Lieksasta maahanmuutajien oma kaupunki

Olisi ehdotus. Asutetaan kaikki Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset Lieksaan, koska olette siellä jo heihin tottuneet.
Jos ette alkuasukkaat sutten enää siellä viihdy, muuttakaa tänne etelään.
16179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyi helevetin helevetti, vai vielä etelään! Hirvittää ajatuskin että aamulla kaivelet metrin kinoksesta autoa että pääset jonnekkin ajamaan? Parkkipaikoista ei tietoakaan ja ihmiset semmoisia k.yrpiä ettei paremmasta väliä! Täällä on hyvät kalavedet ja vapaa luonto jossa liikkua! Kiitos ei, ei edes maksusta etelään!
Nauttikaa nyt lumesta täysin siemauksin kun vuosikymmenet valititte ettei pääse hiihtämään, nyt sitä lumiherkkua taitaa riittää!

Äänestä
  • Kannatetaan aloittajaa. Lieksan nimenkin voisi sitten muuttaa muotoon: Monikansallinen Lieksa.
    Täältä Hesasta saattekin paljon muutajia sinne. Siellä kuulemma saa fattasta hyvin fyrkkaa, yksi somalikaveri
    kertoi.

    Äänestä

  • No jaa. Lumi on kyllä ongelma kaupungissa, muttä kyllä sen kans pärjää. Ihmisten kyrpiydestä olen eri mieltä. Olen muuttanut Lieksasta Helsinkiin jo 12 vuotta sitten ja säännöllisesti käyt yhä kotikylällä. Harmittaa se, että siellä näkee vihaa ja vitutusta koko ajan. Kateutta ja katkeruutta ei voi olla huomaamatta. Ystävällistä vastausta ei meinaa saada ja kylillä liikkueessa ulkopaikkakuntalainen on aina vaarassa saada turpaansa, vaikkapa baareissa. On kertaalleen pitänyt ajokortista näyttää, että olen syntyjään lieksasta, ettei porukka käy kimppuun. Missään muualla en ole törmännyt riidanhaastajiin. En Helsingissä, en Ivalossa, kuin en myöskään ulkomailla Moskovaa, Lontoota ja Pariisia myöten.

    Äänestä

  • Gloppaali kirjoitti:

    No jaa. Lumi on kyllä ongelma kaupungissa, muttä kyllä sen kans pärjää. Ihmisten kyrpiydestä olen eri mieltä. Olen muuttanut Lieksasta Helsinkiin jo 12 vuotta sitten ja säännöllisesti käyt yhä kotikylällä. Harmittaa se, että siellä näkee vihaa ja vitutusta koko ajan. Kateutta ja katkeruutta ei voi olla huomaamatta. Ystävällistä vastausta ei meinaa saada ja kylillä liikkueessa ulkopaikkakuntalainen on aina vaarassa saada turpaansa, vaikkapa baareissa. On kertaalleen pitänyt ajokortista näyttää, että olen syntyjään lieksasta, ettei porukka käy kimppuun. Missään muualla en ole törmännyt riidanhaastajiin. En Helsingissä, en Ivalossa, kuin en myöskään ulkomailla Moskovaa, Lontoota ja Pariisia myöten.

    No ei täällä sentään vammaisia hakata.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288524285884.html

    Äänestä

  • Gloppaali kirjoitti:

    No jaa. Lumi on kyllä ongelma kaupungissa, muttä kyllä sen kans pärjää. Ihmisten kyrpiydestä olen eri mieltä. Olen muuttanut Lieksasta Helsinkiin jo 12 vuotta sitten ja säännöllisesti käyt yhä kotikylällä. Harmittaa se, että siellä näkee vihaa ja vitutusta koko ajan. Kateutta ja katkeruutta ei voi olla huomaamatta. Ystävällistä vastausta ei meinaa saada ja kylillä liikkueessa ulkopaikkakuntalainen on aina vaarassa saada turpaansa, vaikkapa baareissa. On kertaalleen pitänyt ajokortista näyttää, että olen syntyjään lieksasta, ettei porukka käy kimppuun. Missään muualla en ole törmännyt riidanhaastajiin. En Helsingissä, en Ivalossa, kuin en myöskään ulkomailla Moskovaa, Lontoota ja Pariisia myöten.

    Harmittaa se, että siellä näkee VIHAA ja vitutusta koko ajan. Kateutta ja katkeruutta ei voi olla huomaamatta.
    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
    Sinäkin vittu etelään muutanut/paennut juntti,samanlainen paskahousu olet kuin me muut täällä.

    Äänestä

muuttajille automaaattisesti tukipäätös 3 vuodeksi harrasteraha!

Äänestä

olisi myös oltava vähintään koulutukseltaan koneinsinööri(papereita ei tarvittaisi,riittää kun itse ilmoittaa)

Äänestä
  • Minustakin riittää, että ilmoittaa. Mahanmuuttajilta salakuljettajat kerää kaikki tiedot , todistukset yms.
    Lieksasta tosin on hankala varmaankin saada töitä esim. insinöörin, koska eihän siellä ole juurikaan teollisuutta.
    Toiv.otaan kuitenkin heille menestystä siellä. Onneksi Joensuu lähellä, voi jatkaa opiskeluaan siellä.

    Äänestä

Somaliassa on pilvin pimein kone ym insinöörejä onhan se kuuluisia laivojen sosialisointi maita merillä tuskin papereita esittelevät keikoillaan

Äänestä

Onhan paperittomia lääkäreitä, opettajia, ym. miksei siis insinöörejäkin.
Kaikki vois keskittää Lieksaan töitä odottelemaan. Lieksan monikulttuuriympäris-tössä elämä on värikästä ja tapahtumarikasta. Omaa kulttuuria ei tietenkään tarvita, koska uutta ja monikulttuuria on tullut tilalle. Edes marjoja ei tarvitse itse kerätä kun thaimaalaiset ja venäläiset senkin tekevät.
Perinteiset lieksalaiset voisi siityä ystävällisempään ympäristöön etteivät häiritsisi mahanmuuttoa. Toivottavasti valtion tukien loputtua kaupungin asukkaat sitten pärjäisivät omillaan ja työllistäisivät itsensä papereillaan ym.
Vaskiviikolla töristellen...

Äänestä
  • Aivan oikein! Muuttasivat vaan muualle lieksalaiset valittajat, kun eivät pärjää muiden kanssa. Vaikkapa Venäjälle, siellä on katkeroituneita
    valittajia maa pullollaan ja vodka pullollaan.

    Äänestä

Tänne on kaikki terevetulleita paitsi tuo etelän snobiporukka jotka kuvittelee liikoja itsestään? Muita kyllä sietää, vaikka mamuja mutta ei etelän vouhakkeita!

Äänestä

Ne vouhakkeet vaan maksaa teidän ja mamujen elätyksen

Äänestä

Ei ne mitään maksa, niillä menee rahat lumien auraukseen ja oman egon kohottamiseen!

Äänestä

Egyptin korpeen uus lähiö suo kuokka ja mamu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


idea menee eduskuntaan kirjoitti:

Olisi ehdotus. Asutetaan kaikki Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset Lieksaan, koska olette siellä jo heihin tottuneet.
Jos ette alkuasukkaat sutten enää siellä viihdy, muuttakaa tänne etelään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu