Joulupuurosatu osa 1 (ei pienille lapsille)

Olipa kerran rauhaisassa paikassa pieni Keijujen kylä. Kylää ympäröi luonnon muovaama suojavalli kolmelta sivustalta, yhden sivun suojana oli luonnonkaunis ja puhdas joki. Keijuperheet asuivat kylässään omassa rauhassaan ja puuhailivat omia askareitaan auttaen toisiaan .Joskus joku Keijuperhe muutti kylästä pois, mutta tilalle muutti pian ihmisperhe ja pian hekin muuttuivat Keijuperheeksi. Joen varrella oli luonnonkaunis rantakaistale jossa kasvoi kauniita kukkia ja viihtyisiä puita, joka oli Keijuperheiden yhteisomistuksessa. Josta he saattoivat lähteä kauniina kesäpäivinä tekemään joelle retkiä.
Mutta olipa tuon rantakaistaleen läheisyyteen päässyt huomaamatta muuttamaan oikea menninkäisten perhe. Ja piankos menninkäisvaari alkoi kauhealla karjunnalla ajamaan Keijuja rantakaistaleelta pois, Keijut pahoittivat mielensä, mutta eivät tunnistaneet vaaria menninkäiseksi koska eivät olleet sellaista koskaan nähneet. Keijut olivat ihmeissään asiasta, koska tällaista ei ollut koskaan sattunut, eivätkä he osanneet tehdä asian hyväksi mitään. Keijut kävivät kuin vaivihkaa rantakaistaleella, mutta aina kun menninkäisvaari näki jonkun Keijun rantakaistaleella hän ajoi Keijun pois hirveän huudon saattelemana.
Sittenpä menninkäisperhe rupesi laskemaan likavetensä tuohon rantaan, ja alueelle rupesi kasvamaan piikkipensaita ja myrkkykasveja. Siitä huolimatta Keijut kävivät rannassa kun siihen tilaisuus tuli ja myös Keijulapset halusivat käydä uimassa siellä. Mutta kun Keijulapset olivat menossa uimaan, ryntäsivät menninkäisten lapset Keijulasten päälle repien heitä hiuksista hirveästi huutaen, Keijulasten ei auttanut muuta kuin juosta pahoja menninkäislapsia pakoon.
Näin jatkui vuosia, sittenpä ilkeä menninkäisperhe halusi koko rantakaistaleen itselleen, vaatien sitä Luontoäidiltä, mutta ei Luontoäiti sitä menninkäisperheelle antanut, menninkäisperhe suuttui entistä enemmän, vaatien rantakaistaletta omakseen itse UkkoYliJumalalta, mutta ei UkkoYliJumalakaan sitä ilkeälle menninkäisperheelle antanut. Tästäkös ilkeä menninkäisperhe suuttui entistä enemmän, olihan siinä monet kengänpohjat ja housut kuluneet Luontoäidin ja UkkoYliJumalan luona kulkiessa ja vielä joutuessaan maksamaan kulut jotka olivat tullet Keijujen matkatessa Luontoäidin ja YkkoYliJumala kuultavana asiassa.
Siinäpä pihisi ja puhisi ilkeä menninkäisperhe kiukussaan, ärjyen ja karjuen Keijuperheille, antoipa Luontoäiti jonkinlaisen rangaistuksenkin menninkäisvaarille kun liiaksi pihisi ja puhisi.
Keksipäs tuo paha menninkäisvaari rakentaa rantaan pumppuaseman joka pumppasi nyt jo vähän pilaantunutta jokivettä menninkäistalon sisälle ties mihin tarkoitukseen.
Meni taas kesä ja talvi ja useampikin, niin rupesikos tuo ilkeä menninkäisperhe kertomaan isoon ihmiskylään itse keksimiään juttuja, että Keijut tekevät näin ja noin ja Keijuilla on semmoista ja tämmöistä. Ja kaikki tuo vain jotta siitä olisi Keijuille harmia, niin kuin siitä olikin, ison ihmiskylän päälliköiden tullessa tutkimaan ja tarkastelemaan Keijujen kylää.