Olen humanistiselta alalta juuri valmistunut maisteri, ja olen haaveillut jatko-opinnoista koko perusopintojeni ajan, sillä rakastan alaani ja tutkimuksen tekemistä kaikkine kipuiluineenkin. Arvosanani ovat pääaineessani huippuluokkaa, mutta gradu meni pieleen: sain ainoastaan magnan, vaikka yritin tosissani (tein gradua pitkään ja hartaasti melko vaativan työn ohella tosin). Gradulausunnossa minulle suositeltiin jatko-opintoja, mutta nyt akateeminen itsetuntoni on nollassa. En saanut graduun lainkaan ohjausta (pyynnöistäni huolimatta) ennen esitarkastusversion palauttamisesta eikä esitarkastuksessa mainittu arvosanaa pudottaneesta puutteesta, joten tuli tunne ettei laitos edes halua minua jatko-opiskelijaksi, ja tuo pyyntö oli pelkkä säälistä riipustettu muodollisuus, kun proffa haaveistani kuitenkin tiesi jo ennalta.
Olisi kiva kuulla, onko muilla vastaavia kokemuksia, ja miten olette selvinneet akateemisen itsetunnon alamäistä takaisin nousuun. Tiedän, että A: n gradullakin on noustu proffaksi, mutta tuskinpa tämänkaltaiset gradut oli tehty tosissaan. Minun oli.
Riittääkö magnan gradu tohtoriksi mielivälle?
5
1453
Vastaukset
- 3/5 riittää arvosana
Viisiportaisella asteikolla jatko-opintoihin pääsyyn riittää arvosana 3. Toki muutkin seikat vaikuttavat, mutta koska kysyit vain gradun arvosanasta, niin tuo on oikea vastaus.
- magna.
Niinniin, meidän leitokselle C: kin riittää (eli juuri tuo kolme), mutta nyt ei olekaan kyse virallisista rajoista vaan emotionaalisista jutuista...
t:ap - Älä purista mailasta
Perfektionismi on varmasti aika usein henkilölle itselleen ja myös lähipiirille melko rasittava "sairaus". Ihmisen pitäisi edes joskus osata ottaa vähän rennommin, niin lopputulos voisi olla vieläkin parempi. Urheilusa on tapana sanoa, että jos mailaa puristaa liikaa, niin homma menee kiville. Niin se saattaa olla opiskelussakin. Rennosti ottava, hiukan huonommilla arvosanoilla liikkeellä oleva saattaa menestyä tohtoriopinnoissa paremmin kuin mailaansa puristava, täydellisyyteen pyrkivä.
Itselläni on asiasta kokemusta. Olen aina ollut sellainen 7-8 oppilas, mutta nyt tohtoriopinnoissa ei ole isoja ongelmia, kun en pyri edelleenkään täydellisyyteen, mutta rento ote näyttää tuovan erinomaisen lopputuloksen. - ylusses bonaparte
Jos et saanut ohjausta, mutta sait silti M:n arvosanaksi gradusta niin sehän on erinomainen suoritus. Mikäli sait myös suositukset jatko-opintoihin, niin vielä vähemmän pitäisi haitata. Jos itseäsi kuitenkin jostain syystä vaivaa, niin pohdi missä gradusi meni pieleen ja teet väitöskirjasi sen perusteella paremmin. Ainakin opit näemmä sen, että ohjausta olisi hyvä saada joten VAADI sellaista sitten kun alat väsäämään väikkäriäsi.
- 12+2
Aloittajan viesti on se, että hän on suoriutunut opinnoistaan loistavasti, sai hyvän arvosanan gradusta ja että hänelle suositeltiin jatko-opintoja.
Hurraa, otamme osaa ylistykseen. Vähänkö olet hyvä.
Nyt sinne tohtoriopintoihin täältä vinkumasta ja kehumasta itseäsi. Olet kehut kyllä ansainnut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3311272Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391747
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540