Jouluhan on jo viikon päästä. On se kivaa kuunnella kun kaikki suunnittelee joulua ja kaikilla on joku rakas ja läheinen kenen kanssa viettää sitä joulua. Lahjokakin kaikki saa ja syövät jouluruokaa yhdessä ja juttelevat. Itsellä ei ole ketään tai mitään. Neljän seinän sisällä vaan yksin pimeessä kämpässä. En osta mitään jouluun liittyvää enkä edes siivoo. Jouluna tuntee itsensä eniten hylätyksi ja turhaksi ihmiseksi. Jopa vankilassa olisi parempi meininki.
Joulu
yksinäinen..
6113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mullakin edessä ensimmäinen joulu yksin. Ostan mä silti kinkun ja istun soffalla koko päivä katselemalla maksukanavia. Otan sen ihan rentoutumisen merkeissä...
Ymmärrän, että sinusta tuntuu pahalta, mutta usko pois, et ole ainoa, joka viettää joulua yksin. Ei kaikilla ole ystäviä tai sukua, eivät kaikki saa lahjoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei joulusta voisi halutessaan nauttia omalla tavallaan. Toki voit olla siivoamatta ja laittamatta jouluruokia, jos ne asiat eivät kiinnosta, jos et pidä jouluruo'ista tai jos sotku ei haittaa sinua. Ei ole painetta tehdä mitään, kukaan ei ole sitä vaatimassa. Mutta jos taas iloitset siististä kodista ja murehdit, miten muut saavat jouluruokia, ei ole järkeä olla näitä asioita suomatta itselleen, koska on yksin. Silloin paha olo ja katkeruus ainakin on taattu.
Voit tehdä itsellesi omanlaisesi joulun, jossa on asioita, jotka ilahduttavat juuri sinua. Jos pidät kinkusta ja laatikoista, tee/osta ne itsellesi. Jos pidät enemmän pizzasta, syö sitä jouluna. Polta kynttilöitä ja koristele kotia, jos se miellyttää silmääsi. Katsele jouluohjelmia, tai jos et pidä niistä, katso vaikka DVD:ltä lempileffasi. Käy kävelyllä, mene laulamaan joululauluja, mikä ikinä sinusta tuntuu mukavalta.
Jouluna yksinäisyyden tunne korostuu, koska se on mielletty perhejuhlaksi ja monet muistot liittyvät ehkä lapsuuden jouluihin, jossa koko perhe on yhdessä.
Yksi suositeltava tapa saada joulumieltä ja tuottaa sitä myös muille, on osallistua vapaaehtoistyöhön. Seurakunnilla ja yhdistyksillä voi olla vähävaraisten joulujuhlia, joihin tarvitaan vapaaehtoisia auttamaan.
Itse olen joulun (taas) yksin, tai en oikeastaan yksin, vaan kahdestaan kissan kanssa - lemmikki on kiva kaveri. Teen jouluruokia, joululauluja olen jo käynyt laulamassa kirkossa. Koristelen kotia, poltan kynttilöitä, katselen jouluohjelmia, kuuntelen joululauluja. Käyn saunassa ja annan lahjan kissalleni.
Itsekin miettinyt tuota vankilaa mutta toisaalta miten sinne pääsis. Nykyään pitää aika isot rikokset tehdä, että sinne pääsee. Laittaisivat kumminkin hälyttimen vain jalkaan ja sanoisivat. että älä lähde kotiovesta ulos. Miten elämä muuttuisi siitä mihinkään kun ei ole ystäviä ja muutenkaan en lähde ulos kun ei siellä yksinäiselle ole mitään. Olen istunut jo "vankilassa" yli 15 vuotta kohta....
Ei muuta kun hirvee känni päälle jouluna. Siinähän se menee kun juo oluttaja kuuntelee musaa. niin mä ainakin teen.
Kyllä sinä voit ihan omalla nimimerkillä kirjoitella, i.like.you.
KAIKKI suunnittelee joulua ja KAIKILLA on joku rakas? Oikeasti? Olisiko aika kasvaa aikuiseksi ja huomata, että ei todellakaan ole KAIKILLA.
Sinun ongelmasi ei ole lihavuus tai rumuus, kuten itse jankutat, vaan tuo sietämätön itsesäälissä kieriminen.
En ymmärrä, mitä vikaa yksinäisessä joulussa on. Voisit miettiä, mistä olet saanut noita ihmeideoita, että joulu on jotenkin erikoisen hieno perheille. Katso väkivaltatialstoja.
Todellakin, lopeta toi itsesäälissä rypeminen. Ei kukaan halua ihmistä, joka ei pistä tikkua ristiin itsensä eteen. Opiskele uusi ammatti ja hommaa duuni. Hanki harrastuksia ja sivistä itseäsi. Ei mielestäni ole liikaa vaadittu, niin muutkin tekevät.