ihastuit/rakastuit toisessa. Mikä siitä toisesta teki niin haluttavan, spesiaalin tapauksen? Vai pitääkö olla aina sanoja kuvaamaan sitä voimakkuutta
mitä toinen sai tuntemaan.
Mikähän minussa oikein oli kiinnostavaa. Esitän tämän kysymyksen omien tulkintojeni pohjalta.
mitä toinen sai tuntemaan.
Mikähän minussa oikein oli kiinnostavaa. Esitän tämän kysymyksen omien tulkintojeni pohjalta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikkeen, siihen mitä hän on ja mitä mielikuvia synnyttää. Yksi minuutti voi riittää.
Hänen(naisen)katse sekoittaa pään,kenenkään muun ei.
En osaa sanoa mitään yksittäistä syytä. Ei ne edes riittäisi kertomaan.
Vastaan siis sanalla jota ei ole olemassa; Parhaus
Eipä siinä ensi kohtaamisessa sanoja tarvittu,oli vaan pelkkää kemiaa.
Ihanaa sellaista.
Sitten myöhemmin oli eräs yhteys mitä kautta opin häntä tuntemaan.
Joskaan en ehkä niin syvällisesti vieläkään.
Tapasin hänet myös toisen kerran ja se kokemus vahvisti tunteitani häneen.
Hän taisikin sekoittaa pääni pahemman kerran.
Luulen että hänen älykkyytensä ja taitonsa
teki myös vaikutuksen minuun jossain määrin.
Lahjakasta ihmistä on kaunis katsella..
Ehkä itsekkin lahjakas jossain määrin.
Päälimmäisenä vahva tunne ihmisestä ja hänen tekemiset ja ajatukset..
Aloittajan on kysyttävä sitä ihan jossain muualla kuin täällä. Mitä järkeä täällä on ylipäätään kysyä kun saa vastauksen jokaiselta?
Jospa hän haluaa vastauksen jokaiselta.
Kaikkeen siinä komistuksessa.
http://youtu.be/hM7pyRSPGEI
tässä
pysty sanomaan erillistä syytä, hän (mies) on vaan niin ihana komistus.