Harhaluulot?

paranoid1

Olen laihduttanut nyt muutaman kuukauden ja ajan mittaan lisännyt liikuntaa ja tiukentanut ruokavaliota. Aluksi luovuin herkuista, sitten illalla/aamulla syömisestä, sen jälkeen kaikesta yli 100kcal/100g sisältävistä tuotteista, lämpimästä ruuasta ja nykyään vaikka salaatinkin syöminen tuntuu pahalta. Tiedostan kyllä ettei tämä ole tervettä, mutta nykyään alan olla vainoharhainen kaikkea kohtaan, mitä suuhuni laitan. Onko joku muu huomannut samaa?

Siis esimerkiksi en tahdo enää vierailla kenenkään sukulaisten tai joidenkin kavereiden luona, sillä pelkään, että joudun syömään jotain. Pelkään, että työpaikan kahviin on lisätty jotain lihottavaa. Välillä jopa tuntuu, että pelkkä ruuan ostaminen/omistaminen heikentää kontrolliani, ja siitä ikään kuin "rangaistuksena" lihon. Näin kirjoitettuna kuulostaa itsestänikin typerältä, mutta en vain voi mitään näille ajatuksille, jotka pyörivät jatkuvasti päässäni, ja pelkään, etten kohta enää kestä.

14

3243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paranoid1

      Välillä epäilen myös, etteivät tuotteiden kalorimerkinnät pidä paikkaansa ja ne ovatkin lihottavia, ja että esimerkiksi jotkut vitamiinivalmisteet haittaisivat laihtumista. Toisaalta alan taas pelätä, että jos jatkan tähän malliin, en jaksa enää urheilla tai vaikka sydän pettää.

    • Alma.

      Muistan tuon.

      Itse olen jo parantunut, mutta muistan kuinka ahdistavia nuo harhaluulot olivat. Vaikka jokin järkevä osa minusta sanoi, että kuuntele nyt itseäsi, niin silti se syömishäiriön pimentämä pää vain huuteli toista.

      Muistan myös uskoneeni, että ruokiin jotka olisivat muuten olleet ns. turvallisia, onkin lisätty esimerkiksi rasvaa vain minun kiusakseni. Että keiton liemi ei olekaan vettä ja lihalientä, vaan sinne on kaadettu pullollinen öljyä. Että pussiin onkin vaihdettu kaloripitoisempia leipiä kuin kyljessä lukee. Että vaikka pyysin light-cokiksen, ihan minua lihottaakseen myyjä laittaakin sinne sokeripitoista versiota. Että hammastahnassa on kaloreita. Kaiken huippu taisi olla, kun rupesin tosissani uskomaan että jos suuhuni nousee sylkeä ja minä nielaisen sen, se lihottaa. Siitä alkoikin sitten vuosia jatkunut paperiinsyljeskelykausi, en liikkunut mihinkään ilman käsipaperitolloa johon pystyin kaiken suuhuni nousseen kosteuden sylkemään etten vain liho siitä. Hullua, kerta kaikkisen hullua.

      En oikein tiedä mitä voisin avuksesi sanoa. Kuin että yritä pitää kiinni siitä järkevästä minästä, joka kyllä tietää etteivät esimerkiksi tuoteselosteet voi olla huijausta, koska on oikeasti ihmisiä jotka kuolisivat sairauksiinsa (esim. diabeetikot) mikäli ruokavalmistajat voisivat satuilla pakettien kylkeen. Että ruokia ei sinua lihottaaksesi todellakaan valmisteta yhtään eri tavoin. Työpaikan kahvi on edelleen kahvia.

      Niin, ja mikäli pystyt, hae apua ennenkuin on liian myöhäistä. Se nimittäin ei ole harhaluulo, että kohta et todellakaan jaksa urheilla, tai että sydämesi saattaa pettää. Jaksamista sulle! :)

    • titta4567

      Ihan tyypillistä anoreksiakehitystä. Varsinkin toi sosiaalisten tilanteiden pelko (siksi, että voi joutua syömään) on tuttua varmaan useimmille anorektikoille. Sehän siihen totaaliseen yksinäisyyteen lopulta johtaakin, kun ei voi kaloreiden ja "sortumisen" pelon takia enää käydä lainkaan bileissä, ei sukulaisilla, ei baarissa, ei kavereiden leffaillassa jne.

    • soon 2 B thin

      Hmm joo,tell me about it..tää on ihan kamalaa paskaa kun menettää kokonaan sen todellisuudentajun siitä,mikä on oikeesti normaalia kun alkaa vähentää koko ajan vaan enemmän ja enemmän ja sitte kuulostaaki ihan hullulta kun kuulee muilta miten nk. "normaalin" ihmisen pitäs syödä :/ se on semmoinen ikuinen riesa,kerran kun on parantunut niin sitten nuo asiat ponnahtavat aina uudelleen esiin ja alkaa yksinkertaisesti pelkäämään ruokaa..ihan flipannutta,mutta niinhän se menee :/

    • Merja Alitalo

      Itse olen ollut monissa ruokatehtaissa esimerkiksi salaattitehtaassa, HK:n tehtaassa, Saarioisen ja Atrian tehtaissa ja olen nähnyt ja kuullut, että ravintotietoja väärennetään ja ruokiin laitetaan erästä ainetta nimeltään alfapetryksoli.

