Olen tyhjiössä. Kuolleessa maailmassa. Ei vihaa eikä rakkautta. Katse etsii elonmerkkejä peilin kautta, tutkii elottomia silmiä jotka tuijottavat sirpaleista kuvaani. Olen jo mennyt, sielun peili on pölyinen; harmaus ei mitään heijasta. Musta sydän hakkaa liikkumatta, Kuihtunut on elämäni lampi. Kyynelille uusia kanavia kaivavat kasvoillani madot, jotka ikuisuuteen saattavat. Menneisyyteni, totinen ihmisen irvikuva, on nyt kasvotusten kanssani. Avuttomana, rikkoutuneen lasin takana. Kylmä teräs nyt suutele lihaa, terä kulkee ja nuolee syviä haavoja. Kehoni itkee, tunteetonta itkua. Ei kyyneliä, vain verta. Askel askeleelta kuljen yhä syvemmälle pimeyteeni. Alastomana ja haavoittuvana, ikuisuuksiin laajenevassa ajassa, tässä valtavassa tyhjyydessä, odotan kunnes lakkaan olemasta. Voiko tämä pilalle raadeltu liha todellakin olla Jumalan ruma kuva? Haluan herätä ja olla taas onnellinen lapsi. Haluan herätä. -Nevil- 18.12.2012
Synkin runoni ikinä, inspiraationa tyhjyys ja kuolema
Nevil
0115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.