Adoptiosta on jo useita vuosia, mutta silti osalle tuttavistamme asia on edelleen jotenkin kiinnostava. Lapsien aikaisempaan elämään sisältyy asioita, joita en halua jakaa kuin kaikkein lähimpien kanssa.
Paikkakunnan vaihdon takia adoptio ei ole yleisesti tiedossa. Lapsilta emme ole salanneet adoptiota koskaan ja perhepiirissä siitä keskustellaan avoimesti.
Miten te muut adoptiovanhemmat suhtaudutte uteluihin ja kerrotteko avooimesti adoptiosta esim. uuteen työpaikkaan siirtyessänne?
Tuttavien utelut adoptiosta häiritsevät
12
404
Vastaukset
- Lissu.
Lapsista kerrotaan ja keskustellaan noin yleisesti avoimesti, joskus täysin vieraiden ihmisten kanssa, vain häiriintyneet ihmiset salailevat milloin mitäkin.
Itselläni eräs tuntemani narsistinen äiti salaa perheensä kaikki asiat ulkopuolisilta, lapset eivät liioin saa kertoa kodin omistakaan asioistaan ystävilleen ei kenellekään, tai muuten tulee ankaria rangaistuksia, perheen elämä ei ilmeisesti kestä päivänvaloa.
Eli älä kapseloidu, se on raskasta ja ongelmia tuottava pidemmän päälle.
Miksi se adoptio on niin kamala asia, että se pitää yrittää salata?
Teitkö virheratkaisun adoptoidessasi?- yksi adoptoitu
Ihmisillä voi olla kummallisia ajatuksia adoptiosta ja minusta adoptio ei ole asia, josta pitää jatkuvasti mainita tai kysellä. Siitä kerrotaan, mutta se on siinä. Adoptiolapsi on adoptivanhempien lapsi, eikä siinä pitäsi olla mitää erityisen kiinnostavaa. Itse adoptiolapsena minua häiritsi vieraitten ihmisten utelut, tuli olo että heidän mielestään olin jotenkin outo, enkä vanhempienpi "oikea" lapsi.
Salata ei pidä eikä saa, mutta ei asiaa tarvitse koko ajan ottaa esille. Ap ei taatusti tarkoittanut , että adoptio on kamala asia ja että se pitäisi salöata. Mutta tuttavien jatkuvan asiasta jauhamisen takia siitä voi tulla kamala asia. - Fil.
yksi adoptoitu kirjoitti:
Ihmisillä voi olla kummallisia ajatuksia adoptiosta ja minusta adoptio ei ole asia, josta pitää jatkuvasti mainita tai kysellä. Siitä kerrotaan, mutta se on siinä. Adoptiolapsi on adoptivanhempien lapsi, eikä siinä pitäsi olla mitää erityisen kiinnostavaa. Itse adoptiolapsena minua häiritsi vieraitten ihmisten utelut, tuli olo että heidän mielestään olin jotenkin outo, enkä vanhempienpi "oikea" lapsi.
Salata ei pidä eikä saa, mutta ei asiaa tarvitse koko ajan ottaa esille. Ap ei taatusti tarkoittanut , että adoptio on kamala asia ja että se pitäisi salöata. Mutta tuttavien jatkuvan asiasta jauhamisen takia siitä voi tulla kamala asia.Perusasia: "Itseäsi voit muuttaa, mutta et muita", eli suhtautumista uteluihin voit kasvattaa vain itseäsi.
- Kalevi-K18
Kai ne tuppaa kysymään että mihin hintaan ostitte, ja kuinka vanha lapsi oli adoption yhteydessä? Se on yhä vähän niinku uus ja eksoottinen juttu että tänne Suomenmaahan ostetaan lapsi esim Kiinasta.
http://articles.latimes.com/2009/sep/20/world/fg-china-adopt20
Eihän niille oo mikään pakko vastata yhtään mitään. Ne on vaan kateellisia sulle:)- yks adoptoitu
No, en muista kenenkään kysyneen kuinka paljon vanhemmat minusta maksoivat (tosin olen jo viisikymmenluvulla Suomesta adoptoitu), mutta juuri tuontapaiset kysymykset loukkaavat lasta ja uskon että sitä ap:kin ajaa takaa. Eihän biologisten lasten kohdallakaan varmaan aina puhuta millaista oli heitä synnyttää?
Adoptilapset tietävät olevansa adoptoituja, ei se mikään salaisuus ole, ja he puhuvat asiasta silloin kun haluavat, mutta ei sitä ulkopuolisten tarvitse ottaa esille. - Höpö, höpö.
yks adoptoitu kirjoitti:
No, en muista kenenkään kysyneen kuinka paljon vanhemmat minusta maksoivat (tosin olen jo viisikymmenluvulla Suomesta adoptoitu), mutta juuri tuontapaiset kysymykset loukkaavat lasta ja uskon että sitä ap:kin ajaa takaa. Eihän biologisten lasten kohdallakaan varmaan aina puhuta millaista oli heitä synnyttää?
Adoptilapset tietävät olevansa adoptoituja, ei se mikään salaisuus ole, ja he puhuvat asiasta silloin kun haluavat, mutta ei sitä ulkopuolisten tarvitse ottaa esille."Eihän biologisten lasten kohdallakaan varmaan aina puhuta millaista oli heitä synnyttää?"
Onpas outo kommentti?
Silloin kun olin nuori isä, niin naiset todella keskustelivat lastensa odottamisesta, raskausajasta, synnyttämisestä, vauvojen hoidosta ja kaikesta mahdollisesta lapsiin liittyvästä.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin, kun olen kuuloetäisyydellä nuorista äideistä, sama keskustelu jatkuu edelleen.
Että missä ihmeen eristyssellissä "yks adoptoitu" on elänyt, kun ei ole nähnyt / kuullut elämää ympärillään.
"No, en muista kenenkään kysyneen kuinka paljon vanhemmat minusta maksoivat" ...
50-luvulla adoitiotoiminta ei ollut bisnestä ja tuskinpa lapsi kaikkia keskusteluja ja kysymyksiä 50-60 vuoden takaa muistaa.:D - Yks adoptoitu
Höpö, höpö. kirjoitti:
"Eihän biologisten lasten kohdallakaan varmaan aina puhuta millaista oli heitä synnyttää?"
Onpas outo kommentti?
Silloin kun olin nuori isä, niin naiset todella keskustelivat lastensa odottamisesta, raskausajasta, synnyttämisestä, vauvojen hoidosta ja kaikesta mahdollisesta lapsiin liittyvästä.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin, kun olen kuuloetäisyydellä nuorista äideistä, sama keskustelu jatkuu edelleen.
Että missä ihmeen eristyssellissä "yks adoptoitu" on elänyt, kun ei ole nähnyt / kuullut elämää ympärillään.
"No, en muista kenenkään kysyneen kuinka paljon vanhemmat minusta maksoivat" ...
50-luvulla adoitiotoiminta ei ollut bisnestä ja tuskinpa lapsi kaikkia keskusteluja ja kysymyksiä 50-60 vuoden takaa muistaa.:DPuhutaan silloin kun se on ajankohtaista, puhuttiin silloinkin kun itse odotin ja lapset olivat pieniä. Adoptiostakin puhutaan varmaan kun lapsi on juuri tullut. Mutta väitätkö tosiaan että tutut alkavat kyselllä synnytyksestä, kun lapsi on esimerkikisi 10 vuotias?
- Annaliin
Hei yks adoptoitu,
samanlaiset ajatukset olivat itsellänikin silloin, kun pohdimme uudessa elinympäristössämme kertoako vai ei adoptiosta.
Päätimme kertoa, jos joku asiaa kysyy, mutta kukaan ei ole kysynyt. Ratkaisu on siinä mielessä hyvä, että lapset ovat saaneet olla 'tavallisia' lapsia eikä heidän tekemisiään selitetä biologisilla tai varhaislapsuuden lähtökohdilla.
On meiltä kysytty kyllä sitäkin, mitä lapset maksoivat.
Adoptiohan on kallis, mutta ei lapsia osteta mistään vaan kustannukset tulevat monesta pienemmästä menoerästä, kuten asiakirjoista, matkoista, majoituksista ja viranomaismaksuista, oikeudenkäynnistä ym.- voisiko heittää taka
Voisihan sitä utelijoille heittää takaisin, että ovatko heidän lapsensa syntyneet ihan luomusti vai turvauduttiinko esim. koeputkihedelmöitykseen... ;) ja mitähän se sitten maksoi... eli tyhmään kysymykseen joskus yhtä tyhmä vastaus!!
- pullanen4
voisiko heittää taka kirjoitti:
Voisihan sitä utelijoille heittää takaisin, että ovatko heidän lapsensa syntyneet ihan luomusti vai turvauduttiinko esim. koeputkihedelmöitykseen... ;) ja mitähän se sitten maksoi... eli tyhmään kysymykseen joskus yhtä tyhmä vastaus!!
"Menikö useampi korstu teillä puhki kun penska syntyi maailmaan vai ekastako jo tuli pulla uuniin?"
- JonesHenry
pullanen4 kirjoitti:
"Menikö useampi korstu teillä puhki kun penska syntyi maailmaan vai ekastako jo tuli pulla uuniin?"
Yleensä on ihan asiallista vastata jos joku kysyy, miksi sinulla on erivärinen lapsi. Se kuuluu normaaliin keskusteluun toisten aikuisten kanssa. Minulla ei ole mitään vaikeuksia kertoa itsestäni, kuka olen ja mistä tulen. Se, että et halua kertoa tai puhua mitään kertoo, että sinulla on jotain salattavaa. Mikä ei juuri yllätä.
- hurjaaero
Meillä ei ole mitään salattavaa itse adoptiosta, mutta en varmasti kerro ihan kaikkea mitä minulta kysytään. Jos minulta kysytään lapsen taustoista, että mitä me tiedetään hänen biovanhemmista tai olosuhteista miksi hän "joutui" adoptioon tai vastaavia yhtä omituisia kysymyksiä, niin en varmasti kerro mitään. Koska: NE OVAT MINUN LAPSENI HISTORIAA JA EN HALUA, ETTÄ HÄN SYYTTÄÄ MINUA JOSKUS SIITÄ ETTÄ OLEN OLLUT LIIAN AVOIN. Niillä tiedoilla vaan ei ole kenellekkään merkitystä, että miksi edes kysyy: Uteliaisuutta. No ei se haittaa, minä en vastaa kuin jotain ympäripyöreää. Muuten voidaan adoptiosta, adomatkasta, adomaasta, lapsen kehityksestä ja normaaleista asioista puhua tietenkin. Mutta meidän pitää muistaa ajatella lapsemme parasta. Eikä se varmasti ole hänen edun mukaista, että kaikki tietää kaiken. Joskus näissä asioissa vain on liikaa sulatettavaa jollekin tavapulliaiselle joka ei osaa olla hiljaa ja juorut lähtee liitämään ja törmäävät lapseen sitten joskus hirveinä mörköinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328467Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4364224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61985Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571133Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17786Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57712Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?67682Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28663En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36627- 37619