PS pakkoruotsittajako?

Vapaassa maassa on toimiva edustuksellinen demokratia - edellyttäen tietysti että puolueet jotka saavat paljon ääniä myös tekevät kaikkensa äänestäjäkunnan tahdon toteuttamiseksi. Jos jokin suuri puolue livistää vastuustaan, poliittisen linjan päättävät jäljelle jääneet puolueet omien vaalilupaustensa mukaisesti töitä tehden sillä painoarvolla jonka äänimäärä suo, joka ei välttämättä lainkaan vastaa kansan tahtoa. Kielipoliitiikassa saattoi käydä korostetusti juuri näin, kun PS kieltäytyi kaikista enemmistöhallitusvaihtoehdoista.

Tällä hetkellä meillä on kielipolitiikassa tilanne jossa puoli miljoonaa kriittistä ääntä on hävitetty yhden puolueen toimesta. Puolue oli vaalien jälkeen ainoa täysin varma hallituspuolue, mutta omasta tahdostaan se jäi pois ja mitätöi äänensä. Puolueen äänimäärä oli reippaasti yli kaksi kertaa kaikkien ruotsinkielisten antamien äänten summa!

Minusta teidän nettifennojen tulisi toimia ihan jossakin muualla kuin täällä! Jos kielipolitiikka on varsinainen juttunne, teillä on nyt kaikki syy kritisoida suurinta pakkoruotsittajaa Persusuomalaisia!

Mutta jos juttune on vihakirjoitukset niin olette toki oikeassa osoitteessa. Jokapäiväisellä toiminalla täällä näytätte meille muille aukottomasti mikä teidän oikea motiivinne on! Muistakaa että kielirasistinen vähemmistöön kohdistuva väkivaltatekojen nousu on hyvin vaikea selittää muulla kuin sellaisilla kirjoituksilla joita netiifennoiluun liitetään ja joita täällä vilisee.
21140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei voi kui ihmetellä yksinkertaisen nettisvekomme järjenjuoksua! Tuota ei viitsi edes alkaa kommentoimaan, koska KAIKKI on väärinkäsitystä. Enkä usko tässä tapauksessa mihinkään provoiluun, vaan nettisvekomme on tosissaan!

Ja se on huonompi asia hänelle, koska on parempi olla kiero kuin typerys.

Äänestä
  • "Tuota ei viitsi edes alkaa kommentoimaan, koska KAIKKI on väärinkäsitystä."

    Olenko minä käsittänyt väärin että PS ei mennyt hallitukseen vaikka äänitulkosen valossa he ilman muuta kuuluisivat sinne?

    vai olenko ymmärtänyt väärin sen että moipuopluejärjestelmässä vaalilupaus on lupaus tehdä työtä tietyn asian eteen niin hyvin kuin pystyy?

    Vai olenko ymmärtänyt väärin sen että jos hallituksesta uupuu puoli miljoonaa kielikriittistä ääntä niin hallitusohjelma luultavimmin rukataan aika tavalla päinvastaseen suuntaan kuin jos nuo äänet olisi mukana neuvottelemassa?

    Minkä minä olen ymmärtänyt väärin?

    Fakta on se että PS:n poisjäänti antoi muille vapaat kädet parantaa kaikkien vähemmistöjen asemaa (mamut, surut, homot), vääntää politiikkaa erittäin euromyönteiseksi, vääntää budjettiin paljon vihreitä veroja jne. Jos PS olis hallituksessa hallitusohjelma olisi paljon "nuivempi".

    "Ja se on huonompi asia hänelle, koska on parempi olla kiero kuin typerys."

    Nyt vain OSOITTAMAAN typeryyteni.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "Tuota ei viitsi edes alkaa kommentoimaan, koska KAIKKI on väärinkäsitystä."

    Olenko minä käsittänyt väärin että PS ei mennyt hallitukseen vaikka äänitulkosen valossa he ilman muuta kuuluisivat sinne?

    vai olenko ymmärtänyt väärin sen että moipuopluejärjestelmässä vaalilupaus on lupaus tehdä työtä tietyn asian eteen niin hyvin kuin pystyy?

    Vai olenko ymmärtänyt väärin sen että jos hallituksesta uupuu puoli miljoonaa kielikriittistä ääntä niin hallitusohjelma luultavimmin rukataan aika tavalla päinvastaseen suuntaan kuin jos nuo äänet olisi mukana neuvottelemassa?

    Minkä minä olen ymmärtänyt väärin?

    Fakta on se että PS:n poisjäänti antoi muille vapaat kädet parantaa kaikkien vähemmistöjen asemaa (mamut, surut, homot), vääntää politiikkaa erittäin euromyönteiseksi, vääntää budjettiin paljon vihreitä veroja jne. Jos PS olis hallituksessa hallitusohjelma olisi paljon "nuivempi".

    "Ja se on huonompi asia hänelle, koska on parempi olla kiero kuin typerys."

    Nyt vain OSOITTAMAAN typeryyteni.

    Jos PS olisi mennyt periaatepäätöksensä vastaisesti EU-kriisirahoitus myönteiseen hallituskokoonpanoon se olisi ihan oikeasti hävittänyt ne 500.000 ääntä, perussuomalaiset ovat vaikuttaneet politiikkaan vahvassa oppositiossa enemmän kuin se olisi koskaan voinut hallituskokoonpanossa.

    Se että nämä saadut äänet yritetään toistuvasti leimata protestiääniksi, köyhien ääniksi tai mustamaalata PS hallitusvastuun väistämisestä osuu vain niiden esittäjien omaan nilkkaan, itse äänestin perussuomalaisia enkä olisi äänestänyt uudestaan jos olisivat menneet hallitukseen.

    Ei ole mikään ihme että ainoaa puoluetta joka ei myynyt periaatteitaan on suurimman paskamyrskyn kohteena, six-päkin pelko tappiosta on kouriintuntuva ja mustamaalaus on ollut sen mukaista.
    Six-päkki ja suruherrat tietävät että heillä ei ole varaa kolmanteen jytkyyn.

    Äänestä

  • dragonpass kirjoitti:

    Puolustusvoittojakin voi ottaa vain tietyn verran, jos ääniä menettää jatkuvasti se tappio on vain ajan kysymys.

    "Jos PS olisi mennyt periaatepäätöksensä vastaisesti EU-kriisirahoitus myönteiseen hallituskokoonpanoon se olisi ihan oikeasti hävittänyt ne 500.000 ääntä"

    Väärin! Monipuoluejärjestelmässä vaalilupaus on vain lupaus ajaa asioita tittyyn suuntaan. Se ei ole lupaus totteuttaa mitään, koska hallitukseen tarvitaan muitakin puolueita.

    Jos PS olisi hallituksessa hallitusohjelma olisi maahanmuuttokriittisempi, pakkoruotsikriittisempi, eurokriittisempi, viherverokriittisempi ja kehitysapukriittisempi. Meillä olisi myös himpun verran vasemmistolaisempi veropolitiikka.

    Eli PS olisi jytkyn suomalla painollaa voinut muuttaa hallitusohjelmaa todella mittavasti. Sen sijaan valittiin tie joaa yllämainitut vaalilupaukset menivät jokainen juuri päinvastaiseen suuntaan!

    Soini ytittää toki peittää tätä itsestäänselvää totuutta puhumalla omastatunnosta ja ties mistä - niin ja syyttämällä MUITA lupaustensa pettämisestä.

    "mustamaalata PS hallitusvastuun väistämisestä"

    Eikä PS siis jäänyt pois hallituksesta vaikka se ilmiselvästi vaalituloksen valossa olisi sinne kuulunut? Eikö hallitus ohjelma ole korostetusti anti-PS koska se jäi pois? Nuo ovat faktoja, eikä mustamaalaamista. PS oli tämän hallituksneuvottelukierroksen suurin pakkoruotsittaja!

    "Ei ole mikään ihme että ainoaa puoluetta joka ei myynyt periaatteitaan"

    Niinkö? Soini kyllä uhosi että hallitukseen mennään jos vaalitulos sen suo. Kansa uskoi Soiniin ja vaalitulos oli sen mukainen. Mutta sitten Soini petti. Onko se persusuomalaisten periaate? Jos on niin PS ei myynyt periaatteensa. kaikissa muissa tulkinoissa PS myi enemmän kuin mikään muu puolue on miesmuistiin tehnyt.

    "Six-päkki ja suruherrat tietävät että heillä ei ole varaa kolmanteen jytkyyn. "

    No ainakaan ensimmäiset eivät ole ainakaan heikentäneet heidän tilannettaan. Miksi kolmas olisi erilainen? Ja miksi kansa soisi Soinille vielä kolmannen mahdollisuuden olla lunastamatta luopaustaan ajaa politiikkaa johonkin lupaamaansa suuntaan?

    Äänestä

  • dragonpass kirjoitti:

    Puolustusvoittojakin voi ottaa vain tietyn verran, jos ääniä menettää jatkuvasti se tappio on vain ajan kysymys.

    "Puolustusvoittojakin voi ottaa vain tietyn verran, jos ääniä menettää jatkuvasti se tappio on vain ajan kysymys. "

    Miststäköhän puolustusvoitosta oikein puhut tilanteessa jossa jo taiston voittanut kenraali päättääkin kävellä takaisin valloitetulta alueelta? Jytky tuli, mutta kenraali antoi sen pois.

    PS ei ol koskaan menettänyt niin paljon kuin silloin kun se sai eniten ääniä!

    Äänestä

Perussuomalaisten EI pidä mennä mukaan hallitukseen jossa on mukana RKP , Vihreät eikä Vasemmistoliitto !

Onneksi sana kuultiin ja siihen suhtauduttiin asian vaatimalla tavalla !

Äänestä
  • "Onneksi sana kuultiin ja siihen suhtauduttiin asian vaatimalla tavalla ! "

    Jep se oli siis RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton onni.

    Miksi muuten PS ei saisi mennä Vasemmistoliiton kanssa kimppaan? Ainakin talouspoliittsesti ne ovat lähimpänä toisiaan. Ja talouspolitiikka on kuitenkin tärkein politiikan osaalue.

    Äänestä

Oleellista on se, että suomalaisen puolueen ei pidä koskaan mennä samaan hallitukseen ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaisten hallitusehtoihin kuuluu aina, että hallitus sitoutuu pakkoruotsittamaan suomalaisia ja vahvistamaan ruotsalaisten etuoikeuksia sekä jakamaan yhteisiä rahoja ensisijaisesti ruotsalaisten taskuun.

Äänestä
  • "Oleellista on se, että suomalaisen puolueen ei pidä koskaan mennä samaan hallitukseen ruotsalaisten kanssa. "

    Tuon määritelmän mukaan maassamme on tasan yksi "suomalainen" puolue (Sannfinländarna).

    Toisaalta PS ei ole ollut koksaan kenekään kanssa hallituksessa. Onko se sitä Impivaavarlaisuutta?

    "Ruotsalaisten hallitusehtoihin kuuluu aina, että hallitus sitoutuu pakkoruotsittamaan suomalaisia"

    PS olisi voinut estää sen. Siitähän tässä aloituksessa on kyse! PS edesauttoi "pakkoruotsittamista". Tällä kertaa paljon enemmän kuin mihin RKP ja muut pakkoruotsittajat olisi yksin kyennyt.

    Äänestä

oleellinen ongelma oli se 1.5% tappio siis vaalitappio ei vaalivoitto sillä perusteella katainen pääsi ulostamaan persun hallituksesta vaatien tätä täysin ääliömäistä eu-politiikkaa jos persu olisi saanut sen pirun puoltoista prossaa enemmän ja voittanut vaalit tällöin persu olisi ollut hallituksessa pääministerinä ja huomattavasti järkevämmän eu-politiikan lisäksi olisi myös toi ruotsi juttukin saatu paremmalle tolalleen mutta kun ei

Äänestä
  • "oleellinen ongelma oli se 1.5% tappio siis vaalitappio ei vaalivoitto sillä perusteella katainen pääsi ulostamaan persun"

    Höpöhöpö. Soini TORJUI MYÖS SDP:n KOSINNAN.

    SDP marssi ulos hallitusneuvotteluissa siinä toivossa että ne Persujen kanssa olisi päässyt yhteisymmärrykseen jolloin hallitumuodostajan kapula olisi siirtynyt Urpilaiselle. Mutta koska Soini antoi rukkaset Urpilaiselle, SDP (ja Vasemmistoliitto) palasivat Kataisen pöytään.

    Siihen asti nihkeästi sujuneet hallitusohjelmanneuvottelu vietiin nopeasti maaliin kun tiedettiin ettei muita vaihtoehtoja enään ollut.

    Soini on siis synnyttänyt maahan erittäin hankalan, ja siksi hiukan toimintakyvyttömän, liian laajan hallituksen. Entisten syntiensä päälle siis.

    Eikä tämäkään muuta sitä että jos PS olisi Kataisen hallituksessa hallitusohjelma olisi euriokriittisempi, maahanmuuttokriittisempi, pakkoruotsikriittisempi ym.ym. Näin se vaan toimii!

    Äänestä

  • "persu olisi saanut sen pirun puoltoista prossaa enemmän ja voittanut vaalit tällöin persu olisi ollut hallituksessa pääministerinä"

    Ei hallituksen muodostaja sanele hallitusohjelmaa. Se on AINA neuvottelujen tulos. Mikään muu puolue ei jakanut Soinin ylijyrkkää linjaa, jolloin hallitusneuvottelukapula olisi siirtynyt seuraavalle joka tapauksessa.

    Jos PS olisi voittanut vaalit niiltä olisi pitänyt löytyä vähintään kuusi ministeriä. Persuilla ei ole ensimmäistäkään poliitikko jolla olisi ministerikokemusta. Ei ensimmäistä jolla on edes hallituspuoluekokemusta, ja vain muutama jolla oli edes kansanedustajakokemusta. Vistbakan Soini olisi pakottanut mukaan, mutta mistä ne loput neljä?

    "Maakravut ohjaavat hallituslaivaa,
    kummastelet mikä lastia vaivaa.
    Mikä hätänä, mikä hätänä, mikä hätänä?

    Ruorissa miehiä kiusaksi asti,
    ruumassa liiankin arvokas lasti.
    Mikä hätänä, mikä hätänä, häh?
    (J Leskinen)

    Äänestä

"Ruorissa miehiä kiusaksi asti,
ruumassa liiankin arvokas lasti.
Mikä hätänä, mikä hätänä, häh?"

No se, kun kapteeni Haglund määräsi puuankkurin heitettäväksi mereen, ettei laiva ajautuisi rantakivikkoon.

Äänestä

2014 eu-vaaleissa lähdetään siitä, että Rkp-pakkoruotsittajat putoavat
pysyvästi EU-parlamentista kannatuksensa vähentymisen myötä.

SUOMALAINEN, TAISTELE KATAINEN-URPILAINEN HALLITUSTA VASTAAN

Merkelin marionetti Katainen-Urpilainen lapioi rahaa Välimereen ja tuo maahan pysyvästi elätettäväksi mamuja
kehitysmaista, joissa ei ole demokratiaa eikä osaamista.

Samalla Katainen-Urpilainen -sekoiluhallitus leikkaa diabeetikkojen tukia
allergisten lasten tukia. Katainen-Urpilainen PANEVAT SUOMALAISET OSTAMAAN OMILLA RAHOILLAAN
PANTTAAMALLA ASUNTONSA JA MYYMÄLLÄ TAVARANSA JA ELÄMÄNMUOTONSA, koska vaihtoehtona on

- kaupungeissa jonottaminen mamujen kanssa leikatuissa palveluissa
- maaseudulla palvelujen poistaminen satojen kilometrien päähän

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kela pudottaa allergisia lapsia pois tuelta/201212324111

http://www.iltalehti.fi/diabetes/2012121316449045_di.shtml
Diabeetikot närkästyivät insuliinin korvattavuuden poistosta.

Ruotsista tullut pakkoruotsittaja-demari painaisi
SUOMALAISTEN AMMATTILAISTEN PALKAT ALAS, EI KUITENKAAN OMIAAN EIKÄ KATAISEN EIKÄ HALOSEN MIEHEN
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121616457522_uu.shtml

Ylijohtaja Juhana Vartiaisen mielestä eläkeikää hipovien palkkoja pitäisi voida laskea, kertoo Iisalmen Sanomat

HALOSEN MIES ON ELÄKEIÄSSÄ VÄITELLYT ILMAN YLIOPISTOKOKEMUSTA HETI PROFESSORIKSI NIMETTY POLIITTINEN.

Kataisen porukat tuhosivat myös Heinolan reumasairaalan KONKURSSIIN (tarve muutama miljoona) samaan aikaan
kun maksoivat pasaramban sambaa miljoonilla.

2014 EUROVAALIT LÄHESTYVÄT. Siskot ja veljet nyt vaalityö käyntiin, arhinmäkiläiset
on jo ulostettu europarlamentista, 2014 ajetaan ulos Rkp-pakkoruotsittajat,

suomalainen sinivalkoinen linja, PERUSSUOMALAISET SUURIMMAKSI EU-PUOLEEKSI 2014.

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=216702
Bazaramba-oikeuskuluissa 5 milj. eur täynnä, mutta jatkoa tulee

http://www.adressit.com/reumasairaala

Äänestä
  • "2014 eu-vaaleissa lähdetään siitä, että Rkp-pakkoruotsittajat putoavat
    pysyvästi EU-parlamentista kannatuksensa vähentymisen myötä."

    Tuolla ei olisi vaikutusta pakkoruotsiin. Arvatkaapa kuka oli kakista suomalaisista mepeistä tehokkain ja vaikuutusvaltainen kun asiaa selvitettiin muutama vuosi sitten: Untuvikko Haglund.

    Arvatkaa kuka oli tehottomin? Vihje: Hänet äänestettiin äänivyöryllä Suomesta mepiksi samaan aikaan kuin Haglund.

    Äänestä

  • "suomalainen sinivalkoinen linja, PERUSSUOMALAISET SUURIMMAKSI EU-PUOLEEKSI 2014."

    Valitettavasti tuolla on hyvin vähän merkitystä. PS on EU-parlamentissa valinnut ryhmäkseen ainoan ryhmän jolla ei ole käytännössä mitään valtaa parlamentissa. Eli käytännössä nekin äänet menevät enemmän hukkaan kuin äänni sellaisen puolueen ehdokkaalle joka parlamnetissa on valinnut jonkun vallankäytön kannalta painavan ryhmän. Kaikki muut maamme puolueet kuuluvat sellaisiin.

    Tämä tarkoittaa että myös EU-politiikassa ääni PS:e saattaa tarkoittaa tukea päinvastaista politiikkaa. Ei kuitenkaan yhtä selkeästi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

    Maamme kielipolitiikkaan tuo ei vaikuta lainkaan.

    Äänestä

itseasiassa toi euro14 on vaan semmonen treeni 2015 vaaleja varten tulos on jokseenkin yhdentekevä mutta mutta mutta 2015 jos löytyisi tarpeeksi muutosta haluavaa jengii ja persu saisi edes sen yhden äänen enemmän kuin kukaan muu niin silloin voisi jotain suurta alkaakin tapahtuun

Äänestä
  • "2015 jos löytyisi tarpeeksi muutosta haluavaa jengii ja persu saisi edes sen yhden äänen enemmän kuin kukaan muu niin silloin voisi jotain suurta alkaakin tapahtuun "

    Luuletko todellakin että suurimalla puolueella on kaikki valta? Vaikka PS olisi tällä hetekellä suurin puolue se olisi oppositiossa. Se ei olisi saanut ensimmäsitäkään toista puoluetta täysin ehdottomalle eurolinjalleen.

    PS on siis kummeneen vuoteen suurin pakkoruotsitttaja. Siitä ette pääse mihinkään.

    Äänestä

Eiköhän seuraavassa hallituksessa ole sdp, ps, kepu...
tai ps, kokoomus, kepu

Kreikka-asian mentyä, PS voi mennä ja menee hallitukseen.

Ja vaikka PS ei ole tässä hallituksessa, on perussuomalaisuus mennyt hallitukseen ainakin maahanmuuttoasioiden osalta.

Thors oli katastrofi Rkp:lle, hän hävitti vartavasten Rkp:lle suunnitellun maahanmuuttoministerin paikan.

Äänestä

"Oleellista on se, että suomalaisen puolueen ei pidä koskaan mennä samaan hallitukseen ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaisten hallitusehtoihin kuuluu aina, että hallitus sitoutuu pakkoruotsittamaan suomalaisia ja vahvistamaan ruotsalaisten etuoikeuksia sekä jakamaan yhteisiä rahoja ensisijaisesti ruotsalaisten taskuun."

Vain tämä on oleellista. Puolue, joka menee hallitukseen ruotsalaisten kanssa, on maanpetturipuolue. Ruotsalainen puolue ei kuulu Suomen hallitukseen - paitsi jos se pystyy muodostamaan hallituksen yksinään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rautaako? kirjoitti:

Vapaassa maassa on toimiva edustuksellinen demokratia - edellyttäen tietysti että puolueet jotka saavat paljon ääniä myös tekevät kaikkensa äänestäjäkunnan tahdon toteuttamiseksi. Jos jokin suuri puolue livistää vastuustaan, poliittisen linjan päättävät jäljelle jääneet puolueet omien vaalilupaustensa mukaisesti töitä tehden sillä painoarvolla jonka äänimäärä suo, joka ei välttämättä lainkaan vastaa kansan tahtoa. Kielipoliitiikassa saattoi käydä korostetusti juuri näin, kun PS kieltäytyi kaikista enemmistöhallitusvaihtoehdoista.

Tällä hetkellä meillä on kielipolitiikassa tilanne jossa puoli miljoonaa kriittistä ääntä on hävitetty yhden puolueen toimesta. Puolue oli vaalien jälkeen ainoa täysin varma hallituspuolue, mutta omasta tahdostaan se jäi pois ja mitätöi äänensä. Puolueen äänimäärä oli reippaasti yli kaksi kertaa kaikkien ruotsinkielisten antamien äänten summa!

Minusta teidän nettifennojen tulisi toimia ihan jossakin muualla kuin täällä! Jos kielipolitiikka on varsinainen juttunne, teillä on nyt kaikki syy kritisoida suurinta pakkoruotsittajaa Persusuomalaisia!

Mutta jos juttune on vihakirjoitukset niin olette toki oikeassa osoitteessa. Jokapäiväisellä toiminalla täällä näytätte meille muille aukottomasti mikä teidän oikea motiivinne on! Muistakaa että kielirasistinen vähemmistöön kohdistuva väkivaltatekojen nousu on hyvin vaikea selittää muulla kuin sellaisilla kirjoituksilla joita netiifennoiluun liitetään ja joita täällä vilisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu