Katsoisitko

Mielessäni enemmänkin tummanpuolelinen tai ristiverinen mies, joka kuuluu menneisyyteeni. Eli pitkälle sinne.

Nyt olemme olleet yhteyksissä taas ja oikeammin aika paljon.
Mitähän tässä tapahtuu jatkoon? Aika kinkkinen tilanne kaiken kaikkiaan ja rakkauttahan se minäkin kaipaan.
4126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei

te olette uskoakseni kirjoitelleet toisillenne. se käy helpommin, kuin kasvottain tutustelu. mutta siinä on myös omat koukkunsa.

sinä janoat rakkautta, mutta työtä pidät sitäkin tärkeämpänä. näkisin sinut realistisena ihmisenä, olet myös varovainen. olet myös uskollinen itsellesi, aina.
onni ei ole aina ollut mukanasi rakkausasioissa, uskoisin että taloudelliset asiat ovat sinun kohdallasi hoituneet paremmin kuin romantiikka.

työasioihisi tulee muutoksia, yksi alue loppuu ja seurassa on vaihtoa.
näen sinut kimalluksen ympäröimänä, en tulkitse sitä rakkaudeksi, vaan taloudelliseksi onneksi.
lapsia tai eläimiä en näe. on mieskin ihastunut sinuun, mutta onko hän vapaa?

hänellä on huono omatunto, vaikka hän sinusta välittääkin. no, en oikein usko että teistä tulisi lopullista paria kuitenkaan. siinä sinä istua kökötät arvokkaasti varakkaassa kodissa, se on sitä hopealoistetta minkä ympäröimänä sinut näen.

t. Keskiyö

Äänestä

Kiva kun katsoit.

Jos ei tästä nyt sitten tule mitään edes ajan kanssa, niin en kai nyt yksin loppuelämää kökötä? Olisi kyllä hyvin erikoista, jos tiet erkanisi lopullisesti.

Olisihan noita miehiä, mutta tämä vetoaa eniten, kun en enään jaksa noita pelimiehiä, jotka pettää. Seon ehdoton loppu minulle, että en sellaisten kanssa edes enään koskaan yritä. Se pilaa kaiken kauniin, eikä sitä saa takaisin.

Äänestä
  • Hei

    ole hyvä vain.
    sinulla on vahvat mielipiteet itselläsi ja tiedät mitä tahdot. siihen minä en pysty vaikuttamaan, meidän voimamme olisivat ristiriidassa keskenään, en saa manipuloida kenenkään mieltä.

    etkä ole koskaan ollut mikään kököttävä luonne, pois se sinusta! mutta jos saan sanoa ihan suoraan ja sydämellä, niin minusta sinä et ole vielä etsinyt kumppania sisimmälläsi. kriteerejä on hyvin paljon, varsinkin naisihminen tarvitsee myös turvaa ja sosiaalista kanssakäymistä. niin sinäkin. mutta tuolla kaikella on hintansa, jos ei ole varovainen. ja tottakai myös tarkoituksensa, se on kaikkein tärkeintä tässä elämässä!!
    mutta elämä opettaa ja kasvattaa, samaan happamaan tynnyriin ei laita montaa kertaa käsiään.

    et ole vielä ihan perillä siellä, missä sinun paras paikkasi on. enkä sano tätä ilkeyksissäni, toki ihmettelen hieman sinun väritettyä varovaisuuttasi. mitä sinä pelkäät? ihan oikeasti, mistä tuo pelko on kotoisin?

    olet minulle kuin kirjava tilkkutäkki, haastava ja väreilevä luonne. olet mielenkiintoinen ihminen.

    t. Keskiyö

    Äänestä

Luulen myös etten ole vielä perillä siellä parhaassa paikassa. :) vasta matkalla!

Se pelko tulee siitä, että en enään toista kertaa astuisi narsistin ansaan. Hyvä kun oikeasti selvisin hengissä, vaikka kaikki muu piti jättää taakseen.

Siten arvomaailmani on kokenut muutoksen ja enempi henkisemmät miehet kiinnostaa, kuin materiaalia keränneet, eli juurikin se sisin. Tämä ristiverinen on sellainen. Aiemmin en olisi ajatellut vakavasti, mutta nyt ajattelen, että viis muusta ja sisin ja hyvinvointi on tärkeintä. Sitä oppii kokemusten kautta erottamaan jyvät akanoista.

Tuota miksi tämä mies potee hupnoa omaatuntoa? Ei hänellä olisi siihen tarvetta?

Kiitos vaan kun katsoit, kun tämä on niin ajatuksissa ja muutoksia olen tehnyt todella paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmentynyt1 kirjoitti:

Mielessäni enemmänkin tummanpuolelinen tai ristiverinen mies, joka kuuluu menneisyyteeni. Eli pitkälle sinne.

Nyt olemme olleet yhteyksissä taas ja oikeammin aika paljon.
Mitähän tässä tapahtuu jatkoon? Aika kinkkinen tilanne kaiken kaikkiaan ja rakkauttahan se minäkin kaipaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu