Mä oon kerran kuullut jotain lapsen huuto,tosin silloin oli kyllä ukkonen ja mua pelotta ihan hirveest.Toi nyt ei ollut mitään niin yliluonnolista mutta mites te??
Niin oottekko kokenu mitään yliluonnolista?
pelottavaa :s
5131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yliluonnollisessa ei ole mitään pelättävää. Kutsumme niitä asioita yliluonnollisiksi vain, koska emme osaa tieteen avulla niitä toistaiseksi kunnolla selittää, mutta ne ovat yhtä luonnollinen osa elämää kuin kaikki muukin.
Kerran mua hiuksista nykästiin 2 kertaan, vaikka olin ihan yksin työpaikallani. Säikähdin niin paljon, että taisin jopa yläkertaan juosta. Olin silloin pohjakerroksessa.
Kerran illalla sängyssä kuulin jotain outoa ääntä sänkyni alta, kun tajusin, ettei sille ole mitään luonnollista selitystä menin aivan paniikkiin. Piilouduin peiton alle ja laiton silmät kiinni. Ja sitten kuulin, kun joku käveli sänkyni viereen. Kun katsoin ei mitään näkynyt. Ei ollut mikään unuhallusinaatio.yms.
Kerran menin illalla huoneeseeni ja komeron ovi pamahti auki. Sitten, kun seuraavan kerran aukesi niin manasin jotain, että: Onko sun pakko aukoa ovea.
Kuuluu askelia, ääniä ja välillä tapahtuu muuta outoa.
Kerran, kun nukuin yläkerrassa yksin, heräsin jostain syystä ja käytävällä meni jokin ihmisen hahmo. Voi hitto, että nousi ihokarvat pystyyn. Meni aika pitkään ennen , kuin sain unen päästä kiinni. Aamulla huomasin, että käytävän ovi oli eri asennossa.
Olen nähnyt pahoja henkiä saunassa joitain kertoja. Kun olin töissä ortodoksisella hautausmaalla, näin kerran pahan hengen. Kerran sillä hautausmaalla mun työhanskat putosivat itsestään eräältä telineeltä hautausmaan vessassa.