Ei isovanhempaa

Äidilleni on aina ollut kaikki muu tärkeämpää, kuin minä tai minun lapseni. Yrittänyt ole, mutta en enää jaksa. Aina kertoo siskonsa lapsista ja heidän jälkeläisistään, ja vaikka naapureiden jäkikasvusta,

Soitin tiedustellakseni kuinka hän äitini voi, Sain kuulla kuinka hänen siskon lapsen lapsi oli laittanut kuvat vekaroistaan. Ei sanallakaan maininnut jälkikasvuni joulkorttikuvista.

Minusta käsittämätöntä. Pitäisikö ymmärtää vai jättää huomiotta?
1207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedän. Loukkaa todella paljon.

Itse kuulin jatkumona aikoinaan sisareni pojasta, joka oli saman ikäinen oman poikani kanssa. Toisen poikani jälkeen tarina vain jatkui ja kuopukseni jäi äitini jutuissa aina jalkoihin, samoin esikoiseni. Sitten syntyi vielä veljeni perheeseen tyttö ja myöhemmin poika. Arvaahan, sainko kuunnella näistä juttuja?

Pahinta oli, että jos ajoin tervehtimään lapsineni (matkaa 60 km), minun tietämättäni paikalle oli tilattu esim sisareni poika, jolloin omat lapseni jäivät melkoisen vailla huomiota, koska sisaren poika oli tutumpi ja ihanampi. Hänen ja muiden ihmeellisyyttä saivat seurata lähes päivittäin ja heidät paiskattiin äidilleni hoitoon silloin kun siltä tuntui että tarvitaan breikki. Itse sain todella anoa parin päivän visiittiä sen vuoksi että jouduin sairaalaan toimenpiteeseen, jonka jälkeen piti levätä pari päivää. Lapseni olivat 2,5 ja 4,5. Olen sinkku. Muilla puolisot.

Muistan aina että jos kerroin äidilleni omistani jotain, hän malttoi joskus kuunnella, mutta heti perään: Ai jaa joo - no - mutta arvaapas mitä N teki?
Kyllä katkeroitti hetkeksi ja itkinkin.
Minua harmittaa että olin niin kiltti etten koskaan kysynyt että ovatko minun poikani sinulle jotenkin alemmassa kurssissa, koska minusta tuntuu että sinä jätät heidät huomiotta silloin kun huomioit muut vastaavat?

Vietin unettomia öitä siksi, että hän sanoi että hänellä on valta valita miten hän lapsenlapsiaan hoitelee ja ilmoitti että aikoo ehkä hoitaa vain yhtä lapsenlasta kerrallaan. Työssäkäyvänä sinkkuna olisin tarvinnut joskus pari päivää lomaa kummastakin pienokaisestani. Lapseni olivat viikonloppukylässä noin kaksi kertaa vuodessa. Onneksi jätti yhden lapsenlapsen politiikan pelkäksi uhkailuksi.

Vaikea tilanne, mutta symppaan sinua. Syytä äitisi käytökseen en ymmärrä. Omalla kohdallani ajattelin että like mother like daughter. Äitini ei pitänyt minusta ja aiheutin hänelle aikoinaan paljon harmeja käyttäytymällä vastoin ajan vaatimia periaatteita. Saattoi olla kostostakin kysymys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarpeekseen saanut kirjoitti:

Äidilleni on aina ollut kaikki muu tärkeämpää, kuin minä tai minun lapseni. Yrittänyt ole, mutta en enää jaksa. Aina kertoo siskonsa lapsista ja heidän jälkeläisistään, ja vaikka naapureiden jäkikasvusta,

Soitin tiedustellakseni kuinka hän äitini voi, Sain kuulla kuinka hänen siskon lapsen lapsi oli laittanut kuvat vekaroistaan. Ei sanallakaan maininnut jälkikasvuni joulkorttikuvista.

Minusta käsittämätöntä. Pitäisikö ymmärtää vai jättää huomiotta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu