/levoton/ahdstunut/agressiivinen - olotila on sietämätön ja tarvitsen apua! Pelkään että menetän työpaikan jos haen apua (joudun/pääsen s-lomalle).

Minulla epävakaa oireilee mm.siten,että on hankala muodostaa mielipiteitä.
Järki -ja tunneminä ovat toisistaan erillään.
Järkiminä torjuu tunteet ja silloin kykenen tarkastelemaan asioita objektiivisesti,mutta en löydä enkä erota järkeilyn keskeltä omia syvempiä mielipiteitäni.
Tunneminän päästessä valloileen jää ns."suodatin narikkaan" ja otan kaiken henk.kohtaisesti enkä erota mielipiteitä emootioista.

Epävakaa11111, mulla on ihan sama juttu, ja pitkään on hoidettu masennusta, nyt 10v jälkeen alettu pohtia mahdollisuutta siihen jos olisi bipo tai epävakaa. Sun kirjoittamasi osui ihan kotiin, täysin sama juttu kuin mulla. Suurimman osan ajasta tunnen ettei minulla ole oikeus loukkaantua, mutta silti tunneminä ottaa kolhua. Jossain vaiheessa tunneminä on jo niin ruhjoutunut että kaikki paskat (pienet mitättömät loukkaukset ja piikittelyt tai huomioimattomuudet) purkautuvat läheisten naamalle kertaheitolla.

Olen jo ottanut tietoisesti etäisyyttä joihinkin ystäviin, joilla on tapana loukata minua huomaamattaan säästääkseni itseäni noilta purkautumisilta. Kun tunneminä pääsee valloilleen, voin olla itsetuhoinenkin.

Tunteiden patoaminen on ehkä pahinta tässä, koska se paine kasautuu ja jossain vaiheessa räjähtää. Olen yrittänyt puhua läheisilleni tunteistani enemmän, jotta ne saisi ulos ilman kauheaa draamaa ja räjähdystä. Lähinnä mieheni saa kuunnella kavereihin kohdistuvaa valitusta yms, en siis tappele kun puran tuntojani.

Kuullostaa tutulta!
Olen ruvennut harrastamaan sellaisten tilanteiden välttelyä joissa tiedän jo etukäteen että saatan kilahtaa.
Tämä tietysti häiritsee elämää monella tapaa.
Joskus kaikki on vain yhtä sotkua päänsisällä enkä itsekkään kunnolla erota että miksi jostakin asiasta loukkaannun.
Saatan omata monta,toisistaan eroavaa mielipidettä samasta asiasta.
Minulla on todettu myös dissosiaatiohäiriö,mutta epävakaa persoonallisuushan on yksi dissosiaatiohäiriön muoto/ilmentymä.

Epävakaaseen kuuluu myös voimakas häpeä sellaisistakin asioista joita normaalisti ihmiset eivät kai jäisi niin pitkäksi aikaa miettimään.
Vielä kun ottaa huomioon että mielialat vaihtelevat ja tulee sanottua asioita joita ei tarkoita ja tämä vain lisää häpeää ja ahdistusta entisestään.
Välillä tuntuu etten jaksa elää kaiken tämän häpeän kanssa.
Olen ruvennut miettimään sanomisiani tarkemmin ja saatan hävetä normaalejakin sanomiani/tekemiäni asioita koska rupean epäilemään että mitä jos niissä sittenkin on jotain noloa..

No jos nyt kysäisen täältä, kun en viitsi avata uutta.

Eli epäilen erittäin vahvasti että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Ja päätin sitten nyt hieman ennakoivasti ottaa asioista selkoa, koska viimeistään kahden viikon päästä luultavasti sekoan täysin ja yritän taas tappaa itseni, alan taas käyttämään tai teen jotain muuta typerää (kevään ensimmäiset prelit tulossa).

Miten tähän voi hakea apua? Siis ihan käytännössä. En kai voi mennä vain jonnekkin ja sanoa että "hei, ette viitsisi auttaa kun luultavasti tapan itseni tässä kohta puolin? En ole masentunut tai mitään, minulla vain on kirjoitukset tulossa..."

Ja voiko tälle edes mitään?

Epävakauteen kuuluu itselläni myös sellainen piirre, että en aina erota itseni ja toisen ihminen rajaa- esim. kohtelen hyvin läheistä ihmistä liiankin henkilökohtaisesti, vaativasti jne. ja saatan olla vahingossa sopimaton jollakin tapaa. Minulla on elämässä eräs ihminen, joka rasitti ja ärsytti minua koska hänellä oli jatkuvasti ongelmia tietyissä asioissa. Rasitus ja ärsyyntyminen häntä kohtaan johtuivat nimenomaan siitä, etten osannut ottaa etäisyyttä näihin ongelmiin ja niinpä itsekseni pohdin niitä pääni puhki, väsyin jne. Ja tälle ihmiselle raivostuin lopulta, kun tuntui etten jaksanut kuunnella enempää.

Eräs terapeutti tyrmäsi vertaistuen, läheisneuvonpito palaverissa. Kertoi että siinä tulisi vain lisävahinkoa kun kaks epävakaata lyöttäytyy yhteen. EN VOI KÄSITTÄÄ tuollaista ammatillisuutta! Miksi tyrmäsi ja mitä vahinkoa se tuottaisi...? En tiedä kun ei hän ei halunnut edes keskustella ko. aiheesta. Tarkoitin ehdotuksellani sellaista vaihtoehtoa jossa on toinen osapuoli/osapuolet jo "vahvoilla", jotka osaavat ymmärtää ja käsittää epävakaan persoonaa ja tuntemuksia. En saanut tilaa edes perustella ehdotustani. Kuulin jälkikäteen yhdeltä tuttavaltani että kyseinen terapeutti on vastaan kaikenlaista vertaistukea. Minä puolestani tunnen monia jotka ovat saaneet elämästä kiinni ja ilon arkeen vertaistuen piirin kautta mm.päihteet, peliriippuvuus, masennuspotilaat, skitsofrenia potilaat yms.. V''''''A tuollainen asenne ammattilaisella! Mitä te muut tuumaatte? Ajattelin vain että sairastavan läheiselläkin olisi helpompaa kun epävakaa läheinen saa tasavertaista seuraa ja ymmärtäjän/ymmärtäjiä rinnalleen.

Väsynyt läheinen:No niin kyllä kuullostaa kummalta kertomasi terapeutin näkökulma :o.
Vertaistuesta ja jopa täällä kokemuksista puhuminen on tuonut helpotusta ja muistuttaa ihmistä siitä ettei ole tämän asian kanssa yksin.
Luulen että monilla epävakailla on tunne että ovat jääneet tunteidensa kanssa aivan yksin ja johon tämä vertaistuki olisi korvaamaton apu.
Ihminen joka ei ole tätä itse kokenut voi tuskin koskaan ymmärtääkkään..miltä tuntuu kuin persoonallisuus olisi pelkkä tyhjä valkoinen kipsinaamio ilman värejä.

Epävakaa1111111, mulla tuli melkein kyynel silmään ku luin ton kohdan kipsinaamiosta. Kuulosti taas niin tosi tutulta.

Mä olen taas stressin ja ahdistuksen kanssa ihan solmussa, koulussa on sosiaaliset suhteet menneet ihan päin helvettiä ja ahdistaa taas suunnattomasti lähteä sinne. Lähinnä jotkut ihmiset ovat ärsyttäviä, ja tunkevat niitä ärsyttäviä juttujaan naamaan kokoajan enkä osaa ottaa etäisyyttä kun pitää kuitenkin olla samassa huoneessa. En osaa myöskään sanoa siitä hänelle, pelkään hänen loukkaantuvan, vaikka itse loukkaannun jatkuvasti ja jotenkin se tuntuu oikeammalta että minä kärsin kuin että hän kärsii, joka tahallaan ärsyttää minua.

Onneksi koulussa on yksi ystävä johon voin luottaa ja josta saan tukea. Minusta tuntuu taas että kaikki muut paitsi hän vihaavat minua, mikä saattaa olla totta, tai saattaa olla että ei.

Hirveä tuska päällä. Mitä voisin tehdä? En mitään, paitsi leuka rintaan ja tänään valittamaan psyk. sh:lleni taas näistä asioista.

Mua on auttanut se että käyn 2 kertaa viikossa kuntouttavassa työtoiminnassa ja luojan kiitos sinne on sattunut ryhmä jossa ei ole vahvoja näkyviä persoonia joiden varjoon tuntisin jääväni ja joita kokisin pelkääväni,-kuten monesti on aikaisemmin käynyt.
Olen alkanut hahmottaa omia piirteitäni ja eilen ja tänään on jopa tuntunut että kipsinaamion alta kuultaisi jo hieman värejä.
Vaikea edelleen kuitenkin pääosin tietää mitä haluan ja mitä en ja usein vastaus onkin "en tiedä".
Mutta toisaalta yritän ajatella positiivisesti siten että "no okei.sitten en tiedä,pitää antaa itselleen aikaa".

Olen kyllä huomannut sen että yritän toisinaan tukahduttaa tyhjyyden tunnetta/estää sitä tulemasta esim.touhuamalla mutta jos olen esim.väsynyt tai nälkäinen niin iskee se väsymys ja tyhjyyden tunne ja masennus ja ajattelen että "mitäpä väliä tuollakaann asialla loppujenlopuksi on".
Epävakaan itsehoito-oppaassa luki että epävakaiden kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen ettei päästä itseään nälkäiseksi,väsyneeksi yms koska se saattaa edesauttaa huonojen olojen syntymistä.