Hei,
Haluaisin kysyä joltain joka tietää ohjelmien tekijänoikeus asioista. Elikkä olen tehnyt kännykkä ohjelman ihan kokonaan alusta loppuun itse, mutta sen ohjelman idea ei ole minun oma. Idea oli alunperin toisen tekemä ja oli netissä verkkosivuna. Tein kyseisestä ohjelmasta puhelimelle sopivan version, ettei tarvitse selaimen kautta mennä sinne. Käytin kyllä sivun kuvia ohjelmassa, ihan vain sen takia että ihmiset tunnistaisi kyseisen ohjelman, mutta kaikki koodit on mun tekemiä. Nyt olen saanut ohjelman valmiiksi ja haluaisin pistää sen jakoon ( täysin ilmaiseksi, ilman minkäänlaista tuottoa minulle ), mutta en kummiskaan halua, että kaikki luulee että ohjelman on tehny se sama yritys. Nyt haluaisinkin tietää että onko minulla minkäänlaista oikeutta mainita missään kohtaa ohjelmaa, että ketä sen on tehnyt esimerkiksi ihan pienellä tekstillä jossain alakulmassa? Ja että omistanko minkäänlaisia tekijänoikeuksia tuohon?
Kiitos etukäteen.
Idea toisen, mutta ohjelma itse tekemä.
koodaaja1
1
239
Vastaukset 1
- Leipää pöytään
Tekijänoikeus ei suojaa pelkkiä ohjelmaideoita. Esimerkiksi voit tehdä oman taulukkolaskentaohjelman, jos vain osaat. Ohjelmassa käytetyt nimet, symbolit, tekstit tai muotokieli voivat kuitenkin olla suojattuja. Ja kuvat melkein varmasti.
Jos ohjelmasi on niin lähellä jonkun toisen tekemää, että sekoittamisen vaara on muutenkin olemassa, älä ainakaan käytä samoja kuvia. Rajatapauksessa sellainen kääntää tulkinnan helposti oikeudenloukkaukseksi. Korvaa kuvat omillasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591170
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7940- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617