Valetaan uskoa itseen ja vakuutetaan, että ihminen itse on täydellinen sellaisena, kuin on...joo ihan hyvä juttu, mutta ihmiset pitäisi opettaa näkemään myös omat virheensä ja myöntämään, että juu ei olekaan täydellinen ja tekee virheitä jotka saattaa satuttaa muita ihmisiä.
Ihan hyvä juttu muuten,
mutta...
18439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Juu. Ja kantamaan oman vastuunsa. Ja hyväksymään sen että ei voi aina vaatia loputtomiin ymmärrystä. Tapahtumilla on seurauksensa. Katkeraksi ei pidä ruveta, rakastaa voi jne. mutta älkää tuudittautuko siihen uskoon että se anteeksianto kestää ja kantaa kaiken vääryyden. Kyllä sekin pino kaatuu ennemmin tai myöhemmin.
Pystyttekö ITSE hyväksymään sen jos toinen haluaakin aloittaa elämän puhtaalta pöydältä. Ilman sitä taakkaa mikä on olemassa? Onko se teidän mielestänne pakenemista, vai hieno asia? Yksi vaihtoehto? Täytyy osata antaa myös tämä "anteeksi" eikä katkeroitua? Jokaisella on oikeus myös siihen OMAAN päätökseen, oman fyysisen kuin henkisenkin terveyden kannalta.
Pohtijalle: Selvästikään et siis rakastanut riittävästi. Rakastamalleen ihmiselle antaa anteeksi ja haluaa elää tämän kanssa siitä huolimatta. Tunnen naisen, joka on ollut kimpassa patologisen valehtelijamiehen kanssa 20 vuotta. Koska hän rakastaa. Tunnen naisen, jonka mies sai kesken liiton lapsen toisen kanssa. Hän antoi anteeksi, koska hän rakastaa. Tunnen myös miehen, joka rakasti ja rakasti naistaan, vaikka ei saanut tältä koskaan seksiä (lopulta nainen lähti). Mies rakastaa kai yhä, vaikka onkin jo toisessa suhteessa.
Kuvittele lapsesi. Onko jotain, mitä hän tekisi, mitä et voisi antaa anteeksi? Minä en pysty kuvittelemaan niin karmeaa tekoa, etten rakastaisi. Kärsisin ja surisin kyllä lapseni puolesta, mutta en häntä jättäisi. Tästä syystä en koskaan tule ymmärtämään vanhempia, jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaudettomuutta.
Ymmärrätkö nyt? Sinä et yksinkertaisesti rakastanut tarpeeksi. Jos rakastat, et halua olla rakastamastasi erossa.
Ainoa asia, jota en omalle rakastetulleni anna anteeksi on se, että hän valehteli rakkaudestaan ja käyttäytyy juuri niin kuin sinä vaikutat käyttäytyvän.
Jos ajattelet, että henkinen terveys on uhattuna toisen lähellä, niin tietenkin pitää lähteä ja aloittaa elämä uudelta pohjalta. Eihän se mitään rakkautta ees ole. Mun oma henkinen terveys on uhattuna nyt, kun joudun olemaan loppuelämäni EROSSA hänestä. Tsemppiä.
siitä että pitää toista taakkana. Rakkaus ei ole mikään taakka.
Jos tapaisin ihmisen joka kertoo minulle menneestä suhteestaan noin kuin Pohtija, juoksisin kauas. Entäpä jos hän jonakin päivänä kyllästyy mun virheisiin? Mistä tietäisin mikä hänen pinoaan kasvattaa?
Mielestäni taas se ei ole rakkautta nähnytkään jos pystyy suhteessa valehtelemaan toiselle ja salailemaan toiselta asioita vaikka lupautuu olemaan rehellinen. Mielestäni se ei ole rakkautta nähnytkään, jos pystyy kumppaniaan pettämään. Jos haluaa pettää ja valehdella, ei pitäisi suhteeseen edes pyrkiä. Ei toista voi pitää loputtomana ymmärryksen ja anteeksiannon kaivona.
Eiköhän tuo ole jotakin muuta kuin aitoa rakkautta, hyväuskoisen hyväksikäyttöä.
Kuulostaa kamalalta, mutta ei tuossa ole koko totuus kuitenkaan.
Katuuko toinen osapuoli pettämistään, oliko kyseessä ainoa kerta? Onko hän pyytänyt anteeksi, kärsiikö itse tekemästään? Jos näin on ja hän on anteeksipyynnössään vilpitön, rakastava sydän ANTAA anteeksi. Tilanteenne tiedät tietenkin vain sinä, mutta ehdottoman tuomitseva ei kannata olla.
Pitkähkön elämänkokemuksen myötä minusta on tullut yhä armeliaampi kanssaihmisiä kohtaan. Jos kahdella ihmisellä on hyvä olla yhdessä, se riittää. Virheitä sattuu, mutta se keskinäinen suhde on tärkein.
Lisään vielä, että JOS ei pyydä anteeksi eikä kadu aidosti, silloin tilanne on tietysti toinen. Jos on yhtään sellaista asennetta, että "juu mutta olin pakotettu valehtelemaan ja pettämään" eikä aitoa anteeksipyyntöä, niin luovuta.
Anteeksi antamiseen voi mennä kauankin, eikä toisen tekoa voi edes välttämättä ymmärtää vaikka toinen selittäisi..huono itsetunto, humala...kosto....heikkous...läheisyyden puute...Mites olis se puhuminen ???
Vain sellaista mistä tosiaan näyttää olevan helvetin pahoillaan voi saada anteeksi.
