Mulla alkoi kauhea yskä muistaakseni 24.11., sellainen ihan kuivayskä (ei irronnut räkää) ja sitä jatkui noin viikon tai yli. Sen jälkeen yskä muuttui lohkeilevaksi, lima alko irrota oikein kunnolla. Tätä tällaista "räkäyskää" on jatkunut nyt ehkä pari viikkoa, vähän alle. On kyllä laantunut. Ja kun rykäisen kunnolla ja sylkäisen esim- lavuaariin, lima on usein, varsinkin aamulla, paksua ja vihertävää/kirkkaan keltaista. Ja välillä yskiessä suuhun tulee limaklimppejä.
Nyt tällä viikolla on tullut myös nuhaa, ja nenän/korvien tukkoisuutta. Kuumetta ei ole, eikä minkäänlaisia tuntemuksia rinnassa (ei esim. pistelyä, hengen ahdistusta, vinkunaa tms.).
Eli yhteensä tätä nuhatautia, eri vaiheineen, on nyt kestänyt kohta kolme viikkoa. Kuinka kauan tän kanssa voi odotella?
En ole käynyt lääkärissä, kun ei ole ollut mitään muita oireita, ajattelin että tämä menee itsestään ohi. Ajattelin kuitenkin että jos ei ensi viikkoon mennessä ole mennyt ohi, varaan ajan lääkäriin. Kuinka kauan tällainen tauti normaalisti voi kestää? Mikä on vielä ns. normaali aika? 2 vk, 3 vk, 4 vk?
Pitkittynyt yskä ja nuha
sininenlamppu
2
451
Vastaukset 2
- laadukas peitto
Minulla oli erittäin pitkään jatkunut yskä ja nuha (lääkärissä käynnit ja antibioottikuurikaan eivät auttaneet), mutta se parani kun hankin lämpimän untuvapeiton. Varsinkin aamuyskä oli paha ja se parani nopeasti uudella peitolla, ja nuhaisuus lähti.
Aiempi peitto oli joku synteettinen, joka toisaalta hiosti (eli ei hengittänyt) ja oli kuitenkin myös liian kylmä. Tuollaiset keinokuitupeitot ovat kyllä jo terveydellekin vaarallisia, viranomaisten pitäisi ne kieltää. - 14+3
Kiitos vinkistä, itsellä myös halpa iskusta ostettu myrkkypeitto. Tyhmä tyhmä tyhmä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3931028Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei301952- 102895
- 78771
- 78752
- 82736
- 50665
- 37656
- 45641
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui39630