Olen seurannut palstaa pitkään, mutta en muista koskaan törmänneeni keskusteluun naisten naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Tutkimuksien mukaanhan väkivalta lesbosuhteissa on yhtä yleistä kuin heterosuhteissa. Tämä seikka murtaa myyttiä siitä, että naisten keskinäiset suhteet olisivat jollakin tavalla tasa-arvoisempia, hellempiä tai romanttisempia, ja väkivalta on jotakin sellaista, mitä ei naisten välillä tapahdu.
Ymmärrän, miksi aihe on niin suuri tabu. Lesbothan elävät marginaalissa, joten keskustelun yritykset voidaan kokea mustamaalaukseksi ja syytöksiksi. Toisaalta yhtenä syynä saatta olla, että tabujen rikkojien koetaan väittävän, että väkivalta on juuri lesboille tyypillistä käyttäytymistä. Näinhän asia ei missään nimessä ole.
Kuitenkin näen tärkeänä, että asiasta käydään keskustelua, sillä juuri se murtaa näitä tabuja. Ehkä se vähentää osaltaan salailua ja peittelyä, joka on tyypillistä myös väkivaltaisessa lesbosuhteessa. Varmasti asian esille nostamisesta on apua väkivallasta tavalla tai toisella kärsiville.
Naisten parisuhdeväkivallasta
21
3075
Vastaukset
- Jennifer
..itse mahdollisesti väkivaltaisessa parisuhteessa elävä lesbo?
Jos näin on, kertoisitko vähän, mistä siinä väkivallassa oikeastaan on kysymys. Miten tilanne etenee väkivaltaan jne.?
Miten väkivaltaisen ihmisen kanssa voi elää, miten pystyy antamaan anteeksi, miten lämpimät ja rakastavat tunteet saadaan säilymään?
Mitinpähän vaan..- Lopes
Jos aihe kiinnostaa sinua tai muita, niin esimerkiksi tuosta seuraavasta linkistä löytyy tietoa.
http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=10446
ja tuosta englanninkielisenä.
http://www.vawprevention.org/lesbianrx/factsheet.shtml - Jennifer
Lopes kirjoitti:
Jos aihe kiinnostaa sinua tai muita, niin esimerkiksi tuosta seuraavasta linkistä löytyy tietoa.
http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=10446
ja tuosta englanninkielisenä.
http://www.vawprevention.org/lesbianrx/factsheet.shtml..et vastannut kysymykseeni. Olisi aina mukavampi kuulla täällä omakohtaisia kokemuksia, vaikka tottakai tutkimuksetkin ovat aina mielenkiintoisia.
Itse olen onneksi väkivallaton ihminen ja elän väkivallattomassa parisuhteessa.
Olen siitä onnellisessa asemassa oleva ihminen, että en suutu juuri koskaan. Pystyn puhumaan ja selvittelemään asioita vaikka kuinka kauan, mutta pinna ei pala. Se on ehdottomasti yksi sellaisista luonteeni piirteistäni, joista olen ylpeä.
Itselleni nyt aikuisiässä yksikin lyönti olisi liikaa keneltä tahansa ihmiseltä, sillä lapsuuden kotiini kuului perheväkivalta kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissaan.
Väkivallan tekijä oli oma isäni. - Lopes
Jennifer kirjoitti:
..et vastannut kysymykseeni. Olisi aina mukavampi kuulla täällä omakohtaisia kokemuksia, vaikka tottakai tutkimuksetkin ovat aina mielenkiintoisia.
Itse olen onneksi väkivallaton ihminen ja elän väkivallattomassa parisuhteessa.
Olen siitä onnellisessa asemassa oleva ihminen, että en suutu juuri koskaan. Pystyn puhumaan ja selvittelemään asioita vaikka kuinka kauan, mutta pinna ei pala. Se on ehdottomasti yksi sellaisista luonteeni piirteistäni, joista olen ylpeä.
Itselleni nyt aikuisiässä yksikin lyönti olisi liikaa keneltä tahansa ihmiseltä, sillä lapsuuden kotiini kuului perheväkivalta kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissaan.
Väkivallan tekijä oli oma isäni.Minulla ei ole kokemuksia parisuhdeväkivallasta. Pohdin asiaa ihan yleisellä tasolla.
- Jennifer
Lopes kirjoitti:
Jos aihe kiinnostaa sinua tai muita, niin esimerkiksi tuosta seuraavasta linkistä löytyy tietoa.
http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=10446
ja tuosta englanninkielisenä.
http://www.vawprevention.org/lesbianrx/factsheet.shtml..Tampereen yliopiston tutkimuksessa on osallistujia ainoastaan neljä ihmistä, kolme naista ja yksi mies.
Ainakin tuo otanta on todella pieni, joten kertookohan se jostain, mistä, en voi tietää. - Lopes
Jennifer kirjoitti:
..Tampereen yliopiston tutkimuksessa on osallistujia ainoastaan neljä ihmistä, kolme naista ja yksi mies.
Ainakin tuo otanta on todella pieni, joten kertookohan se jostain, mistä, en voi tietää.Unohdat tutkimuskirjallisuuden osuuden. Teoria ja empiria täydentävät toisiaan. Gradussa on selkeät viitteet ja takana on lähdeluettelo. Sieltä voi löytää lisää kiinnostavaa materiaalia.
- Koo
Minä tunnustan, että saatan oikein kovasti suuttuessani nipistää, tönäistä tai vaikka läimäyttää, mutta en koskaan kovaa. Tiedän, että näinkään ei saisi tehdä, mutta vihassani en aina jaksa tai halua hallita/hillitä itseäni. Usein toinen osapuoli on ärsyttänyt minua enemmän kuin olisi terveellistä kummallekaan. En menetä malttiani pikkuasioista. Olen ehkä tämän suhteen kuitenkin "normaali". Tiedän kuitenkin, ettei tällainenkaan käytös ei ole suotavaa eikä sallittua. Jälkeenpäin kadun kovasti väärää tekoani, ihan oikeasti. Saatan pyytää anteeksi, mutta tiedän, etten ansaitse anteeksiantoa, vaikka sen saisinkin. Silloin haluaisin rangaista itse itseäni. Saatan kertailla mielessäni omaa vihanpurkaustani ja ajatella, miten pahalta se on toisesta mahtanut tuntua. Se tekee surulliseksi, sillä minä en pidä väkivallasta. Olen siis kuitenkin itse väkivaltainen. Pienikin väkivalta pitää ottaa vakavasti, ja siihen pitää löytyä rajat mieluummin heti, ettei tilanne riistäydy käsistä. Niin nimittäin voi käydä. Väkivalta yleensä pahenee, jos sen annetaan jatkua.
- Lopes
Niin kukapa meistä voisi mennä vannomaan, ettei koskaan eikä missään tilanteessa voisi syyllistyä väkivaltaan. Kontrollin täydellinen menetys voi tapahtua silloin tällöin kenelle tahansa.
Kuitenkin, mikäli näin on tapahtunut, on syytä tiedostaa omat ongelmansa, etsiä syitä omalle käyttätymiselleen sekä miettiä miten mahdollista väkivaltaa voi hillitä tulevaisuudessa. Toisin sanoen kannattaa etsiä apua, sillä uhri ei ole ainoa väkivallasta kärsivä. - Koo
Lopes kirjoitti:
Niin kukapa meistä voisi mennä vannomaan, ettei koskaan eikä missään tilanteessa voisi syyllistyä väkivaltaan. Kontrollin täydellinen menetys voi tapahtua silloin tällöin kenelle tahansa.
Kuitenkin, mikäli näin on tapahtunut, on syytä tiedostaa omat ongelmansa, etsiä syitä omalle käyttätymiselleen sekä miettiä miten mahdollista väkivaltaa voi hillitä tulevaisuudessa. Toisin sanoen kannattaa etsiä apua, sillä uhri ei ole ainoa väkivallasta kärsivä.Näitä tällaisia väkivallan tekoja on menneisyydessäni muutama. Kymmenen vuoden sisällä olen hermostunut lähimmäiseeni 2 kertaa. Toista läimäytin kämmenellä poskeen, toista nipistin. Ajattelen näin, että lienee parasta olla mahdollisimman vähän tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ärsyttävät niin paljon, ettei pysty enää itse käyttäytymään. Olin sitä mieltä, että kummassakin tapauksessa toisen tarkoitus olikin vain ja ainoastaan ärsyttää minua ja jättää tahallaan huomioimatta minut, mikä oli mielestäni TOSI epäreilua ja inhottavaa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin voinut olla vain välittämättä tai lähteä vaikka kokonaan pois. Mitäs minäkään niistä ihmisistä, jotka eivät välitä minusta.
Nuo kokemukset olivat siinä mielessä "hyvä" opetus, että tajusin, etten tosiaankaan aina hallitse itseäni, päin vastoin kuin kuvittelin. Ehkä nuokin ihmiset joutuivat vähän miettimään sitä, menivätkö liian pitkälle vai eivät, mutta totuus lienee, että minun kuvani heidän silmissään vain vahvistui = huonontui entisestään. Ymmärystä minua kohtaan ei herunut sen jälkeen yhtään enempää. Nyt taitaa ollakin parempi, ettemme ole enää missään tekemisissä keskenämme. Se onkin mielestäni hyvä toimintatapa, rangaistus. Kenenkään ei kannata jatkaa väkivaltaisessa suhteessa.
Tuo jälkimmäinen tapaus oli vielä sellainen, että minua oli jo pitempään ärsyttänyt tuon toisen ihmisen käytös, ja suutuspäissäni join sitten alkoholia vähän liian nopeasti (ajattelin, että juon sen ja häivyn), että sekin varmaan vaikutti. Humalassa itsekontrolli ei pelaa senkään vertaa. Monet väkivallan teot tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Jos on taipuvainen väkivaltaan ja tällaisia ongelmia, ei pitäisi käyttää lainkaan alkoholia. Muuten, yleensä olen alkoholin vaikutuksen alaisena hyvin rauhallinen, melkein nukahtelen sinne tänne... mutta näköjään joskus voi päässä ns. napsahtaa.
Jokainen on vastuussa itse omasta käyttäytymisestään, niin myös minä. - Yly
Koo kirjoitti:
Näitä tällaisia väkivallan tekoja on menneisyydessäni muutama. Kymmenen vuoden sisällä olen hermostunut lähimmäiseeni 2 kertaa. Toista läimäytin kämmenellä poskeen, toista nipistin. Ajattelen näin, että lienee parasta olla mahdollisimman vähän tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ärsyttävät niin paljon, ettei pysty enää itse käyttäytymään. Olin sitä mieltä, että kummassakin tapauksessa toisen tarkoitus olikin vain ja ainoastaan ärsyttää minua ja jättää tahallaan huomioimatta minut, mikä oli mielestäni TOSI epäreilua ja inhottavaa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin voinut olla vain välittämättä tai lähteä vaikka kokonaan pois. Mitäs minäkään niistä ihmisistä, jotka eivät välitä minusta.
Nuo kokemukset olivat siinä mielessä "hyvä" opetus, että tajusin, etten tosiaankaan aina hallitse itseäni, päin vastoin kuin kuvittelin. Ehkä nuokin ihmiset joutuivat vähän miettimään sitä, menivätkö liian pitkälle vai eivät, mutta totuus lienee, että minun kuvani heidän silmissään vain vahvistui = huonontui entisestään. Ymmärystä minua kohtaan ei herunut sen jälkeen yhtään enempää. Nyt taitaa ollakin parempi, ettemme ole enää missään tekemisissä keskenämme. Se onkin mielestäni hyvä toimintatapa, rangaistus. Kenenkään ei kannata jatkaa väkivaltaisessa suhteessa.
Tuo jälkimmäinen tapaus oli vielä sellainen, että minua oli jo pitempään ärsyttänyt tuon toisen ihmisen käytös, ja suutuspäissäni join sitten alkoholia vähän liian nopeasti (ajattelin, että juon sen ja häivyn), että sekin varmaan vaikutti. Humalassa itsekontrolli ei pelaa senkään vertaa. Monet väkivallan teot tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Jos on taipuvainen väkivaltaan ja tällaisia ongelmia, ei pitäisi käyttää lainkaan alkoholia. Muuten, yleensä olen alkoholin vaikutuksen alaisena hyvin rauhallinen, melkein nukahtelen sinne tänne... mutta näköjään joskus voi päässä ns. napsahtaa.
Jokainen on vastuussa itse omasta käyttäytymisestään, niin myös minä....nipistit? Kamalaa! Linnaan joutaisit! ;D
- Orkkidea
Yly kirjoitti:
...nipistit? Kamalaa! Linnaan joutaisit! ;D
aliarvioi.. Nipistäminenkin on väkivaltaa. Oliko kiinainen kiduttamis keino, kun ihminen sidotaan ja tiputetaan tipottain vettä päähän...
On minullakin kokemusta naisten aiheuttamasta väkivallasta. Itse olen lyönyt kaksi kertaa silloista tyttöystävääni. Tekoani en puolustele millään. Sisälläni vain kylmäsi, päässä napsahti ja kämmen lensi niin että kumppanini poski oli pitkään punainen. Kummallakin kerroilla mustasukkaisuudella ja alkoholilla oli osuutta asiaan.
Opin niistä kerroista sen saman minkä kookin, että minussakin on tämä inhottava puoli, jota en tänäkään päivänä hallitse kunnolla. Pyrin kyllä lähtemään pois tilanteesta, jos riita menee sille tasolle, että minun edes tekee mieli lyödä.
Ärsyttävintä asiassa on se, että sitä vähätellään "tyttöjen välisenä kinasteluna, joka ei ole läheskään niin vakavaa kuin se, että mies lyö naista". Auta armias, jos minä menisin miestäni lyömään. Miten sitä vähäteltäisiin vielä enemmän! Kyllä pitäisi olla joku lyömätön linja väkivaltaisille naisillekin.
- Pir
En tunne lesboja laajalti enkä ole tutustunut tutkimuksiinkaan (edes Lopesin antamiin linkkeihin vielä). Olen kuullut kertomuksia parin-kolmenkymmenen vuoden takaisista pienistä piireistä, ahdistuneilta ajoilta, jolloin meitä pidettiin sairaina ja homojen/lesbojen piti olla piilossa. Entiset, nykyiset ja tulevat pyörivät yhdessä, pakosta, muita yhteisiä tilaisuuksia ei ollut. Alkoholia käytettiin liikaa, tappeluita kuulemma sattui. Varmaan parisuhteissa myös, tuolloin ja nykyään, taatusti tulevaisuudessakin. Eivät lesbot ihmisinä voi tavattomasti erota muista, samat hyvät puolet ja viat samalla normaalijakaumalla.
Tottakai lesbot ihannoivat naisia ja naisten välistä rakkautta. Heterot ihannoivat heterorakkautta. Ihannoidaan vaan rauhassa sitä ja siitä, mistä unelmoidaan, kyllä realismi silti aina vaanii ympärillä ja on läsnä, niin heteroilla kuin homoseksuaaleilla. - Patu
Mä olen kokenut molempaa, ja tehnyt henkistä väkivaltaa toiselle. Siinä olen hyvä. *häpeää* En osaa lyödä, enkä näe sitä koskaan minään vaihtoehtona.
"Turpaan" sain kerran tytöltä, jonka kanssa olimme eroamassa. Hän yleensä heitteli tuoleja yms.., mutta nyt olin vuorossa minä. Ehdin aukoa päätäni, ja kun toinen ei osannut vastata samoin, tuli nyrkistä. Mitään ruhjeita en saanut, mutta eipä tarvinnut eropäätöstä enää koskaan uudelleen pohtia.
Mikään myytti ei väkivalta mun mielestäni ole lesbosuhteissakaan. Olikohan joku oma teoriasi..?
Todellakin ideaali tilanne harvoin vastaa todellisuutta. Tietenkin lesbo haluaa rakastaa toista naista ja saada vastarakkautta väkivallattomassa suhteessa. Ei se silti aina näin mene.
Luulen, että on yhtä shokeeraavaa huomata kumppaninsa (tai itsensä) väkivaltaisuus niin lesbo- kuin heterosuhteessakin. - Yks vaan
.. on tullut nähtyä.
Olen itse aikanani ollut parisuhteessa se väkivaltainen osapuoli.
olen lyönyt, potkinut, raapinut ja purrut. Enkä ole siitä ylpeä.
Olen purkanut rakkaimpaan ihmiseeni oman pahan oloni ja epävarmuuteni. Kynsin ja hampain.
Aina kun olin humalassa se alkoi... enkä koskaan muistanut mitään tehneeni seuraavana aamuna. Valehtelijaksi olisin väittänyt, elleivät jäljet olisi olleet aina niin selkeästi nähtäävissä.
en voinut uskoa sitä.. Minäkö tekisin jotain tuollaista?! ei koskaan!? enhän..?
pakko se oli uskoa..
Siitä seurasi paljon itkuja, lupauksia, niiden pettämisiä, potkuja , lyöntejä, katumista, masennusta, itkua jälleen..
Kovan työn tein ja kun naiseni sanoi, että hän lähtee, se loppui kuin seinään..
Ei se silti helppoa ollut. Juomista oli ensimmäisenä vähennettävä ja rankasti, ettei kontrolli pettänyt..
Emme ole enää yhdessä, mutta eromme syy ei ollut väkivalta, en lyönyt enää.
nyt olen uudessa suhteessa, jossa olen kerran saanut samantapaisen humalaisen raivokohtausen, mutta siihen se on onneksi jäänyt..
Pelko vaanii minua silti koko ajan nurkan takana.. entä jos se tapahtuu taas? ja toivon ja rukoilen että pystyn tähän..- syyllinen
...pääseminen on äärimmäisen vaikeaa.
Omissa suhteissani olen huomannut sen, että yhden kerran kun malttinsa menettää ja turvautuu nyrkkeihin on seuraavalla kerralla suuttuessaan kynnys lyödä aina matalampi.
Kuvittelin olevani rauhallinen ja järkevä. Kuvittelin että minä osaan keskustella vaikeistakin asioista, kuvittelin että humalassakaan ei kontrolli petä.
Toisin oli todellisuus.
Humalassa asiat paisuvat ja tunteet ottavat vallan järkevältä käyttäytymiseltä.
Kännissä löin ja murjoin tyttöystävääni silmittömän raivon vallassa. Eikä hänkään jäänyt toimettomaksi.
Syyllisyys ja häpeä olivat jälkeenpäin lamaannuttavia.
Ratkaisumme, joka on toiminut:
Me emme juo samaan aikaan samassa paikassa. - riidankylväjä
syyllinen kirjoitti:

Me emme juo samaan aikaan samassa paikassa.mekin ollaan yritetty tuota asiaa ettei juotaisiin samassa paikassa samaan aikaan...se toimii kyllä silloin kun ei todellakaan nähdä, mutta kun kotiin päästään, on "ilo" ylimmillään...
Vaikka en missään muodossa kannata väkivaltaa, olen ottanut valitettavasti sellaisen kannan, että itseään täytyy ja on oikeus puolustaa. En ole koskaan ensimmäisenä käynyt käsiksi, mutta olen kyllä käynyt kiinni takaisin jos minuun kosketaan. Yleensä se alkaa pienestä "tökkimisestä" ja saa sitten suuremmat mittasuhteet. Ei se, että minua olisi koskaan niin paljon sattunut että olisin siksi itkenyt, vaan se, miten nöyryyttävää se on, saada vielä naiselta turpaan... - Yks vaan..
syyllinen kirjoitti:
...pääseminen on äärimmäisen vaikeaa.
Omissa suhteissani olen huomannut sen, että yhden kerran kun malttinsa menettää ja turvautuu nyrkkeihin on seuraavalla kerralla suuttuessaan kynnys lyödä aina matalampi.
Kuvittelin olevani rauhallinen ja järkevä. Kuvittelin että minä osaan keskustella vaikeistakin asioista, kuvittelin että humalassakaan ei kontrolli petä.
Toisin oli todellisuus.
Humalassa asiat paisuvat ja tunteet ottavat vallan järkevältä käyttäytymiseltä.
Kännissä löin ja murjoin tyttöystävääni silmittömän raivon vallassa. Eikä hänkään jäänyt toimettomaksi.
Syyllisyys ja häpeä olivat jälkeenpäin lamaannuttavia.
Ratkaisumme, joka on toiminut:
Me emme juo samaan aikaan samassa paikassa.Tuotakin on kokeiltu, mutta yleensä naiseni haluaa lähteä samaan paikkaan, kaikesta huolimatta..
Joskus tosin lähden liikenteeseen yksin, ja rauhoitun kun ei tarvitse koko ajan olla varuillaan.. tuntemattomien päälle kun en koskaan käy, enkä kavereiden..
Se on kurjaa siksikin, että juuri tästä syystä minulla on helposti hauskempaa baareissa yksin kuin tyttöni kanssa..
katson vain, että humala on laskenut ennen kuin menen kotiin, tai sitten on mentävä muualle yöksi. Siitäki tulee riita, tiedän.. mutta en halua enää riskeerata kaikkea.. - Ninni-Liini
syyllinen kirjoitti:
...pääseminen on äärimmäisen vaikeaa.
Omissa suhteissani olen huomannut sen, että yhden kerran kun malttinsa menettää ja turvautuu nyrkkeihin on seuraavalla kerralla suuttuessaan kynnys lyödä aina matalampi.
Kuvittelin olevani rauhallinen ja järkevä. Kuvittelin että minä osaan keskustella vaikeistakin asioista, kuvittelin että humalassakaan ei kontrolli petä.
Toisin oli todellisuus.
Humalassa asiat paisuvat ja tunteet ottavat vallan järkevältä käyttäytymiseltä.
Kännissä löin ja murjoin tyttöystävääni silmittömän raivon vallassa. Eikä hänkään jäänyt toimettomaksi.
Syyllisyys ja häpeä olivat jälkeenpäin lamaannuttavia.
Ratkaisumme, joka on toiminut:
Me emme juo samaan aikaan samassa paikassa."Emme juo samaan aikaan samassa paikassa". Tuo kuulostaa surulliselta, ettei voi tyttökaverin kanssa juhlia yhdessä. Tunnenkin yhden pariskunnan, jossa toinen on aina selvinpäin ja autonkuljettajana. En voisi suostua itse tuollaiseen. Olisi pakko jättää koko tyyppi.
- tätönen
Ninni-Liini kirjoitti:
"Emme juo samaan aikaan samassa paikassa". Tuo kuulostaa surulliselta, ettei voi tyttökaverin kanssa juhlia yhdessä. Tunnenkin yhden pariskunnan, jossa toinen on aina selvinpäin ja autonkuljettajana. En voisi suostua itse tuollaiseen. Olisi pakko jättää koko tyyppi.
Tämä menee jo ohi varsinaisen asian, mutta on ihmisiä, jotka eivät juo ollenkaan tai hyvin vähän. Juhlia voi ilman viinaakin.
- Eliö
Älä lyö lyötyä, lyö Minua!
- Zora
Luulen että naisten kesken väkivalta on enemmin henkistä kuin fyysistä. Miehet mittelevät voimin, naiset sanoin. Tietenkään mitään kaavaa tähän ei ole. Varmasti löytyy lesbosuhteista myös fyysistä väkivaltaa mutta en usko että siinä määrin kuin heterosuhteissa. Voin olla väärässäkin sillä mitään tilastoja en ole lukenut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243