Ohikas Kanaali-Koskiselle ja seuraus

Vanki teki Kanaalille ohikkaan, otti roinaa ja jätti maksamatta. Olihan Koskisen Jallu maksun aikaan rundissa, niin nakki näytti varmalta. Siviliin päästessä ohikkaan tekijä päästettiin aamupesulle, mutta myös Jallu pääsi pesulle. Miltähän ohikkaan tekijästä on tuntunut nähdä Kanaali samassa paikasa yht´aikaa? Koskinen pamautti tajun pois ja ohikkaan tekijä makasi tajuttomana. Ohikkaan tekijä ei vasikoinut Jallua vaan kertoi itse kaatuneensa. Tällä asialla Koskinen katsoi velan kuitatuksi.
22463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Täyttä satua, asia on tietolähteitteni paerusteella juuri toisinpäin. Tämä sinun ohukkaantekijäsi oli yrittänyt räjäyttää Ganaalin sellissään taivaan tuuliin ja lähes onnistui. Paesutuvalta Ganaali ( kuten linnakkeessa sanottiin ) pakeni kirkuen paikalta. Tiedän koska olin Sörkasssa silloin.

Äänestä
  • Vai niin. Sitten tiedät kuka oli tuo kaaliinsa saanut tyyppi? Ohikkaan tekijä ei ole räjäytysmiehiä. Tuo hujoppi teki pari tunnettua henkirikosta Stadissa 70- luvun alussa. matlockb. jos yleensä olet Sörkassa ollut olet pohjosen asukki.

    Mainitsemani tapaus tapahtui 80- luvulla.

    Äänestä

  • matlockb. Sörkka on vankila Helsingissä.

    Äänestä

Kakolassa tapahtui ja sterva on oikeassa.

Äänestä

Taisi koskinen kuitata vielä luonnossa maksun tuplasti, pyllyttelemällä ja huiluttelemalla.

Äänestä

Sörkässä siis tapahtui ja -90 luvun alussa. Koskinen pääsi kerran karkuunkin tämän ohittejan kanssa mutta napattiin heti Hämeentien jälkeen Ulvilankujalla., umpikuja, runtua tuli. Toiset kirjoittelee mitä sattuu, eivät tiedä edes ditä että Kakola on Turussa eikä Helsingissä. Keskittykää oleelliseen, kuten me Vanhan Liiton miehet teemme.

Äänestä
  • Sanopa sitten tämän ohikkaan tekijän nimi? Autan sinua, neljä kirjainta etunimessä.

    Äänestä

  • voi v... näitä junttien kirjotteluita, Ulvilankuja ei ole lähelläkään Hämeentietä vaan Munkkiniemessä ja päättyy kaupungin puutarha-alueelle,josta erittäin hyvät mahdolisuudet juosta ympäröivään metsämaastoon.

    Äänestä

  • perapervo777 kirjoitti:

    voi v... näitä junttien kirjotteluita, Ulvilankuja ei ole lähelläkään Hämeentietä vaan Munkkiniemessä ja päättyy kaupungin puutarha-alueelle,josta erittäin hyvät mahdolisuudet juosta ympäröivään metsämaastoon.

    Sinä tiedät tapauksen alotuksessa ja voit vahvistaa asian todeksi. Ohikkaan tekijä tappoi 2 mustalaista 70 luvun alkupuolella yhden muun kanssa.

    Äänestä

  • ei impata kirjoitti:

    Sinä tiedät tapauksen alotuksessa ja voit vahvistaa asian todeksi. Ohikkaan tekijä tappoi 2 mustalaista 70 luvun alkupuolella yhden muun kanssa.

    Kanaali ei lyönyt koskaan Kuloa kuonoon. Kartsa oli paremmassa maineessa, aito vanhanliiton mies, ei mikää sekoboltsi vaikka ryynejä vetelikin. Oli sitä paitsi raittiina tosi kauan ennen vapautumistaan.
    Kanaali lensi Sörkasta Kakolaan kun heilui vasaran kanssa liikaa itä-pään tiskisellissä jne.
    Tekijä ei tappanut kahta mustalaista, vaan yhden. Toinen uhri oli tapa juoppo valkolainen.v 1972

    Äänestä

  • Ajassa lusinut. kirjoitti:

    Siinä näitte oikean tietäjän. Noin se juuri meni, kuten itsekin olen kertonut. Case Gloset.

    Äänestä

  • Ajassa lusinut. kirjoitti:

    Kanaali ei lyönyt koskaan Kuloa kuonoon. Kartsa oli paremmassa maineessa, aito vanhanliiton mies, ei mikää sekoboltsi vaikka ryynejä vetelikin. Oli sitä paitsi raittiina tosi kauan ennen vapautumistaan.
    Kanaali lensi Sörkasta Kakolaan kun heilui vasaran kanssa liikaa itä-pään tiskisellissä jne.
    Tekijä ei tappanut kahta mustalaista, vaan yhden. Toinen uhri oli tapa juoppo valkolainen.v 1972

    Kari Kulon mainetta ei kukaan ole kyseenalaistanutkaan. Kyllä Kulo ja etäs pytystä ylilomilla oleva tappoivat 2 ihmistä, joista toinen mustalainen. Pystyäkseen nostamaan pankkikirjasta talletukset tyhjäksi, toinen värjäsi tukkansa mustaksi. Tuomiot tippuivat rajusti ylemmissä oikeusasteissa.
    Ei maine merkkaa ohikkaan tekijässä mitään.

    Kanaali-Koskinen yritti Rixussa viilata linssiin pientä miestä jossain rojukaupoissa. Eipä pikkumies ollutkaan viilattavissa. Tästä itsekin naureskellen Kanaali poistui paikalta.

    Jep.

    Onkohan Kartsa vielä hengissä? Se on jotakin 65 - 66 ikäinen nyt ?

    Äänestä

  • Ajassa lusinut. kirjoitti:

    Jep.

    Onkohan Kartsa vielä hengissä? Se on jotakin 65 - 66 ikäinen nyt ?

    Ajassa lusinut. Kulo olisi 64v ja ensi vuonna 65 jos on hengissä. Tunnut tietävän asioita niin oliko Raumalta Suojaston Kale tuttu? Jo kuollut 20v sitten. Samasta rikoksesta -79 sai Viki tuomion. Onkohan Viki hengissä? Pari ruumista tuossakin jutussa tuli. En tuo tässä Vikin oikeaa nimeä ilmi. Nyt about 62v. Hyvä tatuoimaan.

    Kale vainaan tunsin jo 70 luvun alku vuosilta. Kuulin, että kuoli noin 90 luvun alussa.
    Tiedän tuon Vikinkin mutta en ole ollut tekemisissä talojen kanssa -85 jälkeen joten kaikkea en ole kuullut sivilissäkään ja nykyisin vielä harvemmin.

    Miehiä on kaatunut pataljoonan verran että vanhoja pokia on vähän hengissä enää. Vielä harvinaisempaa että törmäisi.

    Äänestä

  • Ajassa lusinut kirjoitti:

    Mullekin on tuttuja kaikki, ei vain Kale , Viki ja Kartsa, vaan myös Heka Veka ja Kake. Mullakin on sama homma, että plutoonan verran on kamraatteja heittännyt lusikan toiseen hiippakuntaan, ei niihin tormää ku Honkanummella eikä niillä oo kivee ees. Eikä takana.

    Äänestä

  • Ajassa lusinut kirjoitti:

    Kale vainaan tunsin jo 70 luvun alku vuosilta. Kuulin, että kuoli noin 90 luvun alussa.
    Tiedän tuon Vikinkin mutta en ole ollut tekemisissä talojen kanssa -85 jälkeen joten kaikkea en ole kuullut sivilissäkään ja nykyisin vielä harvemmin.

    Miehiä on kaatunut pataljoonan verran että vanhoja pokia on vähän hengissä enää. Vielä harvinaisempaa että törmäisi.

    Ajassa lusinut vielä. Sörkassa oli 70 luvun lopulla kaksi smurffia, semmosta pikku-ukkoa. Kumpikin oli jäänyt kai jollekin matkalle. Muistatko?

    Hyvää uutta vuotta 2013 ja menestystä elämääsi!

    Äänestä

  • ei impata kirjoitti:

    Ajassa lusinut vielä. Sörkassa oli 70 luvun lopulla kaksi smurffia, semmosta pikku-ukkoa. Kumpikin oli jäänyt kai jollekin matkalle. Muistatko?

    Hyvää uutta vuotta 2013 ja menestystä elämääsi!

    Joo niitä smurffeja oli kyllä enemmänkin ja Palikka osastolla lisää. Niitä oli "joilla meni lujaa" joiden paikka ei olisi ollut talossa vaan Niuvassa tai Anneksessa.
    Paljon on muistoja ja vielä muistaakin mutta osassa aika on haalistanut yksityiskohtia. Onhan tästä niin kauan aikaa mennyt.

    Sieltä 70 luvulta saakka on nurmen alla yli 200 sellaista jotka ns tunsin. Malmilla ja Honkanummella ja Hietaniemessäkin jokunen. Samoin Espoossa ja Vantaalla ja sitten muualla suomessa.

    Just olin ikäristeilyllä ja uutta vuotta tässä alan lusia muutaman tunnin kuluttua.
    Kaava ei muutu.

    Tosi hyvää vuoden vaihdetta sinullekin.

    Äänestä

Ohikkaan tekijä on hänen isänsä eikä taas isän nimi liity tähän mitenkään. Kummallisen vaikeaa käsittää yksinkeretaisinkin asia. Toivotonta, luovutan. Vastaan asiaan enää Hejacissa.

Äänestä
  • matlockb. olet pienviljelijä Kainuusta.

    Äänestä

  • Rauman Ganaali kirjoitti:

    matlockb. olet pienviljelijä Kainuusta.

    voi hitto pallinaama tuntee keikki!

    Äänestä

Niin on ja nykyinen renkipoika Hejacissa. Tyhmä sellainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sterva. kirjoitti:

Vanki teki Kanaalille ohikkaan, otti roinaa ja jätti maksamatta. Olihan Koskisen Jallu maksun aikaan rundissa, niin nakki näytti varmalta. Siviliin päästessä ohikkaan tekijä päästettiin aamupesulle, mutta myös Jallu pääsi pesulle. Miltähän ohikkaan tekijästä on tuntunut nähdä Kanaali samassa paikasa yht´aikaa? Koskinen pamautti tajun pois ja ohikkaan tekijä makasi tajuttomana. Ohikkaan tekijä ei vasikoinut Jallua vaan kertoi itse kaatuneensa. Tällä asialla Koskinen katsoi velan kuitatuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu