Olen pitkään miettinyt, että mikä oikein olen. Olen tullut siihen päätökseen, että en ole mitään. Olen saanut taistella koko elämäni. Yrittänyt hoitaa oman tonttini hyvin. Mikään ei riitä. Tuntuu, että kaikki vihaavat, pilkkaavat ja hyljeksivät. Oli sitten kyse exästä, appivanhemmista, työkavereista, poikaystävistä ja nyt olen saanut lasteni vihat myös päälleni. Taustani on karua luettavaa, mutta olen yrittänyt, olla ystävällinen, olla yhteistyökykyinen, olla ihan ok minä. Mikään ei riitä ja nyt alkaa minulle riittää. Ei tunnu olevan enää mitään.
Ajattelin, että minulla on ikävä elämää ja nyt ei ole sitäkään
Ajattelin, että minulla on ikävä elämää ja nyt ei ole sitäkään
Vastaukset 11
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=WUXodFgbDfQ
i pray for your wings to heal
Voi sua. Kuulostaa siltä, että oilet todellaKIN joutunut kestämään melkein enemmän kuin kestäisitkään.
Voimia sinulle, olet arvokas ja lopultakin varmasti tärkeä monellekin, mutta jotenkin hyvät tarkoituksesi eivät selkene kaikille eikä ainakaan liian monille sinulle tärkeille ihmisille.
Nyt olisi varmaankin hyvä hetki keskustella syvällisesti jonkun täysin ulkopuolisen henkilön kanssa tilanteestasi. Hän varmasti näkisi tilanteen ulkoa päin eri tavalla ja osaisi antaa sinulle arvokkaita vinkkejä ja suoranaisia menettelytapoja ja selviytymiskeinoja tilanteessasi.
Ota rohkeasti yhteyttä, se taatusti kannattaa!!
Kiitos ystävällisistä viesteistä.
Hyvää joulua teille
:((
Joulumieltä kuitenkin:)
No jo on surkeuksien surkeus.
Muut ymmärtää, mutta että sun lapsetkin!
Miksi?
----- jokainen ihminen on laulun arvoinen.....myös sinä......
Tietenki tuntuu nyt sitä että sinulla on liian iso taakka kannettavana joten
hae tilanteeseen apua ja mielellään ulopuoliselta joka osaa katsoa asioita
ns. toisin silmin. Soita esim. terveyskeskukseen siellä osataan neuvoa sua
eteenpäin .
Älä panikoi vaan ota asiat rauhallisesti mutta mene asian kanssa eteenpäin.
Elämä on vaan tällasta ja sulle on nyt vaan kertynyt tätä peetä vähän liikaa
ajan kuluessa.Puhuminen yleensä auttaa aina ja alkoholi ja pillerit eivät
ole se paras ratkaisu. ON sussaki paljon hyvää ,,,,,kaiva ne vaan esiin
jonkin ammattilaisen kanssa.. Kyllä se siitä vaikka nyt tuntuu vaikeelta.
Pää pystyyn päättäväisesti ja hyvää positiivista huomista päiväää.
ent, mies hoisu
Ota aikaa itsellesi ja mietiskele, aloita jotain uutta, ehkä on aika elää itsellesi.....
Asiat menevät balanssiin ennen pitkää, aseta mat rajasi ja huomaat että hallitset itse omaa elämääsi. :) Tsemppiä.
No voi sun jee.. Kunhan ei kuitenkaan toisten piikkiin juttuja kirjotella. Vaan eipä sillä.. Ei tuo oikein minuun sopisikaan.. On ystäviä, muutamia hyviä sellaisia.. Ja on tullut uusia tuttavuuksia tämän vuoden aikana.. Ja hyviä sellaisia. Eikä ole takana kuin yksi suhde.. Josta siitäkin aikaa vuosia. Ja lapsia minulla ei, onneksi. Niin voi sanoa tässä tilanteessa.
Mietin viime yönä erään tyypin touhuja.. En oikein ymmärrä mitä hän sillä kaikella haki. Mut asia selvisi minulle joka tapauksessa.. Eikä siitä sen enempää.
Heippa näille palstoille, lopullisesti.. Elämä.. Se on tosiaankin muualla kuin jossain anonyymeillä keskustelupalstoilla.
(Ja on muuten ainoa viesti minulta tänne tänään.. Ja tähän loppuu minun kirjoittelu tänne muutenkin.)
:D
Tervetuloa takaisin kun taas kohta ihastut. Siis pian. :DD
Vaikka niin tapahtuisikin.. Jota en todellakaan usko. Niin ei minulla ole silloinkaan mitään asiaa tänne. Olen sitä mieltä et jos ihmiset ei pysty juttelemaan oikeassa elämässä niin silloin antaa olla. Ei se tänne kirjoittelu auta asiaa yhtään.
Joten hyvät jatkot..
7.44 kirjoitit: "Ja tähän loppuu minun kirjoittelu tänne muutenkin.".....ja jo 9.38 palasit. :DD
Welcome back....:DDDD