Poliisi töppäsi taas kuulusteluissa !!

Eikö poliisi osaa edes perusasioita, kuten oikeuksista ilmoittamista. Tälläiset tunaroivat poliisit käyvät kalliiksi yhteiskunnalle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122016475823_uu.shtml
"Perhesurman oikeudenkäynnissä yllätyskäänne: Tunnustus ei kelvannut"
"Syynä tähän on se, että kuulusteluasiakirjojen mukaan isälle ei kerrottu riittävästi tämän oikeuksista, kuten olla vaiti."

Toki kyse voi olla myös siitä, että poliisi yritti tahallaan kusettaa, saadakseen tunnustuksen. Sitähän lain on juuri tarkoitus estää ja laki toimi oikein, kun tunnustusta ei kelpuuteta. Poliisi toimi lainvastaisesti kuten yleensä. Epäillyn on aina syytä olettaa, että poliisi kusettaa ja rikkoo lakia.
7108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onhan niitä tuhatsivuisia kirjoja epäillyn oikeuksista. Poliisin olisi pitänyt lukea ennen kuulustelun alkua pari-kolme sellaista kannesta kanteen, jotta tunnustus olisi oikeudelle kelvannut.

Äänestä
  • Mitähän poliisinpalvoja taas oikein yrittää kertoa?

    Eikö mene jakeluun, että poliisilla on aivan selkeät ohjeet, miten oikeudet kerrotaan epäillylle. Kun poliisi vain osaa noudattaa näitä ohjeita ja kirjaa asian myös kuulustelupöytäkirjaan, ei tule mitään ongelmia. Mitä ilmeisemmin tässä on unohdettu kirjata asia kuulustelupöytäkirjaan ja silloinhan epäilty ei ole allekirjoituksellaan vahvistanut asiaa, vaikka poliisi olisi pitänyt päivän luennon asiasta. Ehkä kyse on vain poliisin unohtamasti ruksista?

    Äänestä

  • Kannattaa tunnustaa sata olematonta rikosta kun painostettiin, lepäillä sellissä ja nostaa korvaukset. Tai sitten ei. Lottokone mikä lottokone.

    Äänestä

  • Pullisvaksi kirjoitti:

    Mitähän poliisinpalvoja taas oikein yrittää kertoa?

    Eikö mene jakeluun, että poliisilla on aivan selkeät ohjeet, miten oikeudet kerrotaan epäillylle. Kun poliisi vain osaa noudattaa näitä ohjeita ja kirjaa asian myös kuulustelupöytäkirjaan, ei tule mitään ongelmia. Mitä ilmeisemmin tässä on unohdettu kirjata asia kuulustelupöytäkirjaan ja silloinhan epäilty ei ole allekirjoituksellaan vahvistanut asiaa, vaikka poliisi olisi pitänyt päivän luennon asiasta. Ehkä kyse on vain poliisin unohtamasti ruksista?

    Ei murhasta epäiltyä kukaan noviisi kuulustele. Jos kuulustelija on tehnyt esim. 10.000 kuulustelua uransa aikana, niin eiköhän sitä jo poliisikin osaa kertoa epäillylle hänen oikeutensa ja tiedä, ketä on oltava hänen lisäkseen paikalla.
    Villakoiran ydin on siinä, että epäilty makasi sairaalan sängyssä, kun häntä kuulusteltiin ja onko edes käsi liikkunut mihinkään allekirjoitukseen. Poliisi on haksahtanut siinä, että se ei ole osannut odottaa, että nyt pikku halkaistaan tässä asiassa ainakin miljoonaan eri osaan.
    Juristikunnassa pätevin on se, joka osaa halkaista pikun vielä silloinkin, kun muut eivät enää näe mitään halkaistavaa.

    Poliisi ei vain osaa, ei ole ammattitaitoa, TYHMIÄ kun ovat!

    ******Ehkä kyse on vain poliisin unohtamasti ruksista? *****

    Ei se ole ammattitaidosta ja tymyydestä kiinni, jos joku ruksi unohtuu, kuten aikaisemmin itse kerroit. Kumarran syvään, olet nero.

    Onneksi neroja on, sääli ettei ole poliiseina Suomessa)))))
    Tosin älykkyys suojelee fiksuja suomalaisia.. eli eivät hakeudu poliisiksi Suomessa kun poliisit ovat jätettä, yhteiskunnan suurinta PASKAA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suojatyötäkö? kirjoitti:

Eikö poliisi osaa edes perusasioita, kuten oikeuksista ilmoittamista. Tälläiset tunaroivat poliisit käyvät kalliiksi yhteiskunnalle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122016475823_uu.shtml
"Perhesurman oikeudenkäynnissä yllätyskäänne: Tunnustus ei kelvannut"
"Syynä tähän on se, että kuulusteluasiakirjojen mukaan isälle ei kerrottu riittävästi tämän oikeuksista, kuten olla vaiti."

Toki kyse voi olla myös siitä, että poliisi yritti tahallaan kusettaa, saadakseen tunnustuksen. Sitähän lain on juuri tarkoitus estää ja laki toimi oikein, kun tunnustusta ei kelpuuteta. Poliisi toimi lainvastaisesti kuten yleensä. Epäillyn on aina syytä olettaa, että poliisi kusettaa ja rikkoo lakia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu