sellaisiin ihmisiin joista tietää varmuudella ettei ihastus voi olla molemminpuolista ja siitä tiedosta huolimatta silti jokin vetää puoleensa ja aina kun näkee ihastuksen niin voi tuntua niin hyvältä ettei tiedä mitenpäin olisi mutta samalla sitä ei voi näyttää ulospäin ettei tee itsestään idioottia koska ne tunteet tulee vain itselle. Sen tunteen voi tehdä pieni asia, jokin yksi ominaisuus toisessa tai kokonaisuus tai luonteenpiirre joka vetoaa. Sitä haluaisi tietää toisesta enemmän, mitä päänsisällä liikkuu, minkälainen ajatusmaailma ja mitä yhteistä voisi olla tai tulla mutta samalla tietää ettei näkemisten jälkeen koskaan tule sen lähemmäksi toista pääsemään, se sattuu. :(
Miksi ihastutaan aina niihin "vääriin" ja jotka vaikuttaa itseen niin kovin että vaikka tietää tilanteen mahdottomaksi niin silti ei voi kuvitella että ketään toista kohtaan tuntisi yhtä vahvasti kun yksi ihminen on vain mielessä. Ja vaikka miten yrittäisi tutustua toisiin ihmisiin, jotka olisi kiinnostuneita itsestäni ja antaa heille mahdollisuuden niin se ei toimi, jos ei itse pysty olla täysillä mukana. Eli aina ei toimi se että toiset hokee "kun tutustut uusiin ihmisiin niin vanha ihastus unohtuu". Ei unohdu, voi vain toivoa että ihastuksen näkisi toisen kanssa, niin silloin tästä tunteesta pääsisi eroon henkisen kivun kautta.
Miksi ihastutaan aina niihin "vääriin" ja jotka vaikuttaa itseen niin kovin että vaikka tietää tilanteen mahdottomaksi niin silti ei voi kuvitella että ketään toista kohtaan tuntisi yhtä vahvasti kun yksi ihminen on vain mielessä. Ja vaikka miten yrittäisi tutustua toisiin ihmisiin, jotka olisi kiinnostuneita itsestäni ja antaa heille mahdollisuuden niin se ei toimi, jos ei itse pysty olla täysillä mukana. Eli aina ei toimi se että toiset hokee "kun tutustut uusiin ihmisiin niin vanha ihastus unohtuu". Ei unohdu, voi vain toivoa että ihastuksen näkisi toisen kanssa, niin silloin tästä tunteesta pääsisi eroon henkisen kivun kautta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sepä se. Kunpa näihin tunteisiin voisikin vaikuttaa. Mutta kun ei voi. Kukaan muu ei vain saa aikaan niitä tunteita mitä hän saa. Odotan sitä päivää kun tämä turha raastava kaipaus on ohi ja voin jatkaa elämääni. Kenties voin vielä joskus löytää kumppanin josta välitä edes osaksi niin paljon kuin nyt hänestä jota en voi saada.
Teen itselleni karhunpalveluksen ajattelemalla häntä ihan liikaa, tietyt asiat myös tuovat hänet aina uudestaan mieleen. Kaipaus ei pääse lanntumaan niin kauan kun en edes yritä. Mutta kun en vaan pysty. Haluan olla hänen lähellään edes ajatuksissani ja unissani.
Ja se, että näen häntä säännöllisesti ei helpota asiaa yhtään.
niin ja meitä on niin paljon jotka ollaan samassa jamassa. :(
Ja mistä se turha pieni toivonkipinä aina tulee ajoittain, et jospa ees vähän ihastus jotain tuntisi, mutta ei, ei tunne ja toivotonta pään iskemistä seinään. Itse en usein näe ihastusta vaikka samalla paikkakunnalla olemme, mutta välillä näen odottamatta ja mikä hassuinta niin vaikka en yleensä mitään sen kummemmin katsele niin niissä tilanteissa kun odottamatta ihastusta olen nähnyt niin silloin olen vasta "nähnyt" kun on samalla kertaa katseet kohdanneet kun häneen silmä osunut. Joko tekee niin tottumuksesta kun tainnut ihmetellä miksi aina tuijotan ja jo pelännyt että joskus tulisin tuttavuutta tekemään ja siksi katsellut minua ennenkuin itse olen huomannut. Tuntuu tosi pahalta, en sellaista pelkoa ole halunnut tuottaa ja en tiedä miksi olen silmiin jäänyt kiinni (tarkemmin ajatellen tiedän) vaikka yritän olla etten huomaisi tai tuijottamaan lukkiutuisi. Parasta olisi yrittää välttää tilanteita ja pysytellä tietyistä paikoista pois, mutta en voi sitä tehdä. Mitään voi tilanteelle tehdä.
vain ettei ihastukses ole suhun ihastunut vai onko varmaa tietoa?
Minä olen päässyt hänen lähelleen vähäksi aikaa mutta hän on varattu ja pysyy sellaisena vaikka tunteita on molemmin puolin. Ja on vielä samassa työpaikassa joten en voi välttää näkemästä häntä. Oli virhe antaa itsensä ihastua niin kovasti. Sitä ei tajua ennenkuin on jo myöhäistä ja siinä vaiheessa irtipääseminen tai irtipäästäminen tuntuu vievän sydämen rinnasta.
Minuun ei ainakaan vaikuttanut ihastukseni toisen naisen kanssa näkeminen siten, että se auttaisi unohtamaan hänet. Päinvastoin ihastukseni näkeminen toisen naisen kanssa sai minut huomaamaan, että olen todellakin vieläkin ihastunut häneen. Mies tosin taitaa luulla puheideni perusteella, että inhoan häntä. Oikeasti olen niin ihastunut, että aina hänet nähdessäni sydän alkaa tykyttämään ja on pakko kääntää katse muualle..
Syy saattaa olla niinkin lähellä kuin omassa mielessä. Se, että ihastuu toistuvasti tavoittamattomiin henkilöihin, kertoo siitä että itse asiassa sitä ei haluakaan realistista suhdetta toiseen ihmiseen. Nuorilla tytöillä tämä tulee esiin kaukorakkauksina kun ihastutaan popidoleihin ym. Nuoret tytöt ikäänkuin harjoittelevat rakkautta, mutta se on ihan normaalia teini-ikäisille.
Vanhemmalla ihmisellä kaukorakkaudet voivat kertoa siitä, että ihminen itseasiassa pelkää läheisyyttä. Onhan se kauhean pelottavaa loppujen lopuksi, kun reaalimaailman intiimissä suhteessa joutuu paljastamaan itsestään arkojakin puolia. Etäihastuminen suojelee silloin kyseisen ihastujan omaa, ehkä haavoittunutta, tunne-elämää. Silloin sitä laskee etukäteen ehkä tiedostamatta, että ei joudu haavoittumaan. Kuluttavaa sellainen tietenkin on.
Yksi vaihtoehtotulkinta on myös, että siinä ihastuksen kohteessa näkee sellaisia piirteitä, joita on itsessäkin, mutta itsessään niitä ei pysty havannoimaan. Loppujen lopuksi me kaikki ihmiset olemme samanlaisia epäonnistujia ja onnistujia. Ihastuessaan sitä vain näkee toisen ihmisen hyvin erityislaatuisen ihmeellisenä, vaikkakin todellisuudessa hän on ihan tavallinen ihminen puutteineen ja oikkuineen.
Olen sitä mieltä, että itseensä tutustuminen ja itseymmärryksen kerääminen auttaa noissa kaukoihastumisissakin. Pitää vain alkaa paloitella omaa psyykeään ja nähdä toiset ihmiset realistisessa valossa. Kaikkien kanssa ei tietenkään tunne kemiaa, mutta itselle kannattaa antaa mahdollisuuksia. Ei me eletä missään näkymättömässä tunnevankilassa. Ja jos sellainen tunne tulee, niin itseltä löytyy ne avaimet.Tsemiä.
Minun kohdallani kyse ei vaan ole kaukorakkaudesta vaikka tavoittamaton onkin. Olenhan kuitenkin ollut lyhyessä suhteessa tämän ihmisen kanssa. Tunteet kehittyivät jostain syystä nopeammin kuin tajusin ja nyt kun ei enää ole paluuta niin tajuan tilanteen mahdottomaksi. Jäljelle jäi vain tyhjyys ja tunne ettei elämässä ole enää mitään jäljellä.
Onneksi en ole nähnyt häntä puolisonsa kanssa, luulen että siinä vaiheessa menisi viimeinenkin usko tästä selviämiseen. En haluaisi nähdä heitä onnelisena yhdessä, tulisin vain entistä surullisemmaksi ja varmaan katkeraksikin.
Nyt koskee liikaa.
Voi kumpa voisin kertoa hänelle mitä todella tunnen. En vain halua satuttaa ja loukata ketään. Siksi pidän etäisyyttä. Siksi yritän (painoarvo sanalle YRITÄN) näyttää suhteellisen normaalilta hänen lähellään. Vaikeaa se kyllä on. Mutta näissä olosuhteissa, elämäntilanteessa mahdoton tilanne. Aivan mahdoton. Mutta mikä ihminen ! Mikä ihmeellinen ihminen ! Sydämeni on sulaa vahaa pelkästä ajatuksesta.Mutta nämä ovat vain omia ajatuksiani, sellaisiksi jääköönkin. En halua satuttaa häntä. Tuntuu että tässä elämäntilanteessa se olisi väistämätöntä. Olen onnellinen edes siitä pienestä, mitä saimme yhdessä kokea. Olo on kyllä lohdutonkin. Mutta tiedän että Hän kyllä jatkaa elämäänsä onnellisena. Hänellä on onnen avaimet. Toivon hänelle kaikkea hyvää, parhaimmista parhainta. Rakkautta ja rikasta elämää. Se ihminen kenet näen, on sen todellakin ansainnut.
Jos tunnistit itsesi, niin toivon etten millään tavalla loukannut sinua. Sitä en sinulle toivoisi koskaan. Pelkästään kaikkea hyvää♥ Olet vain niin upea.
Ja voihan olla että en merkinnyt hänelle yhtä paljon, kuin mitä hän merkitsi minulle. Kumpa hän oivaltaisi toimintani todellisen tarkoituksen♥ Ehkä sen pääsen vielä joku päivä Hänelle kertomaan.
Yritän siirtää ajatukseni Hänestä hyödylliseen tekemiseen, johonkin mihin voin purkaa tämän kaiken hyvän energian. Saamme molemmat lopullisen mielenrauhan.
Missä päin tälläinen henkilö asustaa? Jos olet se keneksi luulen, niin voin sanoa aivan samoin ja tuntuu kuin olisit sielunkumppani, mutta tämä on mahdotonta tässä elämäntilanteessa.
Aivan kuin minun ajatuksiani eräästä ihanasta ihmisestä, mutta tuo kirjoitus taitaa olla naiselta, mutta jos olisikin eräältä mieheltä, niin voisin allekirjoittaa tuon hänen puolestaan.
"miksi yleisesti ihmiset ihastuu sellaisiin ihmisiin joista tietää varmuudella ettei ihastus voi olla molemminpuolista"
Itsellä ei tuo käy ollenkaan mielessä, että tietäisin etukäteen, että toinen ei voisi olla kiinnostunut, mutta yleensä kun sitä ihastuu niin kohde sattuu olemaan nätti/kaunis ja yleensä niillä on niin paljon vientiä, että on pienet tsänssit siihen, että hän pitäisi myös minusta. Aika perussetti.
Ei tunteisiinsa voi vaikuttaa, siis siihen että ihastuuko vai ei. Sitä tunnetta ei saa aikaiseksi vain päättämällä, että ihastunpas nyt tuohon ihmiseen, koska hän on kaikin puolin sopiva kohde, eikä sitä tunnetta voi myöskään estää syntymästä, jos se on syntyäkseen, vaikka kohde olisi kuinka "väärä".
Ei kai siinä oo kun pano ensin mielessä. Että tuon kun sais alleen. Sittehän sitä voi kiteytyä muutakin...ps. Näin vanhemman ajatuksena ( n.50 v).
Jos mä joskus vielä tapaan tän nuoren varatun naisen joka valtaa mieleni, niin meinaan kertoa tunteista ja samalla sanoa, etten tästä mitään yritä. Luulisi toisen ymmärtävän asian ja ehkä vähän helpottuvan, koska kuitenkin hän tais huomata kiinnostukseni.. Ainakin sain hänen poikaystävän suuttumaan mulle, vaikkei tarkotus ollu iskeä tätä tähteä.
Helpottuisi varmaan omakin olo, jos saisin kerrottua.. Koskaan ennen en ole näi tehnyt enkä tiedä onko se järkevää, mutta enskerralla sitten tiedän
Omille tunteille ei vaan maha mitään ja kyllä sen varmaan ihastuksen kohekkin ymmärtää
Jos joku on tosi kaunis ja ihana, voi ihastua vähän vaikka tietäis että mahdollisuuksia ei ole. Silloin kuitenkin yritän joka päästä yli tai ihailla vähän kauempaa...
Ei omille ihastumisille mitään voi. Ne tulee jos on tullakseen milloin mistäkin syystä. Ei se aina mene niin, että ihastutaan niihin ''vääriin'', mutta kuten joku aikaisemminkin tuossa mainitsi, toisille ihastuksen kohteen saavuttamattomuus lisää epätoivon- ja ihastuksentunteita.
Minäkin olen ihastunut tällä hetkellä ''väärään''. Emme voisi koskaan seurustella, koska hän ei tunne samoin minua kohtaan. Silti vietämme aikaa yhdessä. Saan pelkästä hänen näkemisestäänkin jo suurta hyvänolontunnetta ja voimaa.
Ihastukset tekevät arjesta jännittävempää, mukavempaa. Ei saisi ajaa itseään epätoivoon ihastumisien takia. Itse olin hetken aikaa epätoivoinen, ajatellessani ihastukseni kohdetta. Olin turhautunut, kun hän ei tunne samoin minua kohtaan. Sitten tajusin, että miksen vain tyydy ''kohtalooni'', nauti tästä tunteesta. Ei minulla ole loppujenlopuksi pakonomaista tarvetta seurusteluun. Seurustelu vie lopulta kuitenkin tämän tunteen jossain vaiheessa pois. Jossain vaiheessa kuitenkin ihastuu johonkin uuteen.
Itsekin ihastuin, yritin, kaikennäköstä tapahtuikin, mutta tyttö ei ole sen kummemmin kiinnostunut muuten kuin kaverina, ja se tietenkin sattuu. Sitä aina sitten miettii että mitäs jos kuitenkin.. On se pirun vaikeeta päästää irti jostain ihmisestä, joka vei itseltään melkein jalat alta.
Noh, kohti uusia pettymyksiä.
Oletteko ikinä miettineet, että syntyisikö sitä voimakasta ihastumisen tunnetta edes jos toinen henkilö olisi ihan normaali omaa tasoa oleva tavis.
Vähän luulen, että se ihastuminen syntyy vasta kun toinen on sen verran spesiaalitapaus ja samalla väistämättä korkeampitasoinen.
Kärjistäen jos ihastumisen tunne syntyy niin kohteeseen ei ole mahkuja. Näin se on minulla usein ollut ja myös toisinpäin muhun on ihastunut nainen jolla ei ollut mahkuja.
No tähän omaan tapaukseen nainen on keskiverto kaunis, ulkonäöltä keskiverto, ehkä silmät ja hymy sulattivat sydämeni. Spesiaalitapaus ehkä persoonaltaan ja siitä minkälainen ihminen hän on, hyvin sosiaalinen ja tulee toimeen ihmisten kanssa.
Vai mitä tässä tarkoitat, elämän arvoja, kavereita, miten elää, vai itse persoonaa?
Taustalla ja kaveri/ystävyysalueella ei ole sinänsä välilä kehen ihastun, vaan itse tämä ihminen.
Jännäksi kyllä tekee sen, että milloin sitä oikeasti ihastuu, ei se aina katso ulkonäköä jne, vaan sitä, mistä juuri itse tykkää. Olemme kaikki yksilöitä.
Mun ihastumiset kaikki olivat ykspuolisia, ei mua kukaan noteerannut. Aina olen tiennyt etten kellekään kelpaa tällä ulkonäölläni, sen verran paljon sain haukkumisia kuunnella rumuudestani kouluvuosina. En mä edes uskaltanut ketään edes lähestyäkään, just noitten koulukiusaamisjuttujen takia ja lisäksi olen luonteeltani aina ollut pirun ujo ja arkakin, joten ei oikeastaan ole ihme ett jäin yksinäiseksi. Ehkä pelkäsin sisimmässäni joutuvani taas porukoitten pilkankohteeks, jos joku olis huomannut mun ihastumiseni. Ja mun rumuus on ollut myös jarruna etten ole ketään lähestynyt, olen aina tiedostanut olevani muita naisia rumempi nainen. Nyt vanhempana jopa hävettää ne ihastumiseni, ei näin ruman olis ikinä kannattanut tuntea moisia tunteita, kun ei kukaan mies rumasta huoli, kun maailma on pullollaan nättejä naisia. Joten enää en ole vuosiin edes katsonut yhtäkään miestä sillä silmällä tai jos olen katsonut, niin heti mieleen jysähtää lause, ett turhaan sä ruma ämmä ketään katsot, ei se susta voi missään nimessä pitää. Onneks on ollut tuttavia, jotka muistuttivat mua mun rumuudesta ettei se totuus päässyt missään vaiheessa unohtumaan. On mulle jopa peilikin tyrkätty melkein naamaan kiinni ja sanottu, ett kato miten ruma naama peilistä näkyy, sen lauseen kun pidän aina muistissa, niin ei ole edes pelkoa että ihastuisin enää kehenkään.