Minulla oli ennen todella hyvät välit anoppiini niin kauan kunnes sain tyttäreni. Sen jälkeen olen kokenut hänet lähinnä vain ahdistavaksi. Kaikki alkoi siitä kun me tulimme kotiin sairaalasta tuoreen pikkuprinsessamme kanssa ja hän tuli kotiimme melkein saman tien. Nappasi syliinsä nukkuvan lapseni kuin omansa. Vauva itkeskeli alkuun aika paljon. Anoppini nappasi lapseni noin vain sylistäni ja tyynnytteli lapsen vaikka olisin halunnut itse oppia rauhoittamaan lapseni. Hän vei toisen usein myös rinnaltani kesken kaiken kun vauva oli imemässä tissiä. Hän saattoi myös lähteä lapseni kanssa ulos jonnekin ilman että itse tiesin minne lähti lapseni kanssa.
Nykyään hän hakee kotiinsa lapseni koko vkolopuksi jos tietää meillä olevan vähänkin jotain menoa. Käyn tietysti ulkona ystävieni kanssa ja paikoissa mihin lapsia ei voi ottaa, mutta en koko vkolopuksi keksi tekemistä ja sitten ikävöin lastani kotona. En ole tohtinut kieltää anoppiani "sieppamasta "häntä. Tavallaan hän kuitenkin hyvää vaan tarkoittaa ja hienoahan se on että hän on innokas hoitaja. Miestäni moinen järjestely ei haittaa, ja yhteistä aikaahan se lisää. Lapseni myös viihtyy mummonsa kanssa, mutta kyllähän hänellä näkyy kova ikäväkin olevan.
Kysymykseni kuuluukin olenko minä vaan liian kiintynyt lapseeni vai onko anoppini vaan yli-innokas? Kokeeko kukaan muu tällaista ahdistusta? Mitä minun pitäisi tehdä? Sanoa vaan suoraan että älä koske lapseeni? Haluan itse hoitaa hänet? Toinen tarjoaa/tyrkyttää apuaan. Olen hienovaraisesti yrittänyt sanoa että tahtoisin toisin tehtävän, mutta minua ei kuunnella. Ei tahdota kuulla!
Nykyään hän hakee kotiinsa lapseni koko vkolopuksi jos tietää meillä olevan vähänkin jotain menoa. Käyn tietysti ulkona ystävieni kanssa ja paikoissa mihin lapsia ei voi ottaa, mutta en koko vkolopuksi keksi tekemistä ja sitten ikävöin lastani kotona. En ole tohtinut kieltää anoppiani "sieppamasta "häntä. Tavallaan hän kuitenkin hyvää vaan tarkoittaa ja hienoahan se on että hän on innokas hoitaja. Miestäni moinen järjestely ei haittaa, ja yhteistä aikaahan se lisää. Lapseni myös viihtyy mummonsa kanssa, mutta kyllähän hänellä näkyy kova ikäväkin olevan.
Kysymykseni kuuluukin olenko minä vaan liian kiintynyt lapseeni vai onko anoppini vaan yli-innokas? Kokeeko kukaan muu tällaista ahdistusta? Mitä minun pitäisi tehdä? Sanoa vaan suoraan että älä koske lapseeni? Haluan itse hoitaa hänet? Toinen tarjoaa/tyrkyttää apuaan. Olen hienovaraisesti yrittänyt sanoa että tahtoisin toisin tehtävän, mutta minua ei kuunnella. Ei tahdota kuulla!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä täytyy olla kovempi ja sanoa tiukasti jos ei vihjailuja ymmärrä. Minä itse huomaan, että olen tullut kovemmaksi ja saatan sanoa lastani koskevia asioita tiukasti esim. anopille. Et maininnut lapsesi ikää. Se olisi oleellista tietää.
Ensinnäkin sinä et ole liian kiintynyt lapseesi. Paremminkin anoppisi on. Hakeeko hän lapsen siis joka viikonloppu? Mä en kyl kestäis olla koko viikonloppua lapsesta erossa, saati sitten usein.
Mun mielestä sun pitäs vaan hakea lapsi kotia kun on yhen yön mummulassa ollut. Jos anoppi pistää vastaan niin kyllä sä voit sanoa suoraan "anteeksi mutta kumman lapsi hän olikaan??" , tokko väittää vastaan enää.
Se että jos oot tähä mennessä antanut näin tapahtua (en tiedä kuinka vanha lapsesi on?) niin hankaloittaa tilannetta koska anoppi on varmaan luullut että se on sulle täysin ok kerta et oo vastaan pistänyt.
Mut toi että vei aikoinaan rinnalta.. Olis kyllä saanu mun anoppi kuulla siittä jos niin typerä olis ollut.
Ennenkuulumatonta, ei tälläinen ihminen tarkoita hyvää:
"Hän vei toisen usein myös rinnaltani kesken kaiken kun vauva oli imemässä tissiä."
Ryhdistäydy, hyvä ihminen. Sinä olet lapsen äiti ja tiedät parhaiten, mikä hänelle on hyväksi!
Lapseni on vasta vuoden vanha. Ei hän nyt joka vkoloppu ole mummolassa mutta aika usein. Minua harmittaa myös se kun miehelleni on ihan ok että hänen äitinsä hoitaa lastamme ja hän saa näin "hengähtää". Minä taas en tarvitse sellaista omaa aikaa niin paljon. Riittää että muutaman tunnin saan joskus käydä jossain ilman lastani.
Anopillani tuntuu olevan paljon suunnitelmia mitä hän aikoo puuhailla lapsenlapsensa kanssa. Eihän niistä minulla ole puhunut, mutta apeltani olen kuullut. Minusta tuntuu kun olisin tehnyt hänelle lapsen. Ehkäpä sen puuttuvan tytön. (Hänellä kolme aikuista poikaa) Minä olen vain välttämätön paha jota joutuu katselemaan välillä. En tiedä, ei se välttämättä niin ole, mutta siltä minusta on alkanut tuntumaan.
Sääliksi käy myös omaa äitiäni, joka myös haluaisi joskus hoitaa lastamme. Siellä lapseni ei kuitenkaan ole vielä ollut kertaakaan yökylässä, koska äitini sanojen mukaan " toinen mummo on taas ehtinyt sieppamasta hänet luokseen"
Tiedän että pitäisi olla tiukempi, mutta se ei sovi luonteelleni. Olen vähän varmaan sellainen että pelkään loukata muita. He voivat sitten loukata minua miten lystää. :(
tuntuipa kummalliselta lukea juttua jonka oisin voinut ite kirjoittaa ainakin osin. Mulla myös yli-innokas anoppi, tyttö 2v ja hänen ainoa lapsenlapsi ja hällä myös 3 poikaa, jotka ei parisuhteessa, eli tuski ihan heti tulossa lisää vauvoja sukuun. Hän oli jo viemässä 5kk vauvaa ähtäriin ja ruotsiin, tietty kielsin, mut tulee edes mieleen..tyttö oli myös kovin itkuinen pieneänä ja jos en heti saanut rauhoittumaan tultiin lapsi ottamaan ja sit alkoi kauhea heijaus ja hytkytys ym.. Joskus hän halusi vaunuilla, oli kyl ihanaa kun vauva ei muuten nukkunut, mut oli kerran 4 tuntia ulkona ilman puhelinta, olin jo ihan hädissäni missä ovat.. Ja onhan se kiva kun apua tarjotaan mut liika on liikaa. Haluaa nähdä kaks krt vkossa, nyt oon saanu vähän vähennettyä, en näe omiakaan vanhempiani noin usein. Ja mua ärsyttää se kun oon ostanut lapselle jotain, hän haluis sen maksaa, kaikki harrastukset, muskari ja värikylpy, hän haluaa maksaa, ostelee vaatteita, kysymättä mitä tarvii ja kenkiä kaks nro liian pieniä.. Pitäis kai vaan olla ylettömän kiitollinen mut rajansa kaikella. Ei tarvis joka kerta olla tuomisia lapselle. Menee ehkä jo aiheen sivusta, mutta sulla on kans liian innokas ja teissä roikkuva mummi, kuten meillä. Kaikki menemiset hän kyselee ja utelee asioita en toki vastaa tai kerro, mut se rasittaa. Koitetaan kestää..
olet liian vähän kiintynyt lapseen jos annat toisen ihmisen määräillä yökyläilyt tuolla lailla.Mitä jos anoppisi saakin päähänsä että hei ensi kesänä haluanki viettää viikon lapsen kanssa tai kaksi,katsotko vaan vierestä kun lastasi viedään ja itket palstalla..Kuten joku sanoi niin ryhdistäydy nyt hyvä ihminen!!
No minä en ajattele, että olet liian vähän kiintynyt lapseen, mutta huono olet pitämään puoliasi. Ehkä olet alistuvaa sorttia ja ympärilläsi on voimakastahtoisia ihmisiä, etkä saa tukea omille ajatuksillesi?
Sellainen minäkin olin nuorempana, mutta juuri tuollaista tilannetta meidän perheessä ei ollut, muita ongelmia kylläkin.
Vuoden vanhana oma lapseni oli kerran ollut yhden yön mummolassa. Lähdimme isänsä kanssa illanviettoon, jolloin lapsi meni illalla mummolaan ja haimme hänet aamupäivällä. Seuraavaan samanmittaiseen yökyläilyyn menikin vuoden päivät. Kolmevuotiaana oli pari kertaa kokonaisen viikonlopun mummolassa.
Olen ehkä vähän kateellinen. Hoidamme mieheni kanssa lapset kokonaan yksin. Miten ihanaa olisikaan jos joku ottaisi lapset edes hetkeksi. Jos anoppisi on turvallinen ja lapsen on hyvä olla hänen kanssaan niin miksi nipottaa? Tietenkin sinun tulee itse määrittää miten pajon lapsesi hänen kanssaan on. Olisit kiitollinen hänelle avusta..
No voi kamala! Anoppisi ei kyllä ajattele sinua eikä lasta ja lapsen parasta yhtään! Ei noin voi tehdä ja sinun pitää se anopillesi sanoa!!! SINÄ ja miehesi olette lapsenne ensisijaist hoitajat eikä anoppisi tai kukaan muukaan voi tulla lastanne teiltä viemään. Jos sinusta anoppisi toiminta on ahdistavaa, pitää sinun sanoa se hänelle. Älä anna tälläisen enää jatkua! Jos anoppisi on niin röyhkeä, että vie lapsesi rinnaltasi, voi hän vielä saada päähänsä paljon muitakin asioita, koska ilmeisesti kuvittelee olevansa lapsen äiti. Kamalaa!