Itku- ja ahdistuskohtaukset, epävakaa mieli

Kaipaisin tukea ihmisiltä, jotka ehkä ovat kokeneet jotain samaa. Pääsen aloittamaan yksityisen psykoterapian tammikuussa, joten apua on jo tulossa, mutta vertaistuki olisi silti hienoa.

Olen 23-vuotias ja saan satunnaisesti hillittömiä ahdistus- ja itkukohtauksia, joiden aikana ajattelen itsetuhoisesti, en näe mitään valoa tulevaisuudessa ja pystyn vai itkemään hysteerisesti niin, että on jopa vaikea hengittää kun itku on niin voimakasta. Usein kohtaukset tulevat iltaisin, kun on pakko pysähtyä ja rauhouttua nukkumaan, kaikki ajatukset, kysymykset yms. puskevat päälle. Kohtaukset ovat kauheita ja tunnetilani vaihtelevat säälistä suruun ja raivoon. Mieheni joutuu kestämään tämän kaiken ja on sanonut, että kuuluisin jonnekin neljän seinän sisälle, kun en osaa hillitä itseäni. Kuitenkin kun kohtauksia ei ole, olen iloinen ja pirteä ja minulla on paljon energiaatehdä asioita. Kohtausten jälkeen voin kuitenkin olla muutaman päivän itkuinen ja masentunut.

Lisäksi muinakin aikoina mieliala vaihtelee. Voin olla saman päivän aikana monta kertaa iloinen, surullinen, toivoton.. Joskus saan hillittämiä virtapiikkejä ja suunnittelen hirveästi erilaisia projekteja ja otan itselleni kauheasti työsarkaa ja tuntuu, että unentarvekin poistuu kokonaan. Kun sitten virtapiikki häipyy, olen aivan uuvuksissa kaiken sen työmäärän alla. Kaikki tämä voi tapahtua kuukauden, viikon tai jopa yhden päivän sisällä.

Lääkärit ovat tähn mennessä sanoneet vain, että minulla on masennus, mutta tuntuu ettei tämä voi olla pelkkää masennusta.
76713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tsemppiä sinulle siihen asti kun terapiaan pääset. Sinulla on sentään mies, ettet pelkkien seinien sisällä ahdistuksiasi koe.

Äänestä
  • Niin, paitsi että mies ei ole millään tavalla tukena, koska ei jaksa enää kuunnella. Jos kohtaus tulee illalla nukkumaan mennessä, mies menee automaattisesti toiseen huoneeseen nukkumaan. En syyttele, haluaisinpa itsekin päästä etäälle kohtauksistani :(

    Äänestä

Hmm. Mistä tämä itku kohtaus tulee, mitkä ajatukset saa sut itkemään?Onko käsittelemättömiä asioita tai jokin trauma takana?? Miksi olet onneton?

Olen itse samanmoinen, nykyään aika harvoin on itku kohtauksia, mutta niitä on. olen ihan surun murtama ja ahdistunut.. Vaikka en itkisikään huomaan sen kun pulssi kiihtyy ja olo muuttuu surkeaksi, olo on että "tekisi mieli itkeä" mutta en välttämättä aina itke..

Itse oon kokenut trauman jos toisenkin ja koen jostain asioista etten koskaan voi olla onnellinen.. Puoliskoni tietää näistä asioista, mutta hälle ne on ok, minua itseäni taas haittaavat hirveästi, en pääse asioista yli enkä ympäri.... :(

Pystyisin töihin, mutta en kuitenkaan täyspäiväisesti koe pystyväni...

En myöskään koe olevani masentunt, mutta ehkä olenkin. Olen 5 vuotta käynyt psykologilla, nyt en enää moneen vuoteen.. Enkä koe ette semmoine auttaisi, en usko että MIKÄÄN AUTTAA...

Kai tää loppujen lopuks on jotain... masennusta:D / normaalia elämää..
Yleisesti ottaen olen toimintäkykyinen ja iloinen.

Äänestä
  • En tiedä mistä johtuvat. En ainakaan muista mitään traumaa, kaikki on mielestäni menneisyydessä ollut hyvin. Tuntuu, että syy suruuni on vain se, etten kestä elää itseni kanssa. Jokainen kohtaus vain lisää tätä tunnetta.

    Huono itsetunto minulla on johtuen siitä, että jäin koulussa aina hieman ulkopuoliseksi ja nykyäänkin minulla on vain kavereita (joita näen esim. koulussa, en vapaa-ajalla koskaan) eikä lainkaan ystäviä (yksinkin riittäisi) ja koen itseni monesti erittäin yksinäiseksi.

    Äänestä

  • hukassa3 kirjoitti:

    En tiedä mistä johtuvat. En ainakaan muista mitään traumaa, kaikki on mielestäni menneisyydessä ollut hyvin. Tuntuu, että syy suruuni on vain se, etten kestä elää itseni kanssa. Jokainen kohtaus vain lisää tätä tunnetta.

    Huono itsetunto minulla on johtuen siitä, että jäin koulussa aina hieman ulkopuoliseksi ja nykyäänkin minulla on vain kavereita (joita näen esim. koulussa, en vapaa-ajalla koskaan) eikä lainkaan ystäviä (yksinkin riittäisi) ja koen itseni monesti erittäin yksinäiseksi.

    Minä ajattelen, että ne ovat jonkinlaisia kasvukipuja. Minulla on samanlaisia ja usein ne liittyvät kipeään äitisuhteeseen ja katkeruuteen elämän tapahtumista. Uskon, että tällaiset mielen hajoamisen hetket murentavat käsityksiä ja tekevät tilaa uudelle, uusille ajatustavoille.
    Minunkin mieheni on väsynyt näihin kohtauksiin ja pelkää minun joutuvan psykoosiin. Kuitenkin pikku hiljaa kasaan itseni ja menee taas hyvin. Yritä ajatella positiivisesti ja ottaa nämä kohtaukset osana muutosta ja kehitystä.

    Äänestä

joku lievär bipolaari? Syklotymiaksi sitä vissiin kutsutaan. Mulla on vähän tuota samaa. En kylläkään saa itkukohtauksia vaan vihakohtauksia, jolloin saat bannit keskustelepalstoille tai sitten ajattelen ihan kummia. Virtapiikkejä mulla ei ole ollut vähään aikaan. Yksi psykologi ehdotti tuota syklotymiaa tai rajatilaa.

Äänestä

Kaksisuuntainen mielialahäiriö..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukassa3 kirjoitti:

Kaipaisin tukea ihmisiltä, jotka ehkä ovat kokeneet jotain samaa. Pääsen aloittamaan yksityisen psykoterapian tammikuussa, joten apua on jo tulossa, mutta vertaistuki olisi silti hienoa.

Olen 23-vuotias ja saan satunnaisesti hillittömiä ahdistus- ja itkukohtauksia, joiden aikana ajattelen itsetuhoisesti, en näe mitään valoa tulevaisuudessa ja pystyn vai itkemään hysteerisesti niin, että on jopa vaikea hengittää kun itku on niin voimakasta. Usein kohtaukset tulevat iltaisin, kun on pakko pysähtyä ja rauhouttua nukkumaan, kaikki ajatukset, kysymykset yms. puskevat päälle. Kohtaukset ovat kauheita ja tunnetilani vaihtelevat säälistä suruun ja raivoon. Mieheni joutuu kestämään tämän kaiken ja on sanonut, että kuuluisin jonnekin neljän seinän sisälle, kun en osaa hillitä itseäni. Kuitenkin kun kohtauksia ei ole, olen iloinen ja pirteä ja minulla on paljon energiaatehdä asioita. Kohtausten jälkeen voin kuitenkin olla muutaman päivän itkuinen ja masentunut.

Lisäksi muinakin aikoina mieliala vaihtelee. Voin olla saman päivän aikana monta kertaa iloinen, surullinen, toivoton.. Joskus saan hillittämiä virtapiikkejä ja suunnittelen hirveästi erilaisia projekteja ja otan itselleni kauheasti työsarkaa ja tuntuu, että unentarvekin poistuu kokonaan. Kun sitten virtapiikki häipyy, olen aivan uuvuksissa kaiken sen työmäärän alla. Kaikki tämä voi tapahtua kuukauden, viikon tai jopa yhden päivän sisällä.

Lääkärit ovat tähn mennessä sanoneet vain, että minulla on masennus, mutta tuntuu ettei tämä voi olla pelkkää masennusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu