Olen 19-vuotias ja oon tullu siihen tulokseen, että en ansaitse tätä naurettavaa Ahdistus/Paniikihäiriötä tai Sosiaalisten tilanteiden fobiaa mikä sit ikinä onkaan. Eri lääkärit eri mieltä. 5-Vuotta olen kokeillu eri lääkkeitä, kuten Cipralexia, Seroniilia ja Propraalia, myös hypnoosia on tullu kokeiltua, sun muita "parannus" keinoja. Diapam on ihan okei, mut musta se on lähinnä huume eikä mikään hoitava tai parantava lääke. Oon tullu siihen lopputulokseen, että ei tän sairaanmaailman pilanneet TERVEETihmiset millään lääkkeillä sun muilla akupunktiolla parane tosta vaan. On se kumma, että nykylääketiede ei kykene oikeastaan mihinkään mielenterveyden osalta. Viimesen parin kuukauden ajan mielessä on ollut vain entistä voimakkaammin kuolema, koska se on vain se viimenen ja lopullinen parannuskeino. Mitä hyötyä oikeastaan täälä on elellä, kun kummiskin kaikki kuollaan. Oikeastaan ainoa syy miks en oo vielä täältä lähteny on se epävarmuus, siittä joudunko helvettiin vai taivaaseen vai mihin?
Ahdistus, Paniikki ja Sosiaalisten tilanteiden fobia.
19v Ihmettelevä
264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei.
Vain Jeesus on tie Isän luokse eli taivaaseen. Jeesus on maksanut hinnan sinusta ja tunnustamalla syntisyytesi ja antamalla elämäsi hänelle, pääset taivaaseen. Mikään oma teko ei voi riittää, koska me kaikki olemme syntisiä, mutta Jumala rakastaa meitä ja haluaa armahtaa. Löydät Raamatusta sen mitä Jeesus teki sun puolesta. Meidän päätöksemme on se, että otammeko sen armon vastaan vai emme. Jumala voi muuttaa sun koko elämän! Hänellä on valta kaikkien noiden sun elämää rajoittattavien juttujen yli.
Tiedän mitä on pelätä ja olla ahdistunut. Tiedän mitä on kun miettii vaa kuolemaa ja maailma on musta. Voit lukea täältä mitä Jumala on tehnyt mun elämässä. Kirjoitin tuolla nimimerkillä Elisa:
m.suomi24.fi/node/10910978
Kaikkea hyvää sun elämään. Toivottavasti saat kokea onnea ja vapautta kaikista peloista, mitkä kahlitsee sua vielä nyt.
- Elisa
Elämä oli aika "huoletonta" suurin piirtein 17-vuotiaaksi asti, jolloin rupesi
hiipimään sellaiset paniikin, pelon ja ahdistuksen tunteet. Se rupes näkymään
käytännössä niin että aloin välttelemään kouluun menoa (jännitti mennä) ja en pystynyt
enää esiintymään. Mitään selvää syytä ei ollut, mä aloin vaan muuttumaan ja mun
persoonasta tuli jotenkin erilainen. Olin aiemmin ollut ulospäinsuuntautunut ja näkyvä.
Yhtäkkiä olisin halunnut olla näkymätön. Tuntu niinku itsetunto olis rapissut jonnekkin. Taustalla mulla itellä on ihan hyvä lapsuus, vaikkakin nyt terapiassa oon alkanut
ymmärtää, että sieltä on puuttunut paljon sellaista mikä olisi voinut rakentaa mun
itsetuntoa. Siellä on ollut rajattomuutta, epäoikeudenmukaisuutta, kovia vaatimuksia
yms. En oo kokenut olevani riittävä ja en oo saanut sitä tukea, jota olisin tarvinnut.
Seksuaalisuuden alueella on saanut haavoja jo 13-vuotiaasta asti. En oo osannut pitää
omia rajojani. Ja sitten oli raiskaus (15v.), jonka jälkeen viimesetkin rajat meni rikki ja seksielämä oli sen jälkeen yhtä hullun myllyä. Oon siis ollut tosi palasina seksuaalisesti. Lopulta olin niin hukassa itseni kanssa että koulu ei edennyt, pakenin matkustelemalla ja
juomalla (varsinkin ulkomailla ollessani). Olin 15-vuotiaana kokenut jonkinlaisen
hengellisen heräämisen, mutta se ei näkynyt elämässäni vapautena, vaan olin edelleen
synnin orja. Mulla ei ole itellä lapsuudessa uskonnollista taustaa, kukaan perheestäni ei
ole mun lisäksi uskossa. Tiesin että Jeesus on Jumalan Poika, mutta siihenpä se sitten
jäikin. Luin Raamattua ja rukoilin, mutta mä halusin pitää oman elämäni ohjat omissa käsissäni. Aikaa kului.. Tapasin nykyisen aviomieheni, muutimme yhteen ja jotenkin sillon rupesin
romahtelemaan. Mulla oli mies joka rakasti, kaikki oli hyvin. Mutta mulla oli niin paha
olla! Jäin sairaslomalle.
Kävin osastolla itsetuhoisuuteni takia (halusin kuolla). Mä vaan olin niin mustassa
maailmassa monta vuotta. 2010 aloitin terapian. Samaisena keväänä koin Jumalan
kutsuvan mua. Ihanku Jumala olisi sanonut mulle: "Anna mulle koko elämäsi." Mä pelkäsin, mutta rupesin etsimään tietoa siitä miten tullaan uskoon "kunnolla" (näin mä
sen ite aattelin) ja katsoin paljon Tv7-ohjelmia, jossa ihmiset kertoi siitä, kuinka Jumala
oli auttanut niitä vaikka minkälaisissa tilanteissa. Puoli vuotta meni etsiessä Jumalaa. Menin Alfa-kurssille, jossa opin kristinuskon
perusasioista. Siellä tein päätökseni, että annan koko elämän Jumalalle. Ihanku olisin
antanut Jumalalle luvan ottaa ohjat. Tein ratkaisun yksin, leirillä ollessani. Olin pimeässä
huoneessa ja itkin niin syvästi ja lähdin seuraamaan Jeesusta. Pyysin mun syntejä
anteeksi ja ymmärsin sen, että ilman Jeesusta mulla ei ole mitään mahiksia päästä
Taivaaseen, koska olen syntinen. Siitä hetkestä alkaen mun elämä alkoi muuttua, minä aloin muuttua ja pimeys rupesi väistymään valon tieltä!
umala siis otti konkreettisesti mun elämän hallinnan. Alkoholi ( muut päihteet) ja
tupakka oli jääneet vähän ennen mun ratkasua pois kuvioista, koska Jumala oli tehnyt
työtään ja olin jo saanut toivoa sisimpääni siitä, että on vielä elämää ja että ehkä mä
selviän tästä. Jumala on muuttanut mun sisintä. Suurinta mitä Jeesus mulle on antanut on elämä ja iankaikkinen elämä erityisesti. Ennen
ku lähdin seuraamaan Jeesusta en uskonut huomiseen, olin varma etten elä kauaa (oli
ollut niin paha olo jo monta vuotta). Mulla ei ollut toivoa. Jumala on tehnyt niin paljon. Mä en pystynyt millään lopettamaan mun vahvaa lääkitystä
(masennus), mutta sitten vaan koin että Jumala sano että voin lopettaa sen. Lopetin sen
rukoillen, asteittain kahdessa kuukaudessa eikä mulle tullut mitään niitä oireita mitä
ennen oli tullut! Se oli ihmeellistä. Psykoterapia on ollut Jumalan siunaus ja sen kautta
oon saanut paljon apua. Mun terapeutti on mulle todella tärkeä ja olen hänestä ja
hänelle niin kiitollinen. Mulla ei riitä sanat kuvaamaan sitä, miten tärkeää se on että olen löytänyt Jumalan jonka kanssa saan kulkea tätä elämää eteenpäin.
-Elisa
(kopioin omaa tekstiäni toisesta keskustelusta)