Miten voi päästä eroon lähes koko elämän mittaisesta häpeästä?
Jouduin lapsuudessani seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi jota kesti murrosikään saakka. ikinä en ehtinyt edes kasvaa naiseudestaan onnelliseksi naiseksi. Kyllä,olen käynyt pitkät terapiat. Olen myös kohdannut hyväksikäyttäjäni aikuisena ja saanut ns. oikeutta.
mutta yhä vielä olen jatkuvasti uupunut. Jonkin isomman vastoinkäymisen tullen trauma aktivoituu ja joudun painimaan vaikeiden tunteitten kanssa loputonta ahdistavaa kehää. Olen viime aikoina tunnistanut toistamiseen kantavani syvää häpeää. Järki ihmettelee. Mutta häpeän tunne on ja pysyy. Vie voiman elää.
Jouduin lapsuudessani seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi jota kesti murrosikään saakka. ikinä en ehtinyt edes kasvaa naiseudestaan onnelliseksi naiseksi. Kyllä,olen käynyt pitkät terapiat. Olen myös kohdannut hyväksikäyttäjäni aikuisena ja saanut ns. oikeutta.
mutta yhä vielä olen jatkuvasti uupunut. Jonkin isomman vastoinkäymisen tullen trauma aktivoituu ja joudun painimaan vaikeiden tunteitten kanssa loputonta ahdistavaa kehää. Olen viime aikoina tunnistanut toistamiseen kantavani syvää häpeää. Järki ihmettelee. Mutta häpeän tunne on ja pysyy. Vie voiman elää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En usko että kukaan täällä osaa neuvoa, saati sinun tulisi kuunnella moisten neuvoja. Puhu psykiatrillesi.
No toki voi neuva jos on kokemusta!Psykologit lukee kirjoista mutta vertaistuki on yleensä kaikessa parempi keino! Olen jo 55v äijä ja jouduin lapsena namusedän uhriksi.Puhun silloin asiasta ihmisille mutta jopa viranomaiset sanoivat,että"mitäs tuppaat itsesi joka paikkaan!"(Nykyään asiaan varmasti puututtaisiin)Katkeraltahan se tuntui ja menin kostoksi heittämään hyväksikäyttäjän ikkunan kivellä rikki.Äijä teki ilmoituksen ja taas sossutätit haukkui minut ja jouduin lastenkotiin!Tämä tapahtui 70 luvulla ja varmaan asiat on paljon siitä muuttuneet vaikka kyllä ne taitaa vieläkin liian helpolla päästä! Häpesin murrosikäisenä ja suunnittelin kostoa mutta katkeroiduin ja jouduin juoppojen seuraan nuorena,asuin kaduilla ja vietin linnoissa vuosia n.7-8v.Jossain vaiheessa sitten heräsin ja ymmärsin,ettei MINULLA ollut hyväksikäytössä mitän hävettävää vaan sillä SAIRAALLA äijällä!Lakkasin vihaamasta ja vaikken koskaan voi unohtaa niin en sen kummemmin ajattele enää asiaa ja aika parantaa haavat.Olen nyt viiden lapsen isoisä ja elän tätä päivää.Mennyt on mennyttä ja elän tässä ja nyt! Kyllä Sinäkin siitä yli pääset ja vaikka maailma on paha niin kauniitakin asioita löytyy! Tsemppiä sinulle kohtalotoverini!
Voi käy suihkussa, vai etkö itse osaa?
- Etkö koulutettukaan tähän lainkaan.
Ja siksi olisit jotenkin taas parempi ihminen
"Susta tulee mun siideripissis, ja mä oon sun kovis."
Vilkaisin ylös, ja huomasin nimimerkin.
Totesin: "Hän ymmärtää nyt."
Mitähän painostavaa sitten tekisittekään turvallisuushakuisina?
- Siis kuka voi tarvita naisen kehoa näin? Ettei anna edes yleiskuntoaan nostaa, tai ei edes ole tiedostanut, tai halua tiedostaa siihen tapaa.
Se ei ihan heti loppunutkaan....
- Se ei kai sitten lopu nuorisopsykiatrian ja sukupuolieristäminen, kts. välineellistämisen avulla hakeminen, turvallisuuden luominen, yhteishengellä, sekä yhteiselolla, takia koskaan.
Ei hän pelkää...
- Isoisäni pelkää hän sitä kuvailee.
Mikä helkkarin urheilijaparatiisi tämä on?
- Ei tämä ole häpeän tunne, on parempi jos omaksuu lähimmäisyyttä ja läheisyyttä, esim. ulkopuolisiin ihmisiin, esim. saadakseen turvallisesti olla terveyttä, myös ympäristölleen, tunteilla sekä hyvinvoinnilla. Turvallisuudella....
Tämä on yhteiskuntamme tarkoitus.
Ei näistä tarvitse pelätä...
- Ei ole koskaan kysymättä, "näkymättömästi", tai tiedostamattomasti, vailla hahmoa, kosketusta tai nimeä, hahmottomana, tai tuntemattomana.
- Mikä sulla on? Mitä häpeää sä esität? Mitä häpeää sä koskettelet tai mistä ihmeestä sä kostat?
- Mä vain tarvitsen sen tietyn paineen, aina siihen asti, kunnes mun paine on väärinkäsityksestä, sekä sekaannuksesta tasaantunut, näihin tunteettomuuksiin, ja psykoottisuuden, psykopatiaan saakka, asia, ja tiedon sekaantuminen korjaantunut.
Kysymys: Väärän tiedon antamisesta.
- En halua elää tällä tavoin muilla ihmisillä.
Mutta....
Luuletko, että tämä on mielestämme kivaa tämä tekemänne laiminlyönti?
- Jossa jopa joudun hahmoterapeuttejanikin vaivaamaan, ja kaikki vain tämän teidän tapanne ja riittinne, uskonnonkin tähden.
- Ai, että sama tilanne kaikkialla.
Luulin, itseäni kaikkialla, ja kaikenaikaa sellaiseksi, vähän vanhempien vanhempien lapseksi, ja olin tosi apeana, mielellä apaattisella.
Tarkoituksena ei ole koskaan loukata näin.
- Eikä mitään saa luontaantyöntää siten, näin päin.
Että pois kaikki edestä....
En keskustele koskaan.
- En keskustele koska se vahingoittaa, ehkä enemmin yksin, kuin seurailtuna.
Tämä on vain pieni, ja väärinkäsitysten malli, josta ei saa kai kukaan koskaan täydellisen mielen luomiselta, tai sen paineelta kiinni.
Ei siittä mitään tunteita tule.
- Etkö koskaan ole pitänyt edes ihmistä edessäsi, tai vieressäsi?
Et ole edes hauska. Vetäydy kiltti omiin keskusteluihisi,älä terrorisoi.
Sulle kiitos Tero.
elämää ei loputtomasti voi elää terapeutin kopissa. uskon että meitä on paljon jotka suotta kannamme häpeää. mukavuusalue loppuu hyvin pian tämän aiheen parissa, mutta ne jotka kaipaavat vertaistukea uskaltanevat osallistua tällaiseenkin keskusteluun.
Tero sulle hölmö kysymys: vihasitko ja vihaatko vielä?
Ei ollenkaan hölmö kysymys!Usein joskus aikuisempana mietin mitä tekisin jos tekijä tulisi vastaan.Ehkä hieman hekumoin turpiin vetämisellä yms.ja vihaakin tunsin koko nuorusikäni jos vaan asiaa mietin mutta kyllä se aikaa myöten lieveni ja pystyin elämään tapahtuneen kanssa.Nuorena bilettäessäni ja rohkaisua nauttineena pystyin ystävillenikin siitä puhumaan ja kukaan ei MINUA tuominnut vaan päinvastoin joku aina sanoi,että"mennään porukalla pieksemään se".Koskaan ei menty(hyvä niin)! Seuraavana päivänä hävetti kun ajattelin mitä olin kertonut mutta näin jälkikäteen ajateltuna turhaan ja kukaan ei koskaan siitä naljaillut.Saattaa olla ninkin,että ystäväporukassani oli samansuuntaisia kokemuksia ja ehkä helpotti kuulla,ettei ole ainoa ja yksin siinä maailmassa.En tiedä,onko pedofiilit yms.lisääntyneet maailmassa mutta luulen,ettei niistä vaan ennen puhuttu kun ei ollut medioita ja nettejä yms.Kyllä se viha aika pian haihtui ja häpeäkin.Tai sitten siinä kävi niin,että alitajuisesti ajauduin alamaailmaan ja join tehden rikoksia.Rikokseni oli lähinnä omaisuusrikoksia vaikka näyttelin kovista ja puukon kanssakin joskus heiluin jos oikein sekopää rikollinen oli vastassa.Linnoissa näin raiskaajia,lapsentappajia ja vaikka mitä mutta ei heitä osannut vihata vaan lähinnä ihmetteln mikä saa ihmisen sellaista tekemään.Vankilavuoteni oli tosi raskaita kun en tuntenu kuuluvani joukkoon ja sisimmässäni olin kiltti kuitenkin vaikka näyttelin muuta.Kaiken kävin läpi vaikeimman kautta mutta selvisin ja onhan mitä vanhana mitä muistella sillä enää ne asiat ei tunnu kipeiltä vaan ovat"pääomaa"jota mon ei ole kokenut!Kymmenet psykiatrit,psykologit olen läpi käynyt ja huonolla menestyskellä! Eivät muuten osanneet auttaa kuin kuuntelemalla ja kirjoittamalla rauhoittavia,unilääkkeitä,masennuspillereitä yms.joista tulikin sitten toinen helvetti kun jouduin lääkekoukkuun jota kesti parikymmentä vuotta!Ne vieroitukset oli hirveitä ja lopulta ostin lääkkeitä katukaupastakin...Mutta kävin läpi helvetin selviten siitä niin voin vakuuttaa,että Sinäkin selviät ja paljon paremmin kuin minä!!!! :) Ps.olen usein harkinnut kirjan kirjoittamista noista asioista mutta ptkäjännitteisyyteni ei taida riittää...Kaikkea hyvää toivon Sinulle ja usko vaan niin olet joskus onnellinenkin elämässäsi!!!!
Miten virkistävän realisti olet!
miehet ovat havaintojeni mukaan paljon terveemmällä tavalla kykeneväisiä helpottavaan aggressioon. raivoavat ulos. pienet pojat tarttuvat kai siksi avun haaviin tyttöjä herkemmin.
mietin,että uhriutumisen luonne riippuu tilannetekijöistä kuten uhrin ja rikollisen välisestä suhteesta. itse olin hyvin läheinen tekijän kanssa. syytin itseäni. palaute niiltä harvoilta kavereilta joille kerroin oli kauhisteleva ""hyi älä kerro enempää". lapsihan otti sen siten että minä olin tuo "hyi". lisäksi yliymmärsin tekijää. olin joku halvatun pikkuaikuinen - jollaiseen rooliin hän kyllä osasi myös manipuloida.
vihasin aikanani sitten niin että en voinutcsyödä en nukkua ennen kuin pääsin ravistelemaan hänet hereille. ei se onnistunut kunnolla - pedofiilihän uskoo viimeiseen asti että lapsikin itse asiassa nauttii seksistä hänen kanssaan. raja kun kerran on rikottu se pysyy sairaalla tavalla auki.
ikävöin vihaa joka helpottaisi häpeää. mutta kun ajattelen häntä ja sitten itseäni tunnen enää vain surua, mieletöntä. menetin osan itsestäni. siis pf varastaa.
Hei Kuuy
Olen sydämestäni pahoillani sinua kohdanneesta valtavasta pitkäkestoisesta vääryydestä kehityskautenasi.
Totta kai ihmiset, joille kerroit asiasta, halusivat olla kuulematta sitä. Kuka voi elää maailmassa, jossa kaikkein turvattomimpia alistetaan ja pahoinpidellään, jopa tapetaan.
Pahinta tässä itseä suojaavassa käyttäytymismallissa on se, että kun sitä ei rekisteröidä, se haudataan ja niin pahan annetaan levitä ja asiat saavat suhteettomia mittoja.
Muista, Kuuy, että sinulla kävi kaikesta huolimatta onni -olet elossa! Ja tämä elämä on parasta maailmassa! Voin olla romantikko, mutta olen elämää paljon nähnyt ja kokenut monenlaista -erittäin mukavia ja todella pahoja asioita. Nyt 50 vuotiaana voin katsoa sinua suraan silmiin ja sanoa:"Kuuy, et se sinä ole joka teki väärin. Se oli se mies. Sama mies, joka on joutunut tunnustamaan tekonsa yhteiskunnan tuomioistuimen edessä. Sinä, Kuuy olit vain väärään aikaan väärässä paikassa. Jos se et olisi ollut sinä, hän olisi ihan samalla tavoin -välittämättä millään tavoin lapsen tunteista- käyttänyt hyväkseen jota kuta toista lasta. Tuo toinen lapsi olisi saattanut jo päättää elämänsä tai tuo mies olisi saattanut hänet tappaa. Kuuy, sinä olet sankari. Olet sankari, koska voitit itsesi elämälle. Nyt sinun on annettava hänen mennä. Hän on mieleltään sairas. Toivottavasti hän saa apua vakavaan mielenterveydelliseen ongelmaansa psykiatreilta. Sinä paranet, kun annat hänen mennä."
Eräs läheinen ystävättäreni on pahojen henkisten kriisien ja hoitojaksojen jälkeen vihdoin löytänyt itsellisen elämän riemun. Hän käy läheisellä kuntosalilla pari kertaa viikossa, saunoo ja syö hyvin. Seuranaan hänellä on maailman paras kaveri, ruttunaamakoira Jalmari.
Kuuy, Onnea Uuteen Aikaan!