Minulla oli kaksi vuotta sitten polvessa tosi pahat kivut. Söin puolitoista vuotta erillaisia särkylääkkeitä ja join Arthryl jauhetta. Oireet lakkasivat. Nyt ne on tullet takas. Koko kesä on mennyt ontuen. Nyt vaan vuorottelee toisesta polvesta toiseen. Lisäksi on tullut jalkapohjien arkuus.Kaikki pienetkin roskat lattialla sattuvat. Aamu jäykkyyttä esiintyy joka aamu. Ei tahdo päästä mihinkään.Istuessani vaikka vain 15 min jalat jäykistyvät. Tukipohjallisen on jo hankittu. Onko teistä kellään ollut samanlaisia vaivoja. Mitä muuta voisin tehdä kun mennä lääkäriin. Ei kai vaan tämä ole reumaa?
Moni vaivanen
Varpu
94304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä oireesi viittaavat mm.nivelreumaan.Toki muitakin mahdollisuuksia on.Et maininnut,että turpoaako polvet.Niihin helposti kertyy nestettä tulehdusten aikana.
Lääkäriin tietysti....mitä aikaisemmin hoito aloitetaan,niin sitä vähemmin vaurion yleensä selvitään.
En ole humannut polvieni turpoavan. Minua pelottaa niin pirusti kun olen kuullut että reumaa hoidetaan syöpälääkkeillä.Ja ne aiheuttavat huonovointisuutta koko päiväksi.Kuinka ihmeessä sitä jaksaa tai pystyy käymään töissä.Vaikka en kyllä nytkään pystyisi ilman voimakkaita lääkkeitä.Pystyykö kukaan kertomaan tästä?
Reumaan on olemassa muitakin lääkkeitä kuin ns. syöpälääkkeet.
Itse olen syönyt tätä syöpälääkettä=Trexania neljä vuotta, sitähän otetaan vain kerran viikossa, itselläni 6 tablettia/vko. Pahoinvointia tuli minullekin aluksi, mutta sitten onneksi lääkäri kirjoitti foolihapporeseptin, ei ole enää pahoinvointia.
Ei sinun kannata lääkkeitä pelätä, vaan sitä, ettei sinulla ole lääkkeitä, jotka auttaisivat vaivaasi.
Olen ollut koko reuman ajan=20v töissä ja olen edelleenkin, kiitos siitä kuuluu ajoissa aloitetulle hoidolle=lääkkeille.
Tällä hetkellä oloni on aivan kuin terveellä, ei kipuja, ei jäykkyyksiä, tulehdusarvot normaalit.
Hyvää lääkärissäkäyntiä sinulle!
Yksi ainakin mikä aiheuttaa nivelkipuja on muovihammaspaikoista vuotavat myrkyt. Eli ne normaalit valkoiset paikat, joita lähes ainoastaan on nyt tarjolla. Eikä paikkoja tarvitse olla edes montaa. Niitä pystyy kovettamaan itse, että kemikaalien vuoto lakkaa, kuten kolotuksetkin. Lisää tietoa hakusanalla hulda clark (englanniksi).
rohkaisusta! Jos minä nyt uskaltaudun lääkärille.Ihanaa jos minustakin tulisi vielä kivuton,kun ikääkään ei vielä paljon ole.Hermoja tämäkin kysyy kun ei voi liikkua normaalisti. Mutta vielä kiitos teille jotka vastasitte!
Aivan selvästikään et tajua, kuinka kivulloinen sairaus joku reuma voi olla. Niiden rinnalla lääkkeiden sivuvaikutukset on pikkujuttuja. Sytostaatit eivät ole reumaa sairastavalle syöpälääkkeitä vaan reumalääkkeitä. Kaikki sytostaatit eivät edes sovi syövän hoitoon.
Kun sinua noin hirveästi pelottaa, en edes viitsi kertoa muista lääkkeistä. Koitahan pärjäillä töissäsi, niin mekin teemme, samoin reumasairaat lapset päivähoidossa ja koulussa.
Joo ainakin minulle Trexan (sytostaattilääke) on ollut pelastus.Ilman sitä olisi vähintään liikuntakyvytön tai maksa /munuaiset tuhoutuneet kaikenmaailman kulta- ja malarialääkityksiin ym kokeiluihin.
Olisko kuitenkin parempi tietää mikä tauti on kyseessä, jos ylipäätään mikään.
Hei!
Mulla alkoi polven artroosi(hirveä kipu sekä toinen polvi turposi kuin isoksi vesimelooniksi)n.10 vuotta sitten, ja vajaaa vuosi siitä, se tähystysleikattiin, mutta jäi kuitenkin pistekipu sisäsyrjään. Uusi isompi tähystysleikkaus vei
pistekivun pois, mutta ei ilman lääkitystä kipu ja tuvotus pysy poissa kokoaikaa, välillä on ollut vähän helpompaa, mutta... Olen Arthryliä ja tulehdus kipulääkkeitä käyttänyt alusta asti. Minut testattiin myös reuman kannalta, mutta reumaan ei ainakaan silloin mistään löytynyt. Sain myös ns.tukipohjalliset mlempiin kenkiin, joita olen aina käyttänyt,koska jalanpohjat tulehduksen ollessa pahempi molemmat jalan pohjat ovat myös minulla tosi arat, että sisällä kävely esim. sukkasilteen on tosi kivuliasta.
Olen myös kokeillut vähän kaikkia "luontaistuotteita"( tosin kalkkia olen syönyt sen 10 v.)inkivääristä,-hainrusto-sekä vihersimpukka yhdistelmiin. Vähän aikaa sitten päädyin hakumoottori Google:n kautta tuotteeseen nimeltä Litozin, sekä lisäksi otin vielä kalaöljyä, ja ainakin minulla ei vastaavia ällistyttävän uskomattomia kivuttomia sekä lihasten rennompia tuntemuksia ole ollut kuin ehkä kaksikymppisenä.
Kokemuksia tästä mulla on vasta vajaat kuukausi, toivottavasti tämä ei ole ohimenevää. Haluan vielä korostaa, että nämä on vain siis todella mun omia tuntemuksia, eikä muut välttämättä koe samanlailla. Arhtryliä käytän lisäksi joka päivä. Mun mielestä lääkäriin kannattaa mennä aina mennä silloin kun siltä tuntuu, koska varmin apu löytyy kuitenkin sitä kautta.
Liikunta ja ainakin mulla myös iloinen elämän asenne on tärkeää.
Hyvää alkavaa syksyä.