keskiyö

Työtilanne huolestuttaa, työtä on mutta muutos tulossa ja se pelottaa. Meneekö asiat hyvin siinä suhteessa. Parisuhteessa toivon muutosta tuleeko erillään ole meille. Muutanko ulkomaille joskus tai teenkö pitkiä matkoja.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei

sinä pidät kielistä ja vieraista kulttuureista, olet vanha sielu joka janoaa uutta tieto nykyajasta.

ainakin sinä menet uuteen seelantiin, olet unelmoinut siitä jo monta kertaa.
mutta se on sellainen tutustumismatka, et pääse siellä vielä perille omassa persoonassasi. mutta nautit kyllä näkemästäsi ja kokemastasi kovasti!
älä anna yhdenkään neulan koskettaa ihoasi.

voisin kertoa sinulle vaikka kuinka pitkän litanian matkoistasi! olet elänyt joskus kauan sitten nykyisen irakin alueella, se ympäristö on sinulle edelleen tuttua, kun katsot kuvia tai filmejä sen maastosta. silloin olit mies, jolla oli lasin teko käsissään.

mutta sinähän kysyit työtilanteestasi. et voi enää hyvin nykyisessä paikassasi.
olet antanut kaikkesi, nyt ei enää ole kysymys sinun osaamisestasi. kun haet uutta paikkaa, pääset haastatteluun. taloudellisesti sinä osaat hoitaa oman osasi, et joudu koskaan puille paljaille.
mitä tähän parisuhteeseesi tulee, se ei taida olla lopullinen. oma iloinen liittosi on toisaalla tulevassa.

sinä tiedätkin jo sisälläsi, että paikkasi ei ole tässä, missä nyt olet. muuten et olisi edes kysynyt siitä!
minä sanoisin, että sinua vetää eteläiselle pallonpuoliskolle.
katso ammattisi puolesta, että osaat tehdä tehdä sellaista työtä, mitä sielläkin on tarjolla. sinun onnesi taitaa olla kauempana, kuin nyt jaksat uskoa. kumppanisi ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin vahvempi. hänellä on luonnon lahjoja, hän on kätevä ja aito, todella osaava ihminen. sinun elintasosi muuttuu toisenlaiseksi, kaikki ei ole niin sähköistä ja kiireistä, kuin nyt.

kumppanillasi on tummat hiukset, lyhyehköt, suorat, hiusraja on kaareva. hänellä on "leveät" kasvot, äärettömän viisaat silmät ja naurava suu. siellä on sinun kotisi. älä nyt purskahda itkuun, en tahdo pelotella vaan auttaa sinua.

t. Keskiyö

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi,
    minua todella kiehtoo erilaisuus ja uudet kulttuurit. Entisistä eloista kerroit että Irak, tuntuu hieman oudolta mutta kukapa tietää. Minua kiinnostaa Intia ja Afrikka. Olisinko mahdollisesti vaikuttanut jotenkin niissä maissa.

    Työ olen jo lähes eläkeiän partaalla, mutta ajattelin kyllä pysyä tässä., sen tiedän että jonkinlainen muutos työhäni tulee. Parisuhde muutosta kaipaan mutta että olisin jossain noin kaukana hui kauhistus.Mitenkähän tämä terveys kestäisi.;

    Kiitän vastauksistasi ja toivotan sinulle Rauhallista ja Onnellista Joulua ja tulevaa UUutta Vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoa paremmasta kirjoitti:

Työtilanne huolestuttaa, työtä on mutta muutos tulossa ja se pelottaa. Meneekö asiat hyvin siinä suhteessa. Parisuhteessa toivon muutosta tuleeko erillään ole meille. Muutanko ulkomaille joskus tai teenkö pitkiä matkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu