Onko kukaan rakentanut Jämerän mallistosta löytyvää Jaspis-taloa? 1500-neliöinen tontti on hankittuna läntiseltä Uudeltamaalta, ja rakennustyöt tulisi aloittaa n. kahden vuoden kuluessa.
Olen jo aiemmin ollut yhteydessä Jämerä-jälleenmyyjään, mutta kiinnostaisi tietää muiden _tosielämän_ kokemuksia ko. talon tai vastaavan Jämerä (Siporex) talojen rakennuskustannuksista. Kerrosneliöitä n. 200. Oman työn osuun voidaan laskea pieneksi, tosin hommaa pyörittämään on jonkin verran kokemusta omaava puolisoni (RI). Itseltäni onnistuvat lähinnä lattioiden pinnoitukset avustavat työt (oman työn ohella ja loma-aikana).
Kunnallistekniikka löytyy tontin rajalta, ja siihen liittyvät kustannukset selvitetty. Maatöiden kustannuksiksi arviolta n. 10-15000 € (tasamaa, ei louhittavaa).
Rakentaminen olisi tarkoitus aloittaa ensi vuoden keväällä säiden salliessa siten, että kiinteistö olisi säältä suojassa seuraavaan talveen mennessä.
Miten omalla kohdallanne kustannusrakenne talopaketin siihen liittyvien töiden osalta on rakentunut? Entäpä kokonaiskustannukset?
-V
Jämerä Jaspis - Kukaan rakentanut -> kustannukset?
9
2021
Vastaukset
- Kivitalo
Käy asuntomessuilla. Eikös sinne tehty Jaspis! Kustannukset esillä.
- -Vellu-
Heinolassa(kin) on käyty, mutta _messuhintojen_ sijasta on tarvetta tietää todellisista projekteista Etelä-Suomesta. Messutalojen laskennalliset hinnat kun ovat käytännössä pahasti alimitoitettuja.
-V - Sohvatiikeri
-Vellu- kirjoitti:
Heinolassa(kin) on käyty, mutta _messuhintojen_ sijasta on tarvetta tietää todellisista projekteista Etelä-Suomesta. Messutalojen laskennalliset hinnat kun ovat käytännössä pahasti alimitoitettuja.
-Vja osuuspankin laskuri antavat aika hyvän kustannusarvion. Käytä niitä. Paremman saat kuin arvailemalla taloja, joista et tiedä mitään.
Toinen mahdollisuus on Jämerän esittelyt.
- Kivitalorakentaja
Ehdottaisin että otat tarjoukset eri kivitaloedustajilta niin saat hyvää tietoa ja samoin voit verrata eri rakentamis menetelmiä ja hinta-laatu suhdetta.Ota esimerkiksi tarjous markkinoille tulleesta tulevaisuuden Jaspis kivitalosta josta puhutaan paljon hyvää.On kuulemma energiatehokkain talo suomessa ja hinta lähes puutalon hintainen.Tekevät muuten myös lämpökuvauksen kaikkiin taloihin, ei muuten taida muut uskaltaa!Terveisin vasta rakentanut.
- Edullisin kivitalo
Moi.
Suosittelen sinulle vierailua markkinoiden uusimmalle innovaatiotuotteelle kuin Jaspis-kivitalot eli www.jaspis.fi joka on tuotteena uusi ja eri kuin Jämerän Jaspis-talo. Hinnaltaan kilpailukykyisempi,energia tehokkaampi,edullisempi...käy tutustumassa ja ole yhteydessä alueen edustajaan niin yllätyt positiivisesti. - Vain paras kelpaa
Hyvä tuleva rakentaja.
Ota yhteyttä alueesi Jaspis-kivitalo edustajaan ja koe yllätys. - Saatavaa
No ei todellakaan kannata sekaantua tuohon Jaspis Talot yritykseen (Calent Oy). Ei maksa laskujaan, tälläkin hetkellä perinnässä usean toimittajan laskuja..
- 1500m2
HUH! onneksi ei ollut 1490m2 tontti!
Mene apina pyytää tarjouksia toimittajilta/rakentajilta äläkä täällä kysele.
Muista sanoa että on 1500m2 tontti. - 5+5
Aika hyvin, 8 vuotta vanha ketju löydetty. Mitä tulee Jämerään, niin miettisin kyllä tänä päivänä ennen kuin sieltä lähtisin hakemaan pakettia. Tietysti jos on pystyttäjät omasta takaa, niin sitten ok. Vähän vaikuttaa tällä hetkellä epämääräiseltä touhulta ja kovasti on vähennetty myyjiä ja myyntipisteitä.
Itse tuote edelleen hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389