En tiennyt, kuinka olisin osuvasti tämän otsikoinut, mutta kärsin jonkinnäköisestä "uusintafobiasta". En kestä samojen asioiden kokemista uudelleen, vaan tuskastun kohtuuttomasti.
Kyllästyn esimerkiksi muutamassa päivässä työmatkaani niin, että saan matkaan lähtiessäni hillittömän ahdistuskohtauksen. Keksin uusia reittejä, kunnes uusien keksiminen on enää mahdotonta ja sen jälkeen alan haaveilla työpaikan vaihtamisesta. Tuskastuminen koskee jostain syystä erityisesti kävelyä, jolloin ehtii tuijotella samat katukiven halkeamat ja näyteikkunat lävitse.
En myöskään kestä television uusintoja, vaan tuntuu kuin ratkeaisin sisäisestä raivosta. Tunnen suunnatonta paikoilleen juuttumisen tunnetta, kun osaan ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös töissä koen ahdistusta samojen asioiden tekemisestä ja mietin jo kotona ennen työpäivää, etten voi tänään tehdä sitä tai tätä tai sekoan. Kuitenkin teen sen ja ihmettelen, miksi se ajatuksena oli niin hirveä. Samoin usein työmatkalla unohdun ennen pitkää ajatuksiini enkä loppumatkasta koekaan ahdistusta.
Teen myös sellaista, että suunnittelen valmiiksi, miten voisin tehdä rutiininomaiset asiat erilailla, eri järjestyksessä tai uudella tavalla. Toistaiseksi tämä ei häiritse elämääni eikä kukaan ulkopuolinen huomaa mitään erityistä. Avomieheni on saanut tietenkin tottua tuskaisiin kommentteihini reiteistä ja ohjelmista, mutta pitänee tätä vain vaihtelunhaluna. Sisäiset tunnot kun eivät - onneksi - näy ulospäin.
Onko kukaan kokenut tällaista? En siis tarkoita kyllästymistä vaan sairaalloista ahdistuksentunnetta, kun asiat toistuvat samanlaisina. En ole luonteeltani mitenkään menevä enkä edes erityisen vaihtelunhaluinen, joten siihen tämä ei voi liittyä. Kärsin kutakuinkin kroonisesta masennuksesta - voiko tämä olla sen oire vai voiko tällainen fobia olla olemassa..?!
Kyllästyn esimerkiksi muutamassa päivässä työmatkaani niin, että saan matkaan lähtiessäni hillittömän ahdistuskohtauksen. Keksin uusia reittejä, kunnes uusien keksiminen on enää mahdotonta ja sen jälkeen alan haaveilla työpaikan vaihtamisesta. Tuskastuminen koskee jostain syystä erityisesti kävelyä, jolloin ehtii tuijotella samat katukiven halkeamat ja näyteikkunat lävitse.
En myöskään kestä television uusintoja, vaan tuntuu kuin ratkeaisin sisäisestä raivosta. Tunnen suunnatonta paikoilleen juuttumisen tunnetta, kun osaan ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös töissä koen ahdistusta samojen asioiden tekemisestä ja mietin jo kotona ennen työpäivää, etten voi tänään tehdä sitä tai tätä tai sekoan. Kuitenkin teen sen ja ihmettelen, miksi se ajatuksena oli niin hirveä. Samoin usein työmatkalla unohdun ennen pitkää ajatuksiini enkä loppumatkasta koekaan ahdistusta.
Teen myös sellaista, että suunnittelen valmiiksi, miten voisin tehdä rutiininomaiset asiat erilailla, eri järjestyksessä tai uudella tavalla. Toistaiseksi tämä ei häiritse elämääni eikä kukaan ulkopuolinen huomaa mitään erityistä. Avomieheni on saanut tietenkin tottua tuskaisiin kommentteihini reiteistä ja ohjelmista, mutta pitänee tätä vain vaihtelunhaluna. Sisäiset tunnot kun eivät - onneksi - näy ulospäin.
Onko kukaan kokenut tällaista? En siis tarkoita kyllästymistä vaan sairaalloista ahdistuksentunnetta, kun asiat toistuvat samanlaisina. En ole luonteeltani mitenkään menevä enkä edes erityisen vaihtelunhaluinen, joten siihen tämä ei voi liittyä. Kärsin kutakuinkin kroonisesta masennuksesta - voiko tämä olla sen oire vai voiko tällainen fobia olla olemassa..?!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko kuullut pakkoajatuksista mitä ne ovat? Siis vähän kuulostaa sinnepäin nuo sinun ajatukset, tai on vaan masennusta. Netistä löytyy tietoa myös. En tunne sinua, mutta jos ajatukset jää jumiin ja pyörii mielessä niin ainakin pakkoajatukset ovat niitä. Ne ovat tyypillisiä juuri masennuksesta kärsivillä.
Joskus on pakko toistaa joku asia, mitä tekee, kulkea samaa reittiä töihin tai jotain tapahtuu, mutta myös voi olla pakonomaista välttelyä jostain asiasta esim. ei voi mennä tietystä paikasta ohi. Tiedän vaan omasta kokemuksesta, en ole mikään alan ammattilainen, mutta olen pakkoajatuksista kärsinyt. Tunsin itseni ahdistuneeksi, enkä tiennyt niiden olevan sellaisia pakkoajatuksia.