En tiennyt, kuinka olisin osuvasti tämän otsikoinut, mutta kärsin jonkinnäköisestä "uusintafobiasta". En kestä samojen asioiden kokemista uudelleen, vaan tuskastun kohtuuttomasti.
Kyllästyn esimerkiksi muutamassa päivässä työmatkaani niin, että saan matkaan lähtiessäni hillittömän ahdistuskohtauksen. Keksin uusia reittejä, kunnes uusien keksiminen on enää mahdotonta ja sen jälkeen alan haaveilla työpaikan vaihtamisesta. Tuskastuminen koskee jostain syystä erityisesti kävelyä, jolloin ehtii tuijotella samat katukiven halkeamat ja näyteikkunat lävitse.
En myöskään kestä television uusintoja, vaan tuntuu kuin ratkeaisin sisäisestä raivosta. Tunnen suunnatonta paikoilleen juuttumisen tunnetta, kun osaan ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös töissä koen ahdistusta samojen asioiden tekemisestä ja mietin jo kotona ennen työpäivää, etten voi tänään tehdä sitä tai tätä tai sekoan. Kuitenkin teen sen ja ihmettelen, miksi se ajatuksena oli niin hirveä. Samoin usein työmatkalla unohdun ennen pitkää ajatuksiini enkä loppumatkasta koekaan ahdistusta.
Teen myös sellaista, että suunnittelen valmiiksi, miten voisin tehdä rutiininomaiset asiat erilailla, eri järjestyksessä tai uudella tavalla. Toistaiseksi tämä ei häiritse elämääni eikä kukaan ulkopuolinen huomaa mitään erityistä. Avomieheni on saanut tietenkin tottua tuskaisiin kommentteihini reiteistä ja ohjelmista, mutta pitänee tätä vain vaihtelunhaluna. Sisäiset tunnot kun eivät - onneksi - näy ulospäin.
Onko kukaan kokenut tällaista? En siis tarkoita kyllästymistä vaan sairaalloista ahdistuksentunnetta, kun asiat toistuvat samanlaisina. En ole luonteeltani mitenkään menevä enkä edes erityisen vaihtelunhaluinen, joten siihen tämä ei voi liittyä. Kärsin kutakuinkin kroonisesta masennuksesta - voiko tämä olla sen oire vai voiko tällainen fobia olla olemassa..?!
Toistamisen ahdistavuus
1
296
Vastaukset
- voikukka
Oletko kuullut pakkoajatuksista mitä ne ovat? Siis vähän kuulostaa sinnepäin nuo sinun ajatukset, tai on vaan masennusta. Netistä löytyy tietoa myös. En tunne sinua, mutta jos ajatukset jää jumiin ja pyörii mielessä niin ainakin pakkoajatukset ovat niitä. Ne ovat tyypillisiä juuri masennuksesta kärsivillä.
Joskus on pakko toistaa joku asia, mitä tekee, kulkea samaa reittiä töihin tai jotain tapahtuu, mutta myös voi olla pakonomaista välttelyä jostain asiasta esim. ei voi mennä tietystä paikasta ohi. Tiedän vaan omasta kokemuksesta, en ole mikään alan ammattilainen, mutta olen pakkoajatuksista kärsinyt. Tunsin itseni ahdistuneeksi, enkä tiennyt niiden olevan sellaisia pakkoajatuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748