Tästä ei tule pitkää ja syvällistä avausta. Muistutan vain, että naisen puutteessa eläminen on eri asia kuin todellinen yksinäisyys, kun ei ole välttämättä yhtäkään ystävää. En ole epäempaattinen ilman naista jääneille miehille, mutta teillä on vähän eri ongelmat kuin ihmisillä, joilla ei ole lainkaan ystäviä, joillakin ei lisäksi sitä seurustelukumppaniakaan.
Yksinäisyys ja naisen puute eri asia
noella1
23344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Et taida ymmärtää ettei ole helppoa silloinkaan kun ei ole yhtään miespuolista ystävää. Naisia saan kyllä helposti mutta tällä hetkellä ei edes jaksa semmoista.
Harvempi mies valittaa siitä ettei miespuolisia kavereita löydy.
Ymmärrän kyllä, mutta se on oikeaa yksinäisyyttä. Täällä näyttää olevan monia miehiä, joilla ei ole todellisia sosiaalisia ongelmia vaan pelkästään naisseuran puute, jonka he olettavat johtuvan ulkonäöstään tms. Niillä, joilla riittää kavereita mutta ainoastaan elämänkumppani puuttuu, on asiat kuitenkin paremmin kuin niillä, joilla on hyvin vähän tai ei lainkaan ystäviä.
Tietysti jos on 50-v eikä vieläkään elämänkumppania, niin ymmärrän ahdistuksen, mutta 25-35-v katkera vuodatus naisettomuudesta, kun muut asiat elämässä ovat hyvin, menee liiallisuuksiin.
kun miehet ovat tarpeeksi bilettäneet niin ei kyllä kaivata enää miesten seuraa oikeastaan ollenkaan.
Aika monelle miehelle naisen puute kyllä tarkoittaa täydellistä yksinäisyyttä.
Nämä miehet koska eivät pysty tuudittautumaan siihen ajatukseen että he löytäisivät jonkun jos vain haluisivat.
Totta. Seksiä ja naista saa aina, mutta mistä saa sellaisen kunnollisen ja mukavan naisystävän, jonka kanssa lähteä vaikka tanssimaan, moottoripyöräilemään, kalaan, leffaan, festareille jne. Naiset yleensä määrää miehiä, miesten täytyy sitä ja tätä naisten takia. Täytyy kaikki tehdä naisen ehdoilla ja ellei mies niin tee, niin naiset alkavat kiukuttelemaan, riitelemään ja sanovat miehelle yleensä nuo klassiset viimeiset sanat: "sun kanssa ei voi mihinkään lähteä, aina sä olet tommonen ja mä en lähde sun kanssa yhtää mihinkääääään!! Niin..
meitä kunnollisia naisia on vähän ;)
Olen huomannut, että vähän on. Mukava kumminkin, että on olemassa mukaviakin:) Ainakin kun itse näen mukavan naisen jonkun miehen kanssa niin kyllä siinä kieltämättä hyvälle mielelle tulee. Tietenkin nämä naiset ovat niitä jotka ovat menneet jo lukioaikoina kaupaksi. Lottamarilla taitaa olla pitkä parasta ennen päiväys
Vai saa seksiä ja naista aina?? Kerros mullekin mistä sais??
Juu näin on, ei mene kaupaksi sitten millään ;)
No ei kai pilaantunut liha kaupaksi mene, ja mielenvikaisetkin moni kiertää kaukaa.
Tätä olen juuri sanonut :) Kuulun juuri jälkimmäiseen jolla ei ole yhtään ystävää eikä seurustelukumppania. Oikeastaan vaikea kuvitella miten joku voi olla yksinäinen jos seurustelee!?? Itse haluaisin naisen kaveriksi aivan muista syistä kuin seksin takia. Olen ensinnäkin koira ihminen ja naisissa vain on koiran harrastajia enemmän ja osaavat lässyttää koiralle samalla tavalla kuin itsekin lässytän:D Lisäksi ei kiinnosta miesten jutut (autot, jalkapallo, ryyppäys, bilettäminen jnejne.). Lopulta se ystävyys se on mikä muuttuu rakkaudeksi jos mikä...
"Oikeastaan vaikea kuvitella miten joku voi olla yksinäinen jos seurustelee!??"
Puhun kokemuksesta että: ei voi olla. Sitä on aina joku jolle puhua ja jonka kanssa tehdä asioita jne.
Olen sitä mieltä että jos kokee olonsa yksinäiseksi suhteessa niin silloin on huonossa suhteessa ja kannattaa heivata kumppani.
Jos haluaisin naisen seksin puutteen takia niin hommaisin maksullisen naisen jolta sais seksiä. Haluaisin ystävyys suhteen tai parisuhteen sen takia et pysyisin sosiaalisena ja olis muutakin kateltavaa kuin neljä seinää.
Itse en kyl todennäköisesti kovassakaan puutteessa turvautuis maksulliseen. Ärsyttävää jos nainen haluaa sitä vain rahan takia, se ei vaan kiihota itteäni. Siitä huolimatta on hyvä, että maksullisia on olemassa. Joillekin miehille heistä on paljon iloa.
Missä niitä ilmaisia naisia on?
Satumaassa. On vain halvempia naisia.
Totta....Mutta onneksi olen törmännyt myös sellaisiin naisiin, joille kelpaa luontovisakin ;)
Hassua, että miehiä muistutetaan tuollaisesta, varsinkin, kun muistuttaja ilmeisesti itse kuuluu siihen sukupuoleen, jolla on tapana valittaa yksinäisyyttään sosiaalisen elämänsä keskellä, kultsi kainalossa. Yksinäiselle miehelle naisen löytäminen tarkoittaa yksinäisyyden loppumista. Naisen kohdalla kaveriarmeija, oma ukko ja viisitoista rakastajaakaan ei poista yksinäisyyttä, ja heitä pitäisi vielä ymmärtääkin ja kuunnella samalla heiltä tosiasioita yksinäisyydestä.
Tyttöystävä voisi olla minulle hyvinkin paras ystäväni, en tiedä miksei se muka lievittäisi yksinäisyyttä millään tavalla? Olisi sentään yksi ihminen, jonka kanssa kokea elämää, keskustella ja olla tukena. En halua olla suhteessa, jossa ei ole minkäänlaista ystävyyttä, vaan jotain nykyajalle liian normaalia kilpailua ja kateellisuutta.
=>Tyttöystävä voisi olla minulle hyvinkin paras ystäväni, en tiedä miksei se muka lievittäisi yksinäisyyttä millään tavalla?
Noin 13 000 avioliittoa päättyy eroon vuosittain. Ja avioliitto tarkoittaa että on luvannut todistajien läsnäolessa olla toisen tukena ja turvana.
Kyllä miesten ja naistenkin välillä voi esiintyä negatiivisia tunteita. Naiset ovat ihmisiä siinä missä miehetkin, eli vaikka ihastuminen on hieno tunne ei se estä sitä että 2-4 vuoden jälkeen jokainen keskutelu päättyisi riitaan.
http://www.kauneusjaterveys.fi/artikkeli/ihastuminen-mita-se
Tätä nämä Jonnet tosiaan eivät tajua. Ehkä parempi otsikko olisi ollut, että yksinäisyys ja seksin puute eivät ole sama asia. Toki monet täällä kirjoittavista miehistä ovat myös yksinäisiä ja ilman miespuolisiakin kavereita. Mutta heidän viesteistään kuitenkin käy selvästi ilmi, että kokevat ongelmansa olevan ainoastaan seksin puutteessa.
Huorissa käyminen on kyllä erinomainen ehdotus, Ette te mätisäkit muuten koskaan sitä tajua, ettei se seksi nyt "ihan" niin mullistavaa ole, mitä kiimaisissa fantasioissanne itsellenne olette uskotelleet.
Itdelläni oli laaja ystäväpiiri muttei naista. Sitten löysin naisen joka kenties huomasi epätoivoni. Piti monet vuodet otteessaan, muokkasi minut heikoksi ja erotti ystävistäni joissa kaikissa oli jotain vikaa. Nyt naisen lähdettyä ei ole enää ystäviäkään, jäljellä on pelkkä ihnisraunio jota pitää alkaa pikkuhiljaa korjaamaan niin henkisesti kuin fyysisesti, onneksi olen pohjimmiltani optimisti, muuten saattaisi helposti olla naru kaulassa.