Toimittaja ***putosi poliisiautosta***

Kolumbialaisen toimittajan Guillermo Quiroz Delgadon viimeiseksi jäänyt televisiohaastattelu on karua katsottavaa.
Quiroz ei kysy vaan vastaa, ja kertoo siitä, mitä hänelle tapahtui edellisenä päivänä, 20. marraskuuta tänä vuonna.

Poliisi otti minut kiinni, minkä jälkeen he hakkasivat minut ja heittivät ulos liikkuvasta autosta, selvästi pahoinvoivan näköinen Quiroz kertoo.

Hän kuoli vammoihinsa noin viikon kuluttua, vaivuttuaan ensin koomaan.

31-vuotias Quiroz oli uutisoimassa mielenosoitusta Kolumbian pohjoisosissa. Mielenosoittajat vastustivat kaasuyhtiötä, joka heidän mielestään jätti paikalliset ilman työtä.

Aiemmin Quiroz oli ärsyttänyt viranomaisia paljastamalla esimerkiksi, että varastettua karjaa löytyi entisen poliitikon omistamalta tilalta. Hän oli uutisoinut myös poliisin brutaaleista otteista.

Poliisin mukaan Quiroz otettiin nyt kiinni, koska tämä käyttäytyi aggressiivisesti. Toinen virallinen selitys kuului, että mieheltä ei tarkastettaessa löytynyt tämän moottoripyörän vakuutuspapereita. Kolmannen mukaan Quiroz oli päässyt putoamaan liikkuvasta autosta.

Kolumbia on yksi maailman vaarallisimmista maista olla toimittaja. Maassa on tapettu 40 toimittajaa 20 vuoden aikana. Viime vuosina surmat ovat vähentyneet, mutta väkivalta jatkuu.

Tiedonvälittäjiä uhkaavat niin puolisotilaalliset ryhmät, poliittiset järjestöt kuin viranomaisetkin, toimittajien oikeuksien puolesta kampanjoiva CPJ-järjestö arvioi.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288525737252.html
972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jäljet johtavat taas sylttytehtaalle. Jo 10 vuotta kopiointeja iltapäivälehtien poliisia koskevista uutisista ympäri maailmaa.

Äänestä
  • Siinähän olet sinakin sitten voinut kommentoida. Mitä pahaa siinä on. jos haluavat keskustella poliiseista ja poliisien tekemisistä, plastalla joka on sitä varten? Ottaako poliisinpalvonta voimille ja nouseeko verenpaine? No, aika vapaehtoista tämän palstan seuraaminen on, ja jos ei ole niin se on ammatinvalintakysymys.

    Yritä sinäkin noudattaa palstan sääntöjä ja kommentoida sääntöjen mukaisia asioita, eikä pelkkiä henkilökohtaisuuksia.

    Täältä voit katsella vanhoja sääntörikkomuksiasi ja ottaa opiksi?
    https://sites.google.com/site/poliisinpalvojat/home2012-poliisinpalvoja

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Siinähän olet sinakin sitten voinut kommentoida. Mitä pahaa siinä on. jos haluavat keskustella poliiseista ja poliisien tekemisistä, plastalla joka on sitä varten? Ottaako poliisinpalvonta voimille ja nouseeko verenpaine? No, aika vapaehtoista tämän palstan seuraaminen on, ja jos ei ole niin se on ammatinvalintakysymys.

    Yritä sinäkin noudattaa palstan sääntöjä ja kommentoida sääntöjen mukaisia asioita, eikä pelkkiä henkilökohtaisuuksia.

    Täältä voit katsella vanhoja sääntörikkomuksiasi ja ottaa opiksi?
    https://sites.google.com/site/poliisinpalvojat/home2012-poliisinpalvoja

    Kiitos Beagle Boy´lle, kun olet jo 10 vuotta sitten luonut oman sivuston ja jaksanut pitää siinä poliisinpalvoja palstaa, mistä olemme saaneet lukea sen kohelluksia. Ei se vaan opi !

    Äänestä

lopeta heti tuo minun nimimerkin käyttäminen....TAI otan yhteyttä viranomaisiin ! jolloin olet pulassa ! viimeinen varoitus !

Äänestä
  • no nyt pelottaa..tärisen pelosta:)

    Äänestä

  • Pullisvaksi kirjoitti:

    no nyt pelottaa..tärisen pelosta:)

    kuka?

    Äänestä

  • Pullisvaksi kirjoitti:

    no nyt pelottaa..tärisen pelosta:)

    Miksi ?

    Äänestä

  • lopeta heti tuo minun nimimerkin käyttäminen....TAI otan yhteyttä viranomaisiin ! jolloin olet pulassa ! viimeinen varoitus !

    Äänestä

  • Pullisvaksi kirjoitti:

    lopeta heti tuo minun nimimerkin käyttäminen....TAI otan yhteyttä viranomaisiin ! jolloin olet pulassa ! viimeinen varoitus !

    Eikö poliisinpalvoja tiedä, että nimimerkki pitää rekisteröidä, että sen saisi vain omaan käyttöön? No, eipä tietysti kun on vain tyhmä poliisinpalvoja.

    Eiks kukaan viitsisi rekata "Pullisvaksia" niin saataisiin moinen kina loppumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pullisvaksi kirjoitti:

Kolumbialaisen toimittajan Guillermo Quiroz Delgadon viimeiseksi jäänyt televisiohaastattelu on karua katsottavaa.
Quiroz ei kysy vaan vastaa, ja kertoo siitä, mitä hänelle tapahtui edellisenä päivänä, 20. marraskuuta tänä vuonna.

Poliisi otti minut kiinni, minkä jälkeen he hakkasivat minut ja heittivät ulos liikkuvasta autosta, selvästi pahoinvoivan näköinen Quiroz kertoo.

Hän kuoli vammoihinsa noin viikon kuluttua, vaivuttuaan ensin koomaan.

31-vuotias Quiroz oli uutisoimassa mielenosoitusta Kolumbian pohjoisosissa. Mielenosoittajat vastustivat kaasuyhtiötä, joka heidän mielestään jätti paikalliset ilman työtä.

Aiemmin Quiroz oli ärsyttänyt viranomaisia paljastamalla esimerkiksi, että varastettua karjaa löytyi entisen poliitikon omistamalta tilalta. Hän oli uutisoinut myös poliisin brutaaleista otteista.

Poliisin mukaan Quiroz otettiin nyt kiinni, koska tämä käyttäytyi aggressiivisesti. Toinen virallinen selitys kuului, että mieheltä ei tarkastettaessa löytynyt tämän moottoripyörän vakuutuspapereita. Kolmannen mukaan Quiroz oli päässyt putoamaan liikkuvasta autosta.

Kolumbia on yksi maailman vaarallisimmista maista olla toimittaja. Maassa on tapettu 40 toimittajaa 20 vuoden aikana. Viime vuosina surmat ovat vähentyneet, mutta väkivalta jatkuu.

Tiedonvälittäjiä uhkaavat niin puolisotilaalliset ryhmät, poliittiset järjestöt kuin viranomaisetkin, toimittajien oikeuksien puolesta kampanjoiva CPJ-järjestö arvioi.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288525737252.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu