Nyt saattaa olla mahdollista, että yksi ikiselibaatissa elänyt ihminen voisi aloittaa seksielämän toisen ihmisen kanssa. Mitä seksistä ja seksuaaliterveydestä tulisi tietää ja miten pitäisi valmistautua? Siis käytännön asioita, enkä nyt kysy mitään asento-ohjeita.
Mitä tulee tietää?
kohta ohi?
7142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä kait omista toiveista ja kuvitelmista pitää tai voisi keskustella.
Jos toinen on kokeneempi niin hän sitten voi kertoa omia kokemuksiaan ja valmiuksiaan olla mukana kokemattomamman ajatusten toteuttamisessa.
Vaikak toinen on kokematon, niin kyllä silti pitää ottaa huomioon sen kokeneemman ihmisen kokemukset.
Taitaa vaan olla vielä se, että aloittajalla ei ole edes sitä kumppania vielä?
Mut sen tiedän, että vaikka kuin olis omia ei koskaa asioita, nii aina ne tapahtuu... Paras oli se, että ihminen sanoo toiselle ettei sit ala sekstaan, ja kuitenkin parin tunnin päästä mieli oli eri hänen aloitteestaan ja seurvaavana päivänä puhelimessa sai kuulla, että se asia oli mielessä jo paria päivää aiemmin.
Jos kyseessä ei ole itsepetos niin sitten joku peli.
Alkuvaiheessa ainakin ensin orgasmi naiselle, sitten miehelle.
Jos naisen orgasmi ei onnistu, kokeillaan uudelleen joku toinen päivä.
Riittävän pitkä esileikki on avain onnistuneeseen seksiin. Kokeneilla ja kokemattomilla. Asentoja ja teknistä puolta turha miettiä liikaa, keskittyy vain nautiskelemaan läheisyydestä ja antamaan nautintoa kosketuksin. Antaa luonnon hoitaa loput, kyllä se kalu kolonsa löytää lopulta ja iloinen mieli pitää tilanteen rentona.
Ehkäisy kuntoon eli siis kondomi, niin ei tarvitse taudeista tai raskaaksitulosta kantaa huolta.
Kiitos vastauksesta. Taudit ja tuo ehkäisy vähän mietityttävät tosiaan, mutta kondomilla kai onnistuu.
Naisille vinkkinä voisin sanoa että avoimin mielin seksileikkeihin ja pääsia että osaa puhua seksistä vaivautumatta miehelle. Lisäksi kannattaa panostaa omaan saamiseensä ensisijaisesti niin ei sitten tarvi kärvistellä.
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2012121716463629_se.shtml