..tai sen puute.
Eilen osui käteeni oiva kirja, joka käsitteli sisäisen yhteyden puuttumista itseemme, josta seuraa erilaisia pakonomaisia toimintamalleja. (Pelaaminen, syöminen, seksi, puhuminen, päihteet, kontrolli ja hallinta, viha, siivous, ostaminen, työnarkomania jne.)
En kuitenkaan nyt haluaisi niinkään luetteloa siitä, mitä kukin noista pakonomaisista toiminnoista tekee, vaan haluaisin keskustella siitä, mitenkä moni oikeasti kokee, että omaan itseen puuttuu jonkinlainen yhteys ja mitä se yhteys kunkin mielestä tarkoittaa.
Onko kenellekään edes tuttua koko ajatus?
Ja mitä mietteitä aihe herättää teissä?
Itseäni kirja kosketti kovasti. Se tavallaan pysähdytti ja pani miettimään.
Kirja on siis
Irene Kristeri, Tule lähelle - mene pois.
Eilen osui käteeni oiva kirja, joka käsitteli sisäisen yhteyden puuttumista itseemme, josta seuraa erilaisia pakonomaisia toimintamalleja. (Pelaaminen, syöminen, seksi, puhuminen, päihteet, kontrolli ja hallinta, viha, siivous, ostaminen, työnarkomania jne.)
En kuitenkaan nyt haluaisi niinkään luetteloa siitä, mitä kukin noista pakonomaisista toiminnoista tekee, vaan haluaisin keskustella siitä, mitenkä moni oikeasti kokee, että omaan itseen puuttuu jonkinlainen yhteys ja mitä se yhteys kunkin mielestä tarkoittaa.
Onko kenellekään edes tuttua koko ajatus?
Ja mitä mietteitä aihe herättää teissä?
Itseäni kirja kosketti kovasti. Se tavallaan pysähdytti ja pani miettimään.
Kirja on siis
Irene Kristeri, Tule lähelle - mene pois.
Vastaukset 41
Vanhimmat
huonossa perheessä kasvaneena olen joutunut miettimään käyttäytymistäni ja tunteitani paljonkin. samasta ongelmasta kertoo myös tommy hellstenin "virtahepo olohuoneessa" varsin opettavainen kirja sekin.
Taas uusi humpuuki kirja. Tavalliset asiat ja tavat saadaan kuulostamaan sairaudelta. Olet eksynyt itsestäsi, kun pelaat ray:n pelejä. Jostain yksittäisestä tavasta tehdään sairaus. Tai saadaan ihminen kuvittelemaan niin. Olenko hukassa itsestäni kun päivittäiseen rutiiniini kuuluu lotota ja veikata.
En välttämättä ole. Eihän pelkkä pelaaminen kerro henkisestä hyvinvoinnistani mitään. Jos kyseinen toiminta haittaa muuta elämää selvästi, kannattaa jo miettiä missä mennnään.
Mitä on sisäinen yhteys itseen??????
Etkö jo sinälläsi ole sisäisesti ja ulkoisesti yhteydessä itseesi. Usein jotkut ovat jopa liikaa, eivätkä huomaa muuta maailmaa ollenkaan.
Turhaa miettiä tommosia juttuja. Hulluksi tulee, kun päivittäin miettii olenkohan minä jo tänään yhteydessä sisäiseen minääni.
Ihminen on psyko-fyysis-henkinen ötökkä. Sisäinen yhteys on toiminnassa niin kauan kun muanaa tonne masiinan sisään menee.
..kiitos mielipiteestäsi, mutta olet nyt aiheesta yhtä kaukana kuin itä lännestä olettaen, että näiden kahden välillä on äärimmäinen labyrintti..;)
Heh, toivottavasti joku muu tuntee aiheen vähän paremmin..;D
sosiaalis-, eli "psyko-fyysis-henkinen"-sosiaalinen ötökkä.
Sanot: "Mitä on sisäinen yhteys ,,, Usein jotkut ovat jopa liikaa, eivätkä huomaa muuta maailmaa ollenkaan."
Noinhan se menee. Voiko silti ajatella, että joku piuha on poikki, muutama bitti vinossa,
jos on jotain LIIKAA, ongelmaksi asti, KOHTUUS kärsii?
Ei tarvitse miettiä, jos sitä vierastaa, ei pidä kohtuullisena. Kyllä ongelman huomaa kaivamattakin.
noin puhuu ihminen, jolla ei ole ollut ongelmia. harvoin tällainen ihminen myöskään ymmärtää niitä, joilla ongelmia on.
ettei minulla ole koskaan ollut ongelmia?
Voi myös olla, että olen löytänyt ongelmiini vaihtoehtoisen ratkaisun.. Ei onni löydy pilleripurkista.
Mutta joskus ihminen tekee itselleen ongelmia tyhjästä. Ja joskus psykologit edes auttavat niissä ongelmissa. Kärpäsestä tulee härkänen.
Tämä nyt ei tietenkään tarkoita, etteikö ole olemassa ihmisiä, joilla on todellisia ongelmia.
Siinä oli kirjoitukseni pointti. Ei siinä, etteikö ole olemassa oikeasti henkisesti apua tarvitsevia ihmisiä.
Eikö ole hassua. Kun ihmiselle todetaan jokin tauti. Hän itse käyttää itsestään sitä nimitystä. Samalla muut ihmiset hänen ympärillään alkavat käyttää hänestä sitä nimitystä. Esim. Kaverini veljellä on skitsofrenia. Kun hänestä puhutaan niin mainitaan yleensä myös hänen ongelmansa. Josta tulee hirveästi ennakkoasenteita. Joissakin tapauksissa ihan hyvä, mutta on myös tapauksia, jossa se todella haittaa. Esim. Eräällä kaverillani on paha ihotauti ja se haittaa häntä kavereiden saamisessa, vaikka on oikeasti todella mahtava tyyppi ihmisenä.
Itä on lännessä. Ei välissä ole mitään labyrinttejä. Maapallo on muistaakseni pyöreä.. (niin taisi joku koulussa jotain sen suuntaista mainita).
Ajatukset taas eivät tunnu olevan oikein pyöreitä. Yleensä länsimaissa ajatellaan kovin lineaarisesti; dualistisesti. Kummallista. Olisikohan aika tulla pois keskiajalta ja elää myös henkisesti 2000 lukua.
En tunne olevani kaukana aiheesta. Ajatusmaailmani on näköjään vähän erilainen. Ajattelen ihmisen kokonaisuutena, osana luontoa. Eläimen kaltaisena eliönä. En yli-inhimillisenä robottina, johon mm koululaislääketiede yrittää ihmisen väkipakolla änkeä. Tästä on apua leikkauksissa tms, mutta psykologiassa ja suurimmassa osassa sairauksia.. a-a
Pitääkö mun enemmän kertoa itsestäni, minulle tärkeistä asioista ja periaatteista, jotta mielipiteitäni ymmärrettäisiin paremmin.
kukas tässä pilleripurkista on puhunut. kyse oli käsittääkseni kirjasta, jossa käsitellään läheisriippuvuusongelmaa ja kuinka siitä selvitään. voisit lukaista kirjan ennenkuin vedät omia johtopäätöksiäsi.
tainnu mennä vähä aiheet sekasin. Kun en kertaile vanhoja viestejä.. hups hups hups sori sori sori..
Tosiaan, pitäis lukea, ennenkuin puhuu. Mutta Jenniver pyysi keskustelua meiltä kirjaan tutustumattomilta, joten voipi olla, että aika harva tietää mistä keskustelee.
Näiden lähdetietojen perusteella: Täältä pesee.
kutinsa.
Hassua on myös se, että sama asia näyttäytyy eri ympäristöissä erilaiselta.
Esim. voin olla työntekijänä korvaamaton (ammattitaitoinen, kokenut, pätevä, tietotoimisto ja opastaja), sopeutuvainen työaikojen suhteen, kertakaikkisen uuttera. Voin olla yksityiselämässään aloitekyvytön, aikaansaamaton, en viihdy kotonani -jos siellä joutaisin olemaankaan.
- Voiko sanoa, että korvaan yksityis-/yhteiselämääni työnarkomanialla, pakenen siihen? Onko sisäisessä yhteydessä häikkää?
Esim. voin olla seuraelämässä joviaali veikka, kysytty kaveri hauskanpitoon moneenkin suuntaan, monialaisia ehdotuksia satelee tutuilta ja tuntemattomilta. Vierestä seuraava ystäväni kertoo minun olevan tuuliajolla, hukassa, tahdoton, on minusta huolissaan, kuten sisimmässäni itsekin olen. Onko yhteyteni omaan itseeni kadonnut?
Opus löytyy kirjastosta osastolta Keittiöpsykologia.
..kirjan kirjoittaja kuitenkin toimii perheterapeuttina ja on ilmeisesti koulutukseltaan psykologi ja terapeutti. Että sellaasta keittiöpsykkaa..:D
Mutta, toivottavasti makuusi on enemmän tämä Arthur Janov, Huuto sisimmästä..:)
No joo. Kaunista kesäpäivän jatkoa kaikille niille, joille sanomisen riemu antaa iloa tavallisen arjen elämään!
Minä uskoin vielä joku vuosi sitten että psykologit ja psykologit ovat ihmisyyden asiantuntijoita jotka tietävät kyllä mistä puhuvat. Se oli pari vuotta ennen kuin päädyin tutkimuksiin.
Pidän tosiaan Janovin kirjasta, tosin olen vain selaillut sitä. Primal Screamin levyjä omistan myös, mikäli sinua kiinnostaa.
Pidän tosiaan Janovin kirjasta, vaikkakin olen vain selaillut sitä. Minulla on myös Primal Screamin levyjä, mikäli sinua sattuu kiinnostamaan.
..sinäkökin olet pettynyt psykologiaan??
Minusta se kuitenkin auttaa meitä ihmisiä ymmärtämään itseämme paremmin. On kirjoitettu paljon hyvää kirjallisuutta, tosin aihe on vähän turhan(kin) kaupallistunut, joka selvittää ihmismielen ongelmakenttää ja sitä, miten lapsuutemme mahdollisesti vaikutti koko elämäämme.
Mielestäni on hyvä, että yksin ongelmissaan puurtava ihminen, voi lukea jostain kirjasta, ettei olekaan yksin ongelmansa kanssa, vaan että samoin ajattelevia on muitakin.
Emmehän me normaalielämässä ongelmistamme juurikaan puhu. Mitä kuuluu? Eikös siihen aina vastata, että hyvää kiitos!
Minä ostin Arthur Janovin "Huuto sisimmästä" -kirjan vuonna 1996 kirjaston poistomyynnistä. Kirja on kirjoitettu vuonna 1970. Minä olen aina epäileväinen vanhentuneen tiedon suhteen. Kirjassa lukee s. 241 otsikolla Homoseksuaalisuus:
"Homoseksuaalinen akti ei ole seksuaalinen. Se perustuu aidon seksuaalisuuden kieltämiseen ja rakkauden tarpeen esittämiseen symbolisesti seksin avulla. Homoseksuaali on tavallisesti erotisoinut tarpeensa niin että hän näyttää olevan hyvin seksuaalinen. Jos hänet eristetään seksuaalisesta ongelmastaan, rakastajastaan, hän on kuin huumeidenkäyttäjä ilman huumeidenvälittäjää; ilman rakastajaansa hän kärsii tuskaa, joka on aina läsnä, mutta joka häviää seksin avulla. Mutta seksi ei ole päämäärä - rakkaus on.