Toisillehan pettämisleikit on normaalia soidinkuviota, mutta ei kaikille.
Etenkään meille tosi ylpeille ja suoraselkäisille. ;)
Eniten itseasiassa loukkasi se että kuinka pystyy katsomaan silmiin ja valehtelemaan. Siis kun kysyin suoraan. En vain ymmärrä sitä. Itse sitten jouduin totuuden selvittämään. Ja tähän kuului tietenkin tyypillistä minun menojeni rajoittamista. Tai ainakin yritti ::) Itse olin aina hyvin VILPITÖN ja aito sanoessani että ei edes tekisi mieleni katsella ketään muita. En vain nähnyt sitä tarpeelliseksi. Ehkä se olikin niin että toisella ei ollut niitä aitoja tunteita?? jotakin outoa hallitsemista ennemminkin. minun piti aina joustaa ja yrittää ymmärtää.. kaikkea muuta vielä siihen päälle niin.. huh. tuntui kuin mikään ei olisi riittänyt!
ja kieltämättä.. nyt se vaikein vasta on edessä.. kun toinen vieläkin vannoo tunteidensa aitoutta.. mutta.. on vain niin vaikeaa enää luottaa.. mistä sen voiman saan. niin paljon muutakin tässä lyhyen ajan sisään ilmaantunut. mutta yhteinen elämä.. että osaakin pieni pää olla täynnä ajatuksia.
Olisko kyseessä ikänsä treenannut ammattivalehtelija, joka haluaa saada, katsoo että hänelle kuuluu parhaat kaikista maailmoista?
voi ihminen olla? Nyt hengitä syvään, rauhoitu piiiiiiiiitkäksi ajaksi ja mieti sitten uudestaan.
Täh? Aivan asiaton kommentti. Ettekö ole tavanneet ammattivalehtelijoita, jotka silmäänsä räpäyttämättä heittävät joko valheen tai juuri sen, mitä muut tahtovatkin kuulla? Ymmärrän aihepiirin nyt tabuksi :D
Valkoisia valheitahan tunnetusti viljelevät kaikki. Jos väität muuta itsestäsi, valehtelet. Mutta "ammattivalehtelijaksi" en nimitä ketään kevyin perustein. En muuten tunne itse sellaista lainkaan, kirjallisuudesta olen lukenut.
Yhden totuutta suurentelevan rehentelijän tunnen, mutta en pidä häntäkään valehtelijana - ruma sana. Samoin tiedän exäni valehdelleen minulle muutamassa asiassa, mutta en pidä niitä kovin vakavina juttuina, lähellä valkoisia valheita, koska hän oli tuolloin niin rakastunut ja halusi tehdä vaikutuksen ;=)
Yrittäkää nyt perhana y m m ä r t ä ä toisianne.
En minäkään ketään tunnista ammattivalehtelijaksi kevyin perustein, siihen tarvitaan jatkuvaa näyttöä ;)
Hän kyllä oli olevinaan ammattinäyttelijä. Mutta onneksi olin viisaampi ja luotin vaistooni. Vaikka olinkin kahden vaiheilla. Luin aiheesta netistä.. ja opeettelin tunnistamaan patologisenv. Kyllä muuten löytyi ttyypillisimmät merkit! Yritti voittaa keskustelut heittäytymällä "agressiivisemmaksi" korottamalla ääntä jne. Suora tuima katse ja nosti sormen pystyyn. Eli yritti nujertaa. Toinen oli se että vastasi kysymykseen kysymyksellä.. eli yritti voittaa aikaa keksiäkseen lisää paskaa. Jaa.. mitäs muuta.. ehkä jotakin sellaista että katse oli sellainen piinaava.. "usko nyt perkele se valhe tai mä.. " ja sit annoin sen ottaa henkisen ylivallan. Paitsi tietenkin sen jälkeen kun ymmärsin vihdoin ja viimein että "luota itseesi" "olet järkevä" ..ja yksinkertaisesti lakkasin luottamasta! ja otin asioista itse selvää.
ihan tiedoksi vain kaikille että ihan JÄRKYTTÄVÄÄ elää patologisen kanssa.. ei sitä voi kuvailla.. miten korjata suhde kun ei vaan enää pysty luottamaan?? Huh. Tunnen nyt kaksi patologista. Toinen on läheinen perheenjäsen. Sillähän mä varmaan opinkin kieroon ja uskoin kaiken sen paskan. Olen valehtelijan kasvatti.
Että luottakaa vain niihin vaistoihinne! Ei ne huvikseen "piippaile"..
lakkaisivat uskomasta johonkin ideaaliin rakkauteen,jossa kaikki on täydellistä. Ei sellaista ole kuin ani, ani, aniharvassa. Me kaikki olemme erehtyväisiä. Tärkeintä on oppia ymmärtämään toista, niin triviaalilta kuin se kuulostakin. Kuunnella toista ja oppia ymmärtämään. Ja antamaan anteeksi.
Luulen että nykyään on niin paljon sinkkuja ja yksinäisiä ihmisiä siksi, että he vaativat liikaa. Ovat pohjimmiltaan itsekkäitä ja joustamattomia. "Minuahan ei loukata, minunhan ei tarvitse tulla vastaan!"
Niitä joiden mielestä heidän ei tarvitse tulla vastaan tai joustaa missään asiassa. Muiden tulisi muuttua heidän halunsa mukaisiksi.
he itse ymmärrä olevansa joustamattomia. Se on niin suuri sääli. He elävät ylpeytensä ohjaamina ja jäävät usein yksin.