Naapurikaupungissa nostettiin meteli kun postin meinaavat lakkauttaa.Kaupunginjohtajaa myöten ovat asialla jotta palvelu ja työpaikat saataisiin pidettyä paikkakunnalla.Mitä lie meidän kaupungin edustajat yrittäneet tehdä asian eteen kun täältä oli postipalvelu katoamassa......????Vai tekivätkö yhtikäs mittään.....
Naapurissa
postimies soittaa
4143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eivät tainneet tehdä. Kiinnitin itekin huomiota asiaan. Pontevasti on Saatsi asiaa ajanut ja julkisuuteen asiansa kanssa tullut. Lieksa luovuttaa liian herkästi.
Aina on ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Tällä pastalla on otettu kaikki kaupungin työntekijät jatkuvan nälvinnän koteeksi. Jos he tulevat jossain asiassa näkyvästi esille se on väärin, jos eivät sekin on aina väärin.
Syy miksi negatiivista palautetta satelee voi olla se että "sutta ja sekundaa" on tullut liikaa. Asioita ja eri vaihtoehtoja ei ole osattu miettiä pitemmän päälle ja mikä tärkein, kantaväestö on unohtunut oman ideologian toteuttamishuumassa.
Nurmes on ymmärtänyt että kaupungin todellinen voimavara on sen asukkaat.
Liian demaripainotteinen politiikka ja omien intressien edunvalvonta ollut tärkeämpää kuin kantaväestön todelliset tarpeet. En ihmettele että kansa on tyytymätöntä. Työpaikkojenkin luominen Lieksassa on tyyliin tonttulakki päähän ja kylille että kaupungin rahoja säästyy. Siinäpä naurussa pitelemistä toispaikkakuntalaisilla virkamiehillä.