Homoseksuaali on tavallisesti jännittynein kaikista neurootikoista, koska hänen on täytynyt loitota itsestään erityisen kauaksi. Jännittyneisyys voi ajaa häntä alkoholiin, huumeisiin, pakonomaiseen seksiin eivätkä nämä purkautumiskanavat ole kuitenkaan kylliksi. Monet homoseksuaalit, joita olen hoitanut kertoivat psykosomaattisista vaivoista. Väkivalta jota ilmenee homoseksuaalissa on tulosta oman minän kieltämisestä. Kun ihminen ei voi olla sitä mitä on, hän on vihainen.
... Monet homoseksuaalit eivät ymmärrä sitä, mikä on niin ilmeistä - he etsivät korvikkeita. Monet ylistävät homoseksuaalista rakkautta ainoana todellisena rakkautena ja he saattavat todisteeksi siteerata kreikkalaisia. Mutta se on epäaitoa rakkautta jota harjoittavat epäaidot ihmiset. Mikä tekee homoseksuaalien seksuaalisesta etsimisestä niin kiihkeää, on tarve tuntea olevansa lopultakin rakastettu ja siten saada kalvava jännittyneisyys loppumaan.
...Niin kauan kuin vanhoja torjuntoja on olemassa, ne aiheuttavat vääristynyttä ja luonnotonta symbolista käyttäytymistä. Esimerkiksi homoseksuaaliset avioliitot saattavat jatkua vuosia. Molemmat kumppanit näyttävät tuntevan itsensä tyytyväisiksi ja rakastetuiksi ja kuitenkin suhteessa on paljon jännittyneisyyttä ja homoseksuaalisuutta (neuroosi). Miksi? Koska homoseksuaaliset rakastajat tyydyttävät itsensä symbolisesti eivätkä tosiasiallisesti. Tavallisesti he yrittävät saada toisiltaan isän rakkautta. Kun he tuntevat tämän tarpeen, symbolinen tavoittelu häviää. (Homoseksuaaliset avioliitot ovat usein horjuvia juuri siksi koska ne ovat symbolisia rakennelmia, jotka eivät voi pysyvästi tyydyttää aviopuolisoita.) Homoseksuaalisuus ei ole erityinen sairaus; se on vain poikkeava tapa tyydyttää täyttämättä jäänyt ja usein kielletty tarve. "Normaalisti" käyttäytyminen, neuroosia poistamatta, vain syventää valhetta; sellainen tarkoittaa sen teeskentelemistä että luopuu isän rakkauden tarpeesta. Kukaan ei voi tehdä siten, niin kauan kuin tuo tarve on aitona olemassa. Ainoa tapa päästä tuosta tarpeesta on sen tunteminen.
Identiteetti ja homoseksuaalisuus:
Jos ihminen ei voi olla sitä mitä hän on, hän etsii identiteettiään. Hänet on määrätty ennalta olemaan löytämättä sitä, koska se ei ole muuta kuin hänen aito, tunteva minänsä, jonka ei ole sallittu ilmaista itseään. Siten identiteetin etsintä on neuroottinen yritys, jota harrastavat tunteita vailla olevat ihmiset, joiden täytyy yleensä löytää jotakin tai joku itsensä ulkopuolelta kertomaan, kuka tai mitä he ovat sisimmässään..."
1970-luvulla kirjoitettiin usein homoseksuaalisuudesta tavalla, mikä ei enää nykyään ole korrektia. Onhan se toki ärsyttävää, mutta se täytyy osata sijoittaa aikaansa.
En minäkään esimerkiksi pidä vaikkapa Piukat Paikat -elokuvan naiskuvasta, vaikka muuten hyvä elokuva onkin. Yritän tällöin ymmärtää tuon ajan yleistä kulttuuria ja yhteiskuntaa.
..toi koko kirja oli nyt tollanen heitto, eikä tarkoittanut sen kummempaa, mutta hyvä, että laitoit siitä katkelman tänne.
Vanhentunutta tai ei, tämä on ihan nykyaikanakin laajalti ns. ehetysideologian taustaoletuksena.
Vaikka kirjoittaja kuinka olisi perehtynyt psykologiaan, hän ei selvästikään ymmärrä mistä homoseksuaalisuudesta on kyse (aivan kuten Freud aikanaan myöhemmin tunnusti, ettei hän koskaan ole ymmärtänyt naista, mutta silti hän sijoitti naisen psyykkeeseen monia asioita kuten kuuluisa peniskateus - absurdi juttu, joka ei voi tulla kuin miehen mielestä!). Homoseksuaalisuutta ihmettelevät ja tutkivat usein muut kuin homoseksuaalit itse, joille asia on päivän selvä. Ei tarvitse etsiä syitä olemiselleen, vaan ON.
Kiitos muistutuksesta, Koo.
..huh-heijaa, mitä tekstiä..;D
Ei voi muuta sanoa kuin että maailma muuttuu lyhyessäkin aikajanassa tavattoman paljon. Mutta jos koskaan ei olisi nimetty homoa ja lesboa jne....oltaisiin vielä tuon kirjoituksen tasolla.
Kyllä sekin on tarpeellista, että nimeää asioita ja sitten selvittelee niiden taustoja.
Psykiatriakin menee eteenpäin koko ajan, onneksemme!
..että eheyttämisliike, Aslan, käyttää varmaan teosta oman aivopesuideologiansa lähteenä.
No ei silti, Raamattu on pikkasen vanhempi kirja vielä.
Oi teitä kaikkia ihania ihmisiä, jotka ymmärrätte, mistä näissä kaikissa asisioissa on perimmältään kysymys!
Rakastan teitä kaikkia!
Ainakin minun luottamukseni psykologiaan perustui paljolti siihen etten tiennyt siitä juuri mitään. Nykyisin olen lukenut niin paljon, etten tiedä pitäisikö sitä puolipuoskarointina vai kokonaan pseudotieteenä. Havainnot - silloin kuin niitä on edes kerätty hypoteesien pohjaksi - ovat sentään nykyjään usein paikkansapitäviä, mutta niistä tehdyt päätelmät ovat usein niin syvältä sieltä, että ihan ihmetyttää psykologien selän notkeus. Toki kaikilla tieteillä on omat lastentautinsa, ja ehkä psykologiakin on parin sadan vuoden päästä jo sen verran edistynyt, että sitä uskaltaa jo soveltaa oikeisiin ihmisiin.
Myönnettäköön tosin, että tämä epäluulo kaikkea "psyk"-alkuista kohtaan on eräänlainen ammat...sukupuoli... syntymärasite sukupuolikimeerisille. Harvan muun ihmisen elämä on niin riippuvainen psykologien ja psykiatrien oikuista.
..nyt ymmärrän ajatuksesi psykologiasta paremmin. Tottakai, olen sen verran sentään perillä ja onhan noita transihmisiä minunkin tuttavapiirissäni.
Kun itse katselen psykologiaa kirjojen kautta ja nautin oivalluksista, joita eteeni sattuu, niin se on todella erilaista kuin se, että joutuu jonkun tahon syynäämäksi. Nuo asiat ovat toisaalta vielä niin uusia koko tällä tieteen alueella, vai menenkö metsään arviossani...?
Homoseksuaalisuutta tutkivat useimmiten henkilöt, jotka ovat itse homoseksuaaleja. Tai sitten henkilöt, jotka omaavat fundamentalistisia arvoja. Kumpikaan vaihtoehto ei välttämättä ole paras mahdollinen, sillä usein tutkimuksien tuloksien halutaan olla tietyntyyppisiä jo etukäteen. Esimerkiksi homoseksuaalit saattavat tutkimuksissaan pyrkiä todistamaan homouden biologisen syntyperän ja fundamentalistit pyrkiä kaikenvoimin sen kiistämiseen.
Ehkä se on totta, kun sanotaan, että ne joita asia koskee, he suuntaavat tarmonsa sen asian selvittämiseen.
Mutta.
Oman kokemukseni ja havaintojeni kautta olen todennut, että homoseksuaalisuuden ongelma on ensisijaisesti ympäristön ongelma, joka siirtyy ikään kuin homoseksuaalin omaksi ongelmaksi. Tämä on vanha klishee ja toteutuu myös muissa erilaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Kulttuurimme erilaisuuden sietokyky on minimaalinen ja sen vuoksi täytyy selittää, tutkia, tyhjentää, miksi tuo toinen ei voi olla samanlainen kuin "me muut".
Varmastikin useimmat homoseksuaalit ovat joutuneet loppujen lopuksi kyseenalaistamaan ja selittämään oman elämänsä mallin myös itselleen. Henkilökohtaisesti en kyseenalaista enkä etsi syitä miksi olen tällainen, vaikka tietyssä vaiheessa oman homoseksuaalisuuden hyväksyminen olikin vaikeaa. Nyt sitä vain on ja porskuttaa!
Joojoo, vanhaksi olen tulossa kun kentät vilistää silmissä....
Miksi olisi ei-toivottavaa todistaa jotain, joka on loogisin vaihtoehto? Kun homoutta kerran esiintyy niinkin erilaisilla otuksilla kuin ihmisillä ja kovakuoriaisilla, pitäisikö siitä päätellä, että ihmisillä ja kovakuoriaisilla jonkin henkinen yhteneväisyys? Vai että homoudessa on joku biologinen taustavaikuttaja? Homouttahan ei voi todistaa biologiseksi ilmiöksi jos siinä ei ole biologisia komponenttejä.
Ymmärtänyt. Mitä tarkoitat loogisimmalla vaihtoehdolla?
..mitä se oikeastaan on.?
Se on varmasti paljon ja monenlaisia asioita, mutta tässä joitakin omia pohdintojani.
Oma sisäinen yhteys on tärkeää, sillä silloin on turvassa ja voi luottaa, että elämä kantaa.
Sisäinen yhteys on myös sitä, että hyväksyy omat tunteensa. Saan tuntea juuri näin kuin tunnen. Tämä on luvalista.
Sisäinen yhteys tavallaan tekee meistä oman itsemme tyynnyttelijöitä. Oman sisäisen lapsemme hoivaajia, ymmärtäjiä.
Kun me lapsena jouduimme kokemaan pettymyksiä tai meitä ei noteerattu, niin ne samat asiat ovat vastassamme koko elämämme, jos emme saavuta kosketusta sisäiseen itseemme.
Jos meillä on ollut puutteellinen lapsuus henkisellä tasolla, niin voimme nyt aikuisena olla sille sisällämme asuvalle lapselle sellainen vanhempi, jota olisimme tarvinneet lapsena.
Voimme sovittaa näin vanhempiemme "synnit" itsellemme. (Synnit ei tässä yhteydessä tarkoita perinteisiä syntejä.)
Yhteyttä sisäiseen itseemme voimme opetella hiljentymisellä, meditaatiolla, mutta se on vuosien työskentely, mutta jostain on hyvä aloittaa. Kaikki on lopultakin omaan hyvinvointiin tähtäävää, josta sitten muutkin saavat nauttia.
Ihan fiksuja ajatuksia...kaikki löytyy sisältä ja vaikka lapsuus olisi ollut millainen, päällisin puolin aivan tavallinen ja turvallinen, niin silti täytyy tehdä töitä sen sisäisen rauhan, mielenrauhan aikaansaamiseksi. Ehkä ihmiset, joilla on ollut vaikea lapsuus lähtevät joskus jopa herkemmin etsimään tuota sisäistä rauhaa, koska siihen on selvä sisäinen pakko. Ihmiset joilla kaikki on aina ollut ja on vähän liiankin hyvin eivät välttämättä koe tarpeelliseksi tällaisia asioita, mikä on myös ihan ok. Jokaisella on oma polkunsa kuljettavana.
Harrastatko sinä Jennifer meditaatiota, joogaa tai muuta vastaavaa? Minua kiinnostaa koska itse olen hyvin zeniläisesti suuntautunut ajatusmaailmaltani ja askartelen paljon tämän tyyppisten asioiden parissa monessa eri yhteydessä.
..välillä meditoida, mutta ajatukset eivät tunnu rauhoittuvan ja elän aika hektisessä arkitodellisuudessa.
Olen miettinyt joskus oikeasti luostariin menoa, mutta en seksuaalisuuteni vuoksi, vaan kokeakseni hiljentymistä.
Olen erittäin herkkä kokemaan energiavirtoja, tunnelmia jne..
Rauhoitun helposti ja myös tunnen rauhattomuutta helposti, josta minulle tulee huono olo.
itseen syntyy kai siitä, että hyväksyy itsensä kaikkine ristiriitoineenkin, antaa tilaa ajatuksilleen eikä pakene itsensä kohtaamista arkiseen hektisyyteen. Tämä yhteys on vaikea saavuttaa jos lapsena on joutunut kokemaan turvattomuutta ja sitä etteivät vanhemmat ole hyväksyneet omana itsenään. Luulen että useimpien taustalla löytyy kaikenlaista, siis turvattomuutta, suorituspaineita, pelkoa, yksinäisyyttä ja hämmentyneisyyttä oman seksuaalisuuden kanssa. En kuitenkaan usko siihen, että onneton lapsuus predestinoisi ihmisen kohtalon aikuisuudessa. Kun löytää todellisen minuutensa ja antaa sille tilaa, vapauttaa samalla voimavaroja omasta sisäisestä lähteestään. Itse olen kokenut luonnon ja Jumala-suhteeni hoitavina ja turvallisuutta antavina tekijöinä.
Ajatus luostariin menosta vähäksi aikaa ei ole ollenkaan huono - yksi ystäväni käy Valamossa parikertaa vuodessa hiljentymässä. Siellä voi olla muutaman päivän tai vaikka viikon, ilmapiiri on avara ja hyväksyvä. Ortodoksiseen kirkkoon onkin liittynyt viime aikoina myös homoseksuaaleja ja lesboja (tietääkseni ainakin Kersti Juva, emeritus-arkkipiispan tytär), lienevätkä siellä sitten ymmärtäväisempiä kuin luterilaisessa kirkossa.
kun tuli puhe, niin onko täällä ketään muuta itseni lisäksi joka on yrittänyt tutustua ko liikkeen toimintametodeihin. Aslanin yhdeltä organisaattorilta on ilmestynyt uutuuskirja, Hämmennyksestä eheyteen tai jotain sinne päin (tekijä Ari Puonti), ajattelin lukea sen ihan mielenkiinnosta. Olen nuorempana kaksi kertaa käynyt uteliaisuudesta ja aidon hädänkin takia liikkeen tilaisuuksissa, mutta minussa koko touhu herätti enemmänkin hämmennystä; aitoja kohtaamisia ainakaan oman kokemukseni mukaan ei tapahtunut, työntekijät vaikuttivat rehellisesti sanottuna vaikeasti lähestyttäviltä ja epäempaattisilta, jne. Sen sijaan sain enemmän ymmärrystä ja apua jopa tällä palstalla ja lesbo/homotutuiltani.
Aslanin psykolgisointi nojautuu kai yksipuolisesti tulkittuun amerikkalaiseen tutkimukseen, joka jo itsessään on osoitettu kiistanalaiseksi lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Pohjalla on psykoanalyyttis-freudilainen näkemys homoseksualismista henkisenä kypsymättömyytenä tai keskeen jääneenä seksuaalisena kehityksenä. Itse en tunne ketään, joka tällaisen eheytymisprosessin tuloksena olisi "parantunut" lesbolaisuudestaan/homoseksualismistaan, parista onnistuneesta "eheytymisestä" olen kuullut, mutta niistäkin tiedot ovat peräisin ulkomaalaisista toisen käden lähteistä ja siis vaikeasti dokumentoitavia.
Tietenkin voidaan kysyä, miksi ja mistä pitäisi eheytyä. Tämän kysymyksen taustalla on taas tulkinta kristinuskosta ja Raamatusta, josta keskustelimme jokin aika sitten täälläkin (ainakin minusta) monipuolisesti ja syvällisestikin.
Onko kukaan muu kuullut tai onko kellään muulla kokemuksia Aslanista tai vast. eheytymisestä?
Psykoanalyyttisessä ajattelussa ei käsitetä homoseksuaalisuutta "henkisenä kypsymättömyytenä tai keskenjääneenä seksuaalisena kehityksenä".
Suomenkielistä psykoanalyyttistä kirjallisuutta seksuaalisuuden rakentumisesta esim. Joyce McDougall: Tuhatkasvoinen Eros. Psykoanalyyttinen tutkimusmatka ihmisen seksuaalisuuteen. Therapeia, Pieksämäki 2003.
Yleinen virhe on sekoittaa psykoanalyyttiseen käsitteenmuodostukseen tai psykoanalyyttiseen ajatteluun sellaisia suuntauksia, jotka ottavat ideoita psykoanalyysistä, mutta eivät kuitenkaan ole psykoanalyyttisiä suuntauksia, eivätkä edusta psykoanalyytistä käsitystä ihmisestä, vaan soveltavat ideoita omien intressiensä mukaan ja psykoanalyyttiselle teorianmuodostukselle vastakkaisesti ja sitä kohtaan äärimmäisen ristiriitaisesti.
Psykoanalyyttisessä ajattelussa ja teoriamuodostuksessa ei siis ole mitään sellaista, mikä antaisi tuen Aslanin toiminnalle ja ko. toiminnan perustana olevalle ideologialle. Päinvastoin.
Tämä ei liity eheytymiseen vaan parisuhdelakiin, mutta törmäsin joskus Aslanin oikeusministeriölle lähettämään lausuntoon. Tässä tuo kokonaisuudessaan.
http://www.espoohsrk.fi/html/body_aslan_kannanotto.htm
Nettisivu Finnqueer kommentoi tapausta kriittiseen sävyyn, jonka jälkeen Aslanista puolestaan vastattiin tällä tavalla:
"Hentilän artikkeli osoittaa, että Finnqueerille totuus on suhteellinen käsite: tarkoitus pyhittää keinot! Artikkelista näkyy selvästi, että Hentilä ei ole edes nähnyt Aslanin luovuttamaa lausuntoa lakivaliokunnalle! Törkeää lukijoiden pettämistä!"
Mutta onko psykoanalyysi se suuntaus joka selittää käytännössä kaiken ihmisessä varhaislapsuuden kokemuksilla, suhteilla vanhempiin etc?
Ei.
Mutta psykoanalyysiä popularisoivat tekevät niin.
En tosiaan tunne psykoanalyysin teorianmuodostusta muuta kuin melko pintapuolisesti. Sen kuitenkin tiedän että psykoanalyyttiset metodit eivät muodosta homogeenista kokonaisuutta vaan varsin kirjavan lähestymistapojen viidakon. Kuitenkin homoseksuaalisuudesta keskusteltaessa aika monet psykoanal orientoituneet psykiatrit (myös omat tuttavani) lähtevät liikkeelle varhaislapsuuden sosiaalisten suhteiden selvittelystä (saatan olla väärässäkin, mutta voin myös tarkistaa asian koska tahansa jos joku on kiinnostunut).
McDougall on kirjoittanut myös ainakin itselleni erittäin tärkeän artikkelin "Death Mother", joka on muistaakseni kokoelmassa "From the Private Madness". Siinä analysoidaan mm sitä merkityksettömyyden ja tyhjyyden kuilua, jonka ero äidistä saa lapsessa aikaan.
Joka tapauksessa, Aslan(kin) on aika menestyksellisesti hyödyntänyt populaaripsykologisia näkemyksiä, joihin Sirpakin viittasi. Tosin Aslan kyllä aina argumentoi uusimpaan amer tutkimukseen vedoten...
Olisi mielenkiintoista kuulla tähän väliin jonkun aslanilaisen tai sellaisen henkilön mielipide, joka on halunnut kehittyä heteroseksuaaliksi ja saanut apua eheytymisterapioista.