      Alfapetryksoli parantaa ruoan säilyvyyttä, mutta valitettavasti lihottaa. Ja pahinta on, että aine on luokiteltu turvalliseksi kasviuutteeksi, joten sitä ei tarvitse merkitä tuoteselosteeseen. Mutta se on niin harvinainen, ettei siitä löydy oikein tietoa. Nyky työpaikassani, Helsingin yliopistossa olemmme tutkineet ainetta ja olemme huomanneet monissa tutkmuksissa sen lihottavan.

      Tätä ainetta käytettiin ainakin salaateissa. Ja ainakin tätä ainetta käytetään HK:n tehtaalla , koska HK:n tehtaalla näin alfapetryksoli säiliön.

      Joten olkaa varuillanne! T. Helsingin yliopiston professori, Merja Alitalo

      • alfapetryksoli

        Olen myös kuullut tuosta alfapetryksolista, se on hirveää, kun ruokatehtaat kehtaavat sekoittaa tuollaista ainetta ruokiin muiden ihmisten kustannuksella. No itse en enää tuollaisia syö vaan olen siirtynyt syömään vain niitä ruoki, jotka olen itse alusta asti kasvattanut. Esim. kesällä syön paljon vihanneksia ym. sellaisia joita voin kasvattaa kesällä, talvella en voi kasvattaa oikestaan miitään vaan olen säilönyt kasviksia etikkaliemessä ja syön niitä talvella, kun ne loppuu joskus maaliskuussa, olen noin viikon syömättä ja juon vain tuoremehua ja kun uudet vihannekset valmistuvat aloitan syömään ja säilömään niitä talvea varten.

        Kiitos Merja kun kerrot noista ruokatehtaiden toiminnasta kaikille. Levittäkää kaikki tätä asiaa eteenpäin, että ruokatehtaat lopettavat toimintansa!


      • Merja Alitalo
        alfapetryksoli kirjoitti:

        Olen myös kuullut tuosta alfapetryksolista, se on hirveää, kun ruokatehtaat kehtaavat sekoittaa tuollaista ainetta ruokiin muiden ihmisten kustannuksella. No itse en enää tuollaisia syö vaan olen siirtynyt syömään vain niitä ruoki, jotka olen itse alusta asti kasvattanut. Esim. kesällä syön paljon vihanneksia ym. sellaisia joita voin kasvattaa kesällä, talvella en voi kasvattaa oikestaan miitään vaan olen säilönyt kasviksia etikkaliemessä ja syön niitä talvella, kun ne loppuu joskus maaliskuussa, olen noin viikon syömättä ja juon vain tuoremehua ja kun uudet vihannekset valmistuvat aloitan syömään ja säilömään niitä talvea varten.

        Kiitos Merja kun kerrot noista ruokatehtaiden toiminnasta kaikille. Levittäkää kaikki tätä asiaa eteenpäin, että ruokatehtaat lopettavat toimintansa!

        Ei tarvitse kiitellä alfapetryksoli, haluan vain kaikkien parasta ja kertoa kuinka meitä huijataan... :) T. Merja


    • kauheaatpmp

      onko tuo juttu oikeasti totta?

    • Pulskistunut

      Itsekin söin valmisruokia 2 kuukautta , jonka aikana lihosin 10 kiloa. Painoni nousi siis 40 kilosta 50 kiloon. Söin valmisruokia 4 kertaa viikossa enkä mitään muuta. Alfapetryksoli aiheutti siis lihomisen!!

    • skeptinen

      Miksihän tuosta aineesta ei löydy googlehausta mitään muuta kuin linkint tähän ja tämän keskustelun perusteella perustettuun toiseen keskusteluun? Onko koko ainetta edes olemassa?

      • skeptinen

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11157189

        Kyse on siis tuosta keskustelusta. Myöskään tuosta "Insolitus Inasnum Culusksesta" ei löydy Googlesta mitään. Joku tuo "Merja Alitalo" on joku nettitrolli ja täysi sekopää, tai sitten tosiaan meitä huijataan pahasti.


    • hk, atria, saarioine

      Trolli tai ei niin meitä kusetetaan joka tapauksessa!

    • Anonyymi

      Siis tämähän kommentti on jo vähän myöhässä, mutta olenko ainoa joka luulee että jos lähdet vaikka vessaan ja jätät ruuan odottamaan pöydälle ja sillävälin kun olet vessassa niin joku lisää ruokaasi vaikkapa jotain ”lihottavaa”

      • Anonyymi

        Ihan sama täällä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      363
      8093
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2372
    3. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      833
    4. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      24
      795
    5. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      792
    6. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      783
    7. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      66
      760
    8. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      746
    9. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      11
      726
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      683
    Aihe