Uusperheille

Kun sosiaalihuolto tekee näitä sopimuksia lasten huoltajuudesta ja lähivanhemman ja etävanhamman velvollisuuksista lapsen huoltamisessa, antaisin mielelläni yhden pien ohjeen.

Pyrkikää samaan aikaan sellainen sopimus, että otatte huomioon myös mahdolliset uudet kumppanit ja heidän lapsensa.
Kun lapsen lähivanhamman kotiin tulee uuden suhteen lapset kahven viikoin välein, niin silloin nämä lähiperheen lapset menisivätkin tuon oman etävanhmaan luokse, jotta nämä tämän kodin lapset eivät olisi samaan aikaan uuden suhteen lapsien kanssa kodissa.
Nyt ainakin on alkanut näkyä useammassa paikassa ilmiö, että nämä tässä kodissa olevat lapset joutuvat aina syyttelyjen ja rangaistusten kohteeksi.
He joutuvat jakamaan kaiken, omat saamansa joululahjat, huoneensa näiden heille melko vieraiden lastan kanssa.
Ja mikä pahintä nämä vielrailevat lapset oireilevat niin, että särkevät lelut näiltä kodissa asuvilta lapsilta, sotkevat heidän huoneensa, syyttävät monista asioista.

Nämä omassa kosissan asuvat lapset iästään riippumatta laitetaan siivoamaan nämä toisten tekemät sotku, heitä syytetään monista asioista.
IIlmeisesti tässä on aikuisen paha olo mukana, hän näkee lapsiaan harvoin ja yrittää sadda paikan näyttämään myös kodilta näille harvoin käyville lapsilleen, mutta siinä sitten meniikin koti kokonaan toisilta.
Joten viikonlopuiksi ei lapsia samaan kotiin samaan aikaan, silloin jää nämä syyttelyt ja rangaistuksety ja erilainen kohtelu ainakin pienemmäksi.

Jospa hyvät vanhammat ajattelisitte nyt ensisijaisesti pieni lapsianne ja niin kauan kun he ovat alaikäisiä.

Tämä voisi aikuisen kohdalla ajatella esim. niin että joka toinen viikonloppu kotiisi tulee lähes tuntematon henkilö, joka käytää huulipunaasi, partakonettsai, syö ruuat kaapistasi, käyttää kaikkia vaatteitasi, mee silloin kun kylpyyn, ottaa pyyhkeesi ajaa autollasi, ym.
Miltähän mahtaisi tuntua???
3118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo on aivan totta!!!! Itse olen jäänyt lasteni kanssa yksinhuoltajaksi ja en voisi kuvitellakkaan että mahdollinen uusi kumppanini muuttaisi meille ja tapailisi lapsiaan sitten meidän kodissa. Jos uusi löytyy ja hällä lapsia...pitää kaikkeen ensin sopeutua ja tutustuttaa lapset ja kokeilla silloin tällöin vierilua yms. ja minusta lastenkin mielipidettä täytyy kysyä ja antaa heille mahdollisuus kertoa miltä tuntuisi tilanne että kaikki tavallaan olisikin saman katon alla vaikkakin satunnaisesti.
On ihan hirveä katsoa kun se sirkus pyörii jossa on uudet ja vanhat puolisot ja kaikenmaailman uudet siskot ja veljet...ei helvata sentään...tietysti on tilanteita joihin se sopii....ei pidä tietysti ihan musta-valkoinen olla:)
Muutenkin tietysti yksinhuoltaja on kiusallisessa tilanteessa...uusien suhteiden solmiminen ei ehkä ole niin helppoa kuin yksineläjällä...et tavallaan voi etsiä sitä oikeaa ja vaihtaa kun kun huomaat ettei toimi....ainakaan niin että jatkuvasti tutustutat lapset näihin uusiin ehdokkaisiin!!! kaikkien olisi mietittävä tarkaan se miltä lapsesta tuntuu tosiaan kun kotiin tulee viras uhminen ja taas poistuu jolloin pian tulee taas uusi tilalle!!!!

Äänestä

Itsekses täällä kirjottelet ja vastailet omaan aloituksees.
On se jo tullut selväksi jo useissa aiemmissa jutuissasi, että sulla on joku ihme mania näihin eronneisiin ja uusien perheiden rakentajiin.

Äänestä

Siis tarkoititko että minä kirjoitan itsekseni??? ensimmäistä kertaa nyt kyllä kävin yäällä kun kuulin että täällä hyviä aiheita. Minä siis kommentoin tuo aloittajan tekstiä. Edelleen olen samaa mieltä tuosta asiasta. Aika yllätys että täällä onkin tämmöinen sotatilan julistus meininki...empä taida enää muuta kuin lueskella!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miltä tuntuisi kirjoitti:

Kun sosiaalihuolto tekee näitä sopimuksia lasten huoltajuudesta ja lähivanhemman ja etävanhamman velvollisuuksista lapsen huoltamisessa, antaisin mielelläni yhden pien ohjeen.

Pyrkikää samaan aikaan sellainen sopimus, että otatte huomioon myös mahdolliset uudet kumppanit ja heidän lapsensa.
Kun lapsen lähivanhamman kotiin tulee uuden suhteen lapset kahven viikoin välein, niin silloin nämä lähiperheen lapset menisivätkin tuon oman etävanhmaan luokse, jotta nämä tämän kodin lapset eivät olisi samaan aikaan uuden suhteen lapsien kanssa kodissa.
Nyt ainakin on alkanut näkyä useammassa paikassa ilmiö, että nämä tässä kodissa olevat lapset joutuvat aina syyttelyjen ja rangaistusten kohteeksi.
He joutuvat jakamaan kaiken, omat saamansa joululahjat, huoneensa näiden heille melko vieraiden lastan kanssa.
Ja mikä pahintä nämä vielrailevat lapset oireilevat niin, että särkevät lelut näiltä kodissa asuvilta lapsilta, sotkevat heidän huoneensa, syyttävät monista asioista.

Nämä omassa kosissan asuvat lapset iästään riippumatta laitetaan siivoamaan nämä toisten tekemät sotku, heitä syytetään monista asioista.
IIlmeisesti tässä on aikuisen paha olo mukana, hän näkee lapsiaan harvoin ja yrittää sadda paikan näyttämään myös kodilta näille harvoin käyville lapsilleen, mutta siinä sitten meniikin koti kokonaan toisilta.
Joten viikonlopuiksi ei lapsia samaan kotiin samaan aikaan, silloin jää nämä syyttelyt ja rangaistuksety ja erilainen kohtelu ainakin pienemmäksi.

Jospa hyvät vanhammat ajattelisitte nyt ensisijaisesti pieni lapsianne ja niin kauan kun he ovat alaikäisiä.

Tämä voisi aikuisen kohdalla ajatella esim. niin että joka toinen viikonloppu kotiisi tulee lähes tuntematon henkilö, joka käytää huulipunaasi, partakonettsai, syö ruuat kaapistasi, käyttää kaikkia vaatteitasi, mee silloin kun kylpyyn, ottaa pyyhkeesi ajaa autollasi, ym.
Miltähän mahtaisi tuntua???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu