Dionessa luvataan että seurue pääsee taksikuitilla ilmaseksi,sisään,no eipä päästy. kusetusta.
Dione
dsfdfsfsdfds
728319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
näi on, narikka maksua peritään vaikka ei mitään jättäiskään, naurettavaa touhua siksi en sinne enää rahojani laitakkaan.
sitä kutsutaan palvelumaksuksi. taidat olla niitä punaniskoja, jotka ei ole liikkunut kuusamon tuppukylästä minnekkään isompien kaupunkien baareihin? ja taksikuitilla pääsee ILMAN SISÄÄNPÄÄSYÄ, eli palvelumaksu pitää silti maksaa.
Joka paikassa, jossa on poket, niin peritään ns. eteismaksu, se ei siis ole narikkamaksu, vaan pokefirman palkkaa siitä, että teillä on ravintolassa turvallisuustekijät. Tuskinpa sinäkään käyt töissä ilmaiseksi. Epäilen vahvasti, että harrastuksen vuoksi töissä käyt.
Jos sulla vittupää on rahat niin vähissä. ettei ole varaa maksaa pokelle järjestyksen ylläpidosta, niin ryyppää se yks paukku kotona, jossa voit vain arvostella vain itseäsi tai siellä olijoita tai ryyppää sitten kadulla oman onnesi nojassa kunnossa kuin kunnossa
eikä siellä olla koskaan kuultu sanaa asiakaspalvelu,on se kumma ku eivät saa ku teinejä töihin,ilmeisesti pärstäkertoimen mukaan nekin valittu. vaikka ei kyllä kukaan täysijärkinen ammattilainen tuollaiseen paikkaan menisikään missä ei oo töitäkään ku kaks iltaa viikossa ja huvittavinta että nämä nuoret luulee olevansa jotenki coolimpia kun ovat baarissa töissä,mutta kyllä se totuus tulee vuosien mittaan =)
Kuusamossahan on kautta aikojen vallinnut semmonen ajatusmalli, että baarityöntekijät on automaattisesti pikkusen parempaa porukkaa. Ns. paikkakunnan kermaa. Jepjep. Lähes kouluttamattomat blokkarit kattoo nokkavarttaan pitkin asiakkaita, jotka muuten heidänki palkkansa maksavat.
Ja tämä oli meininki myös muinaisen Fionan aikoina.
Tai sitten kaikki vaan kadehtivat heitä ja automaattisesti ajattelee niiden olevan. Ja kouluttamattomat blokkarit? Miten voi kouluttaa ihmisen kantamaan laseja ja tuoppeja? Pitäisikö heillä käydä ihan henk. kohtaisesti kaikki asiakkaat läpi, kysellä kuulumiset ja onko valitettavaa? En ole kertaakaan nähnyt blokkaria katsomassa asiakkaita nokkavartta pitkin. Ja en usko blokkariakaan miellyttävän se, että tuopit/lasit jätetään ihan minne sattuu ja ne menevät rikki. Kenen homma ne on sieltä lattialta siivota?
Otapa peili käteen ja mieti onko ittessä koskaan mitään vikaa, V i k a a, v i k a a a.
Vika nimttäin löytyy aina toisesta, ei ittessä tietenkään koskaan. O N niitä muitakin paikkoja, jossa on osa-aikaisia. Onko sinua muuten pyydetty kyseiseen paikkaan töihin Jospa kävit haastattelussa ja olit itse liian C O O L????????????????????
hoxhox blokkarit on niit jotka kerää lasit. baarimikko on se joka tekee juomat.
Kiitos ei. En halua "ansaita kermatasoani" mielistelemällä baarityöntekijöitä, vaan ajattelen mieluummin niin, että jos en asiallisella käytöksellä saa asiallista palvelua, niin käyn mieluummin muualla.
Mitä se "kermataso" muuten tarkoittaa? Liekö kuusamolaisilla joku aivan oma arvojärjestelmä, joka ei ihan kenelle tahansa avaudukaan?!
Ja mistä helevetistä ne urpot poket on sinne hommattu?
Varmaan sieltä sinun helvetistä. Eihän teitä muuten selvinpäin kestäisikään
Kuusamon Dionessa on ihan vitun kalju ja lyhyt portsari joka näyttää että olis jääny junan alle. Tämä kyseinen portsari tekee kaikkensa että et saisi olla sisällä baarissa. Kun se vitun kusipää katsoo papereitasi ovella, hän muistaa vittu kaikki tiedot, nimet ja naaman vaikka tulisit passilla sisään. Hän kusettaa sinua jos on kaverin paperit sanomalla että kyseisen ajokortin omistaja on serkkunsa ja tietää hänen olevansa sisällä. Vittu että olis moottorisahalle käyttöä taas saatanan kääpiö.
Vittuko eräät asiakkaat aina huutavat ja paikka on kylmä ku siperia konsanaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022416713606_uu.shtml
liekkö tän ravintelin poket??
Jep, nehän ne......
Oikeat ja koulutuetut portieerit ravintoloihin eikä mitään nappi-pelle-hormooneja jotka eivät osaa tervehetiä vaan jupisevat apinoiden kielellä jotain käsittämätöntä p..skaa.
Ei ollut ennen hämminkiä ku oli Hemminki :-)
Joo ei Kuusamolaisten portsarien toiminta saa täältäkään kiitosta. Laittakaas ravintoloitsijat ensin järjestysmies firma vaihtoon, niin voi alkaa asiakas virtakin taas liikkumaan. Muistakaa että ovimies on ravintolan ensimmäinen kontaktipinta ja siinä luodaan pohja sille tuleeko asiakas tyytyväisenä sisään vai pahoittaako jo mielensä porstuassa. Käytöstapa koulutus ja ylimielinen asenne pois!
Niinpä myös itseltä.
Samaa voi sanoa Veijonkin pokesta,VAIHTOON:((
voihan sitä menä itsekin peilin eteen ja tarkastela, kuka sieltä oikein sua katsoo. sinä itte vaiko joku muu, joka ei sitten kerrokaan sulle totuutta sulle vaan jollekin muulle ja on sulle:lääp. lääp
TOI ON KYLLÄ TOTTA. VITUTTAAKO SUA, KUN ET ITTE OLE PÄÄSSYT SINNE TÖIHIN. SE NARIKKA MAKSU ON POKEFIRMALLE, SIIS NIIDEN PALKKAA. ETHÄN SINÄKÄÄN KÄY TÖISSÄ, JOS KÄYT, ILMAN PALKKAA. JOSTAKIHAN SE RAHA ON REVITTÄVÄ. EI SE KUULE JÄÄ KAIKKI RAHA YRITTÄJÄLLE KÄTEEN, MITÄ SÄ MAKSAT, JOS OSTAT MUUTAMAN PAUKUN, KYLLÄ SIINÄ ON MONI VÄLIKÄSI OTTAMASSA KERMAT PÄÄLTÄ. ELI TARTTIS OPISKELLA SUOMEN YRITTÄJIEN MAKSUJA.
Tuon tasoista tekstiä syntyy vain pelle-hormooni-apinan tasoiselta järjestysmieheltä. Ei kovin mairittelevaa. Ihme ylipäätään että kaveri on kyennyt laittamaan kommentin kun yhteenlasku voi tuottaa suuria vaikeuksia.
Kuusamolaisille pitäis myydä uskoa baarissa eikä viinaa, sen verran vammasta porukkaa kuusamolaiset o!
T O S I O N. T O S I K A T E U S P A I S T A A M O N E N K I N N A A M A L T A.
Yrittäjähän ei toisten mielestä tee itse mitään. M UTTA OLETTEKO TULLEET AJATELLEEKSI, ETTÄ HÄN AINAKIN OMASSA YRITYKSESSÄÄN TYÖLLISTÄÄ MUUTAMAN TYÖNTEKIJÄN JA , MIETTIKÄÄPÄ KUINKA MONTA TYÖNTEKIJÄÄ KOKO SUOMEN MAASSA VÄLILLISESTI. YRITTÄJÄ TILAA JUOMAT, TARVITAAN SIIS JUOMAN VALMISTAJIA, PAKKAAJIA, KULJETUKSIA YM. YM. YM. EIKÖ TÄMÄ, JOS MIKÄ OLE MYÖS TYÖNTEMEMISTÄ, ETTÄ JOKU EES VIITSII PERUSTAA YRITYKSEN..
Dionen henkilökunta on todella pepusta. Todella huonoa asiakaspalvelua. Vielä kun paikkaa johtaa vissiin just rinnat kasvattanu likka.. :D ei jummi.
Hei kamoon, ei kaikki voi johtua ainoastaan siitä, että asiakaspalvelu on huonoa.
En odota sen kummempaa asiakaspalvelua ja pirteitä baarimikkoja/blokkareita, jos asiakkaat vittuilee, asiakkaat vislaavat tiskillä (joka mielestäni on aivan täysin turhaa, sillä baarimikot kiertää tiettyä kierrosta eikä jouda katselemaan kuka tuli ketäkin aikaisemmin tilaamaan), löytyy asiakkaita jotka ei vaan yksinkertaisesti tajua selkeää suomea, asiakkaat elävät kuin sikalassa yms. Menkää itse sinne ja olkaa aina hymy perseessä ja yrittäkää olla ystävällinen tälle, joka on jonottanut jo pari minuuttia eikä siltikään osaa sanoa kohdalle tullessaan, minkä juoman hän haluaisikaan.
Tuo portsari juttu pitää osittain paikkansa, sillä eihän siellä joillain pokeilla edes kiinnosta mikään ympärillä tapahtuva.
Jos tämä paikka niin paljon vituttaa, niin eihän siellä tarvitse käydä. Kumminkin Dione on suosituin paikka Kuusamossa, vaikka täällä sitä paskaksi sanotaan. Säälittävää, jopa Suomi24:lta.
Kävin jo myllyttää ne poket !!! Kinuski haisi
Hyvä!
Kenet niistä? :DD
Meinas eilen revetä perse,siis joku 16v näkönen 60 kg näkönen heilu siellä järkkärin paita päällä XD
Jostainhan se on pokellaki alotettava :)
Asiakaspalveluun voi vaikuttaa itsekin. Toivottakaa hyvää iltaa niin harva siinä on tuppisuuna. Jos maksut häiritsee, pitäiskö juoda kotona? Täällä on kyllä joitain jotka ymmärtävät narikkamaksun mutta se koskee kaikkia. Hyvin harvassa baarissa pääse ilman narikkaa vaikkei jätä mitään; muutenhan kesällä poken palkka olisi revittävä muualta kuten esim juomien hinnoista.
Kyllähä nuo keskenkasvuiset, proteiinipirtelöillä pumpatut piipittäjä-portsarit vähän naurattaa. Auktoriteetti puuttuu ja ei se paita jossa lukee: "JÄRJESTYKSENVALVOJA" paljon kunnioitusta herätä.
Varsinkin kun tuntee näitä Kuusamon "laadukkaita" baarikärpäsiä, joilla ei ole käytöstapoja. Eivät myöskään osaa kunnioittaaa toisten tekemää työtä.
Portsari on automaattisesti homorunkku jos tulee ilmoittamaan häiriökäyttäytymisestä, tai heivaa ravintolasta ulos. =)
Pakko sanoa ovimies hommia tehneenä ihmisenä että ei se tosiaan mitään helppoa ole. Hymyilet asiakkaille ja toivotat tervetulleeksi iltaa viettämään, sitten menee 10min niin kyseinen asiakas huutaa ympäripäissään ja vetää tuopilla toista naamaan. Yritäppä sitten siinä taputtaa että "älähän oskari olematon hermoile" :D Ovimies vaikuttaa toki siihen ravintolan ensivaikutelmaan, mutta ne asiakkaat ja heidän käytös on myös toooodella iso tekijä siinä koko illanvietossa.. Tuohon proteiini kommenttiin pakko tuumata vielä että, toki monet portsarit ovat iso kokoisia ja se on heillekki ongelma sen suhteen että aina joku porukan kovis haluaa haastaa kaikkein isoimman poken, sitten suututaan ku lennetään pihalle.
En oo onneksi ollu kuusamossa pokena mutta muualla ainakin on pärjänny ku ollut lupposia asiakkaita ja itelläki hyvä fiilis :D
^ lo xd millo oot nähny hymyilevän poken? xD
mikä vittu sua riiva.Mene sitten Rukalle ja vertaa hintoja!!!!!! Rahavaje????
Onko se ravintolan vika Kuusamon keskustassa!?!?!
Tosi on. Ei se raha yksin yrittäjälle jää. Siinä on heti vakuutusyhtiöt. verottaja, cramex, teosto ym. käsi pitkällä ottamassa viimeisen päälle. Täytyy myös muistaa työntekijöiden palkat, vesi-, sähkö-, korjausmaksut, siivous, lämmitys, ilmastointi, raaka-aineet. Miettikääpä oikeasti: yrittäjä maksaa työntekijän palkan: yrittäjä maksaa työntekijän palkasta joka kuukausi noin 22 % työntekijän eläkemaksua, sen lisäksi työttömyysvakuutusmaksua, ryhmähenhivakutusta, tapaturmavakuutusmaksua.
Mihin ne yksityisyrittäjiltä perityt Työntekijälle maksetut eläkevakuutukset menevät, kun nykyinen hallitus ilmoittaa, ettei ole varaa maksaa eläkkeitä, kun rahaa ei eläkekassassa ole. O nkohan yhteiskunnassa jotain m ä t ä ä ?!?1
http://www.youtube.com/watch?v=rXjoaUC668A
tosiaan katsokaa peiliin ennenkuin haukutte järkkäreitä,taitaa itsessä olla vikaa.
Hohohohhooo, Viime vkloppuna painittiin terassilla siinä vierestä katsoin kun kaverit pyörii lattialla ja järkkäri seisoo vieressä kädet taskussa ja yritti jotain sanoa mistä en itse saanut vittuakaan selvää, jotain otetta tohon hommaa tai pitkälti ootta kusessa.
Oikein puljun sivuilla mainitaan että
"Viihdy Jumalattaren seurassa
Aina iloiset ja aurinkoiset ammattilaisemme ottavat sinut vastaan iloisesti hymyillen ja toivottavat mukavaa yötä kun poistut. Meillä sinä olet tärkein."
Totuus on aivan toista....
Pitäis lukea:" Viihdy iloisten ja ryvettyneiden pultsarien seurassa. Aina räkäkännissä örveltävät juntit ottavat sinut vastaan iloisesti turpaan lyöden ja toivottavat hyvää matkaa perseeseen, ennen kun itse poistuvat putkaan. Meille Sinä olet ilmaa! "
Aivan totta! Eipä siellä ole kyllä palvelua saanut, ei edes tehdä juomia mitä asiakas toivoo, toteavat että ei ole eikä tehdä. Sitten Oulun dionesta olevat tytöt (melko varmasti olivat sieltä) sanoivat että jos ei ole, niin tehdään ILMAN MUUTA. että silleen..... Sitten on kysytty tiskiltä mitä otetaan, kerrotaan mitä halutaan juoda. No, siinä vaiheessa sitten tiskiltä häivytään... Sitten seuraava työntekijä tulee kysymään tilausta, niin kerrotaan että tilaus on jo otettu, mutta tekijä häipyi..... Sitten kerrottiin, että ei kannata kahta kertaa toivoa juotavaa, kun sen joutuu myös kaksi kertaa maksamaan. Elikkä ERITTÄIN HYVÄÄ PALVELUA!
Loppuu ovi-apinoidenkin kulta-aika :-) http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013123117883530_uu.shtml
Miten muuten tässä kävi. Totta nyt järjestyksenvalvojan oikeudet otettiin kaverilta pois? Melkosta toimintaa. Kierrän kyseisen paikan kaukaa!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022416713606_uu.shtml
Ne proteiinipirtelöpojjaat on iha idioottei minusta... ei voi muuta sanoa et paikan taso on kuin navetta :D
Oulun dione on varmasti aivan samallainen paskaläävä kuin tämä...q
Eihän paskaläävään ole kukaan sua pakottanut.
Mene sinne hienostopaikkaan isoine rahapusseinesi
pakko muuten sanoa et dionessa taidetaan muuten harrastaa myös sitä et pilkataan vainajia, erään tsunami biisin edellä sanotaan "terveisiä sirkesalolta" joka on mielestäni todella mautonta!.
NO Mutta ei pidä unohtaa sitä tärkeintä myydäänkö dionessa absinttia?
Sehän sen paikan laadun ratkaisee
Viime syksynä oli TEFLON BROTHERS tulossa keikalle Dioneen.
Oli keikkalistallla esiintymispäivä jne.
Miksi ne ei sitten tullu? Lato ei vissii viehättäny?
Iha basga baigga xDDDFDf vidun homot
ihan perseestä.. henkilökunta varastaa hävinneitä tavaroita
lol. ei varasta. ite hukkaat ne minne sattuu😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
mistä vitusta ne työntekijät on sinne valittu?
Ketä siel on ees nykysin töissä
kyllä sieltä se piripään näköinen pomo on lähteny onneks.
Kukas siellä Dionessa on joulun kunniaksi pistäny ranttaliksi?
https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201712262200627872_u0.shtml Koillismaalla joulun riemua ja rauhaa
Nauran perseeni irti näille typerille ihmisille :D Kuinka yksi pikku baari voi mennä niin pahasti kaikilla tunteisiin.
Portsarit vaihtoon
p.k
Baarin toiminta loppuu 1.8.2018.
Ai loppuu vai🤔🤔hyvin näytti viikonloppuna olevan auki ja hyvin näytti olevan porukkaa myös👍
Joko se loppuu vaa mitä nämä puheet on?
Poket sais mennä vaihtoon, Lyhyt ruskea tukkainen poke sais lentää vittuun sieltä. Erittäin kusipäistä käyttäytymistä häneltä ilman mitään syytä.
Dione on paska paikka
Miksi sitten käyt siellä? 🤭🤣🤣🤣
Dione oli homojen ja slaavilaisten homopelimiesten paikka.
Onneksi ei joudu enään tuollakaan käymään ku aukesi se QUPLA.Oli pikkasen tasokkaampi paikka kuin lato 😂
Vittu todella tasokas.😂😂😂🤮Taso samaa kastia kuin sun kirjotukset, ryssäki tarjoo parempaa räkälää
Lindemannitko siellä räksyttää, teitähän ei sinne päästetä ees sisälle, ku ootte niin huonosti käyttäytyviä räksyttääjiä.
Dione on lopettanut 19.7.2019.
Nosto